Arkielämää

Joku viimeaikoina harvinainen aamuvirkkuisuuden puuska herätti minut tänään varhain ja vielä on runsaasti aikaa ennen yliopistonkirjaston aukeamista joten päätin kirjoitella tänne jotain tajunnanvirtaa arkielämäni ihmeellisistä ja varmasti ah-niin -jännittävistä kuvioista. Kissan myötä lapsesta saakka minulle ominaislaatuinen aamuvirkkus on jotenkin kummallisesti hävinnyt. Kissa valvottaa lähes joka aamuyö ainakin parin tunnin ajan, kunnes sitten kuuden tienoilla rauhoittuu, eikä aamulla varsinkin eityisen rauhattoman yön jälkeen meinaa päästä ylös sitten millään. Jos kissa on poissa häiritsemästä, nukun mieluusti kertyneitä univelkoja pois sitten melkein puoleen päivään. Ja minä kun pidin ennen mahdottomana sitä, että nukkuisin yli kadeksaan.... Uutena erityisen ärsyttävänä temppuna kissa on oppinut soittamaan ovikelloa sitä vasten hyppimällä, jos ei saa minua muuten hereille puremalla jaloista, kiipeilemällä pitkin ovenpieliä tai tekemällä yllätyshyökkäyksiä päähän. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta toisinaan siis varsin rasittava tapaus.

Olenkin miettinyt tässä kuluneen vuoden aikana keinoja hillitä rasavillini käytöstä. Odotin, että kollin käytös leikkaamisen ja kasvun myötä olisi rauhoittunut. Toisaalta ei kisu enää niin villi olekaan kuin ihan pentuna, mutta koon myötä myös tuhovoima on kasvanut samaa tahtia. Ehkäpä yksiöni on liian pieni villikolle temmeltää? Ehkäpä tuo rauhoittuisi jos hommaisin seuraksi leikkikaverin tai ainakin kohdentaisi hillumisen lajitoveriinsa? Vanhempien luona on kaksi kissaa, joista Sulo-kollin kanssa Ipis tulee toimeen loistavasti. Tanner vain tömisee poikien painiessa. Siiriä kohtaan Ipis taas on liian aggressiivinen tai Ipistä haluttaisi kyllä kovasti leikkiä ja temmeltää, mutta neiti ei ole siihen kovinkaan suostuvainen.

Joten jos lopulta toisenkin kissan päädyn ottamaan luulen, että hiukan vanhempi kolli tulisi Ipiksen kanssa toimeen parhaiten. Kahden kissan kanssa eläminen toisi vain omat ongelmansa: Miten pärjään junassa kahden otuksen kanssa ja miten saan tarvittaessa hoitajan kahdelle,kun yhdellekin on hoitopaikan löytäminen reissujen ajaksi toisinaan hankalaa? Miten vanhempani suhtautuisivat siihen, että mukanani Koskenpäälle tulisi aina kaksi kissaa nostaen kissojen yhteismäärän neljään? Toisaalta harrastukseni ja elämäntilanteeni takia joudun usein matkustamaan eri puolille Suomea ja muutenkin olemaan paljon poissa kotoa, joten ehkä toisen kissan ottaminen ei vielä tässä vaiheessa ole kovinkaan realistinen ajatus. Ehkäpä yritän olla mahdollisimman hyvä emäntä edes tälle yhdelle kissalapsoselle.

Oman laitoksen kirjaston ollessa kiinni olen nyt siirtynyt kääntämään pääkirjaston lukusaliin heinäkuun ajaksi. Pääkirjasto on vain omaan pieneen ja tiivistunnelmaiseen kirjastoomme verrattuna kovin kolkko ja steriilli ja kaiken lisäksi lukusalissa on sen verran viileä, että keävaatteissa suorastaan paleltaa. Toisaalta steriiliys on vain hyvä, sillä hommat tulee tehtyä nopeammin, kun ei ole mitään muuta mihin huomionsa kiinnittää paitsi lasiseinistä läpinäkyvä kesäinen maisema. Tuntuu vain hassulta, kun päivästä toiseen samat ihmiset tuntuvat istuvan samoilla lukupaikoilla ihan niin kuin omassa kirjastossammekin, mutta kukaan ei vaan puhu kenellekään mitään. Monesti on tehnyt mieli ruveta kyselemään tuntemattomalta vierustoverilta kuulumisia, mutta välillä tekee ihan hyvää olla poissa Juslenian 3. kerroksen mikrokosmoksesta. Hommaa onkin vielä runsaasti: Laskin, että täytyy kääntää 2 sivua päivässä, jotta saisin homman valmiiksi suunnitelman mukaisesti ennen Nuijasotaan lähtöä. Sitten voi siellä rentoutua hyvällä omalla tunnolla ja olla hetkisen ajattelematta Ciceroa.