Rupsia riimejä: Oivallinen kirjurimme

 Tämä laulu on omistettu oivalliselle Aarnimetsän kirjurille Maaria Taavintyttärelle. Tosin hänen nimensä lauletaan laulun rytmin mukaan kyllä enemmänkin muodossa Mariia, mutta se on kai vaan pientä hienosäätöä. Yksinkertaiseen melodiaan oli helppo tehdä sanoitukset.

Tein tämän laulun siksi, koska Maaria teki minulle kesällä yhden kirjurityön ilmaiseksi markkinoilla, kun olin rahaton, vaikka hän normaalisti pyytää niistä rahaa. Lauluntekijä voi sitten kiittää auttajiaan muuten kuin rahallisesti. Pyrin kertomaan laulussa monipuolisesti niistä dokumenteista, mitä kirjuri voi joutua tai päästä tekemään. Itsehän en ole kirjuri, joten en tiedä, mitä  kaikkea kirjurit oikeasti tekevät. Laulussa voi siis hyvinkin olla jotain taitelijan vapauksia.

Oivallinen kirjurimme 

(Cuncti simus concanentes)

”Oivallinen kirjurimme Hyvä Maria”

Musteella ja sulalla taistelee kirjuri,

kirjaa ylös tapahtumat ylhäisen ja alhaisen.

”Viran tuon vastaanotti hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme, hyvä Maria”

Kirjaimet ja koristukset taitelee kirjuri

siihen, mitä kulloinkin täytyy ylös kirjoittaa

”Kirjaimet kirjaan piirsi, hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme hyvä Maria”

Hyvää tehnyt lähimmäinen, uskollinen ystävä

saa nyt palkan vaivoistaan, kun eteen kutsutaan.

”Aateliskirjan laati hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme hyvä Maria”

Sotka kulkee vasten tuulta, hirmuinen laivamme.

Väki soutaa hikisenä laivan kohti satamaa.

”Miehistökirjat laati hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme Hyvä Maria”

Diplomaattisuhteitakin täytyy  noin selventää,

paronikuntammekin rajoja näin tähdentää

”Kirjeen ruhtinaalle laati hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme hyvä Maria”

Sitten kansallamme kävi pieni sattumus,

jotta alkoi naapureilla heti kovin tappelus

”Sotajulistuksen laati hyvä Maria”

”Oivallinen kirjurimme hyvä Maria”

Alkuperäisen laulun melodiaan voipi tutustua vaikka täällä. 

Rupisia riimejä: Naisten sauna

Tämän laulun innoituksena oli  mestari Tofan Nuijasodassa järjestämä miesonnisauna hemmotteluhoitoineen. Saunassa keskustelimme muunmuassa siitä, miksi Suomessa on loppujen lopuksi niin vähän saunalauluja

.Kalenda Maya on yksi henkilökohtaisia suosikkejani keskiaikaisista sävelmistä. Jälleen kerran siinä on sama ongelma, kukaan ei ikinä muista sen oksitaaninkielisiä sanoja muutamaa riimiä pidemmälle.Ensimmäisen kerran ajattelin jo kymmenen vuotta sitten ajattelin, että tämä melodia ansaitsisi hempeät, kepeät ja hauskat suomenkieliset sanat. Laulun poljento oikein innostaa riimittelemään säkeistön toisensa perään. 

 Tämän laulun riimittelyä aloitin junassa matkalla Nuijasta eteenpäin lomamatkakierroksellani melkoisen väsymytilan kourissa. Pieni väsymys on hyvä, silloin jättää turhan itsekritiikin hsttuhyllylle. Sen jälkeen sanoja on viilattu kerta toisensa jälkeen ja ärsytetty naapureita epävireisellä hoilotuksella. Kerran myös lauloin innoissani maauimalan saunassa vahingossa suureen ääneen: "kun päädyn lempeeseen löylyyn ja isken hävyn laudemäntyyn..." Sisään juuri tullut vesijuoksumummojen ryhmä katsoi minua jotenkin omituisesti...

Kohdatkoon tämä kyhäelmä siis paljon laulajia Aarnimetsän pitosaleissa ja eritoten saunojen pukuhuoneissa ja lauteilla.

 Naisten sauna 

(Kalenda Maya)

Yks juttu aina on lauantaina meillä täällä naisten sauna. Ei huolet paina nyt lauantaina, kun kaukana on riita kauna. Kun päädyn lempeeseen löylyyn ja isken hävyn laudemäntyyn, siihen ”tyydyn saan nyt kylvyn ja nautin iloista höyryn. ”

Neuvon, että kiukaalle vettä kun jo heittää, niin saapi  siitä lämmikettä. Nosta jo kättä, jotta löylyn heittää ja lämmön kiuas meille keittää.  Ylhäältä löydät vesikipon ja sieltä siihen löylynapon.  Ihan ” huimaa, miten kuumaa.  Tää on jo melkein julmaa. ”

Me vihdalla, nyt lauteilla koitamme toistamme hakkailla, katajalla näin nuorella hipiäämme läimiskellä.  Se saattaa hiukan poltella, kun vihdotaan me nokkosella. Siis ”selkää. Älä pelkää, se riemua on pelkkää. ”

Annan teille neuvon hempeen, laitatte jaloille hauteen lempeen.  Autuuden saatte siitä tunteen, kun levitätte suolavoiteen. Tai hyppäätte suoraan järveen, kesälläkin lähes hyiseen.  ”syvänlaiseen, kuohuvaiseen kuitenkin suomalaiseen.”

Ovi ompi kiinni ja tuoksu fiini, minttu, ruusu, rosmariini.  Käy sieraimiini jo parfyymini ja helmeileepi kuohuviini.  Nyt suola sekä appelsiini, arvokas tuo parafiini ja ”voiteet sekä hauteet, ne hienot tuovat tunteet.”

 Nyt annan teille vielä ohjeen.  Lanteille laitatte jo pyyhkeen, pellavapalttinasta järeen ja taitatte nyt kääreen. Sen kiedotte käärinliinaks, ei kuitenkaan liian tiukaks, et ois ”piinaks ei mukavaks, vaan jotta tulet kuivaks.”

Vielä neuvoksi, saunapalaksi ottakaa aina aniskeksi. Puheissa seksi, kuka sen taas keksi vitsiemme aiheeksi. Kuka jutun nyt aloitti, samalla vitsikilvan voitti, ”hauskuuttaa meitä koittaa ja naurut kirvoittaa?”

Ne, jotka eivät ihanaa melodiaa  ennestään tunne, voivat hapuilla sopivia säveliä esim. tämän videon tahtiin.

Rupisia riimejä: Nuijasota saapunut

Tämä on ensimmäinen sanoitukseni, joten olkaa armollisia sen mahdollisille vajaavaisuuksille.

Laulun idea tuli mieleeni Nuijasodassa anivarhain maatessani Tofan teltassa valveilla viimeisenä aamunani leirillä.  Sanat oli pakko saada ylös, joten livahdin teltasta  saunatupaan kirjoittamaan ennen muun leirin heräämistä. Sanoituksessa saattaakin ehkä hiukan kuulua liian vähäiset yöunet.

Summer is icumen in on kaanon, jota  on helppo laulaa, mutta kukaan suomalainen ei ikinä muista sen muinaisenglantia olevia sanoja. Nuijasodassa myös puhuttiin siitä, miten tapahtuman 10-vuotisjuhlan kunniaksi pitäisi tehdä tapahtumalle oma laulu.  Saunalla oli myös edellisenä iltana vitsailtu kukkumis-sanan monista merkityksesta biisiä laulellessa. Mainoksen sanoin,  siitä se ajatus sitten lähti.

Nuijasota saapunut

 (Sumer is icumen in)

Nuijasota saapunut, saunalla kukkuu, väki aina hilpeä ja humaltunutkin. Kun kukkuu aamuyhön riemuiten kera kolpakon, riemu raikaa, metsä kaikaa, kuistilla kukkuu. Kukkuu, kukkuu kaveritkin kukkuu on meno hilpeää. 

Nyt laulu raikaa yli veen, leirissä kaikuu. Bassokin ja baritoni laulaa keskenään. Jo kaikuu laulut nuo niin iloiset ja hiukan rivotkin. Laulu kiirii, hittiibiisi metsässä kaikuu. Kaikuu, kaikuu Kavalahti kaikuu, kun yhä lauletaan. 

Jo yksinäinen teltassaan yrittää nukkuu, mut meteli tuo hirmuinen vain pitää valveilla. Ei nukkuu pysty nyt vaan mentävä on siitä sanomaan: ” Herrasväki anteeksi, mut yritän nukkuu. Nukkuu, nukkuu, lapseni jo nukkuu. Siis olkaa hiljempaa. 

Seuraavana aamuna pakataan laukku.  Leiri nyt ja riemumieli tyystin loppunut, kun laukku täytehen nyt ahdetaan aivan tuskissaan. Laukku, laukku, kirottu tuo laukku ei mahdu kiinnikään.

Jos ei alkuperäinen laulu ole tuttu, kelpaa siihen tutustua esimerkiksi tämän esityken avulla. 

Tervaisin terveisin

Tähän kesään mahtuu myös paljon positiivisia uusia asioita. Yksi näistä ihanista uusista jutuista on purjehtiminen viikinkiajan laiva Sotkalla. 

Sotka on Lapurin hylyn mukaan tehty kopio muinaissuomalaisesta uiskosta. Siitä löytyy raakapurje ja kymmenisen soutupaikkaa. Aluksen pienestä koosta huolimatta tänä kesänä miehistön koko on ollut suurimmillaan vissiin 15 henkeä. Sen tarkemmin en Sotkan teknisiin ominaisuuksiin mene, kun ne on selitetty paremmin esim. aluksen nettisivuilla.

Sotkan kotisatama on ollut viimevuosina muun muassa Lahdessa ja Helsingin Pukkisaaressa. Täksi kesäksi Sotka muutti Aurajokeen merimuseo Forum Marinumin laituriin, aivan Suomen Joutsenen pyrstön alle.  Tänä kesänä olen päässyt parille viikonloppupurjehdukselle ja osallistunut muutamiin talkoisiin. Elo-syyskuussa pyritään lähtemään taas merille ainakin kerran. 

Vaikka aluksi mukaan lähteminen vähän jännitti tätä maakrapua, oli se ehdottomasti paras päätös pitkään aikaan. Purjehtimaan pitää päästä ehdottomasti uudestaan! Toivottavasti syksyllä järjestyisi vielä muutama purjehdus. 

 Miksi Sotka sitten  on loistava harrastus ?

Yksi ihanampia puolia harrastuksessa on se, että laivalla pääsee konkreettisesti irtautumaan arjesta. Turku ja sen murheet ovat konkreettisesti päivämatkojen päässä. Laivalla voi keskittyä vain hetkeen ja kulloinkin suoritettavaan tehtävään, unohtaa kaikki sen syvemmät murheet ja ahdistukset.

Toinen ihana asia on Suomen saaristoluonto. Meri on minulle eksoottinen, mutta kuitenkin jotenkin tuttu elementti. Olen viettänyt lapsuuteni Päijänteen rannalla. Olen lapsesta saakka nauttinut tuulen tuiverruksesta tukassa ja rantaveden tuoksusta.  Siitä tunteesta, että voisi lähteä rannasta ja löytää itsensä vaikka Lahdesta tai Jämsästä, jostain muusta kaukaisesta kaupungista vesistön tuolla puolen. 

Sotka pääsee paitsi toteuttamaan tuota kaukokaipuuta, mutta myös oppii kunnioittamaan luontoa. Jopa nykyaikaisilla välineillä merisään ennustaminen voi olla välillä tuuripeliä, usein ennustukset kääntyvät päälaelleen hetkessä.

Se, että pääsemme nykyään matkustamaan paikasta toiseen sääoloista huolimatta suhteellisen kivuttomasti, ei ole mikään itsestään selvyys. Kun aluksen moottorina toimii vain kymmenen soutajaa, oppii huomaamaan, että liikkuminen vesillä vastatuulessa vaatii paljon voimaa, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Purjehduksen onnistuminen ei ole aina itsestä kiinni, vaan arvaamattomista ja arvokkaista luonnonvoimista.

Kolmas ihana puoli harrastuksessa on Sotkan mahtava miehistö. Vaikka miehistö jonkun verran vaihtelee purjehduksesta toiseen, hitsaantuu porukka silti yhteen jo yhden viikonlopunkin aikana.  

Purjehduksella jokainen miehistön jäsen on omalla tavallaan tärkeä. Mikään kokenut purjehtija tai lihaskimppu ei tarvitse olla pärjätäkseen viikinkiajanlaivan miehistössä. Hommia riittää kyllä sellaisille hiukan tyhmille ja taitamattomille maakravuille niin kuin meikäläinen.

Purjehdustermit ja toiminta veneessä tulevat tutuksi pikkuhiljaa. Asioita jaksetaan selittää uusille kärsivällisesti yhä uudestaan. Onkin mahtavaa tehdä jotain, missä oppii  koko ajan jotain uutta ja huomata kehittyvänsä pikkuhiljaa pienin askelin.

 Mitä olen Sotkalla toistaiseksi oppinut elämästä ja itsestäni?

Sotkan miehistö koostuu lähinnä eri yhdistyksissä kukin omalla tavallaan historiaa elävöittävistä ihmisistä. Iltanuotiolla onkin ollut monta hyvää keskustelua harrastuksen eripuolista ja kunkin omista näkökannoista. Samalla on oppinut arvostamaan myös muiden seurojen toimintaa ja korostamaan enemmän yhteisiä asioita kuin seurojen välisiä eroja.  

Sotkalla olo eroaakin siinä mielessä sca-toiminnasta, että laivalla kaikki romantisointi on ainakin tiessään. Purjehdus on kovaa työtä välillä ankarissakin olosuhteissa. Normipurjehduksilla purjehditaan moderneissa vaatteissa (toki saa laittaa muinaispuvunkin, jos haluaa), joten tunnelma tulee muualta kuin vaatteista. 

Sotkalla oppii todella arvostamaan entisajan merimatkalaisia. Vaikka en olekaan purjehtinut avomerellä, tuntuu laiva silti välillä suorastaan pelottavan pieneltä. Sotkassa ei ole lainkaan sisätilaa, joten vesi on nokan edessä joka hetki.  

Purjehdukselta palattua on aina hiukan eriskummallista tottua taas elämään keinumattomassa ympäristössä, jossa ei ole koko ajan samat kymmenkunta naamaa huutoetäisyydellä. Pitkien purjehduksien jälkeen vierailta vesiltä selvinneillä matkalaisilla on mahtanut olla myös melkoisia sopeutumisvaikeuksia normaaliin elämään maissa.

Olen löytänyt itsestäni Sotkalla aivan uusia voimavaroja. Olen tajunnut helposti himmailevani, tekeväni asioita turvallisesti puoliteholla, pelkääväni väsyväni.  Olen tajunnut, että tiukan paikan tullen jaksaa vaikka mitä. Ei siis pidä luovuttaa heti, kun vähän ajattelee, että väsyttää.  

Koko ikäni olen perheen pienimpänä kuullut sukulaisilta kommentteja tyyliin: ” Ei sun tartte auttaa tässä, kun et sä kumminkaan jaksa.  Anna kun mä teen tän, kun et sä kumminkaan osaa.” Lopulta sitä huomaa itsekin alkavansa ajatella niin, lakkaa yrittämästä.

Mutta onneksi Sotkalla harvoin tuollaisia kommentteja harvoin kuulee. Tietysti vaikeimmat hommat annetaan kokeneempien käsiin, mutta muuten kovasti rohkaista kokeilemaan koko uusia juttuja. Pikkuhiljaa sitä huomaa itsekin osaavansa jotain ja tajuaa, ettei olekaan niin avuton kuin on aina luullut. 

Kaiken kaikkiaan Sotkalla olo on siis valtavan kivaa ja tuo aivan uuden näkökulman keskiaikaharrastukseen. Saa soutaa kovassa vastatuulessa ja pystyttää telttaa kaatosateessa kalliorinteeseen autiosaarella, vaatteet haisevat reissun jälkeen kamalle ja tervan haju leijailee eteisessä vielä pitkään purjehduksen jälkeenkin. Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri sen takia purjehduksen riemu on kaiken vaivan  arvoista.