torstai 11. syyskuuta 2008

Organisoitia, mainostusta ja kirjalöytöjä

Kulunut viikko on jälleen ollut yhtä hulabaloota ja kulunut lähinnä erilaisissa kokouksissa. Mutta sitä kai se syksyn aloitus on... Maanantaina kokoustettiin ainejärjestön hallituksen kanssa, tiistaina taas vuosijuhlatyöryhmän ja keskiviikona suunniteltiin vielä leivonnan ohessa Unikankareen ensiviikon introtilaisuuden mainostusta ja itse intron yksityiskohtia. Uusi kalenterini onkin pelottavan nopeasti täyttynyt merkinnöistä niin opiskelun, vuosijuhlajärjestelyjen kuin Sydärin autokroinninkin suhteen. Kaiken tämän harrastustoiminnan lisäksi on ehtinyt vähän opiskellakin ja elvyttää kesän ajan uinunutta liikuntaharrastusta.
Aamu alkoi tänään intron mainosten jakelulla ympäri kampusta. Flein oli tehnyt meille hienon monivärisen mainosjuliteen, jota koristaa Unikankareen vaakunan torni. Minun vastuullani oli 15 kpl mainoksia, joita sitten levittelinkin kaikille keksimilleni ilmoitustauluille. Kampuksen laajuuden ja mäkisyyden vuoksi oli suhtkoht rankka aamun aloitus. Mutta eipä ole Intron osallistujamäärä nyt ainakaan näkyvyydestä kiinni, kun Tylkkärissä ja vissiin kai jossain paikallislehdessäkin oli meidän mainos. Oli muuten hieno tunne, kun joku oli jo ahkerana ehtinyt levittää Hämeenkadulle Puhakkaan mainoksen ja se loisti sieltä värikkäänä muitten papereitten joukossa.
Tänään kävin myös kreikan fonetiikan esseetä ensin hiukan kirjoittettuani laitoksen viereisessä kulttuurihistorian kirjastossa etsimässä erästä tenttikirjaa. No, kirjaa ei edelleenkäään löytynyt, mutta mukaani tarttui puolenkymmentä keskiajan ruokakulttuurista tai kotitaloudesta kertovaa opusta Nyt on sitten hiukan luettavaa iltojen iloksi. Erityisesti Woolgarin The Great Household in Late Medieval England vaikuttaa lupaavalta. Ruokakulttuurin lisäksi se käsittelee mm. palvelusväkeä, asuinoloja ja kotitalouden vuorokausirytmiä, eikä ole edes kovin vanha.(julkaistu ilmeisesti 1999) Se sisältää paljon myös kuvia ja erilaisia taulukoita. Muutenkin kirjat siis käsittelevät enemmän sijaintipaikkansa mukaisesti keskiaikaisen ruuan kulttuurihistoriaa ja siihen liittyviä tapoja ja tottumuksia kuin itse reseptejä.
Yliopiston kirjastoa voisi toki hyödyntää enemmänkin keskiaikaharrastuksen parissa, Joskus nimittäin pitäisi käydä katsastamassa, löytyykö kerrosta alempaa arkeologian kirjastosta miten paljon harrastukseen soveltuvaa materiaalia erityisesti tekstiilien osalta. Mutta se saa odottaa johonkin toiseen yliopistolla haahuillen viettyyn päivään.


Ei kommentteja: