torstai 21. tammikuuta 2010

Kokeileva kokki

Ammattikorkeakouluopiskelu vie ajan niin tehokkaasti, että vasta nyt ehtii kirjoittelemaan pikaisesti viime viikonlopun kuulumisia.

Lauantaina sain harvinaisia vieraita. Kylään saapui isäni ja isosisko, joka oli käynyt Turussa viimeksi kesällä 2006 eikä siis nähnyt nykyistä kämppääni kertaakaan. Seurueen mukana saapui jälleen myös kissa kaupunkimajapaikkaansa lähes kuukauden maaseutulomailun jälkeen. Jouluntienoo ja alkuvuosi kun meni niin tiiviisti gradun parissa, että kissan oli parempi olla lajitovereittensa kanssa raittiissa ulkoilmassa kuin naukua yksikseen kotona. Kissa sopeutui onneksi kaupunkiympäristöön uudelleen jälleen kerran ...

Harvinaisten vieraitten kunniaksi kokeilin myös hiukan erilaisempia ruokia. Kaupan tuorepastoista valmistui herkullista tortellini- raviolilaatikkoa Tytyn ohjetta mukaillen. Keittokirjan (Paras keittokirja nro 9) limettihyydykkeestä valmistui puolestaan hiukan soveltaen suklainen sitruunahyydyke.


Tortellini-raviolilaatikko

1 pkt kinkkutäytteisiä tortellineja (250 g)
1 pkt juustotäytteisiä ravioleja (250 g)
1 pilkottu sipuli
1 tetra tomaattimurskaa (2 dl)
1 purkki tomaattipyreetä (70 g)
1 tl rakuunaa
1 tl Välimeren mausteseosta
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl maustepippuria
150 g mozzarellaa raastettuna

Pilko sipuli pieniksi paloiksi. Keitä pasta ohjeen mukaan. Lisää sipulin joukkoon tomaattimurska ja -pyre sekä mausteet. Lado keittynyt pasta voideltuun vuokaan ja sekoita pastan joukkoon tomaattikastike. Ripottele pinnalle juustoraaste. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min.

Kokin Kommentit: Ruuasta tuli aika mausteista, joten mausteitten kanssa kannattaa olla varovainen. Sipuliin jäi aika vahva maku, joten sen voisi kuullottaa pikaisesti pannulla ennen uuniin laittoa. Muuten ruuasta tuli hyvää helposti ja nopeasti. Samantyyppistä ruokaa voisi laittaa useamminkin esim. arki-iltoina. Ruuasta jäi jäljelle vain rippeet valokuvattavaksi.


Vaniljainen suklaa-sitruunahyydyke

1 dl Sokeria
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
2 munaa
0,5 dl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl pomeranssinkuorta

pinnalle

suklaanpaloja (Fazerin pähkinäsuklaa)
kaakaojauhetta siivilöitynä

Pistä liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi. Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi niin hyvin, että vaahto pysyy kulhon pohjalla, vaikka käännät kulhon ylösalaisin.Valkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi erillisessä kulhossa. Sekoita joukkoon mausteet. Sulata lionneet liivatelehdet kuumennetussa sitruunamehussa ja sekoita keltuais-sokeriseokseen. Vaahdota kerma ja kääntele se vrovasti seokseen. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti muun massan joukkoon. Annostele hyydyke 4 annosmaljaan ja aseta ne jääkaappiin pariksi tunniksi. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta hyydykkeen hyydyttä ja koristele maljat suklaanpalasilla.

Kokin kommentit: Hyydykkeistä tuli tosi hyviä! Kerrankin onnistuin vatkaamaan valkuaisvaahdon tarpeeksi kovaksi. Vaikka jälkiruoan valmistus vaatii vaivaa ja tarkkuutta, maku oli sen arvoista!

Ei kommentteja: