Hajumuistoja keskiajalta

Olin lauantaina juttukeikalla Aboa vetus et Ars nova - museossa. Aheeni liittyi Ars novan DDR-näyttelyn taiteilijavierailuun, mutta samalla piti tottakai käydä myös katsastamassa vetuksen puoli, monen vuoden jälkeen.

Vaikka asun lyhyen kävelymatkan päässä, tulee maan parhaassa ja kaiketi ainoassa keskiaikamuseossa käytyä hävettävän harvoin. Edellisestä kerrasta oli aikaa vuosia.

Museokauppa oli ainakin kohentunut huomattavasti siitä, kujn siellä edellisen kerran kävin. Keskiaikaan liittymätön krääsä oli korvautunut tieteellisellä kirjallisuudella, astioilla ja muulla elävöitysharrastuksen kannalta tarpeelliselta. Itse museon alueellakin oli kaivettu jonkin verran lisää ja perusnäyttely hiukan vaihtunut.

Valitettavasti asusteisiin keskittynyt Keskiajan bling bling -näyttely oli jo ehtinyt siirtyä muualle, eikä uutta vaihtonäyttelyä ollut vielä ehditty pystyttää. Kevään teemana museossa on ääni ja vetukseen luodaan erilaisia keskiaikaisia äänimaailmoja. Koska yliopistokollegani on museolla töissä, kuullaan näyttelyssä jälleen yliopistolta tuttujen ihmisten ääniä puhumassa muinaiskieliä.



Entäs se haju, johon viittaan otsikossani? Keskiviikona ostin lähimmästä käsityöliikkeestä aivan ihanaa norjalaista Naturgarn-lankaa. Langan valmistus kuulemma lopetetaan ja siksi sitä myydään vähän päälle eurolla kerä.

Langasta lähti heti valmistumaan pakkaskelien innoittamat superlämpimät kintaat, jotka ovat nyt jo käyttökunnossa. Langassa on aivan ihana rasvaisen lampaanvillan tuoksu, joka on paljon vahvempi kuin suomalaisessa perusnovitassa.

Unikankareen viikkopiirissä ruvettiin sitten puhumaan villan tuoksusta Naturgarnin innoittamana. Todellisen villafriikin kuulemma tunnistaa siitä, että hän imppaa villanhajua innoissaan aina kun siihen on mahdollisuus, ei saa siitä kyllikseen. Todellinen harrastaja kuulemma saattaa tunnistaa jopa lammasrodunkin hajun perusteella sekä katsomalla villalangan tekstuuria.

Pitäjämme villaharrastajan mukaan norjalaisen langan vahvempi haju johtunee siitä, että suomalaiset teolliset valmistajat kuulemma sekoittavat hyvin hanakasti eri lammasrotujen villaa keskenään, kun taas ulkomailla eri lammasrotujen välisiä eroja kunnioitetaan enemmän. Toisaalta en tiedä, saattaisiko villalangan vahvempi haju johtua osaltaan myös sen värjäämättömyydestä.

Yksi parhaimpia elävöityshistoriani hajumuistoja liityy Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoihin kesällä 2008. Koko lauantaipäivän vettä tuli kaatamalla ja koko alue oli kuin yhtä suurta kuravelliä.

Markkinapäivän lopulla värjöttelimme kaikki pienessä esittelyteltassa sadetta pitäen. Kaikilla oli litimärkää villaa yllä. Haju oli kauniisti sanottuna autenttinen. Siinä pääsi kai lähelle keskiaikaista sadepäivän hajumaailmaa.

Tapahtumamme elävöittävät romantisoitua keskiaikaa. Niissä eivät kovinkaan usein haise kadulle mätänemään heitetyt jätteet tai pesemättömälle iholle noussut hiki.

Lähimmäksi keskiaikaista hajumaailmaa on päästy varmaan silloin, kun vessan putket ovat alkaneet reistailla kesken tapahtuman. Tai kun on unohtanut peseytymisvälineet kotiin ja viilettää hikipäässä villat yllä koko viikonlopun.

Olisi mielenkiintoista matkustaa aikakoneella keskelle keskiaikaista kaupunkia ja saada tietää, oliko siellä todella niin pahanhajuista kuin nykyään kuvitellaan.

Reagoivatko ihmiset hajuun millään tavalla vai olivatko he lapsesta saakka turtuneita tiettyihin hajuihin? Millaiset tuoksut tuntuivat epämiellyttäviltä keskiajan ihmisestä ja olivatko ne samoja kuin nykyään? Ovatko pahat hajut muuttuva kulttuurinen kategoria? Olisi mielenkiintoista löytää tuoksuihin ja hajuihin liittyvää tutkimuskirjallisuutta.

Bloggausta, keskiajantutkimusta ja syntistä jazzia...

Loppulokuvuoden hulina on käynnissä. Todella työläältä tuntunut Tiedon haku ja hallinta-tehtäväpaketti palautettiin viime viikolla ja viimeinen kulttuurihistorian kirjatentti on nyt takana. Nyt sitten vain odottelemaan vielä muutaman suorituksen kirjautumista rekisteriin niin pääsen hakemaan aineopintojen loppumerkintää. Viimeviikolla pääsin muuten hyödyntämään useammankin keran bloggausta ja keskiaikaharrastusta opinnoissani: Maanantaina kirjoitin Historian verkkojulkaiseminen-kurssin blogiin ja loppuviikosta tänne kirja-arvostelun erästä toista historian kurssia varten. Maanantain blogikirjoituksen tehtävänantona oli tutkiskella tieteellisen tiedon demokratisoitumista esimerkkien kautta. Suorastaan itsestään selvästi aiheekseni valikoitui yllätysyllätys mikäs muukaan kuin historianelävöittäjät.

Perjantaina puolestaan koitti suuri hetki keskiajantutkimukselle Turussa. Kävin kuuntelemassa Turun yliopiston monialaisen keskiajan ja varhaismodernin aikakauden tutkimuskeskuksen TUCEMEMS:n ensimmäistä The beginning- seminaaria, jossa esitettiin tuoreita ja tulevia keskiajantutkimuksen hankkeita eri aloilta. Joukossa oli niin historioitsijoita kuin kieli- ja kasvitieteiljiiöitäkin. Seminaarissa istuessa tuli taas mieleen, miten hienoa onkaan harrastaa keskiaikaa juuri Suomen Turussa, jossa jatkuvasti tapahtuu paljon kaikkea keskiaikaan liittyvää uutta ja mielenkiintoista ja kaupungin oma keskiaikainen menneisyys tuo oman ulottuvuutensa hommaan. Niin ja ihanaa, että kerrankin mielenkiintoinen seminaari järjestetään Turussa, eikä aina vaan Helsingissä, jonne tulee harvoin lähdettyä.

Eilen sain myös pitkästä aikaa innostuksen katsastaa graduni nykytilaa. Yhdistin eri tiedostoissa majailleet tekstin pätkät samaan kokonaisuuteen ja huomasin ilokseni, että gradua on tullut väännettyä jo 44 sivua! Kivaa, että joskus tulee positiivisiakin yllätyksiä. Luulin, etten olisi saanut sen suhteen syksyllä juuri mitään aikaiseksi, mutta onhan se edistynyt ikään kuin huomaamatta. Saisikohan sen gradun vielä johonkin kuosiin ennen tammikuun 12. päivää?

Viime viikonloppuna vietettiin itsenäisyyspäivän lisäksi ainejärjestön pikkujouluja. Allekirjoittanut lauloi yhdistyksen muusikoista kootussa bändissä, ensimmäistä kertaa julkisesti sitten kouluaikojen. Esitykseen kuului joululaulujen lisäksi mm. keskiaikaisia juomalauluja. Illan toisen pienemmällä kokoonpanolla toteutetun esityksen teemana olivat jazz-klassikot. Niinpä sonnustauduin pikkujouluihin suorastaan 30-lukulaisella ilmeellä vintage-malliston silkkimekossani. Esityksestä selvittiin hengissä ja sen suuremmitta kämmeittä. Kevään kunnianhimoisissa suunnitelmissa olisi jazzin laulamisen jatkaminen tuntemieni muusikkojen säestyksellä noin harrastusmielessä, rennosti ja liikaa paineita ottamatta.


Ne aloittamani pitemmät neulakinnassukat ovat muuten edenneet hyvin. Vartta pukkaa nyt jo kumpaakin, kunhan vain löytäisin jostakin punaisen lankakerän, jonka kaiketi kissa on palloitellut jonnekin. Taustalla oleva nojatuolinpeite on muuten ihan omin pikkukätösin virkattu...

Perjantaina koittaa sitten lähtö Annanpäiville ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Annanpäivät on kiva tapahtuma, mutta ajankohta on sellainen, että silloin on usein miljoonat muutkin pikkujoulut päällekkäin, joista pitäisi sitten yrittää valita. Tällä kertaa valinta osui Annanpäiviin ja hyvä niin. Automatka kohti Lintukotoa starttaa perjantaina iltapäivällä. Rentouttava viikonloppu mukavien ihmisten seurassa tekee varmaan ihan hyvää kaiken tämän häslingin keskellä.

Lähdön haikeutta, projekteja ja häslinkiä

Viimeisiä viikkoja viedään Jusleniassa. Perjantaina palautin opiskelupaikan hyväksymispaperit ja samalla jätin hakematta kevään Lanten kurssille. Tuntuu hiukan haikealta, mutta ehkä on parempi näin: Avata itsensä rohkeasti uudelle ja katsoa, onko se ruoho oikeasti vihreampää akateemisen maailman raja-aitojen ulkopuolella.

Muutos on kuitenkin aika suuri. Tällä viikolla oli viimeinen yliopisto-opintojeni luento, minkä tajusin hiukan ihmetellen vasta luennon päätyttyä. Luennoitsijan, joka siis on mm. bändikaverini, kanssa vitsailtiin sitten luennon jälkeen, olisiko se pitänyt sittenkin päättää onnittelulauluun... Pakko on kyllä sanoa, että huonoista hetkistä huolimatta laitoksen väkeä saattaa kyllä tulla monta kertaa ikävä uusien opintojen aikana, vaikka toisaalta on riemullista astua elämässään johonkin uuteen.

Yleisen joulunalushäslingin lisäksi opiskelupaikan vaihto tuo kyllä aika paljon lisää tekemistä ja ajateltavaa. Yritän saada mahdollimman paljon rästissä olevia tehtäviä ja viimeiset tentit puserretttua ennen kuin aloitan uudessa opiskelupaikassa 12. tammikuuta. Tekemättä on tehtäväpakettia, bloikirjoitusta, wikipedia-artikkelia ja monta muuta asiaa, ennen kuin nykyiset opinnot ovat suurinpiirtein siinä kuosissa, missä haluaisin ennen kuin lähden uusille laitumille. On haastavaa paneutua todenteolla koulutyöhön, kun tekisi mieli nautiskella viimeisistä hetkistä täyspäiväisenä opiskelijana Jusleniassa. Lähtö myös hiukan jännittää, ja päässä pyörii millaisia ihmisiä ja minkälaiset opinnot siellä tuleekaan olemaan vastassa. Mutta sitähän ei voi tietää ennen kuin lähtee reippaasti kohti uusia haasteita.


Mutta piti kirjoittamani myös uusimpia käsityökuulumisia: Jo muttama viikko sitten sain napitusta vaille valmiiksi toppavuorillisen huppuni. Hupun taustalla muuten näkyy olevan kangas, josta on muotoitumassa uusi villainen Herjolfsnäs kaavalla tehty alusmekko. Se on saatu jo suurinpiirtein harsittua kasaan ja jäljellä on vielä sovituksen viilausta ja sitten myös tietysti itse ompelu...


Tässä kuvassa näkyy tarkemmin saumat päältäpäin. Vuorikerrokset on kiinnitetty toisiinsa sauman päällä kulkevalla aitapistorivillä, joka samalla myös avaa saumanvarat, jottei niistä tule liian paksuina pussittavia. Metodi on siis suoraan omasta päästäni, eikä perusti mihinkään historialliseen lähteeseen.


Tältä sauma sitten näytttää nurjalta puolelta. Nyt pitäisi sitten ratkaista nappidilemma. Kankaiset täytetyt napit vai vanhasti nappihihaisesta mekosta irrotetut replikanapit irtokiinnityksellä Neulakon Helenan tapaan?


Eilen aloitin myös uudet lämpimämmät ja pitemmät neulakinnassukat. Addiktoivaa käsityötä tuli sitten tehtyä pikkutunneille (ja ranteet jällen kerran kiittivät...). Värikkäät langat ovat itse kasvivärjättyä Novita Woolia eli pehmeää merinovillaa. Projekteja siis jälleen riittää ihän kiitettävästi.

Listauksia

Neulakon Helenan innoittamana päätin minäkin tehdä pientä listausta kuluneen vuoden käsityöprojekteista ja katsauksen tuleviin suunnitelmiin. Jaksaisikohan tällaista tehdä säännöllisemminkin?

Kuluneen vuoden satoa:

Alkuvuodesta sain valmiiksi 1300-luvun lasketulla kirjonnalla tehdyn vyöpussin. Tuosta onkin tullut joka tapahtuman ja markkinan luottotavara. Tilaa on tarpeeksi säilöä melkeinpä vaikka mitä tahansa!

Sydäntalven juhlaa varten puolestaan pinkin villlahupun, joka ei ole solki/ nappikiinnitystä kuten useimmissa hupuistani, vaan etusauma on ommeltu edestäkin kiinni. Tuota huppua ei ole tullut paljon käytettyä sen huonon istuvuuden takia.

Aloin myös panostamaan entistä enemmän autenttisempaan päähinepuoleen. Uudet ruskeasta villasta letitetyt muhkeat tekoletit näkivät päivänvalon jo syksyn kruununturnajaisissa ja kevään aikana valmistin myssyn Pyhän Birgitan mallia mukaillen sekä sain valmiiksi uuden isomman pellavahunnun ja leukaliinan. Palautin myös pari vuotta Unikankareen Katariinalta lainassa olleet huntuneulat takaisin ja ostin omia neuloja Neulakon puodista (joista tosin muutama hukkui jo tapahtumapaikalle).

Turun markkinoilla koin uudestaan neulakinnasherätyksen., kiitos Sahran! Tähän mennessä valmistunut on kahdet lapaset, yksi keltainen myssy ja yhdet nilkkapituiset sukat, tekniikkana oma kerettiläistyyli hiukan varioiden. Kaikki on kasvivärjättyä villaa, osa jopa ihan itse värjättyä!

Kangassukkiakin syntyi yksi pari Sahralta ostetusta ruutukankaasta. Kangassukkia tarvitsee olla paljon, ne hikoavat helposti ja kuluvat nopeasti kovassa käytössä. Nuijasodassa myös parsin vanhat kangassukkaparini. (Miten kummassa ne reiät tuppaavat ilmestymään aina päikiän seudulle?)

Tein uuden investituuramekon turkoosista villasta ruutukangaskoristein. Mallina oli jälleen kerran Moy Bog Gown hiukan omalle vartalotyypilleni varioiden. Hihat olivat tässä mekossa vain kyynerpäähän ja ilman napitusta. Mekko onnistui hyvin. Istuvuus on hyvä puvun olematta silti liian vartalonmyötäinen. Tässä mekossa kelpaa viilettää tapahtumissa ja vaikka Turun linnassa tarjoilijana!

Investituuran jälkeen muokkasin myös kahden pitäjän yhteisvaatevarastosta kotoisin olevan alusmekon hihoja itselleni paremmin istuviksi. Toisesta pätkäsin hihat kyynärpituisiksi ja toista kavensin hihoja tuntuvasti sopimaan paremmin 13oo-luvun nappihihojen alle. Aluspukujen alkuperäiseksi omistajaksi ja ompelijaksi on pitäjänväen voimalla veikkailtu Lady Isabellaa, mutta mulle ne ainakin istuivat täydellisesti.

Sain myös ommeltua itselleni keittiömekon valkoisesta ja sinisestä pellavasta. Mekko oli testikäytössä viikonloppuna ja tuntui toimivan pituudestaan huolimatta loistavasti. Mekko otti vähän sahrami- ja punaviinivärjäystä leipoessa, mutta se lähti onneksi pesussa. Tätä tulee varmasti pidettyä paljon kyökin puolella, sekä suoja-asuna muissakin sotkevissa hommissa. Haussa on pukuun sopivat soljet, niitä myisi mm. Hiien kissa.

Uusi toppavuorinen huppu on myös nappeja ja napinläpiä vaille valmis. Hupun jujuna on hienosti koristeellisella aitapistoilla yhteen tikatut vuori ja päällikangas. Ompeleen toteuttamiseen meni aikaa, mutta siitä tuli hieno!Laitan kuvia heti, kun löydän kameran laturin jostain...

Tulevia suunnitelmia

Uusi monikäyttöisempi villainen kotte. Vanhasta viinipunaisesta paholaisestani ovat nappihihat käyneet turhan kireiksi, joten ne pitää pätkäistä kyynerpituisiksi. Tarvatta uudelle villaiselle mekolle siis löytyy. Ajattelin palata juurille ja tehdä uuden mekon vanhalla kunnon Herjolfsnäs-kaavalla. Kangas on jo ostettu. Se on väriltään harmahtavan vihreän ruskeaa villaa, joka siis tuntuu vaihtavan väriä melkein joka valossa. Värin olen yrittänyt valita niin, että se kävisi miltei minkä tahansa värisen päällysmekon kanssa. Leikkuusuunnitelmakin on jo tehty, joten puvun leikkuuta ja istuttamista on toivottavasti vuorossa viikonlopun tapahtumassa.

Sydänkuvioisen pinkin helvetinikkunan kunnostaminen Sydäntalvenjuhlaan. Sydäntalven teemana on rakkaus, joten mikäpä olisi tämän parempi pitoasu. Puku on nähty päälläni kaiketi vain kerran aiemmin, Akatemiassa pari vuotta sitten. Käyttö on jäänyt vähäiseksi, koska sen kiilat alkavat levenemään liian alhaalta ja sivuaukot aukenevat ehkä vähän liiankin alas. Korjausoperaationa toiminee siis sisäänotto olkapäistä.

Vanhojen kirjontaprojektien loppuunsaattaminen. Niitä riittää ja osa niistä on ollut lepotilassa ainakin parivuotta. Hermot vievä, tarkkaakin tarkempi silkkikirjonta, istuintyyny, uusi 1300-luvun laskettu projekti... Mistäköhän löytäisi aikaa vielä niillekin?

Projekteja

Tämä viikonloppu on ollut pyhitetty kotona loikoilulle ja löhöämiselle, omissa oloissa mietiskelylle käsitöitä tehden. Kävin kyllä kävelyllä nauttimassa ihanasta kenties kesän viimeisestä lämpöaallosta. Hämeenlinnan markkinoille lähtemistäkin harkitsin, mutta päätin sittenkin jäädä mieluummin kotiin. rentoutumaan. Ihan kivaahan tuolla markkinoilla kin olisi varmaan ollut, mutta opiskelijana pitää välillä pyrkiä karsimaan ylimääräisiä menoeriä ja markkinatham ovat tunnetusti houkutuksia täynnä. Ja olisihan se loppujen lopuksi vähän hassua matkata Hämeenlinnaan vain yhden päiväretken takia. Kyllähän noita markkinoita tulee vielä vastaisuudessakin.

Mutta jos ei markkinoille saakka päästy, on ainakin tehty ahkerasti käsitöitä. Ainakin viikonloppujen aikana, kun viikot ovat menneet ehkä vähän turhankin nopeasti keskityttyäni arkipäivisin lähinnä gradunkirjoittamiseen. Neulakinnas on vienyt aikalailla tämän tytön mennessään. Sain valmiiksi ekat neulakinnassukkani, joista tuli aika lyhyttä mallia langan loputtua kesken. (Neulakinnastekniikkaan menee muuten uskomattoman paljon lankaa...) Seuraavan kerran pitänee tehdä sitten hiukan pidemmät lämpösukat kylmempien kelien varalle.
Perjantaina aloitin myös uutta pipoa Pirkka-langasta, joka sopi mielestäni yllättävän hyvin tähän tarkoitukseen. Piposta tulee ihanan hempeän keltainen ja lanka on Nuijasodan värjäyssession satoa, maitohorsmalla värjättyä.
Investituuramekko sekin on viittä vaille valmis. Puuttuu enää hihojen päärmäykset. Laskin muuten, että niitten vielä ompelemattomien päärmäysten kanssa tuossa mekossa on käsinompelua 35 m 82 cm. Sievoinen määrä siis, paljon enemmän kuin olisin uskonut.

Huomasin tänään muuten myös, että säilöntälaatikko, johon olen tallettsnut armaan paronikuntamme lehteä Aarniwalceaa siitä asti kun se on osoitteeseeni tullut, alkaa olla ääriään myöten täynnä ja lehdet tursuilevat itse asiassa jo pahasti yli reunojen. Päädyin lukemaan lehtiä jo muutaman vuoden takaa jonkinlaisen nostalgian vallassa. tTntuu, että aika on vierähtänyt nopeasti, ehkä jopa aivan liian nopeasti. Mietin, olisinko silloin aikoinaan 16-vuotiaana aloittelevana keskiaikaharrastajana uskonut olevani mukana vielä näin monen vuoden jälkeenkin ja tällaisessa paikassa toisella puolella Suomea, päässeni näkemään ja kokemaan niin monenlaista mukavaa seuran toiminnan parissa. Toivottavasti edessä on vielä ainakin yhtä monta mukavaa vuotta elävöittämisen parissa!

Elokuista energiaa ja loppukesän projekteja

Heinäkuun vaihduttua elokuuksi huomaan, että olen saanut taas jostain ihan uudenlaista energiaa. Tällä viikolla erään ystävän kanssa pohdittiinkin, että heinäkuu on kuukautena jotenkin aneeminen: kaikki paikat on kiinni, mikään ei toimi, kaikki ihmiset ovat paenneet kaupungista jonnekin maalle lomailemaan. Elokuusta ja alkusyksystä sen sijaan pidän, ja olen varmaan aina pitänyt, enemmän kuin keskikesästä. Voi taas hiljakseen suunnitella tulevan opiskeluvuoden uusia metkuja ilman, että vielä on ihan hirveä kiire niitä toteuttamaan. Tehdä lukujärjestyksiä ja aikatauluja nauttien samalla vielä lämpimistä hellepäivistä. Katsella parveekkeelta pilvettömältä taivaalta piemenevässä illassa loistavaa elokuista täysikuuta. Ja tietysti saattaa loppuun kaikenlaisia käsityöprojekteja ja aloittaa nipun uusia...

Tässä on vielä kuva niistä Nuijasodan langoista kerittynä pieniksi palleroikseen. Lankojen alla lymyää eräs pitkään kesken ollut kirjontaprojekti, jota sain taas vietyä hiukan eteenpäin Nuijasodassa. Sympaattiset eläinmörkit ovat peräisin 1300-luvun tansakalaisesta käsikirjoituksesta ja kaiken kaikkiaan niitä pitäisi kirjoa kymmenisen kappaletta.

Kuvassa on myös muistona rakkaan passglassini rikkoutunut kanta. Olin aina ajatellut, että se menisi rikki todennäköiesti saunalla jonkun känniääliön toimesta, mutta se lipsahtikin käsistä tuosta vain tiskatessa Kavalahden päärakennuksen lattialle. Omiin keskiaikakamoihin tuntuu syntyvän toisinaan jopa henkilökohtaisempi suhde kuin mundistavaroihin. Niihin liittyy niin monta hauskaa muistoa ystävien seurassa ja usein itse niiden hankkimiseenkin jokin mielenkiintoinen tarina. Kyseisen passglassin esimerkisi hankin aikoinaan 17-vuotiaana Ruotsista Vasa Museetista luokan kanssa tehdyllä Tukholman retkellä....

Tällä viikolla aloitin taas uuden kirjaprojektin, vaikka entisiäkin olisi riittämiin. Mutta ne Nuijasodassa värjätyt langat kutisivat sormissa sen verran kovasti, että piti päästä kokeilemaan uutta kirjontakehystäni toimintarkoituksessaan. Kyseessä on sen verran pienhkö projekt, että yritän saada sen investituuraan valmiiksi.

Sain myös valmiiksi ensimmäiset neulakintaani itse asiassa jo pari viikkoa sitten. Värjärikillalta ostetuiden kintaiden värimaalima tuo jotenkin mieleen herkullisen jäätelöannoksen: Vadelmajäätelöa ja toffee kastiketta. Langat on muistaakseni värjätty Napajäkälällä ja kiventieralla ja vaalean ruskean loputtua jatkoin verihelttaseitikillä värjätyllä langalla viimeiset kerrokset. Sukkaakin on valmistumassa hiukan paksummasta lupiinilla jälkivärjätystä langasta pikkuhiljaa...

Sukista puheenollen sain valmiiksi itseasiassa jo leirillä uudet kangassukkani. Ompeluhaastetta varten mittasin sukkani saumat. Pituutta niille tuli yllättävän paljon, yhteensä tasan 5 m! Mittailin myös investituuraan valmistuvan mekkoni saumoja ja tajusin ommelleeni sitäkin mekkoa varten jo 27 m 23 cm. Saumaa tulee siis yllättävänkin paljon yhdestä vaatekappaleesta....

Lähdön tunnelmaa

Tämä viikko on ollut uhrattu pakkaamiselle ja Nuijasodan valmisteluille. Viimeiset muutokset isojen pitojen resepteihin ja ruoka-ainemääriin tein vasta äsken ja siinä vaiheessa tuli ohjeitten tulostamisen vuoro iski kauhu rattaisiin: Tulostimesta oli loppunut muste. Onneksi kirjakauppa oli vielä auki ja minulla sinne voimassa oleva ostokortti. Muuten ei reseptien tulostamisesta olisi tullut mitään.

Tilille jäi nimittäin myöhästyneen vuokranmaksun jälkeen tasan 4 senttiä ja käteistä löytyy sen verran, että pääsen juuri Inkooseen. Onneksi löysin yhden unohtuneen plussasetelin, jotta sain muutamia välttämättömiä ruokatarvikkeita ajalle ennen sotaa. Vanhemmat lupasivat lähettää rahaa ensi viikolla, joten ei nyt sentään tarvitse koko loppukuuta ruuatta viettää.

Taloudellisen tilanteeni hankaluuden kohdaten päädyin myös eilen hakemaan pienempää asuntoa. Ei tuntuisi kivalta muuttaa puolentoistavuoden jälkeen taas Yo-kylän pienten yksiöiden pariin, mutta ei kai sitä oikein muutakaan tässä tilanteessa voi tehdä. Ja voihan olla, että Tys:n jonot liikkuvat sen verran hitaasti, ettei minulle sieltä tarjotakaan pienempää asuntoa ennen valmistumistani. Valmistumisen jälkeistä taloudellista tilannetta en halua vielä edes ajatellakaan...

Pakkauksen lomassa olen yrittänyt saada aivojani jo ujuttautumaan keskiaika- ja käsityövaihteelle. Nyt Nuijasotaan lähteminen huvittaa taas vaikka vielä viime viikolla minulla oli aika ristiriitaiset tunteet tapahtumaan lähdönsuhteen. Osittain varmaan myös ekojen omien pitojen valmistelu aiheutti tiettyjä suorituspaineita. Palattuani tiistaina Keski-Suomesta sukuloimasta ja viemästä kissaa hoitoon vanhemmille (jossa se on jo kertoman mukaan ehtinyt mm. nuolemaan koneöljyä, hullu kun on) aloitin elämäni ensimmäiset neulakintaat. Sahra opetti tekniikkaa keskiaikamarkkinoilla ja minulla oli tallessa vanha Elfwynin antama opetusmoniste aikaisemmasta opetustuokiosta vuosien takaa. Uudella markkinoilta ostetulla neulalla suihkiessa jälkeä alkoi tulla aika nopeasti ja yritän tässä parhaillaan pähkäillä, miten saan kintaaseeni peukalon aikaiseksi.


Pakkauksen lomassa havahtuu toisinaan myös huomaamaan, miten huonossa kunnossa oma keskiaikavaatevarasto joiltakin osin onkaan. Pääsin taas tutustumaan parsimisen jalon taidon saloihin löydettyäni komeron ylähyllyltä pelkkiä reikäisiä sukkia. Tältä näyttävät siis viitisen vuotta käytössä olleet kangassukat parsimuksineen. Kyllä se vaate aika helposti näköjään kuluu satunnaiskäytössäkin...


Niinpä päädyin leikkaamaan uudet sukat, joiden ompelusta saa samalla myös tekemistä toivottavasti aurinkoisina helllepäivinä käsitöiden parissa Nuijassa istuskellessa. Leikkasin samalla kaavoja valmiiksi myös uuden pukuni yläosaan, sillä mukaani lähtee varsinainen keskeneräisten töitten arsenaali toimettomuutta vastaan.

Mutta nyt on onneksi suurin osa tavaroista pakattu. Elsa jo hakenut yllättäen tarjoutuneena osan tavaravuoresta autollaan ja jäljellä on enää pientä hienosäätöä. Sekä tietysti luentoni kääntäminen englanniksi, minkä tietysti jätin tapani mukaan viimetippaan.

Kirjakaupasta löytämäni ensilukuvuoden kalenteri alkaa sopivasti juuri Nuijasodan jälkeiseltä maanantailta. Se tuntui ikään kuin hyvältä enteeltä. Ehkäpä vielä on toivoa siitä, että loppujen lopuksi kaikki käy parhain päin.