Älkää pelätkö, ei tästä ole mitään täysveristä laihdutusblogia ole tulossa. Keventämisprojekti on kuitenkin nyt sen verran tärkeä osa elämääni, että senkin pitää päästä esille.
Sinänsä uudet elämäntavat ovat sujuneet suhteellisen kivuttomasti. Olen saanut lähdettyä tanssitunnille, lenkille ja uimahalliin säännöllisesti. Kasviksia syön säännöllisesti, miltei joka aterialla. Energiaa on niin paljon, että välillä ei oikein tiedä mitä kaikkea sitä saa mahdutettua päiväänsä.
Mutta kärsivällisyys meinaa silti loppua. Tahtoisin tuloksia hetinyt, enkä jaksaisi odottaa. Huomaan tuijottavani vaan kiloja, saavuttamattomalta tuntuvaa normaalipainoisen painoindeksiä. Silloin meinaa jo ihan lannistua kokonaan, sillä muutaman kilon painonpudotus tuntuu niin mitättömältä suureen kokonaisuuteen verrattuna.
Tuloksiksi ei tunnu riittävän se, että entinen turvonneen väsynyt olo on poissa. Sekään, että jaksaa liikkua enemmän ja pitempään kuin ennen ei tunnu olevan tarpeeksi. Yritän uskotella itselleni, että voiton puolella ollaan ja vielä kannattaa yrittää. Sekin on jo paljon, että on saanut lapsuudesta asti vainonneen kasvisinhon selätettyä.
Toisaalta huomaan myös yhä enemmän ajattelevani elämäntapojani. Aluksi päätin vain lisätä kasviksia ja muuten syödä suurin piirtein samaan tapaan kuin ennen. Nyt huomaan vältteleväni yhä enemmän myös valkoista viljaa. Myös lihaa tule syötyä vähemmän, kalaa puolestaan enemmän. Rahka, turkkilainen jogurtti ja ruisleipä ovat ystäviä.
Ajattelin kuitenkin pitäväni projektin rentona. En halua ryhtyä pitämään ruokapäiväkirjaa tai laskemaan kaloreita. En tiedä, pystyisinkö edes siihen kaikessa epäjärjestelmällisyydessäni.
Lapsuudestani muistan, miten neuroottisesti äiti piti aina ruokapäiväkirjaa ja merkitsi jokaisen suupalan ylös. Silloin jo ajattelin, että en halua ikinä joutua samanlaiseen kurimukseen. Itse ajattelen, etteivät tiukat dieetit ja ruokapäiväkirjat loppujen lopuksi toimi pitkällä aikavälillä. Tärkeämpää on tuoda muutos omaan arkeen ja omiin rutiineihin siten, että sitä on helppo ylläpitää.
Normaaliin elämään kuuluu myös se, että välillä saa hiukan herkutella. Myös keventäjän ruokien tulisi maistua hyvältä, muuten lipsuu auttamatta. Herkutella voi esimerkiksi näillä hyvillä resepteillä, joita kyökkilaboratoriossa on testattu viime aikoina.
Pinaattikastike pastalle
1 dl pinjansiemeniä
150 g pakastettua pinaattia
öljyä
1 purkki tonnikalaa
2 rkl basilikaa
salviaa
valkopippuria
1 rkl unikonsiemeniä
1dl vettä
2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl ranskankermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl juustoa
tuoretta persiljaa
Murskaa halutessasi pinjansiemenet. Kuullota pinjansiemenet ja mausteet öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti. sekoita jogurtti, ranskankerma, vesi Ja vehnäjauhot keskenään ja lisää pannulle. Lisää joukkoon juusto persilja ja anna hautua.
Grynostpaj
1 pieni purkki raejuustoa
2 dl ruokakermaa
2 munaa
1.5 dl mantelijauhetta
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Sekoita ainekset keskenään ja levitä vuokaan. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoa mustikkakeiton kanssa.
Ruuan lisäksi elämään on kuulunut säännöllisiä uimahallikäyntejä: Vesijuoksu on niin minun lajini. Pidän siitä, että samalla voi syventyä täysin omiin ajatuksiinsa ja rentoutua. Uintiradalla puolestaan huomaan, että minussa taitaa olla sittenkin kilpailuhenkeä. Yhteistyöhön ja kommunikaatioon perustuvien tanssituntien lomassa on mukava harrastaa välillä lajia, jossa on vastuussa vain yksin itselleen.
Ihanan vesiurheilun lisäksi uimahallikäynneissä on vielä toinenkin terapeuttinen puolensa. Uimahallissa osaa asettaa omat paino-ongelmat oikeaan mittakaavaan.
Vesijuoksuradalla kun huhkii säännöllisesti myös todella ylipainoisia ihmisiä. Ei voi muuta kuin nostaa hattua niille, jotka hyllyvistä vararenkaistaan huolimatta jaksavat kerta toisensa jälkeen esiintyä julkisesti pelkässä uimapuvussa urheilemaan. Ehkä minunkin pitäisi korjata hiukan asennettani, minä kun olen kuitenkin vielä suhteellisen hyväkuntoinen.
Kynnys lähteä julkisesti liikkumaan on todella suuri. Lompakossani on lojunut puoli vuotta ilmaislippuja M & M -kuntotaloon. Joka kerta olen keksinyt jonkun tekosyyn olla menemättä. Joskus olen ollut jo eteisessä, mutta kääntynyt lopulta epäröiden takaisin. Kuntosalille en uskalla, mutta ohjattuja jumppia on ikävä. Olen päättänyt rohkaista itseni ennen kuin liput vanhenevat vapun tienoilla.
Helposti sitä ajattelee, että pitäisi saada painoa pudotettua ja kuntoa nostettua, ennen kuin uskaltaa tunnille muiden sekaan. Kuitenkin tiedän, että itse liikkuminen on mukavaa ja siitä saa paljon energiaa. Oikeasti pitäisi vain repäistä ja kumota tekosyyt, lakata miettimästä, mitä muut ajattelevat.
Löysin Ylen sivuilta mainion toimittaja Eve Mantun laihdutusblogin Maatuskan mitoissa. Ihastuin blogin rehelliseen otteeseen. Toisin kuin joissain ärsyttävissä täydellisissä terveysblogeissa tässä tuodaan esille se, miten keventäminen ei ole aina niin helppoa. Omista negatiivisista tunteista ja lipsahduksista kerrotaan rehellisesti ja avoimesti. Ehkä meillä on loppujen lopuksi jotain muutakin yhteistä kuin vain sama etunimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti