Projekteja

Tämä viikonloppu on ollut pyhitetty kotona loikoilulle ja löhöämiselle, omissa oloissa mietiskelylle käsitöitä tehden. Kävin kyllä kävelyllä nauttimassa ihanasta kenties kesän viimeisestä lämpöaallosta. Hämeenlinnan markkinoille lähtemistäkin harkitsin, mutta päätin sittenkin jäädä mieluummin kotiin. rentoutumaan. Ihan kivaahan tuolla markkinoilla kin olisi varmaan ollut, mutta opiskelijana pitää välillä pyrkiä karsimaan ylimääräisiä menoeriä ja markkinatham ovat tunnetusti houkutuksia täynnä. Ja olisihan se loppujen lopuksi vähän hassua matkata Hämeenlinnaan vain yhden päiväretken takia. Kyllähän noita markkinoita tulee vielä vastaisuudessakin.

Mutta jos ei markkinoille saakka päästy, on ainakin tehty ahkerasti käsitöitä. Ainakin viikonloppujen aikana, kun viikot ovat menneet ehkä vähän turhankin nopeasti keskityttyäni arkipäivisin lähinnä gradunkirjoittamiseen. Neulakinnas on vienyt aikalailla tämän tytön mennessään. Sain valmiiksi ekat neulakinnassukkani, joista tuli aika lyhyttä mallia langan loputtua kesken. (Neulakinnastekniikkaan menee muuten uskomattoman paljon lankaa...) Seuraavan kerran pitänee tehdä sitten hiukan pidemmät lämpösukat kylmempien kelien varalle.
Perjantaina aloitin myös uutta pipoa Pirkka-langasta, joka sopi mielestäni yllättävän hyvin tähän tarkoitukseen. Piposta tulee ihanan hempeän keltainen ja lanka on Nuijasodan värjäyssession satoa, maitohorsmalla värjättyä.
Investituuramekko sekin on viittä vaille valmis. Puuttuu enää hihojen päärmäykset. Laskin muuten, että niitten vielä ompelemattomien päärmäysten kanssa tuossa mekossa on käsinompelua 35 m 82 cm. Sievoinen määrä siis, paljon enemmän kuin olisin uskonut.

Huomasin tänään muuten myös, että säilöntälaatikko, johon olen tallettsnut armaan paronikuntamme lehteä Aarniwalceaa siitä asti kun se on osoitteeseeni tullut, alkaa olla ääriään myöten täynnä ja lehdet tursuilevat itse asiassa jo pahasti yli reunojen. Päädyin lukemaan lehtiä jo muutaman vuoden takaa jonkinlaisen nostalgian vallassa. tTntuu, että aika on vierähtänyt nopeasti, ehkä jopa aivan liian nopeasti. Mietin, olisinko silloin aikoinaan 16-vuotiaana aloittelevana keskiaikaharrastajana uskonut olevani mukana vielä näin monen vuoden jälkeenkin ja tällaisessa paikassa toisella puolella Suomea, päässeni näkemään ja kokemaan niin monenlaista mukavaa seuran toiminnan parissa. Toivottavasti edessä on vielä ainakin yhtä monta mukavaa vuotta elävöittämisen parissa!

Ihanat naiset rannalla... ja pihamarkkinoilla

Viime viikonloppu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi niitä viikonloppuja, joiden voimalla jaksaa varmaan pitkään pimenevän syysiltojen iskiessä päälle. Aurinkoinen hellekeli liian harvoin näkemäni ystävän seuraa, juoruamista ja hyvää ruokaa, mitäpä sitä enempää voisi viikonlopulta toivoa. Ja kun mukaan liittää vielä laivamatkan kauniissa saaristossa ja pulahtamisen lempimään mereen autiolta rantakalliolta, sekoitus lienee täydellinen. Sitä eivät voi launtaipäivän kalliolla uimapuvuissa lekottelusta aiheutuneet palovammatkaan hälventää.

Valokuvaamista harrastavan ystäväni linssiin pääsi ensin perjantai-iltana kissa, jota kuvattiin pitkään ja hartaasti eri asennoissa ja taustaympäristöissä. Kuulemma kissassani on luontaisen valokuvamallin vikaa rauhallisuutensa (!) ansiosta. Ehkäpä kyseessä oli lopulta vain vieraskoreus valokuvaajan edessä... Jokatapauksessa oli kiva saada Ipatillista hienoja ammattilaisen otoksilta näyttäviä kuvia.
Kissan kuvaamisen jälkeen kuvattavaksi joutui emäntä turkulaisessa kulttuurimaisemassa. Raunistulan viljasiilot sijaiset heti joen toisella puolella ja masema on kuin jostain kaukaa maaseudulta.
Raunistulasta matka jatkui kohti Koroistenniemeä, paikkaa, jossa piispanituin sijaitsi 1200-luvulla. Raunioista on nykypäiviin säilynyt vain hiukan raennuksen muotoa hahmottelevia kiviä ja vallituskumpareita, mutta maisemaltaan ja omalaatuiselta tunnelmaltaan paikka kuuluu kyllä ehdottomasti Turun hienoimpiin. Sinne on hyvä mennä välillä hektisen kaupunkilaiselämänmenon vastapainoksi.Lauantaina matka suuntasi puolestaan Turun kaupungin omistamalle ulkoilusaarelle Vepsään asiaankuuluvien retkieväitten kera. Tunnin suuntaan kestävän matkan meno-paluu lippu maksaa vain 12 euroa eli ei ole mielestäni opiskelijallekaan kovin paha hinta kesäidyllin kokemisesta. Varsinaisen uimarannan sijaan suuntasimme saaren "autioon" päähän ja pystytimme oman piknikin rantakallioille, joilta myös uskalsimme pulahtaa uimaan lähes tyyneen mereen. Ihmeellistä, miten paljon puhtaanpaa merivesi oli kuin ihan Turun edustalla. Jopa minun kaltaiseni täysin sisämaassa kasvanut maakrapu ihastui viimeistään nyt saaristolaismaisemaan ja mereen elementtinä.

Retkieväänä meillä oli mm. tekemääni erinomaisesti onnistunutta kanapiirakkaa, jonka muokkasin joskus aikoinaan opiskelukaverini minulle antamasta kasvispiirakan reseptistä.

Kana-paprika-piirakka

pohja:
150 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kermaa
1 dl juustoraastetta

täyte:
1 rakuunalla ja välimeren mausteseoksella maustetussa oliiviöljyssä haudutettu kanan koipireisi paloiteltuna
1 paprika kuutioituna
4 dl juustoraastetta

munamaito:
3 munaa
1 dl maitoa
3 rkl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
n 1tl valkopippuria

Valmista ensin taikina sekoittamalla pehmeä rasva ja vehnäjauho. Lisää juustoraaste ja kerma ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina pohjalle ja levitä vajaan tunnin miedolla lämmöllä kannen alla paistinpannussa hautunut paloiteltu kana pohjalle liemineen. Ripottele päälle myös paprikakuutiot ja juustoraaste. Vatkaa munamaitoainekset ja kaada piirakan päälle. Paista 225-asteessa n. 30 min uunin alatasolla.

Paluumatkalla Vepsästä napsastiin myös minusta veneilyhenkinen kesätyttökuva. Illan viimeinen laivavuoro Vepsästä oli takaisin Turussa vasta seitsemän aikaan. Yllä olevien kuvien oikeudet omistaa Kaisa Ansami. Omaan kameraan puolestaan ikuistui mm. kuva valokuvaajattaresta Vepsän näköalapaikalla.

Sunnuntaina puolestaan vieraani istutti ystävällisesti uuden puvun hihat. Nyt siis vaikuttaa todennäköiseltä, että investituuraan valmistuu jotain uutta päällepantavaa, mikäli neula vain suihkii rivakasti. Vaikka taitaa tuosta puvusta olla suurin osa jo ommeltunakin.

Iltapäivällä meitä puolestaan kohtasi jälleen aivan uskomaton tuuri! Hiljainen sunnuntaikävely sai uuden käänteen, kun huomasimme yhtäkkiä olevamme keskellä Portsan pihamarkkinoita. Kuulemma ne on järjestetty joka vuosi, mutta en ollut niistä ikinä ennen kuullutkaan. Koko kaupunginosa oli yhtä pihakirppistä, yhteensä markkina humua oli 36 sisäpihalla. Eipä aikaankaan, kun paluu Tampereelle siirtyi parilla tunnilla markkinakärpäsen purtua meitä molempia. Pihoja kierrellessä pääsi myös vakoilemaan portsalaista elämänmenoa. Mukaan tarttui mekko, farkkuhame, vanhoja venäläisiä mainosjulisteita sekä kesälukemistoksi Don Quijote. suhteellisen halpaan hintaan. Nämä täytyy muistaa taas ensi vuonna, sen verran mukavaa oli.

Elokuista energiaa ja loppukesän projekteja

Heinäkuun vaihduttua elokuuksi huomaan, että olen saanut taas jostain ihan uudenlaista energiaa. Tällä viikolla erään ystävän kanssa pohdittiinkin, että heinäkuu on kuukautena jotenkin aneeminen: kaikki paikat on kiinni, mikään ei toimi, kaikki ihmiset ovat paenneet kaupungista jonnekin maalle lomailemaan. Elokuusta ja alkusyksystä sen sijaan pidän, ja olen varmaan aina pitänyt, enemmän kuin keskikesästä. Voi taas hiljakseen suunnitella tulevan opiskeluvuoden uusia metkuja ilman, että vielä on ihan hirveä kiire niitä toteuttamaan. Tehdä lukujärjestyksiä ja aikatauluja nauttien samalla vielä lämpimistä hellepäivistä. Katsella parveekkeelta pilvettömältä taivaalta piemenevässä illassa loistavaa elokuista täysikuuta. Ja tietysti saattaa loppuun kaikenlaisia käsityöprojekteja ja aloittaa nipun uusia...

Tässä on vielä kuva niistä Nuijasodan langoista kerittynä pieniksi palleroikseen. Lankojen alla lymyää eräs pitkään kesken ollut kirjontaprojekti, jota sain taas vietyä hiukan eteenpäin Nuijasodassa. Sympaattiset eläinmörkit ovat peräisin 1300-luvun tansakalaisesta käsikirjoituksesta ja kaiken kaikkiaan niitä pitäisi kirjoa kymmenisen kappaletta.

Kuvassa on myös muistona rakkaan passglassini rikkoutunut kanta. Olin aina ajatellut, että se menisi rikki todennäköiesti saunalla jonkun känniääliön toimesta, mutta se lipsahtikin käsistä tuosta vain tiskatessa Kavalahden päärakennuksen lattialle. Omiin keskiaikakamoihin tuntuu syntyvän toisinaan jopa henkilökohtaisempi suhde kuin mundistavaroihin. Niihin liittyy niin monta hauskaa muistoa ystävien seurassa ja usein itse niiden hankkimiseenkin jokin mielenkiintoinen tarina. Kyseisen passglassin esimerkisi hankin aikoinaan 17-vuotiaana Ruotsista Vasa Museetista luokan kanssa tehdyllä Tukholman retkellä....

Tällä viikolla aloitin taas uuden kirjaprojektin, vaikka entisiäkin olisi riittämiin. Mutta ne Nuijasodassa värjätyt langat kutisivat sormissa sen verran kovasti, että piti päästä kokeilemaan uutta kirjontakehystäni toimintarkoituksessaan. Kyseessä on sen verran pienhkö projekt, että yritän saada sen investituuraan valmiiksi.

Sain myös valmiiksi ensimmäiset neulakintaani itse asiassa jo pari viikkoa sitten. Värjärikillalta ostetuiden kintaiden värimaalima tuo jotenkin mieleen herkullisen jäätelöannoksen: Vadelmajäätelöa ja toffee kastiketta. Langat on muistaakseni värjätty Napajäkälällä ja kiventieralla ja vaalean ruskean loputtua jatkoin verihelttaseitikillä värjätyllä langalla viimeiset kerrokset. Sukkaakin on valmistumassa hiukan paksummasta lupiinilla jälkivärjätystä langasta pikkuhiljaa...

Sukista puheenollen sain valmiiksi itseasiassa jo leirillä uudet kangassukkani. Ompeluhaastetta varten mittasin sukkani saumat. Pituutta niille tuli yllättävän paljon, yhteensä tasan 5 m! Mittailin myös investituuraan valmistuvan mekkoni saumoja ja tajusin ommelleeni sitäkin mekkoa varten jo 27 m 23 cm. Saumaa tulee siis yllättävänkin paljon yhdestä vaatekappaleesta....