Helmi-maaliskuunvaihde on mennyt osaltani oikein lokoisasti ja positiivisella mielellä. Viikonlopun aurinkoiset kelit saivat minut uskomaan jälleen ainakin pieneksi hetkeksi Turkuun talvikaupunkina lumipenkkoineen ja jokijään lukuisine latuineen ja jälkineen. Viikonloppuna tulikin oltua runsaasti ulkona ja nautittua lisääntyneestä valosta ja ihmeellisestä auringonpaisteen lämmöstä pakkaspäivän kirpeydestä huolimatta kasvoilla. Äidille antaneeni lupauksen olla menemättä enää jäälle kuitenkin pidin ja näinpä viime yönä panajaisiakin vajoamisesta hyiseen Aurajokeen paksun jääkannen alle.
Helmikuun toiseksi viimeisenä päivänä vietettiin myös syntymäpäiviäni luntatuiskuttavassa säässä ja muutaman kaverin ynnä sekoittamani rommipohjaisen boolin voimin. Olohuoneeseeni tuo nyt keväistä väriä lahjaksi saamani aniliininpunainen kevätesikko ja keittiön työpöytää somistaa ainakin vielä hetken tulppaanikimppu. Saamaani pinkissä paketissa myytävää prinsessateetä kelpaa puolestaan siemailla uudesta jättikokoisesta teekuppisetistä koti-iltoina mietiskellessä. Sinäänsä rauhallisesti mennyt ilta huipentui osaltani siihen, kun viimeistenkin ystävien häivyttyä päädyin lopulta tanssimaan yksin lähes tyhjällä remontoidun ja uudelleen avatun Forten tanssilattialla I Will Surviven tahdissa. Biisissä ja minulle ei-niin-kovin luonteenomaisessa revittelyssä tuntui olevan jotain hyvin symbolista ja mietiskelinkin, että se sopisi hyvin kuluneen ikävuoteni viralliseksi tunnusmusiiksi tapahtumien tiimellyksessä. Sunnuntaina puolestaan vietin aikaa hyvinkin mielenkiintoisen uuden tuttavuuden kanssa vahvaa piparminttuteetä siemaillen keskustelun sivutessa elämisen ihmeitä laidasta laitaan.
Rennompi elämänasenne jatkui tänäänkin jo ihan konkreettisesti sillä, että minä, joka todella harvoin pystyn nukkkumaan yli kymmeneen, heräsin vasta lähempänä puolta kahtatoista. Tosin se varmaan selittynee viime viikoilta kertyneiltä univeloilta. Kissa kun yleensä herättää minut joka päivä ensimmäisen kerran viimeistään kuudelta, vaikka onneksi pentuaikojen karmivat yöherätykset vähän väliä ovatkin jo jääneet uneliaan ja painoaan viime aikoina hiukan leikatun kollini kohdalla jo historiaan. Lyhyen ja jokseenkin tuloksettoman yliopistorupeaman jälkeen kävin pitkäst aikaa kirjastossa maksamassa velkani ja lainaamassa luennottoman "lomaviikon" kunniaksi hiukan luettavaa. Mielenkiintoiseen kirjaan paneutuminen kissa kainalossa vaaleanpunainen pikkunenä tuhisten ja pehmeitten kissantassujen kaulalla syvästä unesta nytkähdellen ja kouristellen oli silkkaa luksusta ja onnea.
Nyt on jotenkin pitkästä aikaa ihanan kepeä olo ja luottamusta siihen, että ehkä oikealla pehmeämmällä elämänasenteella kaikki sujuu kuitenkin parhain päin, eikä kaikkia ongelmia tarvitse ratkaista tässä ja nyt, vaan vain yhden kerrallaan miettien, mitä sitä oikeastaan haluaisi elämällään tehdä ja minkälainen ihminen oikeastaan olla. Jotenkin vaan toivoisin, että viime päivien olotila säilyisi vielä pitkään ja antaisi omaa valoaan tähän kevääksi hiljalleen muuttuvaan talveen.
Helmikuun toiseksi viimeisenä päivänä vietettiin myös syntymäpäiviäni luntatuiskuttavassa säässä ja muutaman kaverin ynnä sekoittamani rommipohjaisen boolin voimin. Olohuoneeseeni tuo nyt keväistä väriä lahjaksi saamani aniliininpunainen kevätesikko ja keittiön työpöytää somistaa ainakin vielä hetken tulppaanikimppu. Saamaani pinkissä paketissa myytävää prinsessateetä kelpaa puolestaan siemailla uudesta jättikokoisesta teekuppisetistä koti-iltoina mietiskellessä. Sinäänsä rauhallisesti mennyt ilta huipentui osaltani siihen, kun viimeistenkin ystävien häivyttyä päädyin lopulta tanssimaan yksin lähes tyhjällä remontoidun ja uudelleen avatun Forten tanssilattialla I Will Surviven tahdissa. Biisissä ja minulle ei-niin-kovin luonteenomaisessa revittelyssä tuntui olevan jotain hyvin symbolista ja mietiskelinkin, että se sopisi hyvin kuluneen ikävuoteni viralliseksi tunnusmusiiksi tapahtumien tiimellyksessä. Sunnuntaina puolestaan vietin aikaa hyvinkin mielenkiintoisen uuden tuttavuuden kanssa vahvaa piparminttuteetä siemaillen keskustelun sivutessa elämisen ihmeitä laidasta laitaan.
Rennompi elämänasenne jatkui tänäänkin jo ihan konkreettisesti sillä, että minä, joka todella harvoin pystyn nukkkumaan yli kymmeneen, heräsin vasta lähempänä puolta kahtatoista. Tosin se varmaan selittynee viime viikoilta kertyneiltä univeloilta. Kissa kun yleensä herättää minut joka päivä ensimmäisen kerran viimeistään kuudelta, vaikka onneksi pentuaikojen karmivat yöherätykset vähän väliä ovatkin jo jääneet uneliaan ja painoaan viime aikoina hiukan leikatun kollini kohdalla jo historiaan. Lyhyen ja jokseenkin tuloksettoman yliopistorupeaman jälkeen kävin pitkäst aikaa kirjastossa maksamassa velkani ja lainaamassa luennottoman "lomaviikon" kunniaksi hiukan luettavaa. Mielenkiintoiseen kirjaan paneutuminen kissa kainalossa vaaleanpunainen pikkunenä tuhisten ja pehmeitten kissantassujen kaulalla syvästä unesta nytkähdellen ja kouristellen oli silkkaa luksusta ja onnea.
Nyt on jotenkin pitkästä aikaa ihanan kepeä olo ja luottamusta siihen, että ehkä oikealla pehmeämmällä elämänasenteella kaikki sujuu kuitenkin parhain päin, eikä kaikkia ongelmia tarvitse ratkaista tässä ja nyt, vaan vain yhden kerrallaan miettien, mitä sitä oikeastaan haluaisi elämällään tehdä ja minkälainen ihminen oikeastaan olla. Jotenkin vaan toivoisin, että viime päivien olotila säilyisi vielä pitkään ja antaisi omaa valoaan tähän kevääksi hiljalleen muuttuvaan talveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti