torstai 5. maaliskuuta 2009

Elämäniloa!

Tällä viikolla olen yrittänyt toteuttaa itselleni syntymäpäivlahjaksi ikään kuin lupauksettoman uudenvuoden korvikkeena antamaani lupausta. Lupaus koski säännöllisen liikuntaharrastuksen uudelleen aloittamista edes jonkunlaisella intensiteetillä ja rapistuneen kuntoni kohottamista uuteen nousuun. Joskus pari vuotta sitten kun aerobic-tunneilla tuli parhaimmillaan käytyä yli kolmekin kertaa viikossa.

Syksyllä kävin kyllä joka viikko vatsatanssitunnilla, mutta siihen liikunnanharrastaminen osaltani jäkin lukuunottamatta satunnaisia kävelylenkkejä. Kevätpuolella taas oli ensin varmaan neljää maanantaina peräkkäin menoa, enkä siis päässyt tunnille ja liikunnanharrastaminen oli aikalailla nollassa. Pelkäsin etukäteen, että ensimmäinen ohjattu liikuntatunti pitkään aikaan olisi yhtä tappoa ja pahimmassa tapauksessa vanhat treenihousutkaan eivät mahtuisi enää laiskiaiselle päälle, mutta toisinpa kävi. Ongelma oli suorastaan päinvastainen ainakin treenihousujen osalta. Ne kun tuntuivat suorastaan välillä tippuvan päältä innokkaasti hypellessä ja kuntokin kesti loppuun saakka suhteellisen hyvin.

Tällä viikolla olin siis ensin tiistaina bailatinossa ja eilen vielä reippaana uudessa tuttavuudessa latinbicissä. Tykkäänkin tanssillisesta liiknnasta ja lattarirytmien tahtiin tuntui jotenkin pehmeämämältäja naiseillisemmalta liikkua kuin perinteisemmän jumputusmusiikin. Lauantaiana voisi sitten tehdä paluuta myös salsarytmien pariin, jos olisi vielä oikein aktiivinen. Tunnit tuntuvat olevan myös eräänlaista aivolepoa, sillä tunnin aikana ehtii suhteellisen helppoja askelkuvioita toistaessa miettimään kulloinkin aktuelleja asioita moneen kertaan ja ottamaan näin aikaa omielle ajatuksilleen.

Jotenkin tuntui kyllä, että sain paln positiivista virtaa liikkumisesta siitä lattarimusiikista sitten puhumattakaan. Tuntui siltä kun olisi jälleen herännyt syvästä unesta ja tunsi taas elämän virtaavan suonissaan raikkaana syksyn masennuskauden jälkeen. Tunnin jälkeen tuntui ihanalta päästä vielä loikoilemaan saunanlauteille miettimään syntyjä syviä. Vähän tosin lihaksia juilii eilisen jäljiltä, mutta se on hyvää juilimista se. Tuntee ainakin tehneensä kunnon treeniä...

Ei kommentteja: