Oman näkökulman löytämisestä

Olen miettinyt viime viikot, mitä minun pitäisi tähän blogiin kirjoittaa ja mihin suuntaan sitä viedä. 

Edellinen postaukseni kangasvalinnoista kirvoitti paljon keskustelua sekä julkisesti Facebookissa että yksityisviestitasolla siitä, mitä ja mihin sävyyn blogiin voi kirjoittaa. Siksi haluaisin selventää muutaman asian. 

Ensinnäkin näin blogitasolla toisten tekstejä ymmärtää helposti väärin ja alkaa ylitulkita asioita.  Itse pyrin tekstilläni kuvaamaan lähinnä asian suhteen käymääni sisäistä pohdintaa sen suhteen, että aikaisemmin vannoin, etten käytä tekokuitua keskiaikavaatteissa ja nyt päädyin ostamaan tekokuitukangasta, vaikka en olisi vielä esimerkiksi vuosi sitten uskonut ikinä tekeväni niin. Halusin pystyä perustelemaan myös itselleni, miksi tein tällä kertaa tällaisen kangasvalinnan. 

Tämä on se edellisen postauksen tekokuitukangas.

Suurin osa harrastusta kohtaan tuntemistani paineista ja laatuvaatimuksista tulevat ihan vaan oman pääni sisältä. En ole siis koskaan väittänyt, että olisi olemassa oikeasti joku joukko, joka vahtii muiden tekemisiä tai autenttisuutta. Olen pahoillani, mikäli tekstiäni on tulkittu siten. Minun luonteeni huono puoli on vain se, että pyrin liikaakin vertaamaan itseäni muihin, kokemaan huonommuuden tunteita asiasta jos toisesta. Eri asia on sitten se, että ehkä on hölmöä puida näitä asioita julkisesti, jos se aiheuttaa toisille pahaa mieltä. 

En haluaisi missään nimessä, että kirjoitukseni edistäisivät kahtiajakoa keskiaikaseurassa tai ihmisten kuppikuntaistumista. Meidän olisi kumminkin kaikkien pystyttävä leikkimään siististi samalla hiekkalaatikolla. Siksi on kai aika katsoa peiliin ja yrittää miettiä jatkossa tarkemmin, mitä tänne blogosfääriin ilmoille päästää. Haluankin siksi pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joita kirjoitukseni ovat joskus loukanneet. 

Haluan myös sanoa, että arvostan ihan oikeasti kaikkia, jotka tekevät töitä tämän harrastuksen eteen ja joille keskiaika on jollain tasolla tärkeä. Kaikki ne ihmiset, jotka jaksavat tutkia keskiaikaa ja jakaa tietouttaan muille ansaitsevat arvostukseni. Mutta ihan samalla tavalla arvostukseni ansaitsee myös se harrastaja, jonka varusteet eivät ole aina niin viimeisen päälle, mutta joka tekee hommaa sydämestään. 

Ostin Jättirätin alennusmyynnistä kankaat renessanssin ajan hartiaviittaan. Vuori on samettia ja päällinen brokadia. Näistäkään kankaista ei ole materiaalitietoja.

 Autenttisuus ei ole minulle mikään peikko, mutta viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, millä tasolla juuri minä haluan keskiaikaa ja renessanssia harrastaa.  

Olen päätynyt siihen, että haluan tämän harrastuksen olevan ennen kaikkea kivaa ja paineetonta. Haluan voida olla vertailematta itseäni liikaa muihin.   Haluan tehdä omia juttujani juuri sillä osaamisella kuin minulla on. Haluan harrastukseeni vähemmän otsa rytyssä tehtyjä velvollisuuksia ja enemmän uusien asioiden rohkeaa kokeilemista. Haluaisin myös omalta osaltani olla levittämässä hyvää mieltä ja Aarnimetsän hyvää henkeä myös seuran rajojen ulkopuolelle. 

Viime vuosi onkin tuonut monta uutta asiaa keskiaikaharrastukseeni, jotka ovat vieneet harrastuskriisiäni eteenpäin. Siirryin pukeutumisessa 1300-luvulta renessanssiin, aloin tehdä laulunsanoituksia ja suoritin illuminaatiohaasteen. Kaikki nämä toivat harrastukseeni uusia ihania asioita ja auttoivat minua suhtautumaan keskiaikailuun rennommin.

 Minulle yhä tärkeämmäksi on muodostunut seuran kansainvälisen nimen Society for Creative Anachronismin kolmas sana creative. Minulle se tarkoittaa rentoa asennetta historian harrastukseen. Se tarkoittaa myös sitä, että joskus voi tehdä asioita, joiden tietää olevan ei-keskiaikaisia tai huonosti dokumentoituja, jos ne kuuluvat seuran perinteisiin tai jos se tuntuu sillä hetkellä ja käytössä olevilla resursseilla parhaimmalta vaihtoehdolta. Luovuuteen kuuluu mielestäni se, että kukin saa itse määritellä oman tasonsa ja sen, mistä näkökulmasta haluaa aikakauttamme lähestyä.  

Minun näkökulmani, kuten varmasti jokaisen harrastajan näkökulma, on vuosien kehityksen tulos. Esimerkiksi itse sanoin 19-vuotiaana eräässä keskiaikaharrastusta käsittelevässä haastattelussa, että en ikinä voisi kuvitella käyttäväni renessanssipukua, koska ne ovat liian hienoja ja prinsessamaisia. Tällä hetkellä olen kuitenkin eniten kiinnostunut varhaisrenessanssin ajan italialaisista puvuista ja liihottelen ympäriinsä pinkeissä viilloshihoissa.

Minun näkökulmani on vasta viime vuosina alkanut muodostua tiedostetummin. Aikaisemmin uskoin helposti ulkopuolisia auktoriteetteja, mutta nyt haluan korostetusti miettiä, mitä mieltä juuri minä kustakin asiasta olen ja miten minä haluan kunkin asian tehdä. Muutaman vuoden päästä suhtautumiseni moneen asiaan voi ollakin taas hiukan erilainen.

 Tämä on nyt minun vaiheeni tässä prosessissa, joka samalla on myös osa aikuistumista ja kehittymistäni ihmisenä toivottavasti parempaan suuntaan. Viime vuodet minulla on ollut vaikeaa myös keskiaikaharrastuksen ulkopuolella, mutta se ei silti oikeuta käyttäytymään huonosti tai kirjoittamaan julkisesti asioita, jotka saattavat loukata kanssaharrastajia. Olen tainnut olla viime vuodet aika sietämätön tyyppi, mutta onneksi tässä mundaanielämän kriisissäkin ollaan menossa jo valoa kohti. 

Oman näkökulman jatkuva kehittyminen onkin tämän  harrastuksen hienous. Voi alati kehittyä ja keskittyä uusiin asioihin pitkässä vuosien ja vuosikymmenten prosessissa. Ensimmäiseen kymmeneen vuoteen on mahtunut niin paljon enemmän kuin olisin voinut ikinä uskoa.  Kuka tietää, mitä kaikkea mahtuu seuraavaan kymmeneen vuoteen?