Pro Diak

Juuri kun sain maisterinpaperit kouraani, tuntuu taas elämältä puotoavan pohja. Tänään iltapäivällä silmille nimittäin räjähti varsinainen uutispommi. Nykyinen opiskelupaikkani Diakin Turun toimipaikan viestinnän koulutusohjelma lakkautetaan. Asiasta päätettiin tänään opetusministeriön kanssa käydyissä neuvotteluissa.

Henkilökunnan tieto tavoitti vasta tänään iltapäivällä. Opiskelijat saivat lukea uutisen ensimmäisenä Turun sanomien verkkolehdestä. Virallinen tiedote Turun toimipaikan tulevaisuudesta järjestettävästä infotilaisuudesta lähetettiin opiskelijoille vasta iltasella. On hurmaavaa päästä lukemaan oman koulunsa lakkauttamisesta vasta lehdistöstä. Olisiko tiedon lähettäminen opiskelijoille ennen lehdistöä vaatinut kohtuutonta vaivaa?

Päätös tuli niin toimipaikan henkilökunnalle kuin opiskelijayhdistyksen hallitukselle täytenä yllätyksenä. Tuntuu käsittämättömältä, että isoja päätöksiä voidaan tehdä kuulematta kertaakaan henkilökuntaa tai opiskelijoita. Olo on kovin pieni ja heiveröinen byrokratian rattaissa.

Päätös tuntuu erityisen oudolta siksi, että viime vuonna meitä hakijoita Diakin toimittajakoulutukseen oli ennätysmäärä. Työnantajat arvostavat käytännöllisyyteen painottuvaa koulutusta ja työllistymisprosentti on hyvä.

Opetusministeriö on päättänyt vähentää viestinnän koulutuspaikkojen määrää. Kuitenkin viestinnän ala on niin laaja, että toimittajakoulutus muodostaa siitä vain pienen osan. Turun lisäksi toimittajaksi voi opiskella ammattikorkeakoulussa Etelä-Suomessa Turun lisäksi vain Helsingissä.

Monimediapainotus ja oppimisalustana toimiva verkkolehti Tutka erottavat meidät muista koulutusohjelmista. Koko kevät meille on opetettu monimediajournalismin olevan tulevaisuuden journalismia. Ilmeisesti opetusministeriö ei vain ole asiasta samaa mieltä.

Yliopistossa viestintää voi opiskella monella paikkakunnalla. Vahva käytännön painotus erottaa meidät yliopistotason toimittajakoulutuksesta. Itse voin vastavalmistuneena filosofian maisterina todeta, että kuluneet kuukaudet amattikorkeakoulussa ovat yllättäneet positiivisesti.

Opetus on ollut paljon monipuolisempaa ja käytännönläheisempää kuin yliopistossa. Opettajilla on ollut vahvaa käytännön osaamista ja tuntemusta suomalaisesta mediakentästä. Kertaakaan meitä ei yliopistoaikana valmennettu niin hyvin työelämän vaatimuksiin kuin näinä parina ammattikorkeakoulukuukautena. Opintojenohjaus on otettu tosissaan jo heti ekasta vuodesta lähtien. Kaikille harjoitustöille on ollut selkeä relevanssi tulevassa työelämässä.

Vaikka teoreettisella yliopistokoulutuksella ja akateemisella vapaudella on oma paikkansa, tarvitaan aina myös käytännön osaajia. Ennenkaikkea tarvitaan niitä, jotka kykenevät hallitsemaan sekä teorian että käytännön. Henkilökohtaisella tasolla olen riemuinnut siitä, että olen viimeinkin ehkä löytänyt paikkani. Alan, jonne kelpaa muuten epäkelpo humanistikin. Alan, jolla on tulevaisuus.

Toisaalta päätös osoitti sen, että meissä toimittajaopiskelijoissa on voimaa. Muutaman tunnin varoitusajalla saatiin kutsuttua kokoon yleinen opiskelijoiden kokous. Paikalla vieraili myös toimittaja haastattelemassa opiskelijoita.

Huomiseksi on suunnitteilla mielenilmaus ja tiukkoja kysymyksiä päättäjille. Paikalle on kutsuttu myös paljon eri median edustajia. Toivottavasti Lustokadulle kokoontuu varsinainen surupukujen armeija osoittamaan mieltä opiskelupaikkamme puolesta!