sunnuntai 10. elokuuta 2008

Viikonlopun käsityöspurtti

Viikonloppu on mennyt koulukavereitten kanssa vietyn hauskan illan lisäksi lähinnä kirjoen ja ommellen samalla olympialaisia sivusilmällä tuijotellen. Perjantain kaatosade yllytti minut katsomaan mammuttimaiset avajaiset alusta loppuun hienoista erikoistehosteista ja kiinalaisten joukkovoimalla tekemien kohtausten näyttävyydestä nauttien. Kiinan poliittisesta tilanteesta huolimatta kyseistä showta ei voi muuta kuin ihailla. Tosin loppua kohden hienouksia oli jo vähän liikaakin: hienoihin ilotuliteryppäisiin turtui jo aika äkkiä ja ne menettivät tehonsa. Tänään tuttustuin uuteen lajiin, jossa saattaa olla ainesta penkkiurheilusuosikikseni: telinevoimisteluun. Niin esteettistä ja taitavaa ja samalla saa terapiaa kouluvuosien tuohon lajiin liittyvien traumaattisten muistojen hälventämiseen. Erityisesti lajissa viehätti sen monipuolisuus, sillä kilpailjoittenhan pitää osata temppuilla taitavasti vaikka kuinka monella telineellä.
Mutta nyt niihin urheilumaratonin aikana saavutettuihin käsityötuloksiin. Hupun kirjonta, josta laitoin viime viikolla tänne kuvankin, on nyt muutamaa viimeistä pistoa vaille valmis. Tosin langan vähyyden vuoksi, jouduin lyhentämään nauhaa parisen senttiä. Kirjontalangathan ostin Nuijasodasta pienissä vyyhdeissä hintaan 50 snt/kappale eli Kirjonnan materiaalikustannuksetkaan eivät siis päätä huimaa. Uudesta mekosta rupeaa myös olemaan kohta pitkät saumat valmiit ja vuorossa on yhä vieläkin yläosan hienosäätöjen viimeistely.


Teen hupun valmistuvan puvun tähteistä eli tarkoitus on siis tehdä niistä yhtenäinen asukokonaisuus. Kuten uuden puvunkin myös hupun päällinen tulee olemaan ihanaa Handelsgilletistä tilattua ohutta vaaleanruskeaa villaa ja vuori valkoista aika harvaa mutta hyvin jämäkkää peruspellavaa. Kuvasta näkee, miten nuo värit sointuvat yhteen ja sen minkälaisista kiilapaloista mekon leveä helma tulee koostumaan. Hupun kankaita en ole vielä leikannut ja tulevan hupun mallin sanelee varmasti aika pitkälti kangastilkkujen koko ja määrä. Kankaan vähyys ei kuitenkaan ihan kauheasti haittaa, koska tarkotus on tehdä hyvin lyhyt niskaan ulottuva hilkkamainen pikkuhuppunen.

Ylläolevasta kuvasta näkee puolestaan osan valmistuvan puvun helmaa ja yläosan leikkausta. Mittasin vamiin puvun helman leveydeksi noin 3.5 metriä ja voimakkaasti levenevät kiilat lisäävät helman näyttävyyttä. Kahdesta vastakkaisesta kiilasta muodostuvia paketteja tulee helmaan 4 kpl eli siis yhteensä 8 kiilaa kaikkiaan. Helmakiilojen vastapainoksi niitten yläpuolelle tulee vastakkaisen suuntaan levenevät yläosaa muotoilevat pienet kolmiomaiset kiilat.


Tässä kuvassa on puolestaan vielä pientä hienosäätöä vailla oleva yläosan vuoritus, josta tarkkasilmainen voi havannoida yläosan leikkaista. Hihojen kiiloja pitänee vieläkin vähän rukata, koska nykyinen kaava tekee kainaloon inhottavia voimakkaita ryppyjä.


1 kommentti:

Piia kirjoitti...

Vau, mekko on kyllä ihanan värinen, enkä malta odottaa, että näen kuvia valmiista hupusta.