Haluaisin päästä kirjoittamaan, että olen vihdoinkin saanut pitkän prosessin valmiiksi, mutta kauan odotettu päivä venyi tänään taas vielä hiukkasen kauemmaksi. Minulta puuttuu nimittäin enää yksi suoritus humanististen tieteitten kandidaatin tutkintoon ja sen piti tulla tänään opintorekisteriini. Tarkemmin ottaen tuloksen piti tulla alunperin jo noin kuukausi sitten. Kurssin loputtua helmikuun alussa sen pitäjä lupasi arvosanat meille ehkä jo seuraavalla viikolla ja luonteelleni omainen hermostunut odotus kesti maaliskuun alun viestiin saakka, jossa tulokset luvattiin tänään 18.3. mennessä. Sekä opintokokonaisuuden hakemislomake että kandilomake ovat olleet työpöydälläni pitkään vain yhtä arvosanaa vaille täytettynä. Haluaisin saada kandilomakkeeni sisään tiedekunnan kansliaan tällä viikolla ja todistukseni ulos ensi viikolla, sillä suunnittelin hakevani ensi viikon lopulla umpeutuvaa kesätyöpaikkaa, jonne kandinpapereista saattaisi ehkä olla etua.
Tänään odotin arvosanaa ensin kotona ja sitten yliopistolla epäillen, että ehkä tuloksia ei julkaistaisikaan netissä vaan pelkästään ilmoitustaululla. Historianlaitoksen portaikossa odotuspiknikkiäni suklaakaurakeksien voimalla pitäessäni tuli taas niin pieni ja voimaton olo valtavan yliopistobyrokratian rattaissa. Toivottavasti tulokset tulisivat huomenna ennen kolmea, jotta saisin tarvittavat lomakkeeni tiedekuntaan sisään ennen lähtöäni Keski-Suomeen viikonlopuksi tänään lomalle sairaalasta päässeen äitini luo. Ja sitä viikonloppuakin olisi kiva viettää rauhallisin mielin tietäen, että prosessia on viety eteen päin, ja olettaen, asiat sujunevat tiedekunnassa automaattisesti todistuksen hakua varten.
Toisaalta kandi on monelle vain sellainen välivaihe matkalla siihen varsinaiseen tutkintoon, mutta itselleni se tuntuu merkityksellisemmältä kuin vain pelkkä paperinpalanen. Pidän siitä, että saan projekteja valmiiksi ja etteivät ne jää roikkumaan ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Haluaisin saada kandivaiheen ajatukset ja ongelmat pois päästäni ennen todenteolla graduun keskittymistä. Vaikka pääaineeni puolesta olisinkin ollut kandi jo kauan sitten ja toisaalta maisterintutkintooni tulee muutama ensimmäisinä opiskeluvuosina suorittamani kohta, ovat tutkinnot ja niiden suorittaminen mielessäni kuitenkin tavallaan erilliset projektit.
Henkilökohtaisesti myös alemman korkeakoulututkinnon symboliarvo on itselleni tärkeä. Haluaisin osoittaa itselleni, että olen kuluttanut nämä neljä vuotta elämästäni johonkin tärkeään, saavuttanut jotakin konkreettista niiden aikana. Viime aikoina olen myös tuntenut liusuvani entisestä elämänvaiheesta johonkin uuteen ja erilaiseen jotenkin kypsempään ja tyynempään vaiheeseen. Ulkoisilta tekijöiltään muutos ei kai ole välttämättä ollut kovinkaan suuri, mutta sisäisesti sitäkin merkittävämpi. Ennen niin merkitykselliset asiat tuntuvat tällä hetkellä vain hyvin vähän merkityksellisiltä ja sieluni on saavuttanut ennenkuulumaton rauha ja tyyneys. Olen saanut jotenkin etäisyyttä entiseen elämääni ja arvoihini, ympäristöön, jossa elän. Koen sen olevan taas yksi askelma kohti hivenen aikuisempaa minää. Siksikin tuntuisi hienolta voida juhlistaa tätä uutta vaihetta jollakin konkreettisella, entisen taaksensa jättävällä. Kuten nyt sillä kandidaatin tutkinnolla.
Tänään odotin arvosanaa ensin kotona ja sitten yliopistolla epäillen, että ehkä tuloksia ei julkaistaisikaan netissä vaan pelkästään ilmoitustaululla. Historianlaitoksen portaikossa odotuspiknikkiäni suklaakaurakeksien voimalla pitäessäni tuli taas niin pieni ja voimaton olo valtavan yliopistobyrokratian rattaissa. Toivottavasti tulokset tulisivat huomenna ennen kolmea, jotta saisin tarvittavat lomakkeeni tiedekuntaan sisään ennen lähtöäni Keski-Suomeen viikonlopuksi tänään lomalle sairaalasta päässeen äitini luo. Ja sitä viikonloppuakin olisi kiva viettää rauhallisin mielin tietäen, että prosessia on viety eteen päin, ja olettaen, asiat sujunevat tiedekunnassa automaattisesti todistuksen hakua varten.
Toisaalta kandi on monelle vain sellainen välivaihe matkalla siihen varsinaiseen tutkintoon, mutta itselleni se tuntuu merkityksellisemmältä kuin vain pelkkä paperinpalanen. Pidän siitä, että saan projekteja valmiiksi ja etteivät ne jää roikkumaan ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Haluaisin saada kandivaiheen ajatukset ja ongelmat pois päästäni ennen todenteolla graduun keskittymistä. Vaikka pääaineeni puolesta olisinkin ollut kandi jo kauan sitten ja toisaalta maisterintutkintooni tulee muutama ensimmäisinä opiskeluvuosina suorittamani kohta, ovat tutkinnot ja niiden suorittaminen mielessäni kuitenkin tavallaan erilliset projektit.
Henkilökohtaisesti myös alemman korkeakoulututkinnon symboliarvo on itselleni tärkeä. Haluaisin osoittaa itselleni, että olen kuluttanut nämä neljä vuotta elämästäni johonkin tärkeään, saavuttanut jotakin konkreettista niiden aikana. Viime aikoina olen myös tuntenut liusuvani entisestä elämänvaiheesta johonkin uuteen ja erilaiseen jotenkin kypsempään ja tyynempään vaiheeseen. Ulkoisilta tekijöiltään muutos ei kai ole välttämättä ollut kovinkaan suuri, mutta sisäisesti sitäkin merkittävämpi. Ennen niin merkitykselliset asiat tuntuvat tällä hetkellä vain hyvin vähän merkityksellisiltä ja sieluni on saavuttanut ennenkuulumaton rauha ja tyyneys. Olen saanut jotenkin etäisyyttä entiseen elämääni ja arvoihini, ympäristöön, jossa elän. Koen sen olevan taas yksi askelma kohti hivenen aikuisempaa minää. Siksikin tuntuisi hienolta voida juhlistaa tätä uutta vaihetta jollakin konkreettisella, entisen taaksensa jättävällä. Kuten nyt sillä kandidaatin tutkinnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti