Hyvänolon tunne

Viime päivinä minulla on ollut ihmeen rento ja varma olo. Sellainen hyvänolon tunne, johon haluaisi käpertyä kuin pehmeään villapeittoon pakoon toisinaan ankaralta tuntuvaa ulkomaailmaa. Pelkään vain, että tämä itse luomani onnen kupla poksahtaa jossain vaiheessa entistä suuremmalla paineella. Haluaisin pistää onnea purkkiin stressaavan ahdistuksen ja kylmien ja loskaisten pimeitten syys- ja talvipäivien varalle. Minun pitäisi kai oikeasti stressata ja murehtia perjantaisen tentin takia, mutta kaiketi alkukesä on mennyt liikaakin niissä merkeissä ja enää en vain jaksa ottaa paineita. Kaikesta päätellen viime viikon leiri siis teki minulle oikein hyvää. Ainakin vatsatanssitreeni avasi kaikki selän jumitukset aivan ihmeellisellä tavalla ja luulen, että yritän taas aloittaa sitä harrastusta ensi syksynä.

Tämä kesä on mennyt hurahtaen ohi kirjastolla kykkiessä. Perjantaina koittaa jo elokuu ja tänään lehdessä oli, että osa kouluista alkaa jo ensi viikolla. Onneksi itselleni on vasta koittamassa se rennompi kesänviettoaika - ainakin hetkeksi. Lämpöaalto vain jatkaa voittokulkuaan ja kietoo kaupungin ihanan kirkkaan kultaiseen auringonvaloon. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että vielä kun huomisen jaksan ahkerasti ahertaa ja ylihuomenna käydä tentissä, voin sen jälkeen vähätvälittää velvollisuuksista ja vain nauttia elämästä. Tentin jälkeen säntään maalle katsomaan muistaako kissa enää lainkaan minua ja haluaisiko vielä tulla ahtaaseen kaupunkiasuntoon maalaisloman jälkeen.

Ehkä elämä voittaa ja henkisesti raskaan kevään jälkeen tarjolla on jotain positiivista minullekin. Joka tapauksessa tunnen kasvaneeni paljon kevään ja kesän aikana ja ehkä en ole enää niin paljon sellainen ihmislapsen raakile kuin joskus. Olen ainakin löytänyt uudestaan itsekunnioitukseni, joka on lymynnyt jossain piiloissaan liian monta vuotta.

Paluu mundaaniin

10 päivän leirillä pääsee jo aika hyvin sisälle keskiaiseen tunnelmaan ja mundaanielämään palaaminen tuntuu tällä hetkellä kovin vieraalta ja hassulta. Pitkiä helmoja ja 1300-luvun alusvaatteita rupesi pitämään jo itsestään selvyyksinä ja aamulla mundisrintsikokoita ja lyhyempää mekkoa päälle kiskoessani tuntui konkreettisesti päättyvän uudelleenelävöitetty keskiaika ja sai hetkisen aikaa totutella olemaan Gythan sijaan se tavallinen Eveliina. Täytyy kyllä myöntää, että puhtaita vaatteita ja omaa pehmeää sänkyä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla.

Kavalahti ei pettänyt tälläkään kertaa: Säät suosivat, ruoka oli maittavaa, ihmiset ihania ja tänä vuonna alueelle muodostui jo varsinainen kylä keskiaikateltoista. Negatiivistakin leiriin mahtui, sillä jouduin nimittäin käymään Tammisaaren sairaalassa kyynpureman takia. Onneksi jalka kuitenkin parani nopeasti kiitos oikeitten lääkkeitten. Tapahtuma on kehittynyt ja kasvanut ensimmäisistä vuosista hurjasti: Ekalla kerralla meitä oli viikolla tiivis n. 30 hengen porukka ja viikonloppunakin runsaasti vapaata majoitustilaa, kun taas nyt viikonloppuna määrä nousi pitkälti yli sadan ja pitosali ja majoitustilat olivat tupaten täynnä. Ekana vuonna keskiaikatelttoja oli paikalla ehkä kolme, ja nyt enemmän kuin jaksoin laskea. Myös lasten ja ulkomaalaisten määrä on noussut hurjasti, mikä on aina mukavaa. Kavalahti kuuluu kesään ja tuntuu näin monen vuoden jälkeen ikäänkuin toiselta kesämökiltä.

Ensi vuodelle täytyy kyllä tehdä parannuksia omaan leirivarustukseeni. Nyt tein sen virheen, että otin mukaan vain yhden aluspuvun, joka kerkisi viikon aikana koota mukaansa melkoisen määrän hikeä ja likaa. Villamekkoni osoittautui liian kuumaksi helteessä, joyen täytyi yrittää sinnitellä pelkästään yhdellä pellavamekolla. Seuraavaksi vuodeksi täytyisi valmistaa siis useampi uusi pellavainen alusmekko ja hellesäähän sopiva päällysmekko. Huntu- ja turbaaniviritelmiä olisi myös hyvä olla useampi kappale likaantumisen ja hikeentymisen varalta. Pesuaineen mukaanraahaminen olisi myös oikeasti ihan fiksua, kun sen sijaan vanhan villaviittani olisin voinut suosiolla jättää kotiin tilaa vievänä ja tarpeettomana.

Nyt on sitten vain edessä tavaroitten purkaminen ja sen keksiminen mitä kaikkea on tullutkaan jättäneeksi Kavalahteen. Tenttiinluvunkin viimeiset ponnistukset kolkuttavat uhkaavasti ovella.

Lähdön tunnelmaa

Nyt on osa leiritavaroista pakattu ja nyt jo rinkan taskut pullistelevat, vaikka vielä olisi paljon pakattavaa. Kannoinkin äsken rinkan eteiseen ja se otti jo aika paljon selän päälle. Onneksi uuteen edellistä isompaan koriin saa astoitten lisäksi mahtumaan yllättävän paljon myös asusteita ja ruokatavaraa sekä kaikennäköistä pikkusälää. Tein eilen oikein listan mukaanotettavasta kamasta, etten vain unohtaisi mitään ensiarvoisen tärkeää. Mutta pakkaamisen lisäksi on vielä yhtä sun toista puuhasteltavaa: aloitin eilen sittenkin sitä uutta isompaa kassia kangasjämistä ja löysin Alinan samettipuvusta leikatun liepeen siihen sopivaksi hihnaksi. Sen lisäksi rukkasin taas aamulla vähän lisää uuden puvun hihan kaavaa ja se pitäisi vähintään harsia ennen lähtöä. Mutta kassi on tärkeämpi, sitä kun kaivataan pikemmin.

Ompelutöitten lisäksi pitäisi yrittää saada kotia siihen kuntoon, että täältä voi hyvällä omatunnolla häipyä viikoksi. Siirsin jo eilen kukkia hiukan varjoisampaan paikkaan, mutta silti pelkään niitten puolesta: Parvekkeellenihan paistaa aurinko aamusta iltaan. Äiti ehdotti sanomalehden teippaamista parvekkeenlasiin liiallisen paahteen välttämiseksi. Sen lisäksi pitäisi vielä tiskata ja järjestellä, ettei sitten väsyneenä tule takaisin kauheaan sekasotkuun. Mietinkin eilen, että tuo leiri taitaa olla pisin aika, mitä olen tästä nykyisestä kämpästäni yhtäjaksoisesti poissa ollut. Hommaa on siis paljon, mutta onneksi iltajunan lähtöön on vielä aikaa...

Ihanaa päästä tänä iltana viimeinkin matkaan, sillä tykkään lähdön tunnelmasta ja matkustamisesta, siitä kun maisemat vilahtelevat ohi ja voi tarkkailla kanssamatkustajia ja ohivilahtelevia maisemia. Tänään matka-aika on vain parisen tuntia, mutta tämän aikalailla muuten ohjelmattoman kesän suurin matkailuelämys. Sitä paitsi tulen ensimmäistä kertaa Kavalahteen Turun suunnasta päin. Ihanaa päästä jättämään tämä mundiselämä hetkeksi taakseen.

Sotavalmisteluja

Perjantaina se alkaa taas, nimittäin Nuijasota. Pakkaamista ja mukaan otettavia tarvikkeita pitää miettiä ihan eri tavalla, kun vikonlopun tapahtuman sijaan kyseessä onkin 10 päivän leiri. Silti julkisia liikennevälineitä käyttäessäni tilaa tavaralle on saman verran kuin vain viikonlopuksikin lähdettäessä.

Myös kesä asettaa omat vaatimuksensa tavaroille: Paksuimmat ja painavimmat villamekot ajattelin tällä kertaa jättää kotiin, mutta pakata kuitenkin mukaan myös vähän lämpimämpää vaatetta helleasusteitten ohella. Aurinkoiseen helteeseen ajattelin varautua myös tänään apteekista ostamallani aurinkorasvalla ja viime kesän kaltaiseen hyttysenpistokatastrofiin kortisonirasva-arsenaalilla ja erityisen tehokkailla hyttysmyrkyillä. Viime kesän leirin jäljiltä kun hyttysenpistot jaloissani tulehtuivat lopulta niin pahasti, että jouduin turvautumaan lääkärin apuun. Uudet, vähemmän modernin näköiset kesäkengät ostin leiriä varten alennusmyynnistä jo viime viikolla niiden itse tehtyjen ajanmukaisten kenkien puutteessa. (Projekti edelleen vireillä ja ne kaavatkin jossain vaatehuoneen uumenissa...)

Onneksi minulla on sentään sisämajoitus, sillä se vähentää pakattavan tavaran määrää aika lailla.Törmään taas samoihin ongelmiin, mitä aina julkisilla tapahtumiin lähtiessäni. Miten jaksan raahata tavarat asemalle? Rinkka selässä, kori kädessä ja mundiskamat olkalaukussa ei aina ole niin vaivatonta helteessä raahustaa eteenpäin. Nyt tosin uusi isompi ja vankempi sankaisempi kori helpottaa kuljetusongelmia, mutta rinkasta on sitten puolestaan yksi tasku rikkoutunut.

Katsastin leirin ohjelmaa ja erityisesti tiede- ja taideluennot ja työpajat vaikuttivat tosi mielenkiintoisilta. Haluan päästä kasvivärjäämään, sillä se on pitkään ollut haaveeni ja olen joskus aikoinani jotain pienimuontoisia projekteja kotioloissa yrittänytkin. Muistaakseni silloin tein ruskeata lankaa kuusenkävyillä värjäten.

Piti vielä ehtiä tekemään leiriä varten uusi isompi kassi leikkaamani vaaleanruskean mekkokankaan jämistä, mutta se taitaa nyt jäädä. Se uuden mekon hihan seutu vaatii nimittäin vielä istuttamista. Päätin ottaa kainalokiilasta runsaasti kangasta ylhäältä pois kainolon pussituksen ja löysyyden vähentämiseksi. Ilmeisesti minulla on käsivarret aikalailla kaventuneet parin vuoden takaisesta kaavoituksesta. Ei siis muuta kuin purkamaan valmis hiha kainalon kohdalta.