Levoton Tuhkimo

En ole maininnut asiaa vielä täällä – minusta tulee tv-tähti. Esiinnyn nimittäin  yhden jakson ajan päähenkilönä Ylen uudessa Tuhkimotarinoita-muodonmuutosohjelmassa. Kaikelle kansalle ohjelma näkyy kakkosella ensi maanantaina yhdeksältä. 

Sain jaksoni itselleni DVD:llä jo pari viikkoa sitten. Ihmiset ovat kovasti kyselleet, mitä mieltä olen ohjelmasta. En ole oikein osannut vastata heille mitään. 

Ensimmäinen katsomiskerta oli niin kamalaa kuin nyt yleensä on katsella itseään videolta. Sitä kiinnitti paljon huomiota epäolennaisiin asioihin, kuten siihen, näytänkö mä oikeasti tuolta, onko mun puhetyyli tosiaan noin sössöttävä ja hui kauheeta onko mulla tuollainen kaksoisleuka. Toinen katsomiskerta kaverin kanssa sujui jo paremmin ja sitä osasi jo kiinnittää huomiota ohjelman olennaiseen sisältöön. 

 Tuhkimotarinoita-prosessi oli pitkä. Ensimmäisen kerran minuun otettiin yhteyttä jo tammikuussa ja kuvauksiin seulottiin päähenkilöt pitkien puhelinhaastattelujen ja koekuvausten jälkeen. Ekat osuudet ohjelmasta kuvattiin maaliskuussa ja varsinainen kuvausviikko koitti juhannuksen jälkeisellä viikolla. 

Kuvausviikko oli hektinen. Kuvasimme kuvituskuvaa keskiaikamarkkinoilla keskiaikavaatteissa ja muita kuvauksia ympäri kaupunkia. Päivät venyivät kymmentuntisiksi. Muistan ajatelleeni, että ei ihme, jos filmitähdet ovat niin hoikkia, kun eihän ne ehdi syödäkään oikein mitään.  Aluksi kameraa jännitti aika paljon, mutta loppuviikosta oli jo paljon luontevampaa esiintyä kuvauksissa.  Ehkä on hyvä, että heinäkuun kuvausten ja ulostulon välillä on niin pitkä aika. Nyt on saanut sulatella kuvauksia ja niiden asioita ihan rauhassa. 

Väsynyt Tuhkimo raskaan kuvasviikon jälkeen.

Mikä sitten on muuttunut Tuhkimotarinoiden myötä vai onko mikään? Nykyään mietin paljon tarkemmin kuin ennen, mitä vaatteita päälleni laitan.  Sain ohjelmasta paljon uusia vaatteita ja niitä on tullut käytettyä paljon. Heitin myös pari viikkoa sitten stylistin oppien mukaan epäsopivia asuja pois. Nyt ne pitäisi saada vielä roudattua vaatedivariin tai UFF:n laatikkoon. 

Olen ostanut myös paljon uutta vaatekaappiin tulleen kolon täytteeksi. Stylisti Outi Broux antoi hyviä vinkkejä minulle sopivista väreistä, kuoseista ja malleista. Läheskään kaikkia keskusteluja ei edes leikattu mukaan lopulliseen ohjelmaan. Niinpä uusia vaatteita on ollut kiva metsästää. 

Harmi vaan, ettei tämän syksyn muoti tummine ja haalistuneine sävyineen oikein sovi värimaailmaani. Sen takia olenkin ostanut sopivia värejä ja malleja silloin harvoin, kun niitä on tullut vastaan kohtuullisella hinnalla. Olen päässyt eroon hassujen ja huonolaatuisten alennusvaatteiden hamstraamisesta ja ruvennut nauttimaan ihan vain kaupassa kiertelystä ostamatta mitään. 

Yksi ihan konkreettinen muuttunut asia on se, että olen ruvennut käyttämään housuja ensimmäistä kertaa sitten varhaisteinivuosien. Sain parit housut ohjelmasta ja tänään ostin kolmet farkkulegginssit tarjouksesta lisää.  On kiva muutella vähän tyyliään. Sitä paitsi nautin siitä, että voin nyt käyttää eripituisia paitoja ja tunikoita ihan eri tavalla kuin ennen. Uusia yhdistelmiä on aina kiva tehdä. 

Konkreettisten asioiden lisäksi suhteeni ulkonäkööni on muuttunut, niin kuin tällaisissa muodonmuutosohjelmissa usein tavoitteena onkin. Kokonaan ohjelmaa siitä ei ole kiittäminen, vaan laajempaa elämäntapamuutosta, johon liittyy niin ravinto kuin liikuntakin. Ylipäätään huomaan, että en suhtaudu itseeni ja ulkonäköni puutteisiin niin ankarasti kuin ennen. 

Kaikesta tästä huolimatta maanantain ensi-esitys jännittää. Puhun televisiossa paljon myös vaikeista asioista, mutta koen että niistä pitääkin puhua. Silti mietin, mitä ihmiset mahtavat ajatella: Kuinka moni tuttu katsoo ohjelman ja onko katsojien joukossa esimerkiksi vanhoja luokkakavereita? Tunnistavatko naapurin papat pihassa ja vesijuoksumummot uimahallissa? En kai mä nyt vaan mitenkään nolaa itseäni koko kansan edessä? 

Onneksi televisiosta tulee nykyisin niin paljon kaikkea, että eiköhän yksi ohjelma unohdu yleisön mielistä kohtuullisen nopeasti.