lauantai 23. elokuuta 2008

(Ongelman)ratkoja

Eilen illalla selvisi sitten sekin, miksi uuden puvun kaava ja hihan istutus on tuottanut minulle ongelmia koko kesän. Olin ommellut muotoonleikatut yläkolmiot väärin päin eli niin, että rintamuksen muotoilu oli selässä ja selän taas edessä. Huomasin virheen, kun olin vahingossa ommellut viimeisen yläkolmion oikein päin ja se istui täydellisesti. Aamulla sitten kirjoitin lakakankankaasta tehtyyn kaavaan isolla etu- ja takaosan paikat. Luulen, että muistan tehdä selventävät merkinnät muihin kaavoihin nyt sitten jatkossa. Eli ei siis näin...

Saumojen ratkominen onkin sitten ollut hankalampaa hommaa. Olin ommellut kiilat kiinni oikein viimeisen päälle tiheillä ja pitävillä takapistoilla, jotka eivät tunnu purkuvan sitten millään. Ratkojakin minulla on ollut, mutta eipä löytynyt sieltä mistä piti. Pitäneepi hommata uusi tulevia töppäyksiä varten. Onneksi on vielä aikaa saada puku valmiiksi kruununturnajaisiin....

1 kommentti:

Elina kirjoitti...

Klassinen saumanvaratonttuepisodi! Jaksamista saumojen repimiseen.

Jossain vaiheessa joko hihat menee väärinpäin tai ainakin alkaa pahaenteisesti tuntua siltä, että ne ovat väärinpäin. Hauskaa, jos pidempään vaivannut ongelma ratkesi näin vahingossa!