Pitkään jatkunut gradustressi alkaa jo tuntua koko kropassa.
Lannerankaa ja niskaa jomottaa, sydän hakkaa levossakin. Liiallisesta kirjoittamisesta kipeytyneet ranteet tarvitsevat venyttelyä usein. Aamuyöstä ei tahdo enää millään tulla uni silmään,. Eilen illalla kävinkin pehkuihin jo ennätysaikaisin gradunteon väsyttämänä . Odottamani Stingin Talvisena iltana -konserttikin televisiossa jäi väliin.
Mielessä on pyörinyt monta kertaa se, miksei saanut tehtyä hommia gradun eteen aktiivisemmin jo syksyllä. Nyt voisi rentoutua viimeisen viikon ennen lähtöä uuteen kouluun.
Intensiivinen gradunteko käy ihan työstä, ainakin jos suoltaa tekstiä sellaisella tahdilla kuin minä viime viikot. Aamulla ylös ja miltei suoraan yliopistolle, siellä sitten kirjoittamista normaalien aukioloaikojen ulkopuolella siihen asti, kunnes aivot menevät täysin lakkoon siltä päivältä.
Kotona on tullut käväistyä lähinnä vain nukkumassa, mikä näkyy kyllä kämpän siisteystilassa. Graduntekokiireissä on tullut syötyä paljon roskaruokaa, sillä pitkien päivien jälkeen ei ole ollut paljon aikaa ja energiaa omaan kokkaamiseen. Ja kroppa kiittää taas.
Toisaalta pystyn motivoimaan itseni paljon paremmin työntekoon, kun minulla on selkeä tavoite ja päämäärä. Tietty päivämäärä, jolloin homma pitäisi olla valmiina tai ainakin tietyssä tilassa. Tässä kirjoittamishötäkässä on ainakin oppinut sen, että tarvittaessa suhteellisen kelvollista tekstiä saa syntymään suhteellisen nopeastikin.
Tällä hetkellä suurimpanana motivaattorina tosin on se, että suurin gradun eteen tehty työ on todennäköisesti jo takana. Sivumäärä ylittää jo reippaasti minimin. Varsinkin, kun tajusin tällä viikolla kirjoittaneeni väärällä, liian pienellä rivivälillä.
Jostain pitäisi löytyä vielä kärsivällisyyttä tekstin viilaamiseen ja oikolukuun, mikä on aina ollut minulle vaikeaa. Toiset jaksavat hioa pienimpiäkin detaljeja viikkokausia, mutta itse olen enemmän tyylin nyt-se-on-tehty-antaa-jo-olla-kannattaja, mikä aiheuttaa tässä vaiheessa lisähankaluutta hommaan. Gradua tehdessä tarkkuuteen ja alan konventioiden huolelliseen noudattamiseen on ollut pakko vain opetella.
Graduntekijä minussa siis jo suurinpiirtein korisee kuolinkouristuksissaan. Vielä pitäisi jaksaa ihan vähän, ennen kuin teksti on valmis esitarkastukseen lähetettäväksi.
Sitten voisi olla taas mahdollisesti aikaa mullekin elämälle: uudelle opiskelupaikalle, käsitöille. Sydäntalvenjuhlan järjestelyille, joita pitäisi jo alkaa hoitaa aktiivisemmin. Ja rentoutuakin pitäisi. Yrittää ainakin, ennen kuin säntää taas uusien hommien pariin. On se kumma, ettei sitä osaa vain olla tekemättä mitään.
Lannerankaa ja niskaa jomottaa, sydän hakkaa levossakin. Liiallisesta kirjoittamisesta kipeytyneet ranteet tarvitsevat venyttelyä usein. Aamuyöstä ei tahdo enää millään tulla uni silmään,. Eilen illalla kävinkin pehkuihin jo ennätysaikaisin gradunteon väsyttämänä . Odottamani Stingin Talvisena iltana -konserttikin televisiossa jäi väliin.
Mielessä on pyörinyt monta kertaa se, miksei saanut tehtyä hommia gradun eteen aktiivisemmin jo syksyllä. Nyt voisi rentoutua viimeisen viikon ennen lähtöä uuteen kouluun.
Intensiivinen gradunteko käy ihan työstä, ainakin jos suoltaa tekstiä sellaisella tahdilla kuin minä viime viikot. Aamulla ylös ja miltei suoraan yliopistolle, siellä sitten kirjoittamista normaalien aukioloaikojen ulkopuolella siihen asti, kunnes aivot menevät täysin lakkoon siltä päivältä.
Kotona on tullut käväistyä lähinnä vain nukkumassa, mikä näkyy kyllä kämpän siisteystilassa. Graduntekokiireissä on tullut syötyä paljon roskaruokaa, sillä pitkien päivien jälkeen ei ole ollut paljon aikaa ja energiaa omaan kokkaamiseen. Ja kroppa kiittää taas.
Toisaalta pystyn motivoimaan itseni paljon paremmin työntekoon, kun minulla on selkeä tavoite ja päämäärä. Tietty päivämäärä, jolloin homma pitäisi olla valmiina tai ainakin tietyssä tilassa. Tässä kirjoittamishötäkässä on ainakin oppinut sen, että tarvittaessa suhteellisen kelvollista tekstiä saa syntymään suhteellisen nopeastikin.
Tällä hetkellä suurimpanana motivaattorina tosin on se, että suurin gradun eteen tehty työ on todennäköisesti jo takana. Sivumäärä ylittää jo reippaasti minimin. Varsinkin, kun tajusin tällä viikolla kirjoittaneeni väärällä, liian pienellä rivivälillä.
Jostain pitäisi löytyä vielä kärsivällisyyttä tekstin viilaamiseen ja oikolukuun, mikä on aina ollut minulle vaikeaa. Toiset jaksavat hioa pienimpiäkin detaljeja viikkokausia, mutta itse olen enemmän tyylin nyt-se-on-tehty-antaa-jo-olla-kannattaja, mikä aiheuttaa tässä vaiheessa lisähankaluutta hommaan. Gradua tehdessä tarkkuuteen ja alan konventioiden huolelliseen noudattamiseen on ollut pakko vain opetella.
Graduntekijä minussa siis jo suurinpiirtein korisee kuolinkouristuksissaan. Vielä pitäisi jaksaa ihan vähän, ennen kuin teksti on valmis esitarkastukseen lähetettäväksi.
Sitten voisi olla taas mahdollisesti aikaa mullekin elämälle: uudelle opiskelupaikalle, käsitöille. Sydäntalvenjuhlan järjestelyille, joita pitäisi jo alkaa hoitaa aktiivisemmin. Ja rentoutuakin pitäisi. Yrittää ainakin, ennen kuin säntää taas uusien hommien pariin. On se kumma, ettei sitä osaa vain olla tekemättä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti