Viime aikoina olen tuntenut itseni huonoksi naisena. Olo on ollut jotenkin nuutunut.
Kesän ajan olen selvitellyt lääkärini kanssa hormoniongelmiani, jotka ovat jatkuneet jo vuosia. Pari viikkoa sitten sain tietää, että kokeissa löytyi uusia solumuutoksia. Sellaisia estrogeenin puutteesta johtuvia solumuutoksia, joita esiintyy vain lähinnä keski-iän ohittaneilla naisilla. Olen 25-vuotias ja silti limakalvoni ovat haurastuneet.
En tiedä, kykenenkö esimerkiksi ikinä saamaan lapsia. Edelliset lääkärit eivät ole edes halunneet ottaa kantaa asiaan, sillä en elä parisuhteessa.
”Katsotaan sitten, kun se on ajankohtaista,” vastaanotolla todettiin.
Viimeaikoina olen miettinyt paljon sitä, milloin se ajankohtaisuus sitten alkaa. Olisi kiva saada tietää jotain puoleen tai toiseen. Viimeaikoina on tullut paljon mietittyä mahdollista äitiyttä ystäväpiirin iloisten uutisten myötä.
Tuntuu hassulta haaveilla lapsista, kun en tunnu pystyvän edes parisuhteeseen. Välillä tuntuu siltä, ettei kovassa uramaailmassa saisi edes sanoa ääneen haaveilevansa perheestä ja lapsista. Varsinkaan, jos ei ole pitkään aikaan ollut parisuhteessa.
Olen myös miettinyt paljon sitä, mitä se naiseus lopulta on. Onko se paljon muutakin kuin estrogeenitasoja, vyötärö−lantio-suhteita ja kuppikokoja? Syntyykö se hulmuavista helmoista, uusista avokkaista ja huulipunasta? Vai onko se sittenkin jotain syvempää?
Ulkoiset asiat eivät paljon auta, jos tuntee itsensä vajaavaiseksi omassa kehossaan, naisena. Haluaisin niin eroon epävarmuudesta uimahallin pukuhuoneessa, epävarmuudesta tanssiessa, epävarmuudesta vaatekaupan sovituskopissa, epävarmuudesta suhteessa miehiin.
Tiedän sisimmässäni, että itseluottamusta ja itsetuntemusta olisi löydyttävä jostain lisää, ennen kuin voin ajatellakaan parisuhdetta. Mutta mistä sen kadotetun itseluottamuksen voisi sitten löytää?
Kesän ajan olen selvitellyt lääkärini kanssa hormoniongelmiani, jotka ovat jatkuneet jo vuosia. Pari viikkoa sitten sain tietää, että kokeissa löytyi uusia solumuutoksia. Sellaisia estrogeenin puutteesta johtuvia solumuutoksia, joita esiintyy vain lähinnä keski-iän ohittaneilla naisilla. Olen 25-vuotias ja silti limakalvoni ovat haurastuneet.
En tiedä, kykenenkö esimerkiksi ikinä saamaan lapsia. Edelliset lääkärit eivät ole edes halunneet ottaa kantaa asiaan, sillä en elä parisuhteessa.
”Katsotaan sitten, kun se on ajankohtaista,” vastaanotolla todettiin.
Viimeaikoina olen miettinyt paljon sitä, milloin se ajankohtaisuus sitten alkaa. Olisi kiva saada tietää jotain puoleen tai toiseen. Viimeaikoina on tullut paljon mietittyä mahdollista äitiyttä ystäväpiirin iloisten uutisten myötä.
Tuntuu hassulta haaveilla lapsista, kun en tunnu pystyvän edes parisuhteeseen. Välillä tuntuu siltä, ettei kovassa uramaailmassa saisi edes sanoa ääneen haaveilevansa perheestä ja lapsista. Varsinkaan, jos ei ole pitkään aikaan ollut parisuhteessa.
Olen myös miettinyt paljon sitä, mitä se naiseus lopulta on. Onko se paljon muutakin kuin estrogeenitasoja, vyötärö−lantio-suhteita ja kuppikokoja? Syntyykö se hulmuavista helmoista, uusista avokkaista ja huulipunasta? Vai onko se sittenkin jotain syvempää?
Ulkoiset asiat eivät paljon auta, jos tuntee itsensä vajaavaiseksi omassa kehossaan, naisena. Haluaisin niin eroon epävarmuudesta uimahallin pukuhuoneessa, epävarmuudesta tanssiessa, epävarmuudesta vaatekaupan sovituskopissa, epävarmuudesta suhteessa miehiin.
Tiedän sisimmässäni, että itseluottamusta ja itsetuntemusta olisi löydyttävä jostain lisää, ennen kuin voin ajatellakaan parisuhdetta. Mutta mistä sen kadotetun itseluottamuksen voisi sitten löytää?
1 kommentti:
Kuule jos onkin vaan ihminen, ei mies tai nainen?
Lähetä kommentti