Syksyn sävel

Tämä syksy on tuntunut jotenkin vain niin paljon raskaammalta kuin aikaisemmat. Jotenkin niin pitkältä, suorituskeskeiseltä ja positiiviset valopilkut, asiat, joita odottaa, tuntuvat olevan niin harvassa. Kuitenkin tiedän, ettei minulla oikeastaan olisi sisälläni viikkokausia velloneesta pahasta olosta huolimatta lupaa tai tarvetta valitta, sillä näen ympärillani ihmisten voivan paljon huonomminkin ja olevan minua vaikeammissa elämäntilanteissa. Haluaisin vain, että tämä syksy ja talvi olisi pian ohi ja koittaisi jälleen valoisa ja uusi kevät, jolloin olen yleensä positiivisimmillani.

Olo tuntuu vain jotenkin niin yksinäiseltä: Ihmiset, joiden luulin olevan minulle tärkeitä ja joiden kuvittelin pystyvän ymmärtämään minua ja joskus kovin sekavia ja neuroottisia ajatuksiani, ja asiat jotka ovat olleet minulle aikaisemmin niin tärkeitä, ovat osoittautuneet lopultakin joksikin aivan muuksi kuin olen naiivissa pienessä päässäni kuvitellut. Kulunut kesä ja syksy ovat siis olleet minulle suurta silmien avayutumisen aikaa, mutta toisaalta ensimmäistä kertaa elämässäni en oikeastaan tiedä, mitä elämältä haluan. Joku joskus sanoi minulle, että aikuistuminen on sitä että täytyy tehdä vaikea päätös, eikä kukaan muu voi sen tekemisessä auttaa. Ehkä hän oli oikeassa. Toisinaan en vain tiedä, miten kestän omaa niin kovin naiivia ja hyväuskoista itseäni; miten siedän sitä, että oikeastaan tiedän suunnan, johon tulisi kulkea, mutten tiedä vielä keinoja sinne kääntymiseksi.

Olin äsken shoppailemassa. Pohdittua hetken kamalassa kellertävästi valaistussa sovituskopissa omaa ruumillista ja henkistä vajaavaisuuttani päädyin lopulta ostamaan 2 paria uusia syyssukkahousuja nimiltään Oot Ihana ja Näytät hyvältä. Nyt pitäisi vain uskoa se sukkahousujen välittämä viesti, yritellä ajatella niin, että, joskus vielä löytyy joku, jolle kelpaan, mutta yrittää myös alentaa omia muurin tavoin nousevia kriteerejäni ja pyrkiä kelpuuttamaan joku toinen oikeasti omaan yksinäiseen ja itsekeskeiseen elämääni. Sovituskopit ovat vain sellaisia ulkonäköasioiden kanssa painiskelevien itsetunnonmurskaamispaikkoja, joissa eivät pysty piilottelemaan julmalta katseelta vyötärölle keräytyneet liikakilot, hapsottava juurikasvuinen tukka ja muut vartalon pikkuvirheet.

Muutenkin tämä syksy on paineita täynnä. Tällä viikolla pitäisi mennä keskustelemaan ensimmäistä kertaa gradun aiheestani ja se tuntuu, jotenkin niin lopulliselta lukkoonlyönniltä. Perjantaiksi luen aikalailla infernaaliseksi osoittautunutta latinan kielihistorian tenttikirjaa, joka on täynnä lähes käsittämättömiä kielen rekonstruointitaulukoita. Sen lisäksi viikon päässä perjantaina odottaa iso kultuurihistorian tentti, johon olen ehtinyt lukea hyvin huonosti kaikelta tältä negaamiseltani ja stressaamiseltani. Mutta ehkä jo huomenna on jotain valoa löydettävissä, elämän pieniä asioita, jotka aina jaksavat yllättää ja välillä myös ilahduttaa.

Leipää pitemmän kaavan mukaan

Näin kuun loppupuolella täytyy köyhänä opiskelijana ruveta hiukan luovempaan ruuanlaittoon. Onneksi uuden Anna-lehden leivänleivontoartikkelissa oli mielenkiintoinen, mutta hiukan työläämpi sekaleivän ohje, jonka aineita minulta sattui sopivasti kotoa löytymään. Tosin muokkasin ohjetta jälleen tapani mukaan sekä oman ruokakomeroni sisällön sanelemien rajoitusten että maustamisen suhteen. Leivästä tuli tosi hyvää, vaikka se ei nyt välttämättä koostumukseltaan vastannutkaan alkuperäisohjetta. Hiukan jännitti, kun ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan leivän juuren tekoa.

Köyhän opiskelijan leipä

Juuri
6 dl viileää vettä
3 dl kauraleseitä (alkuperäisessä hiutaleita)
3 dl spelttijauhoja (alkuperäisessä grahamjauhoja)
n. 1 tl kuivahiivaa (alkuperäisessä 5 g tavallista)

Taikina
2 dl lämintä vettä
2 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
5 dl kauraleseitä
reilu pussi kuivahiivaa (alkuperäisessä 30 g tavallista)
2 tl suolaa
1 tl anista (ei alkuperäisessä)

Pinnalle
Porkkanaraastetta
fenkolinsiemeniä

Aloitin homman jo edellisenä iltana tekemällä juuren eli sekoittamalla viileän veteen hiivan, jota taisi huonon arviointisilmani takia tulla ehkä hivenen enemmän kuin oli takoitus, sekä jauhot ja pistiin jääkaappiin yöksi. Ohjeen mukaan sopiva aika juuren tekeytymiselle olisi 12 tuntia, mutta itse taisin pitää sitä hiukan pitempään.

Seuraavana aamupäivänä sitten aloitin varsinaisen leivonnan. Yön aikana velli oli turvonnut hiukan ehkä pilaantuneelta puurolta näyttäväksi mössöksi. Sekoitin juureen lämpimässä liotetun hiivan, joka taas oli laskettu aikalaille summittaisesti, ja muut aineet. Spelttijauhojen loppumisen takia laotin sitten kauraleseitä grahamjauhojen tilalle. Anista lisäsin sekään mukaan tuomaan. Vaivasin takinaa ja jouduin tässä vaiheessa lisäämään vielä ainakin pari-kolme desiä jauhoja taikinaan sen kinteyttämiseksi. Annan ohjeessa neuvottiin tekemään taikinaan ristin merkki ja odottamaan, kunnes taikinan kohottua se on hävinnyt taikinan pinnalta. Joten tässä välissä pidin vajaan tunnin pituisen tauon.

Sen jälkeen leivoin taikinasta kolme isohkoa limppua ja kohotin niitä Annan neuvojen mukaisesti liinan alla lämpimässä puolisen tuntia, jonka jälkeen sivelin niitä vedellä ja lisäsin päälle fenkolinsiemenet ja hiven porkkanaraastetta makua tuomaan. (Porkkanaraaste piti alunperin tunkea varsinaiseen taikinaan, mutta se unohtui...) Pistelin leipiä velä haarukalla ennen kuin laitoin ne kypsymään 200-asteiseen uuniin 30 min. Viimeinkin pitkän aherruksen jälkeen leipä oli valmista ja ihana haju täytti kämpän.

Valmis leipä muistuttaa koostumukseltaan aika paljon koulussa olleita edellisen päivän puuronjämistä tehtyjä rieskasia. Johtuneeekohan tuo runsaasta leseitten käytöstä? Maku oli hyvä ja onneksi anis ja fenkolinsiemenet eivät maistuneet liikaa ja siirappia pitää ruveta käyttämään enemmänkin leivonnassa. Olin myös ällistynyt siitä, ettei näin maukaaseen reseptiin tullut lainkaan rasvaa... Taikinasta tuli aika iso, joten ylipuolet leivistä laitoin pakkaseen pahan päivän varalle. Maukasta ja ruokaisaa suhteellisen halvalla...

Ruskan värit

Palasin eilen illalla lyhyeltä Keski-Suomen maakuntamatkalta. Syksyinen järvimaisema oli kaunis kirpeän aurinkoisina syyspäivinä, vaikka suurimman osan minilomastani tarkkailinkin sitä vain olohuoneen ikkunerkkeristä kuumeessa ja syysflunssassa maaten. Onneksi sentään viikonloppua kohden hiukan paranin ja pääsin viettämään aikaa raittiissa ulkoilmassa puolukoita poimien ja kylässä olevia veljenlapsia vahtien. Pääsin taas ottamaan hiukan kuvia hienoista syyspäivistä.

Aamulla järvi oli aivan tyyni ja syysaamuille tyypillinen sumu väistyi pikkuhiljaa auringon paisteen myötä. Aurinko paistui kauniisti sumuverhon läpi muodostaen toisinaan hiukan huonommin kameranlinssiin tarttuvia taikametsän mieleen tuovia valoilmiöitä.



Lapsena kuvittelin tyyninä kesäaamuina, että vedenpinnan olisi mielikuvitusmaailma, josta löytyisivät kaikki samat asiat kuin oikeastikin paitsi että väärinpäin ja yritin saada toisen puolen Eveliinaan yhteyden. Tässä kuvassa ajatus toisesta maailmasta ei vieläkään ole kovin kaukana.


Syksyisen maiseman värit toistuivat myös maalaishenkisissä ulkoiluvaatteissani. Koskenpäällä yleensä käyttämäni sydänkuvioiset tyytömäiset kumisaappaat sain vuosia sitten ja kaupungissa tyydyn käyttämään sadesäällä pitsikuvioisia mustavalkoisia city-kumisaappaitani, jotka eivät tosin ole yhtä mukavat jalassa kuin maalaisversionsa.

Maisemien tarkkailun lisäksi ohjelmaa maalaisvierailuuni toi vanhempien kissafarmin uusin pienimmäinen, Miina -kissa, joka on kuten kuvasta näkyy hyvin arka ja pelkää uusia ihmisiä ja äkkinäisiä liikkeitä tässä vedenlämmityspadan taakse paeten. Useamman päivän kestänyt kesytysoperationi palkittiin lopulta sillä, että pentu tuli jopa vapaaehtoisesti syliin. Miina on tulossa meille hoitoon viikoksi itsenäisyyspäivän tienoilla ja saa nähdä, miten kaupunkielo sopii maalla kasvaneelle villikolle.

Sysyn värit toistuvat myös uusimmassa kirjontaprojektissani, joka on toteutettu lähes kokonaan kresällä kasvivärjäämilläni langoilla. Tarkoitus oli tehdä kirjonta kokonaan värjätyin langoin, mutta kissa pirulainen ehti hukata nokkosen vihreän kerän, joten korvasin sen sitten saman paksuisella synteettisellä tummanruskealla. Malli on jälleen 1300-luvun saksalaisia ja A Stich Out of Time - kirjasesta oleva suuri laukussa ollut malli. Teen työstä suurin piirtein alkuperäisen kokoisen vyöpussin mahdollisesti käsityötarvikkeille.



Laitoin yleisöni iloksi vielä kuviomallin ja piostoja tarkemmin näyttävän lähikuvan...


... ja kuva nurjalta puoleltakin sattui koneen uumenista löytymään.

Introkuulumisia

Olen kärsinyt maanantai-illasta lähtien syysflunssan kourissa, mutta hiukan vielä kipeä olo ei silti estänyt osallistumasta seuran demotapahtumaan Vanhan Raatihuoneen kellarissa. Perinteinen demopaikkamme on kyllä paras mahdollinen sijainniltaan ja keskiajalta peräisin olevat kiviset kellarikammiot tunnelmallisia kunnollisen keittiön puutteesta ja kynttilöiden käyttökiellosta huolimatta. Mainosten lisäksi meistä oli ollut lehtijuttu ilmeisesti edellisen päivän Turun Sanomissa ja se oli houkutellut paikalle väkeä niin, että meinasi paikan kapsiteettikin tulla jo vastaan. Teresa oli tehnyt hienon monivärisen infoflyerin, jota jakelin tervetulokomiteana ovella vieraille ja joka sai paljon kiitosta ja ihailua. Paikalla oli saapunut ehkä hiukan yllättävästi todella monen ikäistä väkeä: opiskelijoista lapsiperheisiin ja eläkeläisiin.

Demossa pääsin myös käyttämään ekaa kertaa kesällä tekemääni kirjottua piikuhuppusta ja vähän aikaa sitten valmiiksi saamaani smokattua esiliinaa. Huppua käytin flunssan vuoksi nopeasti inspiroidun pään ja kaulan alueen verhoavan huivin kanssa ja luulen, että siirryn käyttämään sen tyyppistä systeemiä enemmänkin, tosin muutamalla huntuneulalla jalostettuna. Myös uusi huppunen olisi hyvä kiinnittää alempaan kerrokseen ainakin yhdellä neulalla. Nimittäin nyt se oli vinossa milloin mihinkäkin suuntaan. Luulen myös, että teen vihdoinkin jonkun kunnollisen huntuviritelmän itselleni ehkäpä jo seuraavaan tapahtumaan. Nyt pitäisi vain löytää jostain huntuun sopivia neuloja. Smokattuun esiliinaan päädyin puolestaan intron jälkeen ompelemaan sittenkin sen tukinauhan smokkauksen taakse, nimittäin smokkaus venyi ikävästi illan aikana ja yläreuna alkoi lörpsöttää aika ruman näköisesti. Tosin tukinauhan ompelu oli aika hakalaa ja vaivalloista tehdä niin, ettei ommelta näkyisi etupuolella smokkauspistojen seassa.

Elämän itsereflektiota

Viime viikko on ollut jälleen suuren pohdiskelun ja ajoittain myös itsesäälissä rypemisen aikaa. Haluaisin vain viimeinkin päästä selville itsestäni ja sitä mitä elämältäni loppujen lopuksi ihan pohjimmiltaan haluan. Haluaisin vain nähdä jotain kehitystä ilman, että pusken jälleen kerta toisensa jälkeen samaa tiiliseinää kohti ja toistan virheitäni oppimatta loppujen lopuksi mitään. Tämä syksy vaan tuntuu jotenkin nin raskaalta ja tylsältä ja elämäni tällä hetkellä kovin paikoillaan junnavaalta.

En edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain uutta ja erilaista päivittäisistä syväänjuurtuneista rutiineistani poikkeavaa, tavannut jonkun uuden ihmisen, joka olisi koskettanut minua todella ja saanut minut tuntemaan itseni hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen, ehdoitta. Tulevaisuudessa ei vain ole mitään suurta odotettavaa tai päämäärää, ja pitkästä aikaa en enää itsekään tiedä mitä haluan. Vuodet vain vierivät eteenpäin ja haluaisin takaisin sen naiivin ja uutta innokkaasti odottavan elämänasenteen, mikä minulla joskus oli.sen tunteen että kaikki tulee loppujen lopuksi menemään parhain päin. Haluaisin löytää jostain rohkeutta muuttaa elämääni enemmän siihen suuntaan kuin haluaisin sen kulkevan, päästä tarpomaan uusia polkuja ja haastamaan itseni omat piintynet rutiinini, ennakoasenteeni ja kompleksini. Olen itse itseni suurin estäjä ja turvallisuudenkaipuinen pelkuri, joka jää mieluummin tarkastelemaan omaa epätyyydyttävää, mutta tuttua elämäänsä, kuin uskaltaa lopultakin tehdä asialle jotain.

Jos siis voisin toivoa itselleni jotain yksittäistä asiaa, se oli ennen muuta rohkeus. Rohkeus olla oma itsensä, rohkeus olla aina sulauttumatta joukkoon ja lopultakin ottaa riskejä vahingoittumisenkin uhalla. Pelkään vaan urautuvani liikaa omaan yksinäiseen elämääni, Juslenian kolmanteen kerrokseen ja samoihin vanhoihin tuttuihin naamoihin. Haluaisin elämääni jotain todellista, epärealististen haaveitteni ja typerien ihastusteni sijaan, jotka lopulta osoittautuvat joksikin aivan muuksi kuin ensin luulin. Mietin, milloin oikein aikuistun ja opin ottamaan vastuun elämästäni ja jakamaan sen jonkun kanssa, tekemään kompromisseja. Mietin, miten oppisin päästämään irti menneisyydestä katkeroitumatta.

Luulen että tässä tilanteessa pitkä viikonloppu maseudun rauhassa Keski-Suomessa tekee minulle erittäin hyvää. Saan setviä rauhassa omia ajatuksiani syksyisessä järvimaisemassa ja asettaa hetkeksi koko tämän Turku-elämän syrjään.

Intromainos ( jos vaikka joku tätä kautta innostuisi)

Haarniskoituja taisteluja, perinteisiä käsitöitä, trubaduurimusiikkia ja piiritansseja
Suomen Turussa on keskiaika kaiken aikaa!

Tule tutustumaan Turun Keskiaikaseura Unikankare ry:n toimintaan keskiviikkona 17.9. klo 18-20 Raatihuoneen kellarissa Vanhalla Suurtorilla.

Tarjoamme pientä purtavaa ja paljon nähtävää!

Organisoitia, mainostusta ja kirjalöytöjä

Kulunut viikko on jälleen ollut yhtä hulabaloota ja kulunut lähinnä erilaisissa kokouksissa. Mutta sitä kai se syksyn aloitus on... Maanantaina kokoustettiin ainejärjestön hallituksen kanssa, tiistaina taas vuosijuhlatyöryhmän ja keskiviikona suunniteltiin vielä leivonnan ohessa Unikankareen ensiviikon introtilaisuuden mainostusta ja itse intron yksityiskohtia. Uusi kalenterini onkin pelottavan nopeasti täyttynyt merkinnöistä niin opiskelun, vuosijuhlajärjestelyjen kuin Sydärin autokroinninkin suhteen. Kaiken tämän harrastustoiminnan lisäksi on ehtinyt vähän opiskellakin ja elvyttää kesän ajan uinunutta liikuntaharrastusta.

Aamu alkoi tänään intron mainosten jakelulla ympäri kampusta. Flein oli tehnyt meille hienon monivärisen mainosjuliteen, jota koristaa Unikankareen vaakunan torni. Minun vastuullani oli 15 kpl mainoksia, joita sitten levittelinkin kaikille keksimilleni ilmoitustauluille. Kampuksen laajuuden ja mäkisyyden vuoksi oli suhtkoht rankka aamun aloitus. Mutta eipä ole Intron osallistujamäärä nyt ainakaan näkyvyydestä kiinni, kun Tylkkärissä ja vissiin kai jossain paikallislehdessäkin oli meidän mainos. Oli muuten hieno tunne, kun joku oli jo ahkerana ehtinyt levittää Hämeenkadulle Puhakkaan mainoksen ja se loisti sieltä värikkäänä muitten papereitten joukossa.

Tänään kävin myös kreikan fonetiikan esseetä ensin hiukan kirjoittettuani laitoksen viereisessä kulttuurihistorian kirjastossa etsimässä erästä tenttikirjaa. No, kirjaa ei edelleenkäään löytynyt, mutta mukaani tarttui puolenkymmentä keskiajan ruokakulttuurista tai kotitaloudesta kertovaa opusta Nyt on sitten hiukan luettavaa iltojen iloksi. Erityisesti Woolgarin The Great Household in Late Medieval England vaikuttaa lupaavalta. Ruokakulttuurin lisäksi se käsittelee mm. palvelusväkeä, asuinoloja ja kotitalouden vuorokausirytmiä, eikä ole edes kovin vanha.(julkaistu ilmeisesti 1999) Se sisältää paljon myös kuvia ja erilaisia taulukoita. Muutenkin kirjat siis käsittelevät enemmän sijaintipaikkansa mukaisesti keskiaikaisen ruuan kulttuurihistoriaa ja siihen liittyviä tapoja ja tottumuksia kuin itse reseptejä.

Yliopiston kirjastoa voisi toki hyödyntää enemmänkin keskiaikaharrastuksen parissa, Joskus nimittäin pitäisi käydä katsastamassa, löytyykö kerrosta alempaa arkeologian kirjastosta miten paljon harrastukseen soveltuvaa materiaalia erityisesti tekstiilien osalta. Mutta se saa odottaa johonkin toiseen yliopistolla haahuillen viettyyn päivään.

Smokkausta laiskotellen

Opittuani Nuijasodassa smokkausta Katherynin opissa olen tehnyt tekniikalla jos jonkinmoista kokeilua ja klämppäni on täyttynyt ympäriinsä ajelehtivista kiristyslanganpätkistä ja mittausvälineistä. Eilinen päivä menikin sitten uusille järjestetyistä kastajaisista ja niiden aiheuttamasta jälkitilasta toipumiseen sekä ensimmaisen varsinaisen smokkausprojektini esiliinan loppuunsuorittamiseen sohvalla laiskotellen. Smokkaushan on vekeille kiristetyn pellavakankaan vekkien päälle tehtyä kirjontaa, jota on käytettiin 1300-luvulla esiliinoissa ja joidenkin mukaan myös tietyntyyppisten huntujen reunassa sekä sitten myöhemmin renessanssin aikana mm. kauluksissa ja hihansuissa. Smokkauksen tyypillisin ja tunnetuin muoto honeycomb muodostaa nimensä mukaisesti venyvää hunajakennomaiasta pintaa, joka kirjontana näyttää vaikeammalta kuin oikeastaan onkaan. Tässäkin kuva kertoisi enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kamerattomana tyydyn jälleen epäselvempään sanalliseeen hahmotteluun.

Smokkauksen suurin ongelma ainakin itselleni on kankaan menekin arviointi. Siihen kun vekkien syvyyden lisäksi vaikuttaa niin kankaan paksuus kuin hunajakennojen kokokin. Siksi tekemissäni harjoittelukappaleista onkin tullut aina enemmän ja vähemmän erikokoisia kuin alunperin suunnittelin. Noin yleisesti ottaen kangas kutistuu noin puoleen ellei jopa kolmasosaan smokatessa eli kannattaa varata kangaspalalle leveyttä reilusti. Toinen itselleni toisinaan ongelmallinen asia on mittauksessa tarvittava tarkkuus. Kiristyslankojen pistoja varten kankaaseen sentin väleilen merkittavät pisteet täytyy olla juuri täsmlleen oikeilla kohdilla, jotta vekeistä tulee tarpeeksi suorat ja siistit ja smokkauksesta ei tule kohtuuttoman hankalaa. Kolmas hankaluus itselleni on ollut hunajakenorivien pysyminen suorassa ja samankokoisina. Katheryn suositteli tähän onglemaan muistakseni suorien rivien piirtämistä taikatussilla vekkien pintaan, kun taas itse olen päätynyt käyttämään kankaan reunoihin mitatuin välimatkoin pistettyjä nuppineuloja.

Smokkaus sinäänsä mittausvaiheen jälkeen valmistuu aika helposti ja nopeasti. Esiliinan smokkaus oli valmis noin parissa tunnissa, mutta muihin yksityiskohtiin menikin sitten vähän kauemmin aikaa. Esiliinasta tuli tosin ehkä aavistuksen kapeampi kuin alunperin piti, mutta muuten projekti onnistui hyvin. Joku suositteli laittamaan vielä tukikankaan smokkauksen taakse, mutta tykkään esiliinan yläreunan venyvyydestä niin paljon, että annan sen olla ihan pelkilteen toivoen, että se säilyy pitkään hyvänä. Nyt pitäisi vain opetella käyttämään moista "prinsessaröyhelöä."

Terveysmuonaa

Ruokakokeilut To The King's taste- kirjan parissa jatkuivat tällä kertaa hassun yrtti-munapaistoksen kanssa. Kirjasen mukaan paistosta olisi keskiajalla nautittukin lähinnä yrttien terveysvaikutusten vuoksi pienenä välipalana. Alkuperäisreseptissä käytettyjen yrttien yhteydessäne mainitaankin parannuskeinona jos jonkinlaiseen vaivaan aina korvakivusta näppylöihin. Valitettavasti vain ne kaikista terveysvaikutteisimmat yrtit eivät löytyneet lähikaupan hyllyiltä ja osasta englannin kielisistä nimistä en saanut oikein selvyyttä, mitä ne ovat suomeksi sanakirjojenkaan kanssa. Näitä olivat mm. sellaiset kasvikunnan ihmeet kuin tansy, vervain, clary, rue, dittany ja southernwood. Tein kuitenkin oman versioni niistä yrteistä myiä satuin löytämään. Sassin interpretaatio eroaa alkuperäisestä muuten siinä mielessä, ettei alkuperäisessä mainita lainkaan maitoa. Minä kuitenkin modernin reseptin mukaisesti maitoa sekaan laitoin.

Erbolate

n. 5 dl maitoa
1 tl salviaa
1 tl persiljaa
1 tl minttua
1 tl fenkolia
5 munaa
suolaa
2 rl voita

Kuumensin maidon ja sekoitin siihen kuivatut yrtit. Ohjeen mukaan yrttejä pitäisi liottaa kuumassa maidossa puoli tuntia, mutta itse annoin niiden olla vain varttitunnin, koska maito oli jo vahvan makuista. Toisaalta laitoin enemmän yrttejä kuin ohjeessa. Odotellessa vatkasin munat kevyesti ja sekoitin suolan joukkoon. Sitten siivilöin yrttimaidon muun seoksen joukkoon. Lopuksi sulatin voin ja kaadoin senkin sekaan. Paistoin paistosta 2 pienemmässä piirakkavuoassa 30 min. 180-asteessa.

Valmis tuotos on vähän uunijuuston (yksi lapsuuteni herkkuruuista sekin) oloista ja makuista piirakkaa. Yrtit sopivat ruokaan hyvin ja sitä voisi tarjota jonkun pääruuan lisukkeena.