Sisutushirmu

Blogini jatkaa vielä hetken elämäntapaan liittyvissä tunnelmissa. Edellisen postauksen kanssa kun tuli niin kiire, etten ehtinyt kirjoittaa viime viikonlopun kuulumisia kokonaan loppuun. Opiskelijaelämä fuksivuoden bileineen vei mukaansa niin suurella vetovoimalla...

Oikeastaan tuntuu tosi hassulta olla jälleen ensimmäisen vuoden opiskelija. Uusiin ihmisiin tutustuminen ja ihmisten väsymätön bileinto, jota ei vielä koulutöiden raskaus painosta, tuntuu ihan mukavalta vaihteeksi. Jopa niin mukavalta, että pitkästä aikaa olen jopa viihtynyt baareissa kotihiiruilun sijaan.

Viime lauantaina isän ja siskon vierailun jälkeen päätin ottaa ratkaisevan askeleen kohti uutta. Tapoin rakkaan kaktukseni uuden mööbelin tieltä.

Sain kaktuksen ensimmäisenä yliopistovuonna muutaman viikon Turussa asuttuani silloiselta vuosikurssikaveriltani, joka halusi päästä eroon huonokuntoisesta piikkinielusta. Se on ollut minulla jokaisessa Turun asunnossani kotia somistamassa.

Kasvi kasvoi kesäisin parvekkeella pituutta huimasti ja oli lopulta miltei itseni pituinen. Koska se sai olohuoneen lattialla vain vähän valoa, sen varsi muuttui vähitellen puumaisen ruskeaksi.



Kaktuksen silpominen mikroskooppisen pienen poltinkarvan pistellessä iholla oli jotenkin symbolista ja samalla hirvittävän terapeuttista. Vielä symbolisempaa kukan hävittämisestä teki se, että sain sen aikoinani lahjaksi ihmiseltä, joka oli juuri valmistunut maisteriksi ja oli aloittamassa toista korkeakoulututkintoa.

Hän oli siis tavallaan samassa elämäntilanteessa kuin minä nyt. Jättänyt taakseen vanhan ja aloittamassa uutta. Kyseinestä opiskelutoveria ei enää juurikaan näkynyt ensimmäisen vuoden jälkeen. Viimeksi kuulin hänen menneen naimisiin ja saaneen lapsia.


Symbolisten syiden lisäksi kukka sai väistyä uuden ihanan kirjahyllyn tieltä. Kävin nimittäin sunnuntaina elämäni ensimmäistä kertaa Ikeassa.

Sieltä tartttui mukaan mustaa lasia ja harmaata terästä olevan kirjahyllyn lisäksi myös matto, kynttilöitä ja muuta tilpehööriä. Olohuoneen nurkka näyttää nyt paljon viihtyisämmältä ja siistimmältä. Siihen saa aseteltua kukkia hiukan entistä valoisammalle paikalle.

Kuvan ottamisen jälkeen hyllyyn onkin ilmestynyt 3 kpl kodinonnia. Tyhjyyttään ammottava kaktuksen ruukku on saanut varjoisalla paikalla viihtyvän kasvin sisäänsä. Myös kissa pitää hyllystä: Siinä on hyvä kiiipeillä ja sieltä on hyvä tarkkailla niin sisä- kuin ulkotiloihinkin.



Olohuoneen yleisilme kohentui siis kerralla. Vielä kun saisi paikat pysymään edes joten kuten siisteinä.

Viikon sisällä sotkua on ainakin tullut huomattavasti lisää. Kissa on kaivellut tuoretta multaa ylös ruukuista ja repinyt leluksi antamaani kukkapussia pieniksi siruiksi ympäri kämppää. Makuuhuoneen lattia ja työpöytä on tapansa mukaan täynnä tärkeitä papereita ja lomakkeita. Ja viikonlopun siivousinnon sijaan päivittelen blogia, sen sijaan että siivoaisin ennen vierailua ystävän luona.


Sisustustyylini on kaikkea muuta kuin pelkistetty. Kerään paljon vanhaa krääsää. Olen siis tunnepohjainen materialisti. Minulle tavaroiden rahallisella arvolla ei ole niin väliä, vaan niihin liittyvillä tarinoilla.

Sohvakalustoni on kotoisin Koskenpäältä mummolasta sukutilan kammarista. Äitini sukulainen myi sen joskus isäni suvulle, kun hän toimi kalusteitten kiertokauppiaana 1960-luvulla. Myös äiti ja isä ostivat samanlaisen kaluston eri värisenä, mutta se on hävitetty huonokuntoisena jo aikoja sitten.

Valkoinen kaappi on taas puolestaan äidin puolen mummolasta. Mummo osti sen 1950-luvulla "kulttuurikodin kirjahyllyksi". Kauppaan kuului se, ettö hylly oli täynnä hintaan kuuluvaa valikoitua klassikkokirjallisuutta. Moni kirjahyllyn mukana tullut teos asustelee sen uumenissa edelleen.

Tuolilla lepäilevä nukke on puolestaan italialainen nukke 1950-luvulta. Sain sen tädiltäni joka keräilee vanhoja antiikkinukkeja. Ihastuin nuken pehmeään tummaan angoravillaiseen tukkaan ja sen välimerelliseen aistillisuuteen.


Leikkelen myös kuvia ja hauskoja artikkeleita erinäisistä lehdistä. Keittiössäni asuu varsinainen lehtileikkele- ja valokuvakollaasi. Niiden lisäksi joukossa on mm. postikortteja, lautasliinoja ja lahjapaperin paloja.

Osa leikkeistä on minulle todella rakkaita. Ehkä nostalgisin on Luksusmuija saa mitä haluaa -mainos, joka on kulkenut jääkaapin ovessa mukana asunnosta toiseen.

Joskus kissa repii jonkun rakkaista leikkeistäni, ja silloin harmittaa. Mutta onneksi hauskoja leikkeitä löytää aina uusia...