Ipatillin kissan elämää

Hei, olen Ipatilli, villihkö maatiaiskissa. 

Asun emäntäni boheemissa kerrostaloyksiössä Suomen Turussa. Päivät tarkkailen ikkunasta todellista kulttuurimaisemaa, korkeaa Tuomiokirkon tornia. Vaanin myös ikkunan alta Helsinkiin suhahtelevia vihreitä junia. 

Joskus ikkunan raosta sisään lennähtää kärpänen – vihollinen, joka on tuhottava välittömästi. Rauhaani häiritsevät myös emäntäni satunnaiset vieraat, joihin suhtaudun toisinaan vähemmän suopeasti.  

Pohjimmiltani minulla on kuitenkin maalaiskissan luonto. Juureni ovat syvällä keskisuomalaisessa navetassa Kuoreveden Suinulassa. Olin pentueeni pahnanpohjimmainen, eikä minulle meinannut löytyä millään kotia. 


Veljeni Pekka päätyi emännän veljen kotiin.  Pekan isännältä emäntäni sai tietää lopetusuhan alla olevasta laiminlyödystä pennusta juhannuskokkojen polttamisen aikaan neljä vuotta sitten. Ei se kuulemma ollut kovin kauan pohtinut, kun sanoi haluavansa juuri minut.


Päädyin kauas kulttuuripääkaupunkiin. Olin niin pieni, etten osannut edes hypätä tuolille. Kylkiluuni kuulsivat läpi ja ahmin ensiviikkoina määrättömästi ruokaa.  Olen yhä hoikka, mutta huonosyömäinen.

Kun emäntä siirtyi 17 neliön yksiön toiselle puolelle tiskaamaan, vinguin surkeasti ja haroin emännän jalkoja. Edelleenkin minua vauvattaa toisinaan, kun imen emännän sormia. 


Äkkiä kuitenkin selvisi, että olen varsinainen ADHD-tapaus. Kolusin kaikki emännän yksiön nurkat lattiasta ylähyllyille saakka. Onneksi emäntä sai pian isomman asunnon, josta löytyy jopa parveke. Siellä on myös  oiva kiipeilypuu - ovenkarmi.  Vaikka kiipeilystä tosin  saakin vain vihaisia sanoja ja ilkeitä katseita osakseen.

Koska minulla on raskas lapsuus, minun on vaikea luottaa ihmisiin ja toisiin kissoihin. Puolustan reviiriäni ulkopuolisilta tunkeilijoilta toisinaan raivoisastikin. Toisista emäntäni ystävistä pidän heti, toiset taas nostavat karvani pystyyn vielä kymmenennelläkin visiitillä.


Erityisesti veljeni Pekan kanssa meillä on riitaisat välit.  Karva vaan pöllyää, kun tappelemme Koskenpään rantahotellin pihalla.  Kollien tekee aina mieli tapella, vaikka rantahotellin omistaja tarvittaessa suihkuttaa niskaamme kylmää vettä puutarhaletkulla. Pekalta sain kerran myös mahtavan sota-arven, haljenneen korvan.

Hotellin omistajan nuorimmainen, Miina-narttu, on puolestaan kiinnostavampi tapaus. Miinan kanssa teemme romanttisia seikkailuretkiä aittojen alle, savusaunaan ja ojanvarren liejukkoon. Lopulta nukahdamme yhdessä hotellin vintille sylikkäin.


Kissaksi olen varsinainen maailmanmatkaaja. Kulkuvälineistä tutuksi ovat tulleet muun muassa linja-auto, juna, henkilöauto ja polkupyörä. Rautavatsan matka taittuu huoletta niin tarakalla kuin tärisevässä eläinvaunussakin.  Varsinkin pentuna menin kuljetuskoppaan salamana heti oven avaamisen jälkeen. Matkustan maalle parhaimmillaan noin kerran kuukaudessa. Joko taas lähdetään? 

Tutkimusmatkani urbaaniin lähiympäristöön sen sijaan katkaistaan julmasti heti rappukäytävässä. No, en valjastelisi pelottavassa liikenteen melussa muutenkaan mielelläni. Kerran säikähdin rappukäytäväretkelläni naapurin polkupyörää niin, että emäntäni sai käsivarret täyteen verinaarmuja.


 Kulttuurikodin vaikutteet imeytyvät pikkuhiljaa minuunkin. Minut on saatu kiinni lukemasta niin Paolo Coelhoa kuin Karl Marxiakin.

Kuvani on myös julkaistu Turun Sanomien kulttuurisivulla. Siinä olen taiteesta keskustelevan emäntäni sylissä asiantunteva ilme naamallani. Minäkin yritin saada oman mielipiteeni kuuluviin, mutta jostain syystä juttu keskittyi lähinnä emännän sitaatteihin. Avustan myös käsitöissä. Erityisesti kankaiden leikkuu on erikoisalaani.


Minulla on myös kirjallisia lahjoja. Editoin emäntäni tekstejä monen vuoden asiantuntemuksella kriittisin ottein. Kerrankin paisutin erään reportaasin 12-sivuiseksi täysin uudesta näkökulmasta. Miksihän minun hyviä pointtejani ei ikinä julkaistu aiheeseen liittyen?

 Osaan päivittää Facebook-statuksen, aloittaa Chat-keskustelun ja katsoa videoita Youtubesta. Olen siis varsinainen nörtti. Tietokoneen herruudesta meillä taistellaan päivittäin. Eikö emäntä ymmärrä, että tietokonepöytä on talon paras paikka ja läppärin tärkein tehtävä on makuualustan lämmittäminen?

Ipatilli poistui keskuudestamme  loppukesällä 2015. Ipatillin muisto säilyköön kuitenkin näillä sivuilla. 

Teksti: Eveliina Korteoja, Kuvat:Kaisa Ansami ja Eveliina Korteoja