Kotona taas

Palauduin nyt sitten maaseudun rauhasta jälleen tänne kaupunkiin ja hiljalleen laskeutumaan kohti arkea ja sen haasteita. Valitettavasti perheessämme ei vaan päästy tänä vuonna viettämään joulun aikaa kovinkaan riemukkaissa tai onnellisissa merkeissä. Joulunajan kurjista tapahtumista en voi läheisteni yksityisyyttä kunniottaen enempää tänne kirjoittaa, mutta joulunajan vaikeat tilanteet kuuluvat kyllä tähän astisen elämäni henkisesti raskaimpiin kokemuksiin. Kaiken huipuksi kissaani puri eilen aamulla vielä pihapiiriin tunkeutunut kulkukissa mahan seudulle ja ei tuntunut kovinkaan hyvältä jättää kipeätä kissaa maalle toipumaan lähdettyäni. Eilen Ipatilli vain lähinnä kyyhötti viltillä kärsivän näköisenä huohottaen ja huusi sydäntä särkevästi aina kun yritimme tarkkailla vaurioitten laajuutta. Mutta onneksi tänään kissa pääsi jo liikkeelle hiukan ketterämmin joskin hiukan tavallista hitaammin ja aloitti jo pientä tappelunnujakkaakin kissatovereittensa kanssa joten ehkä ollaan menossa paranemista kohti.

Mutta mahtui jouluun hiukan positiivistakin. Sain nimittäin joululahjaksi uuden digikameran rikkoutuneen tilalle, joten luvassa on enemmän kuvallisia päivityksiä jatkossa. Kuvailinkin jopuluaattona valmistamani keskiaikateemaisen jouluaterian ruokalajeja. Kattaus ei tosin ollut kovnkaan ajanmukainen rajallisista astiavarannoista johtuen. Tarjolla oli kylmäsvusiikaa manteli-korintti -viikunalisukkeella ( Chisan), kanaa punaviinikastikkeessa (Gelynes in Dubette), täällä blogissakin reseptina ollutta Leshes Fried in Lenton -hedelmäpiirasta sekä päärynälohkoja viinisiirapissa ( Wardonys in Syrap). Ruokien reseptit piirakkaan lukuunottamatta sain Kaarnemaan erinomaisilta suomenkielisiltä kokkaussivuilta.

Ehdin nmyös tekemään hupun kirjontaa hiukan eteenpäin kaiken rytäkän keskellä. Tässä siis ensimmäinen aplikaatioympyrä valmiina hupuun liitettäväksi.

Rauhaisaa joulunaikaa

Nyt on saatu melkein koko päivän kestänyt joulusiivousurakka viime silausta vaille valmiiksi ja viimeiset jouluostokset tehtyä ja voi jo virittäytyä joulntunnelmiin tavallista paremman ruuan ja kynttilöitten hekun keskellä. Huomenissa pitänee sitten enää imuroida ja tiskailla viimeiset tisikit ja sitten suunnata kissan ja lahjakassin kanssa kohti Keski-Suomea hetkeksi. Ihanaa saada oiken luvan kanssa pitää pientä taukoa arkisesta aherruksesta, joka tuli kyllä tarpeeseen näin raskaan syksyn jäljiltä. Tosin pakkaan mukaani valmistumassa olevan tutkimussuunnitelmani ja mapittamani graduaineistot ynnä muuta opiskelumateriaalia, vaikka olenkin päättänyt, että en ota lomalla turhaa stressiä ja paineita kyseisten töitten valmiiksi saattamisesta. Aion olla humisevien kuusipuitten keskellä toivottavasti lumisessa järvimaisemaa tällä kertaa hiukan pitempään eli jopa yli viikon verran. Maalla kun tuntuu ajatus juoksevan vapaammin ja pystyy rauhoittumaan aivan eri tavslla kuin kaupungissa ja aitassa asustellessa säilyttää kuitenkin sitä minulle tärkeää omaa rauhaa, vaikka vanhempien nurkissa majaileekin.

Minulle on lapsesta saakka ollut rauhoituminen ja itsekseen henkisten asioitten pohdiskelu ollut tärkeä osa joulua siihen liittyvän siivous- ja kokkausintoilun lisäksi. Lapsena minulla oli tapana lähteä hyvin aikaisin jouluaattoaamuna pitkälle lenkille koiran kanssa Päijänteen jäälle ja tarkkailla, miten rannan taloissa herättiin hiljalleen jouluun. Tuulen tuivertaessa tukkaa ja pakkasen punertaessa poskia oli mukava ajatella omia rauhoittavia ajatuksia ennen joulun hösötystä ja sukulaisvierailuja koiran jolkotelessa vapaana laajalla järvenselällä. Sitä rauhoittumis- ja mietiskelyaspektia olen kettanut viljellä ja vaalia jouluissani myöhemminkin. Tänäkin vuonna tulee varmaan käveltyä pitkiä matkoja metsämaisemassa ja sen lisäksi suunnitelin, jos vaan saan vanhemmilta auton lainaksi, meneväni kirkkoon jouluyön messua kuuntelemaan.

Sen lisäksi saan toteuttaa tänä jouluna tavallista enemmän itseäni joulunvietossamme. Nimittäin äiti lupasi, että saan suunnitelella ja toteuttaa jouluaaton aterian vanhempieni ollessa kaupungissa aattona asioilla. Luvassa on siis ehkäpä muitten kauhuksi keskiaikavaikutteinen jouluateria. Meillähän on aina perinteisesti ollut joulupäivä se suurempi pyhä, jolloin vanhemmat sisaruksenikin saapuvat kotiin ja lapsesta saakka suurin osa lahjoistakin on jaettu vasta silloin. Äiti siis toteuttaa "joulupäivälliset" perinteisen kaavan mukaan tälläkin kertaa ja vaikuttaa jopa siltä, että kaikki sisarukset olisivat pääsemässä paikalle.

Aherruksen päättymisen ja joulun tulon lisäksi on minulla muutakin syytä juhlaan. Sain nimittäin tietää juuri ennen lomalle lähtöäni pääseeni laitoksen 2 viikon mittaiselle ekskursiolle Villa Lanteen Roomaan toukokuussa. Ihanaa päästä käymään toisen kerran tuolla unelmien ikuisessa kaupungissa ja tutustua edellistä kertaa toivottavasti syvällisemmin sen antiikin aikaisiin jäänteisiin. Itse koen Roomassa mielenkiintoisimpana piirteenä sen, miten uusi ja vanha sulautuvat siellä monessa kohdin tietyllä tavalla saumattomasti yhteen. Terminin alakerran McDonaldsin halkaisee säilynyt kappale Serviuksen kaupungin muuria ja antiikin raunioita voi putjahtaa esille aivan mistä tahansa tai liitettynä milloin minkäkinlaiseen keskiajan tai renessanssin aikaiseen rakennelmaan. Nyt pitäisi vain sitten ruveta pähkäilemään sitä, mistä saan rahoituksen suurelta osin omakustanteiselle ekskursiolle. Mutta siitä ehtii murehtimaan sitten joulunpyhien ja lyhyen lomailun jälkeenkin.

Laskeudun siis hitaamman nettiyhteyden myötä eräänlaiselle joulutauolle ja toivottelen oheisten viime vuonna vähälumisina lomapäivinä otettujen maisemakuvien myötä lukijoilleni hyvää ja rauhaisaa sekä ennenkaikkea riemullista joulunaikaa!

Kirjontamallien kuvallista todistusaineistoa

Päätinpä toteuttaa heti kättelyssä osan edellisessa postauksessani tekemistäni lupauksista. Eli yritin ottaa kuvia tulevan pinkin hupun kirjontamalleista, mutta valitettavasti kamera ehti mennä entist pahemmin sekaisin enen kuin ehdin kuvaaman Sahralta ostettuja kirjontalankojakin lähes valmista (hupun reunan huolittelu enää puuttuu) huppua vasten. Mutta tässä siis muutama niistä hiukan onnistuneemmista "sokkona" otetuista fotoista.


Kuvista pitäisi siis tarkkasilmäiselle näkyä hiukan harsomaiselle kertakäyttölakanalle kopioimia kirjontamalleja kiinnietettynä tulevaan kirjontakankaaseen. Alunperin oli tarkoitus täyttää koko pintala kijonnalla, mutta nyt luulen että kirjonnat ovat kuitenkin niin pieniä että täytynee tyytyä vain ääriviivojen kirjomiseen vaikka ketjupistoin. Kuvat ovat tosiaan kopioita 1300-luvun lopun tanskalaisesta Hirvöitä käsittelevästä käsikirjoituksesta ja alkuperäiset ovat vahan pastellissävyisiä, joita sävyjä yritän sitten itsekin jäljitellä kirjonnassani.

Kuten kuvista näkyy seuraa kissa varsin innokkaasti osallistuen myös tätä projektin vaihetta.

Blogien maailmasta

Hektinen ja stressirikas viikko on saanut päätöksensä ja itse asiassa pitäisi tälläkin hetkellä olla menossa, mutta päätin jättää ainejärjestön pokeri-illan väliin ja laskeutua seuraavaan, syyslukukauden viimeiseen viikkoon ihan vain kodin rauhassa mietiskelemällä. Viikonloppu kun on mennyt niin pikkujouluissa kuin keskiaikasaeurakaverini lapsen ensihammasjuhlissakin muiden jännittävien tapaamisten välillä viilettäen. Mutta onneksi saa ensi viikon jälkeen levätä rauhassa jonkun aikaa nauttien joulun alun herkuista ja perheen näkemisestä juhlamielellä.

Viime viikonlopun postaus ja siitä saamani niin henkilökohtainen kuin julkinen palautekin on saanut miettimään minut blogini tarkoitusta tarkemmin ja sitä, mitä haluaisin tällä räpellykselläni viestittää. Huomasin, että alkuperäinen ideani käsitöitten ja reseptien esittelystä on jäänyt syksyn postauksissa angstauksineen hiukan henkilökohtaisen elämäni pohdinnan ja kuvailun varjoon. Mutta en usko, että voisin mitään osa-aluettani elämästäni irroittaa yhteydestään ja kirjoittaa vain siihen liittyvistä asioista käsittelemättä myös muita elämääni kulloinkin liittyviä seikkoja.

Kun aloitin tämän blogin, päätin olla kuvauksissani mahdollisimman rehellinen ja avoin, mutta kuitenkin pysytellä asoita henkilökohtaisestakin näkökulmasta käsitellessäni suhteellisen yleisellä tasolla ja säästää pahimmat tilitykseni muihin henkilökohtaisempiin päiväkirjoihini. Yritän kuitenkin olla loukkaamatta kanssaihmisiä teksteilläni, vaikka näemmä en ole siinä aina onnistunutkaan. Monesti sanojen miekalla vain on se terävin sivallus niin blogien maailmassa kuin oikeissa kommunikaatiotilanteissakin. Olen myös miettinyt, että minua oikeassa elämässä tuntematon lukija saattaa saada näistä subjektiivisista raapustuksista myös turhan egosentrisen ja neuroottisen kuvan itsestäni. Tänne kun tulee usein kirjoitettua silloin, kun on surullinen tai jostain syystä kiihtynyt ja positiiviset elämän pikkuhuomiot jäävät helposti kirjaamatta ylös.

Blogini henkilökohtaista päiväkirjaa muistuttava tyyli johtuu vain siitä, että se on minulle luontevin tapa kirjoittaa ja ilmaista itseäni. On henkilökohtaisesta tilittämisestä tietysti itselleni jonkin sortin terapeuttista hyötyäkin. Esimerkiksi viime viikon postauksen jälkeen on ollut paljon parempi mieli, vaikka tiedänkin, etteivät ne minun ongelmiksi kokemani asiat miksikään luultavasti muutukaan. Ehkä se on sitten jonkunlaista tyytymistä kaiken tempoiluni jälkeen vallitsevaan tilanteeseen, vaikka toivoisinkin kokevani oloni vähemmän juurettomaksi ja ulkopuoliseksi monissa yhteisöissä.

Lupaan kuitenkin kirjoittaa ennen joulua tai viimeistään välipäivinä kuvallisen tekstin siitä, mitä käsitöitä olen saanut aikaiseksi syksyn aikana ja mitä minulla on tällä hetkellä vireillä. Kuvia hankaloittaa tosiaan kamerani käytön haasteellisuus (eli siitä on ollut kohta vuoden näyttö hajalla ja kuvia pitää ottaa "sokkona" tähdäten) . Yritän keskittyä ensi vuoden puolella enemmän niihin SCA-asioihinkin ja olen myös miettinyt erityisen pelkästään SCA-juttuihin keskittyvän luultavasti englanninkielisen blogin perustamista mahdollista kansainvälistä lukijakuntaa ajatellen. Mutta saa nähdä, tuleeko tuota kielitaitoa treenaavaa projektia ikinä vietyä eteenpäin toteuttamisen asteelle.