Sotakokemuksia

Mitenkähän kuvailisin kulunutta Nuijasotaa...

Alkuleiristä tarjolla oli kuten uumoilin ja toivoinkin paljon aurinkoa, ystäviä, saunomista, uintia, erilaisia hauskoja aktiviteettejä, mutta loppuleiriä kohti pilviä pääsi kertymään niin konkreettiselle kuin mielialojen taivaallekin. Jo alkuviikosta nimittäin tulivat rnsimmäiset vatsatautitapaukset ja tarttuihan se tauti minuunkin, iski täydellä voimallaan torstaiaamuna. Viikonlopun kokkaukset jäivät väliin ja tie vei kahden sängynpohjalla erityksessä vietetyn päivän päätteeksi kohti Turkua jo myöhään perjantai-iltana. Onneksi olo siitä sitten koheni sitten viikonlopun kuluessa. Vähän erilainen Nuijasota siis osaltani tällä kertaa, mutta ei voi muuta kuin toivoa, että ensi vuonna olisi tapahtuman suhteen parempi tuuri.


Kuvat varmaan kertonevat tästä Aarnimetsän suurimmiasta vuotuisesta tapahtumasta paremmin kuin sanat ja tällä kertaa sattui jopa olemaan kamerakin mukana, joten tältä tulee jonkinlaista kuvakertomusta aiheesta.
Kerskiaikaisten telttojen alue on vuosi vuodelta isompi ja tänä vuonna suurempi kuin koskaan. Tässä leiriä osan pystytyksestä ollessa vielä kesken lauantaiaamuna.


Tässä leiriä saunalta päärakennukselle päin maanantai-iltapäivällä. Tällekin suunnalle tuli kai lisää telttoja viikon mittaan.
Helenan js kummpanien muodostamassa leirikeskittymässä riitti väkeä tekemässä käsitöitä ja nauttimasta katoksen suomasta varjosta helteisenä päivänä.


Näin herkulliselta näyttivät kasvivärjäyspajan väriliemet. Vasemmalla kirkkaanvihreä on lupiinia ja oikealla maitohorsman keltainen liemi. Minusta tuli entistä enemmän sekä kasvivärjäyksen että lupiinin ystävä. Luulen, että moni muukin nuijan värjäreistä taisi ihastua aikalailla tuohon lupiiniin.
Vuorossa on värjättyjen lankojen pesu. Yllättävän monista väriliemistä tuli erisävyisiä keltaisia npaitsi tietysti lupiinista ja nokkosista.Muutkin kokoontuivat ihmettelemään liemistä paljastuvaa värikirjoa ja osallistumaan lankojen pesuun.
Langat viimein kuivumassa saunan kaiteella. Luulenpa, että nyt pitäisi viimeistään rohkaistua ensi kesänä itsenäisiinkiin värjäysprojekteihin...
Ja kun Nuijasodassa oltiin piti kai sitä päästä kuvaamaan ja katsomaan itse sotatapahtumiakin. Sotakentällä mm. uljas paronimme, joka mustassa tabardissaan erottuu muusta joukosta loistavasti.Lisää taistelun ryminää...

Nuijasodassa pääsee aina myös näkemään vuoittain paljon sellaisia kaukaisia kavereita, joiden tapaamiseen tulee muuten harvoin tilaisuutta. Kuvassa pohjoisen leirin tyttöjä ja aika monen leiriläisen sydämen valloittanut terapiakoira Ismo.

Mutta nyt pitänee ryhtyä pakkaamaan jo seuraavaa reissua kohti ja kissaa hakemaan taas Turun kamaralle maaseutuloman jälkeen.

Sotaan!

Nyt se on viimein tehty. Kaikki tavarat pakatttu, viikoksi silittämättä jääneet lakanat saatu silitettyä, luentomoniste saatu viimeinkin käännettyä englanniksi ja tulostettua toivottavasti riittävissä määrin. Ja suurin viime hetken panikointi siitä, onko kaikki varmasti mukana ja saanko sittenkään kaikki varmasti mahtumaan mukaan ohitse.

Nyt voi edes vähän päälle viikon otan rennommin ja uskotella itselleen, että on ihan oikealla kesälomalla, unohtaa arkielämän huolet ja murheet hetkeksi, nauttia ihanien ihmisten seurasta, mielenkiitoisista luennoista ja työpajoista, mahtavasta tunnelmasta, rantasaunasta ja auringonpaisteesta. Huomaan olevani enemmän innoissani kuin aikoihin. Olo kerrankin tänä kesä todella mahtava ja optimistinen. On sellainen tunne, että tästä tulee taas hyvä leiri pitkien Nuijasotien sarjaan. Kavalahdessa nähdään, ainakin mahdollisimman monen teistä kanssa!

Lähdön tunnelmaa

Tämä viikko on ollut uhrattu pakkaamiselle ja Nuijasodan valmisteluille. Viimeiset muutokset isojen pitojen resepteihin ja ruoka-ainemääriin tein vasta äsken ja siinä vaiheessa tuli ohjeitten tulostamisen vuoro iski kauhu rattaisiin: Tulostimesta oli loppunut muste. Onneksi kirjakauppa oli vielä auki ja minulla sinne voimassa oleva ostokortti. Muuten ei reseptien tulostamisesta olisi tullut mitään.

Tilille jäi nimittäin myöhästyneen vuokranmaksun jälkeen tasan 4 senttiä ja käteistä löytyy sen verran, että pääsen juuri Inkooseen. Onneksi löysin yhden unohtuneen plussasetelin, jotta sain muutamia välttämättömiä ruokatarvikkeita ajalle ennen sotaa. Vanhemmat lupasivat lähettää rahaa ensi viikolla, joten ei nyt sentään tarvitse koko loppukuuta ruuatta viettää.

Taloudellisen tilanteeni hankaluuden kohdaten päädyin myös eilen hakemaan pienempää asuntoa. Ei tuntuisi kivalta muuttaa puolentoistavuoden jälkeen taas Yo-kylän pienten yksiöiden pariin, mutta ei kai sitä oikein muutakaan tässä tilanteessa voi tehdä. Ja voihan olla, että Tys:n jonot liikkuvat sen verran hitaasti, ettei minulle sieltä tarjotakaan pienempää asuntoa ennen valmistumistani. Valmistumisen jälkeistä taloudellista tilannetta en halua vielä edes ajatellakaan...

Pakkauksen lomassa olen yrittänyt saada aivojani jo ujuttautumaan keskiaika- ja käsityövaihteelle. Nyt Nuijasotaan lähteminen huvittaa taas vaikka vielä viime viikolla minulla oli aika ristiriitaiset tunteet tapahtumaan lähdönsuhteen. Osittain varmaan myös ekojen omien pitojen valmistelu aiheutti tiettyjä suorituspaineita. Palattuani tiistaina Keski-Suomesta sukuloimasta ja viemästä kissaa hoitoon vanhemmille (jossa se on jo kertoman mukaan ehtinyt mm. nuolemaan koneöljyä, hullu kun on) aloitin elämäni ensimmäiset neulakintaat. Sahra opetti tekniikkaa keskiaikamarkkinoilla ja minulla oli tallessa vanha Elfwynin antama opetusmoniste aikaisemmasta opetustuokiosta vuosien takaa. Uudella markkinoilta ostetulla neulalla suihkiessa jälkeä alkoi tulla aika nopeasti ja yritän tässä parhaillaan pähkäillä, miten saan kintaaseeni peukalon aikaiseksi.


Pakkauksen lomassa havahtuu toisinaan myös huomaamaan, miten huonossa kunnossa oma keskiaikavaatevarasto joiltakin osin onkaan. Pääsin taas tutustumaan parsimisen jalon taidon saloihin löydettyäni komeron ylähyllyltä pelkkiä reikäisiä sukkia. Tältä näyttävät siis viitisen vuotta käytössä olleet kangassukat parsimuksineen. Kyllä se vaate aika helposti näköjään kuluu satunnaiskäytössäkin...


Niinpä päädyin leikkaamaan uudet sukat, joiden ompelusta saa samalla myös tekemistä toivottavasti aurinkoisina helllepäivinä käsitöiden parissa Nuijassa istuskellessa. Leikkasin samalla kaavoja valmiiksi myös uuden pukuni yläosaan, sillä mukaani lähtee varsinainen keskeneräisten töitten arsenaali toimettomuutta vastaan.

Mutta nyt on onneksi suurin osa tavaroista pakattu. Elsa jo hakenut yllättäen tarjoutuneena osan tavaravuoresta autollaan ja jäljellä on enää pientä hienosäätöä. Sekä tietysti luentoni kääntäminen englanniksi, minkä tietysti jätin tapani mukaan viimetippaan.

Kirjakaupasta löytämäni ensilukuvuoden kalenteri alkaa sopivasti juuri Nuijasodan jälkeiseltä maanantailta. Se tuntui ikään kuin hyvältä enteeltä. Ehkäpä vielä on toivoa siitä, että loppujen lopuksi kaikki käy parhain päin.

Kesä, jolloin Michael Jackson kuoli...

Tämä kesä tulee varmaan jäämään mieleeni ensisijaisesti kesänä, jolloin Michael Jackson kuoli. Ei poptähden elämä tai kuolema sinänsä kosketa minua sen erityisemmin tai syvällisemmin, mutta kuoleman aiheuttama pysähtyneisyys uutisköyhänä aikana mediassa ja omaisten ja fanien pohjaton suru tuntuu ikään kuin symbolilta omalle pysähtyneisyydelleni ja surumielisyydelleni.

Tämä kesä on ollut ainakin tähän saakka kesä, josta on puuttunut lähes kokonaan perinteiset kesän aktiiviteetit ja huoleton kesäfiilis. Sen sijaan kesä on ollut täynnä tulevaisuudesta ja rahallisesta tilanteesta murehtimista, läheisten terveydentilasta ja omasta jaksamisesta huolehtimista sekä graduponnisteluja taas jostakin ilmaantuneen opiskelumotivaation puutteen kanssa. Melkein yhden käden sormilla voi laskea ne kesäpäivät, joista olen selvinnyt itkemättä, sillä tunteet ovat olleet pinnassa monellakin tapaa.

Tein viime viikolla listan kaikista niistä asioista, joihin olen tyytymätön nykyisessä elämässäni ja kaikista niistä linjauksista, jotka minun pitäisi ratkaista elämäni suhteen, eikä siitä listasta tullut kovinkaan lyhyt. Onko siis ihme, että ahdistaa, omien ja muiden vaatimusten kourissa. Pitäisi kai vain oikeasti oppia olemaan murehtimatta tulevaa ja keskittyä niihin asioihin, joita pitäisi ratkoa tässä ja nyt. Ja kun vielä mieli oppisi tyytymään kerran aikaan saatuihin päätöksiin jahkailematta...

Suunnitelmani tulevaisuuden suhteen vaihtelevat lähes päivittäin, fiiliksen mukaan ja inhoan tätä epävarmuuden täyttämää välitilaa tai murroskautta, jossa elän. Jotenkin ihailen sitä nuoren tytön naiivia varmuutta, jolla aikoinaan Turkuun lähdin. Sitä optimistista kehitysuskoa, että kyllä kaikki varmaan tulee menemään hyvin koulutusalan marginaalisuudesta huolimatta. En tiedä pystyisinkö enää siihen, muuttamaan tuosta vain toiselle puolelle Suomea, kaupunkiin, jossa olen vain pari kertaa aikaisemmin käynyt, opiskelemaan jotain, joka vain tuntuu oikealta taloudellisista realiteeteista huolimatta.

Myöhemmin koko elämän uusiksi pistäminen tuntuu huomattavasti pelottavammalta, on oppinut liikaa elämän negatiivisista puolista kehittääkseen kauhuskenaarioita kaikesta ja miettiäkseen väsyksiin asti kaiken hyviä ja huonoja puolia. Haluaisin vain takaisin sen varmuuden siitä, mihin olen menossa, jonkun suunnan, jonne matkata seuraavaksi. Haluaisin saada jonkun kiintopisteen, johon suhteutettuna voisin suunnitella elämääni. Totuus nimittäin on, ettei minulla ole hajuakaan siitä missä ja kenen kanssa haluaisin löytää itseni vuoden päästä. Ja kaikista pahinta on, ettei niitten päätösten tekemisessä voi pohjimmiltaan kukaan muu auttaa.

Niinä päivinä kun olen jaksanut mennä yliopistolle saakka, viivyn siellä pitkään ja hartaasti ikään kuin kotiin palaamista ja tyhjää asuntoani peläten. Perusyliopistopäivänä pyrin saapumaan kirjastolle noin kymmenen aikaan ja käyn 11 aikaan opiskelijalounaalla laitoksen kesäharjoittelijan kanssa ja sitten jatkan hommia päivän tavoitteen saavuttamiseen saakka. Muita sosiaalisia kontakteja minulla ei juurikaan keskiaikamarkkinoita ja viime viikonlopun Tampereen-reissua lukuunottamatta ole ollut, mutta toisaalta en ole viime aikoina ollutkaan kovin sosiaalisella tuulella.

Gradu ei ole ehkä edennyt niin rivakasti kuin jossain villimmissä haaveissani olin kuvitellut, mutta tänään minun pitäisi sentään päästä kääntämään viimeiset Columellan vilicus -maininnat ja se on sentään jotain. Tyhjässä heinäkuun kiinniolevassa kirjastossa on jotain salaperäistä ja rauhoittavaa, mutta tuntuu jotenkin hassulta että nuoren tytön kesä kuluu kokonaan lähes 2000 vuotta sitten kuolleen vanhan gubben aivoituksia ja välillä moraaliseen raivoonkin yltyviä kirjoituksia analysoidessa. "Omaan" auktoriin tuntuu syntyvän kirjoituksia lukiessa jotenkin intiimi suhde, vaikka vuosituhannet ja kulttuurinmurros erottavatkin meidät toisistamme. Kuitenkin tuntuu toisinaan jotenkin väärältä tuhlata sekä yhteiskunnan,että vanhempiensa varoja jonkin näinkin triviaalin aiheen opiskeluun, tutkinnon suorittamiseen, joka ei pohjimmiltaan oikein valmista mihinkään.

Kesäkuumaa...

Tällä viikolla markkinaviikonlopun kuumuus on vain jatkunut yhtään helittämättä. Lasitetulla parvekkeellani olo on kuin saunassa. Siellä on niin kuuma, että huomasin teinivuosina ystävältäni lahjaksi saamani koristekynttilän sulaneen muodottomaksi möykyksi. Kissa makaa parveekken kukkapöydän alla nääntyneenä ja läähättää ja emännällä valuvat hikikarpalot, vaikka olisi aloillaan tekemättä mitään.

Kuumuutta on siedätetty perinteisillä kesäaktiviteeteilla: Valion uudella mustikka-vaniljajäätelöllä, sopivalla määrällä nesteystä ja kesän ekalla unitireissulla Ruissaloon. Ruissalon-retkelle meinasi vain käydä köpelösti, sillä olin unohtanut tyystin Ruisrokin olemassaolon ja nähdessäni rannan työmiehet mietin, tuliko tämäkin pyöräretki tehtyä ihan turhaa. Mutta rannalle pääsi silti ja siellä olikin tunsaasti lapsiperheitä. Pääsipähän näkemään, miten festarilavaa oikein pystytetään. Silloin tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että todella on kesä.

Kuluneesta viikosta tuli rento kesäviikko ikään kuin vahingossa: Maanantain vietin keskiaikamarkkinoitten tavaravuorta raivaillen ja markkinoista toipuen, mutta tiistaina yliopistolle tarpoessani onnistuin katkaisemaan avaimen kirjastomme oveen. Seurasi n. 45 minuuttia toivotonta lukon sorkkimista erilaisilla apuvälineillä yhdessä opiskelutoverini kanssa, kunnes lopulta luovutimme ja soitimme talonmiehen paikalle. Hän purki lukon ja hakkasi sitä aikansa jonkunlaisella kumisella pampulla, kunnes sai lopulta avaimen kappaleet ulos. Talonmiehen mukaan avaimissa on suunnitteluvirhe eli sarjoitus tekee avaimen aivan liian ohueksi ja siksi niitä vähän väliä katkeilee. Meidänkin laitokselta on avaimeni mukaan lukien katkennut opiskeluaikanani ainakin 3 avainta.

Päätin ottaa kohtalon vinkistä vaarin ja viettää hiukan rennomman viikon ilman graduajatuksia kesästä nauttien. Ehtiihän sitä takaisin sorvin ääreen ensi viikollakin. Ajatukset ovat pyörineet Nuijasodan isoissa pidoissa ja niihin liittyvien suunitelmien viilailuissa, mutta tänään vietin päivän kaupungilla alennusmyynneissä.

Mukaan tarttui Finlaysonin tehtaanmyymälästä lempikuosiani Ajattelijaa kernikankaan muodossa. Eli sitä mustavalkoista kuosia, jossa on pandoja puussa. Naapurilla oli joskus Ajattelija-verhot, joita kadehdin kovasti.... Kangaspala oli sen verran iso, että pöytäliinan lisäksi siitä jäi yli johonkin vettä pitävään asusteeseenkin. Toinen löytö oli pari tuntia kaupoissa kierreltyäni minulle uutena tuttavuutena tulleen vintage-liikeen alennusmyynnistä. Valkoiseen pieni talo preerialla-tyyliseen hörhelömekkoon on hyvä verhoutua helteellä.


Eilen sain myös viimein tehtyä jotain toukokuun lopun Rooman-matkan kuville. Sain valikoitua niiden parhaimmistoa facebookiin, mikä oli vaikeaakin vaikeampi tehtävä, kun kyseessä oli yli 1100 kuvaa käsittävä kuva-arkisto. Kuvassa italialaista nationalismia parhamillaan. Näköala Vittorio Emmanuelen muistomerkiltä (siis sen sisältä!) Piazza Venezialle, jossa Mussolini piti puheensa.
Lante sivusta viereiseltä näköalapaikalta käsin. Huoneeni ikkuna on toinen ylhäällä vasemmalta. (Siis sivussa ei Loggian yläpuolella)


Tässä kuvassa on siis näköalaa ikkunastani aamun ensimmäisinä tunteina. Castel San Angelo erottuu aamuautereen keskeltä... Gianicolon rinteet olivat ihanan vehreitä.

Castel San Angelolta otetussa kuvassa taas näkyy hyvin Lanten uljas yksinäisyys kukkulallaan kaupungin yllä.Lanten julkisivu ja edustiloihin vievät pääportaat. Asukkaiden käyttämä ovi sijaitsee huomaamattomasti Lanten sivustalla.Edustiloihin luonnollisesti kuuluva kuuluisa Loggia kauniine kattokoristeluineen ja hekeäsalpaavine näköaloineen. Täällä järjestettiin myös 1500-1600-luvun konsertti yhtenä iltana, jonne asukkailla oli vapaa pääsy.


Salonen alkuperäistä kattokoristelua... Alunperin katto oli kokonaan maalattu, mutta valkoiset alueet ovat tuhoutuneet vuosien saatossa. Suurinta tuhoa kai tekivät tiloissa 1700-1800-luvuill majailleet nunnat.Varsinaisista kohteista tuli otettua myös paljon kuvia. Osa onnistuneempia ja osa vähemmän onnistuneita. Kivipystit ovat kuitenkin ehkä hiukan tylsää katseltava tuhatmäärin... Kuvassa Hercules Olivariuksen temppeli Forum Boariumilla.


Mutta pitihän sitä tänne laittaa perinteistäkin perinteisempi turistikuva Colosseumista...
ja joskus sitä onnistuu ilman sen suurempia kuvaajan taitoja nappasemaan hiukan erikoisemman kuvan tahtomattaankin. Hämärä valo tulvi kauniisti katonrajassa olevista ikkunoista Curiassa Forum Romanumilla.
Ja kun Roomassa ollaan, pitänee sitä käydä yksi pyramidikin katsomassa. Keskiajalla luultiin rakennelman olevsn itsensä Romuluksen hauta ja Tiberin toisella puolella sijainneen pyramidin ,joka jäi uuden Pietarinkirkon sisään rakennustöissä, vastaavasti Remuksen, mutta rakennuttajaksi osoittautuikin tavallisempi Cestius...

Antiikkisten kivikasojen lisäksi oli Roomassa tarjolla toki myös uudempaan aikaan liittyvää silmäkarkkia... Kuvassa Capitoliumin aukion Palazzo Senatorio, jonka rakenteissa pääsee myös tutustumaan antiikin Tabulariumiin.
Castes San Angelon sisäpihalla oli puolestaan esillä vanhoja puolustuslaitteita, ja sisällä museossa myös kattava valikoima vanhoja aseita. Tykkäsin paikasta kovasti ja siellä jäi vielä moni nurkka koluamatta...

Linnoitus Joelta käsin.

Mutta ehtihän siellä Roomassa tekemään toki muutakin kuin vain katselemaan nähtävyyksiä. Lanten terassilla hengaamisen lisäksi käytiin Trasteveressä ulkona syömässä mieltei joka ilta. Matkalla S. Maria in Trasteveren tienoille illanviettoon löytyi näinkin kaunis köynnös joka soituu kauniisti tämän neidin mekkoon...Jossain määrin harrastuksani oli myös Lanten ympäristön seinätöherrysten kuvaaminen ja kääntäminen. Tämä tosin on Isola Tiberinalta kuvattu. Tiber tuntui muuten virtaavan paljon vuolaammin ja kirkkaammin kuin Aura.