Arki

Etätyöviikon jälkeen ollaan taas samoissa arkirutiineissa ja kouluajatuksissa. Tosin ns. hiihtoloma meni pitkälti gradukorjauksia tehdessä.

Kärsivällisyys gradun kanssa alkaa olla aikalailla loppu. En ole mikään viilaajatyyppi. En sitten yhtään. Teen yleensä hommat kerralla valmiiksi. Päätän vain, että nyt riittää saman työn vatvominen.

Gradu onkin ollut minulle suuri kärsivällisyyskoulu. On pitänyt pitää koko ajan mielessä alan tieteelliset konventiot ja kuluttaa energiaa sisällöntuottamisen sijaan välillä vähäpätöisiltä tuntuviin detaljeihin. Nyt ollaan onneksi jo voiton puolella, mutta joskus vähäisetkin korjaukset voivat tuntua suunnattoman suurilta.

Viikonloppuna täytin vuosia. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna syntymäpäiviä vietettiin rauhallisesti Keski-Suomen hankien keskellä. Lauantaina sähköt menivät yhteensä kai neljä kertaa. Onneksi ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Syntymäpäivän lähestyessä mietin, miten paljon elämäni onkaan muuttunut vuodessa.

Vuosi sitten äidin sairaus oli vielä tuore ja epävarmuudentäyteinen asia. En uskaltanut oikein toivoa, että vuoden päästä kaikki olisi ennallaan. Nyt tilanne näyttää jo paljon valoisammalta ja turvallisemmalta. Akuutin kriisin sijaan suhtautuminen äidin sairauteen on normalisoitunut. Se on vain osa lähipiirini elämää, ei sen kummempi asia.

Vuosi sitten haaveilin elämänmuutoksesta ja uskalluksesta vaihtaa alaa, saada kokea jotain uutta ja erilaista. Nyt kauan haaveiltu alan vaihto on todellisuutta. Uusi koulu tuntuu ainakin vielä motivoivalta, erilaiselta ja haastavalta. Tekee hyvää tutustua jälleen uusiin ihmisiin.

Toisaalta uudessa koulussa huomaa myös sen, miten paljon aikaa on vierähtänyt ensimmäisistä Turun opiskeluvuosista. Olin ihan unohtanut, miten uutta ja jännittävää kaikki on ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

Välillä sitä tuntee itsensä vanhemmaksi kuin onkaan. Tylsäksi kotihiirulaiseksi, joka ei uskalla heittäytyä, pitää hauskaa. Välillä tekisi mieli heittää tekojärkevä ulkokuori nurkkaan ja tehdä jotain repäisevää ja spontaania.

Tänä keväänä aikaa ei ole ollut keskiaikaharrastukselle niin paljon kuin haluaisin. Gradu ja uusi opiskelupaikka ottavat veronsa. Herjolfsnäs-mekko edistyy sauma kerrallaan, vaikka ompelupuuskien välissä onkin viikkoja. Entisiä kirjontaprojektejakin pitäisi tehdä loppuun. Mikä siinä on, että uusien projektien aloittaminen on niin helppoa, mutta vanhojen loppuunsaattaminen niin vaikeaa.

Vaikka käsitöitä tulee nykyään tehtyä harvemmin kuin ennen, on silti tapahtumia tänä keväänä kiitettävästi. Maalikuun lopulla pääsen Homobonuksen pitoihin ensimmäistä kertaa vuosiin. Monelle Aarnimetsässä se on the tapahtuma, johon on päästävä. Itse olen kuitenkin ollut hompparissa vain kaksi kertaa, vaikka kiltalainen olenkin.

Huhtikuussa on puolestaan kruununturnajaiset Sauvossa, Sydäntalvenjuhlan tapahtumapaikassa. Niissä ratkeaa kuningaskuntamme tuleva hallitsijapari. Nyt jännitetään vaan sitä, saataisiinko valtaistuimelle viimein aarnimetsäläinen kuningaspari.

Toukokuussa olisi vielä tanssileiriä Jyväskylän suunnalla. Katsotaan, ehtisinkö sinnekin ja antaisivatko rahavarat myöten. Jyväskylässä on myös Yläkaupungin yö, johon meitä on kuulemma jälleen pyydetty esiintymään. Tämän vuoden teemana on Syömään! Sehän sopii hyvin seuran pitokulttuuriin. Mitäköhän sinne vielä saadaankaan aikaiseksi?