Uusi vuosi, uudet...

Uuden vuoden myötä alkavat uudet terveet elämäntavat - tai ainakin yritys parantaa huonoja tapoja. Mutta vielä saa herkutella muutaman päivän.

Tänään Gythalan uunissa paistuu seuraavaa nannaa. Ohje on mukaelma tästä Gode Cookerysta löytyvästä 1400-luvun englantilaisesta ohjeesta.

Tapani mukaan en malttanut kuitenkaan olla raottamatta mausterasian kantta. Pääsipähän Unikankareen Evalta saamani pitkäpippuri käyttöön. Kanelisokeri on puolestaan jäänyt yli pikkujoulujen riisipuurosta, eikä kuulu alkuperäiseen reseptiin kuten ei ruusuvesikään.

Mausta en osaa sanoa vielä mitään, kun piirakka korkattaneen vasta iltapäivällä käsityöiltamissa. Toivottavasti pippuri ei kuitenkaan potki liikaa.

Pippurinen juustopiirakka

Pohja

200g voita

4 dl jauhoja

hiukan vettä

Täyte:

6 kananmunaa

1.5 dl ruokakermaa

2 pitkäpippuria jauhettuna

2 tl kanelisokeria

1 rkl ruusuvettä

5 dl juustoraastetta

Tee taikina nyppimällä paloiteltu pehmeä voi ja jauhot. Lisää halutessasi taikinaan hiukan vettä. Tee taikina sekoittamalla keskenään kevyesti vatkatut kananmunat, kerma ja mausteet. Lisää joukkoon lopuksi juusto. Paista 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Uuteen vuoteen mahtuu muutakin uutta kuin yritys palata terveempien elämäntapojen pariin. Sain nimittäin kaupungilta erittäinkin lupaavan asuntotarjouksen juuri joulun pyhien alla. Kämppää olenkin jonottanut jo elokuusta saakka.

Asunto on 1940-luvulla rakennettu puutalo Kaskentiellä. Neliöitä on suurin piirtein sama määrä kuin entisessä (38,5 m²) ja vuokra on erittäin kohtuullinen. Tähän loppuvat vuokranantajalta toistaiseksi saamani tiedot asunnosta.

Löysin kuitenkin netistä, että talojen purkamisesta on käyty kiivasta keskustelua. Kaupunki haluaisi purkaa asunnot ja rakentaa tilalle 8-kerroksia kerrostaloja. Lopulta kuitenkin puutalot saivat suojeluspäätöksen pitkälti Turun museokeskuksen lausunnon perusteella. Asutaankohan sitä kohta kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa suojelukohteessa?

Huomenna on asunnon näyttö. Mutta olen ihan intopinkeänä jo nyt.

Olen niin monta vuotta haaveillut puutaloelämästä ja nyt se on tosi lähellä toteutumista. Totta kai mua on peloteltu sukulaisten toimesta kylmillä lattioilla, lämmityskustannuksilla ja puutalojen kosteusvaurioilla, mutta silti intoilen puutaloista.

Olen jo päättänyt, että muutan helmikuussa Kaskentielle, jos ei kämppä ole ihan megahirveässä kunnossa. Kämppä tyhjenee jo vuodenvaihteessa, mutta siellä tehdään remonttia kuukausi ennen muuttoa. Kuulin jopa semmoista epävirallista huhua, että jokaisessa asunnossa olisi oma takka. Se kuulostaa jo vähän liiankin ihanalta.

Nää biisit täytyy kirjoittaa

Viime aikoina on tehnyt mieli kirjoittaa asioista, joista ei voi kirjoittaa. Asioista, joista haluaisi kirjoittaa, mutta joita ei voi nykyisessä elämän kaaoksessa ilmaista. Asioista, joista tulee sisälle vain kovia käsittelemättömiä möykkyjä.

Kirjoittaisinko siitä, miten yritin Annanpäivillä epätoivoisesti itkeä hautautuneena peittoni alle? Jo sitä ennen olin pitkään halunnut vain itkeä kaiken tuskan pois. Se ei kuitenkaan onnistunut.

Ei niin, etteikö minulla olisi ollut hauskaa Annanpäivillä. Koin vaan kaiken tapahtumaan liittyvän sosiaalisuuden vaikeaksi. Tapahtumissa on vaikeaa vaan olla, ilman, että voi piiloutua jonkun roolin taakse.

Keittiössä ollessaan voi keskittyä vain ruuanlaittoon, miettimättä liikaa. Keittiön ulkopuolella olo on tapahtumissa jotenkin epävarma, toisinaan ulkopuolinenkin. En jaksaisi selittää vieraammille ihmisille yhtään mitään.

Sen lisäksi yritin olla tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että lähdin tapahtumaan tässä taloudellisessa tilanteessa. Tuhlaan vähiä rahavarojani tapahtumiin, vaikka on vaikeuksia saada edes ruokaa pöytään.

Viheliäisintä köyhyydessä on se, ettei mitään voi tehdä ilman huonoa omatuntoa tuhlailusta. Elämä on joka päivä valintoja. Jos valitsee jotain, joutuu luopumaan jostain muusta.

Niinpä voisin kirjoittaa siitä, miten nykyinen elämäntilanteeni lamauttaa ja passivoi. Mitään ei saa aikaiseksi. Kaikkeen menee vähintään tuplaten enemmän aikaa normaalisti. Kaikki velvollisuudet vaativat paljon haahuilua toteutuakseen. On helpompaa vain jäädä kotiin sängyn pohjalle kuin olla aktiivinen ja ahkera. Työkkärin kanssa asioinnista en edes halua kirjoittaa.

Voisin kirjoittaa myös siitä, miten haluaisin pystyä olemaan järkevä aikuinen: Sellainen, joka ei polta mikrokupua kiinni lieteen, tapa kukkia kuivuuteen ja osaa selviytyä arjesta kutakuinkin hyvin arvosanoin. Sellainen, joka ymmärtää hitusen verran enemmän muidenkin näkemyksiä ja osaa tehdä kompromisseja edes joskus. Ennen kaikkea järkevän aikuisen pitäisi kai osata ottaa vastuu omasta elämästään.

Voisin myös kirjoittaa kadotetusta itseluottamuksesta tai kollegan kauniista sanoista kulttuuripääkaupungin päättäjäisissä. Voisin kirjoittaa aamuöisin vaivaavista ajatuksista: Haaveista, läheisyyden kaipuusta, villeistä unelmista, hassuista ajatuksista, joille hymyilen itsekseni.

Voisin kirjoittaa myös siitä, miten paljon mietin kirjoittamisen vaikeutta. Pyörittelen päässäni tarinan aihioita, elättelen hulluja haaveita, mutta en kuitenkaan tartu tietokoneeseen aloittaakseni. Pelkään kai liikaa epäonnistumista tai pelkään antavani itsestäni liikaa maailmalle. Tästäkin tuli nyt vain tällainen – räpellys vailla punaista lankaa.

Aivan lopuksi voisin kirjoittaa siitä, miten viikon päästä on joulu. Se on tullut niin äkkiä, mutkan takaa. Tänä vuonna en ole ostanut lahjoja, kirjoittanut yhtään joulukorttia. Pipareita sentään leivoin. Joulumieltä saa näinä ankeina aikoina etsiä.

Menen maalle vähintään viikoksi. Lähtö on jo ylihuomenna. Viikko vanhempien luona kuulostaa haasteelta, vaikka on ihan kiva mennä pitkästä aikaa kotiin.

Louhikärmes ja jellona

Syksyyni on kuulunut myös kirjontaa. Osallistuin kuningaskuntani Drachenwaldin seinävaateprojektiin viidellä tilkulla.

Osuuteni kuningaskunnan seinävaatteesta on taas hyvä osoitus siitä, miten kaikesta ei aina tule sitä, mitä alun perin piti, mutta jotain kuitenkin.

Ensimmäinen lohikäärme on aivan yltiösöpö.

Nyt eteenpäin luovutetut tilkut saivat alkunsa jo vuonna 2008. Niistä piti tulla alun perin koristeita huppuun, jota olin tuolloin tekemässä. Huppu tuli valmiiksi, mutta kirjonnat eivät tulleet. Tarkemmin katsottuna ne eivät olisi sopineetkaan sen tyyliin ja jäivät kirjontavakan pohjalle vuosikausiksi.

Toinen lohikäärme on joutunut pahan hirven jalkoihin.

Sitten kuulin kirjontakillan haasteesta ja muistin tilkut. Nyt ne saivat uuden elämän ja pääsevät näytteille paronikuntamme pitosaleihin.

Kuvioaiheet ovat peräisin 1300-luvulta olevasta ihanasti koristellusta käsikirjoituksesta, jota säilytään Tanskan kuninkaallisessa kirjastossa. Koska kirja on Bestiarus eli opas todellisten ja tarueläinten elintavoista, se on koristeltu hirviöaiheisin kuvin. Käsikirjoituksen pastellinsävyisiä söpöläisiä ei voi kyllä varsinaisesti kutsua pelottavaksi hirviöiksi.

Kolmatta rääkkäävät puolestaan koirat.

Nämä lohikäärmeet eivät taida olla kovin puolustukykyistä rotua..

Oli vapauttavaa tehdä välillä ei-laskettua kirjontaa. Se vaatii niin paljon vähemmän keskittymistä. Työ edistyy suorastaan pelottavan nopeasti verrattuna saksalaisen kirjonnan kanssa tihrustamiseen.

Neljäs onneksi näyttää, mihin lohikäärmeet pystyvät.

Merimiesten pelottelu kuuluu asiaan...

Mutta ei Gythalassa saksalaiselta kirjonnaltakaan vältytä. Elianan pyysi minua tekemään hänelle pienen vyöpussin. Inspiroituneena ryhdyin heti toimeen.

Viides pienokainen puhkuu kohti linnantornia.

Kuviomalliksi valikoitui malli, jossa kukat ja leijonat vuorottelevat. Ainakin minun tulkintani mukaan ne ovat kukkia ja leijonia. Joku muu voisi sanoa niitä vaikka leijoniksi ja geometrisiksi kuviohärpäkkeiksi.

Eläinten maailma jatkuu kirjonnoissa. Tämä on tulkintani mukaan leijona.

Kuvio on sen verran helppo, että se etenee aika nopeasti. Koukuttava kirjonta pitää minut poissa ainakin esseenkirjoittamispuuhista.

Aikahyppyjä

Gythalasta kuuluu kummia. Se aikoo tehdä väliaikaisen aikahypyn 1300-luvulta vieraammille vuosisadoille.

Tarkkasilmäinen lukija on ehkä huomannut, että ommellut metrit lisääntyivät viime viikolla. Nyt on koossa jo 213 m 81 cm. Syynä tähän on uusi keltainen villamekko.

Kuten lähes aina, tästäkään mekosta ei tullut ihan sitä, mitä alun perin piti. Siinä vaiheessa, kun mekko oli kursittu kokoon, se alkoi uhkaavasti näyttää 1400-luvun pystykauluksisen huppelanden varhaisasteelta.

Siinä sen nyt on, uusi vaateihanuus.

Alinan kanssa mallailtiin kaulusta ja juonittiin, miten sen saisi pysymään pystyssä. Minun kauluksessani on kovikkeena kaksi kerrosta pellavaa kahden villakankaan välissä kovikkeena. Jos kauluksesta haluaisi vielä jämäkämmän, olisi voinut testata pellavakovikkeen tärkkäämistä.

Yksinomaan kauluksessa on käsinommelta 5 m 75 cm, kaikki kovikepistot mukaan lukien. Nimesimme kauluksen paha äitipuoli -kaulukseksi, Disneyn äitipuolia muistellen. Ei siitä nyt ihan niin mahtavaa kalusta tullut kuin Lumikin pahalla äitipuolella tai Ruususen Pahattarella, mutta ihan kelvollinen kumminkin.

Kas näin kääntyy kaulus, ja kaulus kääntyy näin.

Vielä kummallisempaa on luvassa. Viime viikolla nimittäin tutustuin Tudor Tailorin saloihin. Olen jo pitemmän aikaa hellinyt salaista haavetta vähän myöhemmän periodin vaatteesta tanssitarkoituksiin. Esityksissä ja tanssiaisissa tanssittavat tanssit kun ovat ajallisesti aika kaukana 1300-luvulta. En kuitenkaan halua mitään liian koreaa renessanssipukua, sillä en tuntisi sellaisessa varmaan oloani kovinkaan kotoisaksi.

Lauantaina olimme sitten Alinan kanssa ostamassa seuralle pellavaa Sydäntalvenjuhlan seinävaatteisiin. Sieltä löytyi myös kalanruotokuvioinen jämäkkä pellavasekoite, joka oikein huusi Tudor leikkuupöydällä. Samalla ostin pellavaa myös uuteen aluspaitaan.

Kissa-avulta ei voi välttyä!

Eihän minun köyhän pitänyt mitään kangasta ostaa, hups! Menin sitten vielä sähläämään Visa Electronin kanssa, ja maksu lähti tililtäni tuplana, hups! Mutta tuplalaskutuksen saa kuulemma takaisin toimittamalla liikkeeseen tiliotteen ja muut tositteet. Nyt pitää sitten vain olla tarkkana, ettei sorru uusiin ostoksiin tilien selvittelymatkalla.

Tuntuu hyvältä tehdä välillä jotain erilaista, lähteä uusille urille ja uusiin haasteisiin. 1300-lukua en ole kuitenkaan kokonaan hylkäämässä, vaikka välillä tuleekin tehtyä virkistäviä syrjähyppyjä.