Toukokuussa bogini ei ole paljoa päivittynyt. Syy on se, ettei ole juuri mitään kerrottavaa. Kesä ahdistaa edelleen. Viimeisten koulutöitten lomassa minulle on kuulunut lähinnä vimmattua työnhakua. Töitä ei edelleenkään ole lukuisista hakemuksista huolimatta.
Jotain positivistakin sentään kuuluu. Tänään nimittäin keksin, että olen etuoikeutetussa asemassa muihin luokkatovereihini verrattuna. Saan suorittaa kesäopintoja ilmaiseksi yliopistossa tutkintoa täydentävänä opiskelijana. Enää kesä ei tunnu niin synkältä.
Normaalistihan joutuisin maksamaan suuria summia siitä, että saan nostaa kesän opintotukea. Kesäkurssit pitää ostaa avoimesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Kesätöitten puutteessa kamppailee muutama muukin luokkatoveri. Heille kesäopiskelu ei ole yhtä helposti järjestettävissä.
Mutta nyt opiskelen ilmaiseksi kesällä naistutkimusta, tarkemmin sanoen sukupuolta mediassa käsitteleviä kursseja. Opinnot on jo sovittu oppiaineen kanssa. Huomenna käyn ilmoittutumassa uudelleen yliopistoon täydentäjäksi.
Silti ärsyttää ja ahdistaa. Maailma ei tunnu kovinkaan valoisalta. Koulumme tulevaisuus non taas vaakalaudalla. Ministeriö ja Turun ammattikorkeakoulu kiistelevät nyt siitä, mitä neuvoitteluissa oikein päätettiinkään. Tuntuu käsittämättömältä, ettei tämän tason neuvoitteluista ole tapana pitää pöytäkirjaa. Vielä kesäloman kynnykselläkin farssi vaan jatkuu.
Toivottavasti nyt saisi edes jotain työtä. Tuntuu turhauttavalta. Ihan mikä vaan työ kelpaisi. Eniten kaipaan sitä, että saisin tuntea itseni tarpeelliseksi. Tuntisin, että osaamisestani on jotain hyötyä yhteiskunnalle. Saisin vähän lisää työkokemusta. Kuka työllistäisi humanistin?
Voisivathan asiat tietysti huonomminkin olla. Onneksi minulla on sentään tämä nykyinen opiskelupaikka. En valmistunut täysin tyhjän päälle. Minulla on myös maailman ihanimmat vanhemmat, jotka ovat valmiita tukemaan taloudellisesti.
Kai sitten kelpaan vain ahtamaan itseeni loputtomia tenttikirjoja ja oksentamaan jalostamani tiedon hienostuneesti tenttipaperille. Vaikka tällä hetkellä tuntuu siltä, etten haluaisi ajatella tenttejä pitkään aikaan. Mutta ei kai sitä saa levätä kesälläkään.
Jotain positivistakin sentään kuuluu. Tänään nimittäin keksin, että olen etuoikeutetussa asemassa muihin luokkatovereihini verrattuna. Saan suorittaa kesäopintoja ilmaiseksi yliopistossa tutkintoa täydentävänä opiskelijana. Enää kesä ei tunnu niin synkältä.
Normaalistihan joutuisin maksamaan suuria summia siitä, että saan nostaa kesän opintotukea. Kesäkurssit pitää ostaa avoimesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Kesätöitten puutteessa kamppailee muutama muukin luokkatoveri. Heille kesäopiskelu ei ole yhtä helposti järjestettävissä.
Mutta nyt opiskelen ilmaiseksi kesällä naistutkimusta, tarkemmin sanoen sukupuolta mediassa käsitteleviä kursseja. Opinnot on jo sovittu oppiaineen kanssa. Huomenna käyn ilmoittutumassa uudelleen yliopistoon täydentäjäksi.
Silti ärsyttää ja ahdistaa. Maailma ei tunnu kovinkaan valoisalta. Koulumme tulevaisuus non taas vaakalaudalla. Ministeriö ja Turun ammattikorkeakoulu kiistelevät nyt siitä, mitä neuvoitteluissa oikein päätettiinkään. Tuntuu käsittämättömältä, ettei tämän tason neuvoitteluista ole tapana pitää pöytäkirjaa. Vielä kesäloman kynnykselläkin farssi vaan jatkuu.
Toivottavasti nyt saisi edes jotain työtä. Tuntuu turhauttavalta. Ihan mikä vaan työ kelpaisi. Eniten kaipaan sitä, että saisin tuntea itseni tarpeelliseksi. Tuntisin, että osaamisestani on jotain hyötyä yhteiskunnalle. Saisin vähän lisää työkokemusta. Kuka työllistäisi humanistin?
Voisivathan asiat tietysti huonomminkin olla. Onneksi minulla on sentään tämä nykyinen opiskelupaikka. En valmistunut täysin tyhjän päälle. Minulla on myös maailman ihanimmat vanhemmat, jotka ovat valmiita tukemaan taloudellisesti.
Kai sitten kelpaan vain ahtamaan itseeni loputtomia tenttikirjoja ja oksentamaan jalostamani tiedon hienostuneesti tenttipaperille. Vaikka tällä hetkellä tuntuu siltä, etten haluaisi ajatella tenttejä pitkään aikaan. Mutta ei kai sitä saa levätä kesälläkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti