Sain tänään tiedon puhelimitse keskiaikatoverin kuolemasta, kesken ruokatunnin. Vaikka en tuntenutkaan Thorvaldia kovin hyvin henkilökohtaisesti, uutinen kosketti silti. Keskiaika-aktiivien joukko on kuitenkin Suomessa sen verran pieni, että ihmiset tuntuvat läheisiltä, vaikkei heidän kanssaan olisikaan tekemisissä harrastuksen ulkopuolella. Suomen keskiaikaseuran perustajajäsenä Thorvald oli olennainen osa suomalaista keskiajanelävöittäjien joukkoa kaksi vuosikymmentä.
Tällaiset uutiset pistävät kuitenkin miettimään, miten vähän harrastajatovereitaan kuitenkaan itse asiassa tuntee. Muualla Suomessa asuvia kavereita näkee vain pari kertaa vuodessa, arjesta irrallaan olevissa erikoistilanteissa. Useimmat ihmiset ovat varmaan jollain tapaa erilaisia tapahtumakontekstissa kuin arkielämässä kaupan kassalla töiden jälkeen. Välillä tapaamisien välillä voi olla vuosiakin eroa: Silti juttu voi jatkua siitä, mihin jäätiin viime kerralla. Thorvaldinkin olin nähnyt viimeksi vuosia sitten, sillä viimeisinä vuosina häntä ei kovin usein tapahtumissa nähnyt.
Toisaalta keskiaikaharrastus on parhaimmillaan silloin, kun samat ihmiset pyörivät samoissa piireissä ja samoina keskiaikapersoonina vuosikymmeniä. Sellaisessa ajassa voi sanoa tuntevansa toisen ihmisen jo aika hyvin. Keskiaikaharrastukseen liittyvistä ystävistä tulee helposti muutakin kuin vain harrastustovereita. Vähitellen oppii tuntemaan myös ihmisten arkiminää keskiaikaminän ohella. Toisaalta myös keskiaikapersoona kehittyy yhteisten kokemusten myötä.
Moni harrastaja on alkanut pyöriä keskiaikapiireissä todella nuorena. Tällöin harrastajien yhteinen matka on myös yhteinen matka kohti aikuisuutta ja sen velvoitteita. Keskiaikaharrastus muokkaa nuoren ihmisen kuvaa itsestä ja antaa paljon elämän eväitä. Yhteisö nousee tärkeäksi.
Thorvaldin muistan lähinnä iloisena ja nauravaisena veikkona, joka viihtyi viikinkivaatteissaan pelipöytien ja juomasarven äärellä. Muistan sen, miten hyvin minut otettiin mukaan porukkaan, kun aloitin teini-ikäisenä harrastuksen. Thorvaldin ja muiden Aarnimetsän vanhimpien asukkaiden suhtautumisessa ei näkynyt minkäänlaista halveksuntaa tai varauksellisuutta uutta ja nuorta harrastajaa kohtaan.
Voin hyvin kuvitella Thorvaldin istumassa Valhallan pitkän pitopöydän ääressä, kuten aikanaan Aarnimetsän pitosaleissa, juomasarvineen elämästä nauttien.
Tällaiset uutiset pistävät kuitenkin miettimään, miten vähän harrastajatovereitaan kuitenkaan itse asiassa tuntee. Muualla Suomessa asuvia kavereita näkee vain pari kertaa vuodessa, arjesta irrallaan olevissa erikoistilanteissa. Useimmat ihmiset ovat varmaan jollain tapaa erilaisia tapahtumakontekstissa kuin arkielämässä kaupan kassalla töiden jälkeen. Välillä tapaamisien välillä voi olla vuosiakin eroa: Silti juttu voi jatkua siitä, mihin jäätiin viime kerralla. Thorvaldinkin olin nähnyt viimeksi vuosia sitten, sillä viimeisinä vuosina häntä ei kovin usein tapahtumissa nähnyt.
Toisaalta keskiaikaharrastus on parhaimmillaan silloin, kun samat ihmiset pyörivät samoissa piireissä ja samoina keskiaikapersoonina vuosikymmeniä. Sellaisessa ajassa voi sanoa tuntevansa toisen ihmisen jo aika hyvin. Keskiaikaharrastukseen liittyvistä ystävistä tulee helposti muutakin kuin vain harrastustovereita. Vähitellen oppii tuntemaan myös ihmisten arkiminää keskiaikaminän ohella. Toisaalta myös keskiaikapersoona kehittyy yhteisten kokemusten myötä.
Moni harrastaja on alkanut pyöriä keskiaikapiireissä todella nuorena. Tällöin harrastajien yhteinen matka on myös yhteinen matka kohti aikuisuutta ja sen velvoitteita. Keskiaikaharrastus muokkaa nuoren ihmisen kuvaa itsestä ja antaa paljon elämän eväitä. Yhteisö nousee tärkeäksi.
Thorvaldin muistan lähinnä iloisena ja nauravaisena veikkona, joka viihtyi viikinkivaatteissaan pelipöytien ja juomasarven äärellä. Muistan sen, miten hyvin minut otettiin mukaan porukkaan, kun aloitin teini-ikäisenä harrastuksen. Thorvaldin ja muiden Aarnimetsän vanhimpien asukkaiden suhtautumisessa ei näkynyt minkäänlaista halveksuntaa tai varauksellisuutta uutta ja nuorta harrastajaa kohtaan.
Voin hyvin kuvitella Thorvaldin istumassa Valhallan pitkän pitopöydän ääressä, kuten aikanaan Aarnimetsän pitosaleissa, juomasarvineen elämästä nauttien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti