Tervetuloa Kaskentielle!

Huh huh, nyt se on ohi. Eveliinan residenssi on muuttanut uuteen osoitteeseen sitten viime näkymän.

Takana on pari viikkoa kaaosta muuttolaatikoiden keskellä ilman ruokapöytää. Nyt uudessa kodissa rupeaa näyttämään jo kodilta. Mattoja on jo lattiassa ja tauluja ja koukkuja seinissä. Vielä muuta eksynyt tavara odottaa paikkaansa ja muutama muuttolaatikko purkamista.

Kissaeläimeillä on hauskaa muuttolaatikossa.

Muuton keskellä sitä taas huomaa, miten paljon kaikkea turhaa ihminen voikaan omistaa. Monta jätesäkillistä rikkinäistä tai loppuunkulunutta tavaraa tuli yksinkertaisesti heitettyä pois. Samoin kirpputorille tuli lahjoitettua iso kasa tavaraa.

Siitä huolimatta uuteen osoitteeseen siirtyi esimerkiksi avokkaita kolme isoa laatikollista. Tein myös kaappeja siivotessani löytöjä. Nyt tiedän, että omistan esimerkiksi viidet keskiaikasukat.

Uuden kotilieden loimotusta.

Ajattelin ottaa käyttöön uudelleenlöydetyt unohdetut laukut ja vaatteet, niin säästyvät nekin rahat. Muutenkin tavaraa on jo ihan tarpeeksi, en välttämättä tarvitse mitään - paitsi ehkä maustehyllyn, talouspaperitelineen ja koukkuja olohuoneen seinään.

Ehkä pitäisi oppia mallia kissasta, jonka teki onnelliseksi yksi tyhjä muuttolaatikko. Siinä oli mukava lymyillä ja tehdä sieltä yllätyshyökkäyksiä sekä pureskella pahvia kappaleiksi.

Eteisessä asustaa italialaisia vintagekortteja sekä ihana riikinkukkokoukku.

Takana on viisi ja puoli vuotta Ylioppilaskylän tienoilla. Silti olo on yllättävän vähän haikea. Muutto oli pitkään vain joku epätodellinen möykky tuolla jossain. En tiedä, olenko vieläkään tajunnut sitä, että Ylioppilaskylä ja opiskeluvuodet ovat jossain tuolla takanapäin.

Toisaalta muutto on myös konkreettinen askel kohti uutta. Samalla voi pistää vanhoja rutiineita uusiksi. Aina ei tarvitse tehdä asioita samalla tavalla.

Vanhoissa peiliovissa on tunnelmaa.

Jos on kaikissa edellisissä kämpissä säilyttänyt tiettyjä tavaroita tietyssä paikassa, se ei silti tarkoita sitä, ettei olemassa olisi järkevämpää tapaa. Lienenkö imenyt hiukan vaikutteita järjestelmällisiltä ystäviltäni viimeaikoina?

Tähän asti uusi kämppä on vaikuttanut ihan mahtavalta. Sijainti on loppujen lopuksi yllättävän lähellä keskustaa. Vanhassa talossa on tunnelmaa. Esimerkiksi vinttikomerosta löytyi seinäraapustuksia, joista vanhimmat ovat 40-luvulta.

Kulttuurikodin kirjahylly sai uuden elämän astiakaappina.

Vaikka lattiassa on muovimatto ja keittiönkaapit on uusittu, löytyy silti asunnosta muutama alkuperäinen komero vanhoine peiliovineen. Kämppä on läpitalon asunto: Keittiöön näkyy auringonnousu, olohuoneeseen puolestaan auringonlasku.

Tilaa tuntuu olevan enemmän kuin edellisessä kodissa, vaikka sitä on oikeasti puoli neliötä vähemmän. Ihanaa, kun kalusteilla on tilaa hengittää. Tosin katsotaan, miten täyteen olohuone tulee kun saan sohvapöydän perjantaina. Valkoinen takka lämmittää näin kylminä talvipäivinä, vaikka kämpässä tuppaa olemaankin useimmiten liian kuuma.

Hei olen Dumbo-koukku. Asun keittiössä.

Vaikka Kaskentie on ihan ikkunan takana, kuuluu sisälle silti vähemmän liikenteen meteliä kuin Nummenrantaan. Olohuoneen ikkunasta näkyy kaunis niittymaisema, johon on vedetty hiihtolatu.

Niin ja naapuritontilla on Jopas on Karvakorvat -eläintarvikekauppa! Nurkan takana tosin houkuttelee pahaenteisesti Hesburger, johon tuli langettua jo heti muuton tuoksinassa. Kyllä tänne kelpaa kotiutua.