Meillä on Unikankareella tänä keväänä vietetty viikkotapaamisia pukuprojektin merkeissä. Minä otin sitten innostuksissani vähän etumatkaa, vaikka aluksi vastustinkin projektimuotoista kevättä.
Minun projektini on vuoden 1495 venetsialainen asukokonaisuus. Tarkemmin ottaen tämä oikeanpuoleinen rouva Vittore Carpaccion maalauksesta.
Maaliskuussa kokoonnumme viikonloppuisin Turun keskiaikamarkkinoiden puvustamoon pukuprojektin pariin. Ensin teemme aluspaitoja, sitten kaavoitamme ja leikkaamme pukukankaita. Helena tulee yhtenä viikonloppuna luennoimaan pukeutumisesta ja sovittamaan pukuja. Viimeinen viikonloppu on vielä varattu viimeistelyyn.
Tältä näyttää venetsialainen rouva vuodelta 1495 aluspuvussaan.
Olen saanut valmiiksi jo aluspuvun eli zupan sekä siihen kiinnittyvät irtohihat. Takaraivollla keikkuu pieni kovitettu hilkka eli scuffa. Aluspaidasta eli camiciasta puuttuu vielä yksi sauma ja helman huolittelu.
Maaliskuun viikonlopuissa keskitynkin sitten lähinnä vestitoon eli asukokonaisuuden päällyspukuun. Vestito tulee olemaan värisävyltään turkoosin ja mintun välistä olevaa ohutta villaa. Vestiton lisäksi suunnitelmissa on tehdä vielä brokadilautanauhaa koristeeksi ja helmikirjontaa vestiton kaulukseen.
Scuffan kaavoitusta.
Miten sitten päädyin italialaiseen renessanssipukuun? Syksyllä suunnittelin myöhäisempää asukokonaisuutta tanssitarkoituksiin. Mietin jo silloin italialaisia 1400-luvun pukuja. Mutta sitten kuulin, ettei niistä ole juurikaan tietoa, koska alkuperäisiä vaatteita ei ole säilynyt lainkaan tuolta aikakaudelta.
Minulle suositeltiin mieluummin Tudor Tailoriin tarttumista, koska siinä olisi selkeitä valmiita kaavoja. Ostin kankaat alun perin Tudor-pukua ajatellen.
Puolivalmis scuffa ja ompeluvälineet.
Mutta jotenkin en ole ikinä kokenut Tudor-pukuja omakseni. Ne ovat hienoja, mutta tuntuvat jotenkin jopa liian päheiltä, jotta voisin itse vetää sellaisen ylleni. Ovathan italialaisetkin puvut komeita, mutta hiukan toisella tapaa. Niissä on ilmavuutta, eleganssia ja hienostuneisuutta. Helmat eivät ole vielä niin leveitä ja viilloskoristeluissa pysytään kohtuudessa.
Sitä paitsi kaltaiselleni italiankielen ja -kulttuurin vaalijalle puku on omiaan. Latinan ja muinaiskreikan taitajalle italialainen renessanssipuku on myös oiva valinta. Puhumattakaan Maestro Martinosta – Haaveilen siitä, että pääsisin kokkaamaan 1400-luvun italialaiset pidot aikakauden asussa. Siihen saattaa tarjoutua tilaisuus jo ensi syksynä.
Zupan etukappale rypytettynä.
Mistä sitten löysin lähteitä? The Realm of Venus on loistava sivusto. Nimestään huolimatta se ei tarjoa aikuisviihdettä, vaan italialaista renessanssimuotia. Tosin löytyy sieltä muutama aluspukujen rypytyksiä havainnollistava tissikuvakin.
Sivustolla oleva artikkeli Carpaccion aikakauden muodista oli suuri innoittajani. Tein myös aluspukuni pitkälti sivuston ohjeitten mukaan. Myös Carpaccion ajan päähineistä löytyy oma osionsa.
Tajusin myös yhden jutun lisää itsestäni. Taidan olla sittenkin enemmän empiirinen kokeilija kuin analyyttinen tutkija. Tämä pätee myös keskiaikaelämän ulkopuolella. Nautin siitä, kun saan suunnitella ja pohtia erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ongelmiin ja kokeilla niitä käytännössä.
Kärsivällisyyteni ei riitä tutkimuskirjallisuuden kahlaamiseen: haluan päästä heti toteuttamaan itse ja testaamaan, toimivatko visioni. Ehkä se tekee minusta hiukan erilaisen tiede- ja taideharrastajan kuin joku muu. Mutta se ei silti tarkoita, että olisin välttämättä sen huonompi kuin analyyttisemmät toverini.
Olen itse aika tyytyväinen näihin rypytyksiin. Taidan tehdä jatkossakin pukuni raidallisista tai ruudullisista kankaista, kun niitä on niin ihana kuositella.
Oikeastaan on helpottavaa tehdä pukuprojektia aikakaudelta, josta on säilynyt vain kuvalähteitä. Näin pääsen itse suunnittelemaan mahdollisimman paljon ja miettimään ,millaisilla ratkaisuilla tuollaisen lookin saisi aikaiseksi. On myös mukavaa tehdä sellaista pukua, jota ei ole vielä monellakaan muulla Suomessa. Näin tulee verrattua itseään vähemmän muihin ja nautittua omasta tekemisestä ja osaamisesta.
Aikakauden vaihtaminen on tehnyt hyvää siksikin, että vanhojen polkujen tallaamisen sijasta pääsee tekemään jotain ihan uutta ja erilaista. Se on antanut taas uutta intoa harrastamiseen.
Zupan takakappale ompeluvaiheessa.
Minunhan piti tosiaan aloittaa alun perin projekti samaan tahtiin muiden kanssa, mutta työttömän aika on pitkä. Päiviin tarvitsee jotain sisältöä. Siis muutakin kuin kotirouvailua: tiskaamista, imurointia, ruuanlaittoa ja tavaroiden järjestelyä.
Ompelu ja elämäntaparemontti pitävät minut edes vähän selväjärkisenä ja tarjoavat rutiineita. Oikeastaan huomaan kadehtivani niitä ihmisiä, joilla on joku paikka, jonne mennä aamuisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti