Syksyn sävel

Tämä syksy on tuntunut jotenkin vain niin paljon raskaammalta kuin aikaisemmat. Jotenkin niin pitkältä, suorituskeskeiseltä ja positiiviset valopilkut, asiat, joita odottaa, tuntuvat olevan niin harvassa. Kuitenkin tiedän, ettei minulla oikeastaan olisi sisälläni viikkokausia velloneesta pahasta olosta huolimatta lupaa tai tarvetta valitta, sillä näen ympärillani ihmisten voivan paljon huonomminkin ja olevan minua vaikeammissa elämäntilanteissa. Haluaisin vain, että tämä syksy ja talvi olisi pian ohi ja koittaisi jälleen valoisa ja uusi kevät, jolloin olen yleensä positiivisimmillani.

Olo tuntuu vain jotenkin niin yksinäiseltä: Ihmiset, joiden luulin olevan minulle tärkeitä ja joiden kuvittelin pystyvän ymmärtämään minua ja joskus kovin sekavia ja neuroottisia ajatuksiani, ja asiat jotka ovat olleet minulle aikaisemmin niin tärkeitä, ovat osoittautuneet lopultakin joksikin aivan muuksi kuin olen naiivissa pienessä päässäni kuvitellut. Kulunut kesä ja syksy ovat siis olleet minulle suurta silmien avayutumisen aikaa, mutta toisaalta ensimmäistä kertaa elämässäni en oikeastaan tiedä, mitä elämältä haluan. Joku joskus sanoi minulle, että aikuistuminen on sitä että täytyy tehdä vaikea päätös, eikä kukaan muu voi sen tekemisessä auttaa. Ehkä hän oli oikeassa. Toisinaan en vain tiedä, miten kestän omaa niin kovin naiivia ja hyväuskoista itseäni; miten siedän sitä, että oikeastaan tiedän suunnan, johon tulisi kulkea, mutten tiedä vielä keinoja sinne kääntymiseksi.

Olin äsken shoppailemassa. Pohdittua hetken kamalassa kellertävästi valaistussa sovituskopissa omaa ruumillista ja henkistä vajaavaisuuttani päädyin lopulta ostamaan 2 paria uusia syyssukkahousuja nimiltään Oot Ihana ja Näytät hyvältä. Nyt pitäisi vain uskoa se sukkahousujen välittämä viesti, yritellä ajatella niin, että, joskus vielä löytyy joku, jolle kelpaan, mutta yrittää myös alentaa omia muurin tavoin nousevia kriteerejäni ja pyrkiä kelpuuttamaan joku toinen oikeasti omaan yksinäiseen ja itsekeskeiseen elämääni. Sovituskopit ovat vain sellaisia ulkonäköasioiden kanssa painiskelevien itsetunnonmurskaamispaikkoja, joissa eivät pysty piilottelemaan julmalta katseelta vyötärölle keräytyneet liikakilot, hapsottava juurikasvuinen tukka ja muut vartalon pikkuvirheet.

Muutenkin tämä syksy on paineita täynnä. Tällä viikolla pitäisi mennä keskustelemaan ensimmäistä kertaa gradun aiheestani ja se tuntuu, jotenkin niin lopulliselta lukkoonlyönniltä. Perjantaiksi luen aikalailla infernaaliseksi osoittautunutta latinan kielihistorian tenttikirjaa, joka on täynnä lähes käsittämättömiä kielen rekonstruointitaulukoita. Sen lisäksi viikon päässä perjantaina odottaa iso kultuurihistorian tentti, johon olen ehtinyt lukea hyvin huonosti kaikelta tältä negaamiseltani ja stressaamiseltani. Mutta ehkä jo huomenna on jotain valoa löydettävissä, elämän pieniä asioita, jotka aina jaksavat yllättää ja välillä myös ilahduttaa.

Leipää pitemmän kaavan mukaan

Näin kuun loppupuolella täytyy köyhänä opiskelijana ruveta hiukan luovempaan ruuanlaittoon. Onneksi uuden Anna-lehden leivänleivontoartikkelissa oli mielenkiintoinen, mutta hiukan työläämpi sekaleivän ohje, jonka aineita minulta sattui sopivasti kotoa löytymään. Tosin muokkasin ohjetta jälleen tapani mukaan sekä oman ruokakomeroni sisällön sanelemien rajoitusten että maustamisen suhteen. Leivästä tuli tosi hyvää, vaikka se ei nyt välttämättä koostumukseltaan vastannutkaan alkuperäisohjetta. Hiukan jännitti, kun ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan leivän juuren tekoa.

Köyhän opiskelijan leipä

Juuri
6 dl viileää vettä
3 dl kauraleseitä (alkuperäisessä hiutaleita)
3 dl spelttijauhoja (alkuperäisessä grahamjauhoja)
n. 1 tl kuivahiivaa (alkuperäisessä 5 g tavallista)

Taikina
2 dl lämintä vettä
2 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
5 dl kauraleseitä
reilu pussi kuivahiivaa (alkuperäisessä 30 g tavallista)
2 tl suolaa
1 tl anista (ei alkuperäisessä)

Pinnalle
Porkkanaraastetta
fenkolinsiemeniä

Aloitin homman jo edellisenä iltana tekemällä juuren eli sekoittamalla viileän veteen hiivan, jota taisi huonon arviointisilmani takia tulla ehkä hivenen enemmän kuin oli takoitus, sekä jauhot ja pistiin jääkaappiin yöksi. Ohjeen mukaan sopiva aika juuren tekeytymiselle olisi 12 tuntia, mutta itse taisin pitää sitä hiukan pitempään.

Seuraavana aamupäivänä sitten aloitin varsinaisen leivonnan. Yön aikana velli oli turvonnut hiukan ehkä pilaantuneelta puurolta näyttäväksi mössöksi. Sekoitin juureen lämpimässä liotetun hiivan, joka taas oli laskettu aikalaille summittaisesti, ja muut aineet. Spelttijauhojen loppumisen takia laotin sitten kauraleseitä grahamjauhojen tilalle. Anista lisäsin sekään mukaan tuomaan. Vaivasin takinaa ja jouduin tässä vaiheessa lisäämään vielä ainakin pari-kolme desiä jauhoja taikinaan sen kinteyttämiseksi. Annan ohjeessa neuvottiin tekemään taikinaan ristin merkki ja odottamaan, kunnes taikinan kohottua se on hävinnyt taikinan pinnalta. Joten tässä välissä pidin vajaan tunnin pituisen tauon.

Sen jälkeen leivoin taikinasta kolme isohkoa limppua ja kohotin niitä Annan neuvojen mukaisesti liinan alla lämpimässä puolisen tuntia, jonka jälkeen sivelin niitä vedellä ja lisäsin päälle fenkolinsiemenet ja hiven porkkanaraastetta makua tuomaan. (Porkkanaraaste piti alunperin tunkea varsinaiseen taikinaan, mutta se unohtui...) Pistelin leipiä velä haarukalla ennen kuin laitoin ne kypsymään 200-asteiseen uuniin 30 min. Viimeinkin pitkän aherruksen jälkeen leipä oli valmista ja ihana haju täytti kämpän.

Valmis leipä muistuttaa koostumukseltaan aika paljon koulussa olleita edellisen päivän puuronjämistä tehtyjä rieskasia. Johtuneeekohan tuo runsaasta leseitten käytöstä? Maku oli hyvä ja onneksi anis ja fenkolinsiemenet eivät maistuneet liikaa ja siirappia pitää ruveta käyttämään enemmänkin leivonnassa. Olin myös ällistynyt siitä, ettei näin maukaaseen reseptiin tullut lainkaan rasvaa... Taikinasta tuli aika iso, joten ylipuolet leivistä laitoin pakkaseen pahan päivän varalle. Maukasta ja ruokaisaa suhteellisen halvalla...

Ruskan värit

Palasin eilen illalla lyhyeltä Keski-Suomen maakuntamatkalta. Syksyinen järvimaisema oli kaunis kirpeän aurinkoisina syyspäivinä, vaikka suurimman osan minilomastani tarkkailinkin sitä vain olohuoneen ikkunerkkeristä kuumeessa ja syysflunssassa maaten. Onneksi sentään viikonloppua kohden hiukan paranin ja pääsin viettämään aikaa raittiissa ulkoilmassa puolukoita poimien ja kylässä olevia veljenlapsia vahtien. Pääsin taas ottamaan hiukan kuvia hienoista syyspäivistä.

Aamulla järvi oli aivan tyyni ja syysaamuille tyypillinen sumu väistyi pikkuhiljaa auringon paisteen myötä. Aurinko paistui kauniisti sumuverhon läpi muodostaen toisinaan hiukan huonommin kameranlinssiin tarttuvia taikametsän mieleen tuovia valoilmiöitä.



Lapsena kuvittelin tyyninä kesäaamuina, että vedenpinnan olisi mielikuvitusmaailma, josta löytyisivät kaikki samat asiat kuin oikeastikin paitsi että väärinpäin ja yritin saada toisen puolen Eveliinaan yhteyden. Tässä kuvassa ajatus toisesta maailmasta ei vieläkään ole kovin kaukana.


Syksyisen maiseman värit toistuivat myös maalaishenkisissä ulkoiluvaatteissani. Koskenpäällä yleensä käyttämäni sydänkuvioiset tyytömäiset kumisaappaat sain vuosia sitten ja kaupungissa tyydyn käyttämään sadesäällä pitsikuvioisia mustavalkoisia city-kumisaappaitani, jotka eivät tosin ole yhtä mukavat jalassa kuin maalaisversionsa.

Maisemien tarkkailun lisäksi ohjelmaa maalaisvierailuuni toi vanhempien kissafarmin uusin pienimmäinen, Miina -kissa, joka on kuten kuvasta näkyy hyvin arka ja pelkää uusia ihmisiä ja äkkinäisiä liikkeitä tässä vedenlämmityspadan taakse paeten. Useamman päivän kestänyt kesytysoperationi palkittiin lopulta sillä, että pentu tuli jopa vapaaehtoisesti syliin. Miina on tulossa meille hoitoon viikoksi itsenäisyyspäivän tienoilla ja saa nähdä, miten kaupunkielo sopii maalla kasvaneelle villikolle.

Sysyn värit toistuvat myös uusimmassa kirjontaprojektissani, joka on toteutettu lähes kokonaan kresällä kasvivärjäämilläni langoilla. Tarkoitus oli tehdä kirjonta kokonaan värjätyin langoin, mutta kissa pirulainen ehti hukata nokkosen vihreän kerän, joten korvasin sen sitten saman paksuisella synteettisellä tummanruskealla. Malli on jälleen 1300-luvun saksalaisia ja A Stich Out of Time - kirjasesta oleva suuri laukussa ollut malli. Teen työstä suurin piirtein alkuperäisen kokoisen vyöpussin mahdollisesti käsityötarvikkeille.



Laitoin yleisöni iloksi vielä kuviomallin ja piostoja tarkemmin näyttävän lähikuvan...


... ja kuva nurjalta puoleltakin sattui koneen uumenista löytymään.

Introkuulumisia

Olen kärsinyt maanantai-illasta lähtien syysflunssan kourissa, mutta hiukan vielä kipeä olo ei silti estänyt osallistumasta seuran demotapahtumaan Vanhan Raatihuoneen kellarissa. Perinteinen demopaikkamme on kyllä paras mahdollinen sijainniltaan ja keskiajalta peräisin olevat kiviset kellarikammiot tunnelmallisia kunnollisen keittiön puutteesta ja kynttilöiden käyttökiellosta huolimatta. Mainosten lisäksi meistä oli ollut lehtijuttu ilmeisesti edellisen päivän Turun Sanomissa ja se oli houkutellut paikalle väkeä niin, että meinasi paikan kapsiteettikin tulla jo vastaan. Teresa oli tehnyt hienon monivärisen infoflyerin, jota jakelin tervetulokomiteana ovella vieraille ja joka sai paljon kiitosta ja ihailua. Paikalla oli saapunut ehkä hiukan yllättävästi todella monen ikäistä väkeä: opiskelijoista lapsiperheisiin ja eläkeläisiin.

Demossa pääsin myös käyttämään ekaa kertaa kesällä tekemääni kirjottua piikuhuppusta ja vähän aikaa sitten valmiiksi saamaani smokattua esiliinaa. Huppua käytin flunssan vuoksi nopeasti inspiroidun pään ja kaulan alueen verhoavan huivin kanssa ja luulen, että siirryn käyttämään sen tyyppistä systeemiä enemmänkin, tosin muutamalla huntuneulalla jalostettuna. Myös uusi huppunen olisi hyvä kiinnittää alempaan kerrokseen ainakin yhdellä neulalla. Nimittäin nyt se oli vinossa milloin mihinkäkin suuntaan. Luulen myös, että teen vihdoinkin jonkun kunnollisen huntuviritelmän itselleni ehkäpä jo seuraavaan tapahtumaan. Nyt pitäisi vain löytää jostain huntuun sopivia neuloja. Smokattuun esiliinaan päädyin puolestaan intron jälkeen ompelemaan sittenkin sen tukinauhan smokkauksen taakse, nimittäin smokkaus venyi ikävästi illan aikana ja yläreuna alkoi lörpsöttää aika ruman näköisesti. Tosin tukinauhan ompelu oli aika hakalaa ja vaivalloista tehdä niin, ettei ommelta näkyisi etupuolella smokkauspistojen seassa.