Viime viikot on pitänyt niin kiirettä, ettei ole tullut tänne paljon kirjoiteltua. Blogin ulkoasun vaihdoin kuitenkin jo viime viikolla vihreän värimaailman sijaan hiukan hempeämpään punasävyiseen, vaikka aluksi vähän hirvittikin. Aika on mennyt blogin päivittämisen sijaan opiskeluhommissa, alkuvuoden 2009 tapahtumia järjestellessä ja viime viikonlopun riehakkaisiin Halloween -naamiaisiin valmistautuessa ja niistä toipuessa ja sotkuja siivoillessa. Kaiken kaikkiaan kuluva viikko on ollut parempi kuin edellinen ja pitkästä aikaa on jotenkin ehkä hiukan pelotttavankin seesteinen olo stressattavien asioiden paljoudesta huolimatta. Tällä viikolla paksua kuurakerosta pyörän satulasta irti raapiessani haistoin ensimmäistä kertaa ilmassa talven ja tuntui siltä, kuin viimeinkin syksy kaikkine kriiseineen olisi ohi. Vaikka tällä hetkellä kirpakan kylmät pakkaspäivät ovatkin taas poissa, tuntuu, että sain talven tulon mahdollisuudesta ja lähestyvästä joulunajasta taas paljon positiivista energiaa.
Aloitin pari päivää sitten latinan kielihistorian tenttiin lukemisen sijaan ensimmäistä kertaa parin vuoteen mitenkään keskiaikaharrastukseen liittymätöntä ompelustyötä. Päätin nimittäin omella kustanuksien säästämiseksi ja oman ompelukokemukseni kasvattamiseksi helmikuussa pidettäviin ainejärjestön vuosijuhliin iltapuvun itse. Sopiva malli löytyi uusimmasta Suuresta käsityölehdestä ja on 30-luvun tyylinen kapea iltapuku, jossa on koristeellinen leikkaus salmiakkikuvioisine kaula-aukkoineen ja kauluksineen. Hiukan kyllä hirvittää se, että pukumallissa on myös todella avonainen selän koristeleikkaus, mutta pitää kai pitää pukua jonkunlaisen stoolan kanssa. Kankaiksi ostin tumman violettia ja hiukan jugendin mieleen tuovaa moniväristä pallokuvioista satiinia. Minun versiossani yläosa tulee siis eri värillä kuin alaosa, vaikka lehden puku olikin yksivärinen. Kaksivärisyys kun tuo mielestäni puvun kauniin leikkauksen paremmin esiin. Suunittelin vielä tehdä puvusta käännettävän siten, että värit vaihtaisivat paikkaa toisella puolella. Pitäisi vain ratkaista, miten ompelisin vetoketjun pukuun järkevästi ja siten, että käännettävyys säilyisi.
Pukua aloittaessani huomasin, miten piintyneitä keskiaikakäsitöiden mukanaan tuomat tekniikat ja rutiinit ovatkaan. Tuntui hullulta leikata kankaita paperikaavan mukaan ja tarkaan mitatunn langansuunnan mukaan ja kangasta tuntui menevän kaarevien ja leviävien kappaleiden leikkelysssä hukkaan tuhottomasti verrattuna usein kolmioista ja suorakaiteista koostuviin historiallisiin kaavoihin. Ompelukoneen käytössäkin tuntui olevan vuosien jälkeen hiukan alkukankeuksia. Mutta samalla huomasin, miten käsinompelun innokas harrastaminen on lisännnyt kärsivällisyyttä myös koneompelusten parissa. Aikaisemmin suhasin koneella vähän miten sattui, nopeasti ja kauheasti ajattelematta, mutta nyt maltan ommella hiukan hitaammin ja siistimmin kuin ennen. Ehkä minusta tulee lopulta sittenkin myös koneompelun ystävä...
Aloitin pari päivää sitten latinan kielihistorian tenttiin lukemisen sijaan ensimmäistä kertaa parin vuoteen mitenkään keskiaikaharrastukseen liittymätöntä ompelustyötä. Päätin nimittäin omella kustanuksien säästämiseksi ja oman ompelukokemukseni kasvattamiseksi helmikuussa pidettäviin ainejärjestön vuosijuhliin iltapuvun itse. Sopiva malli löytyi uusimmasta Suuresta käsityölehdestä ja on 30-luvun tyylinen kapea iltapuku, jossa on koristeellinen leikkaus salmiakkikuvioisine kaula-aukkoineen ja kauluksineen. Hiukan kyllä hirvittää se, että pukumallissa on myös todella avonainen selän koristeleikkaus, mutta pitää kai pitää pukua jonkunlaisen stoolan kanssa. Kankaiksi ostin tumman violettia ja hiukan jugendin mieleen tuovaa moniväristä pallokuvioista satiinia. Minun versiossani yläosa tulee siis eri värillä kuin alaosa, vaikka lehden puku olikin yksivärinen. Kaksivärisyys kun tuo mielestäni puvun kauniin leikkauksen paremmin esiin. Suunittelin vielä tehdä puvusta käännettävän siten, että värit vaihtaisivat paikkaa toisella puolella. Pitäisi vain ratkaista, miten ompelisin vetoketjun pukuun järkevästi ja siten, että käännettävyys säilyisi.
Pukua aloittaessani huomasin, miten piintyneitä keskiaikakäsitöiden mukanaan tuomat tekniikat ja rutiinit ovatkaan. Tuntui hullulta leikata kankaita paperikaavan mukaan ja tarkaan mitatunn langansuunnan mukaan ja kangasta tuntui menevän kaarevien ja leviävien kappaleiden leikkelysssä hukkaan tuhottomasti verrattuna usein kolmioista ja suorakaiteista koostuviin historiallisiin kaavoihin. Ompelukoneen käytössäkin tuntui olevan vuosien jälkeen hiukan alkukankeuksia. Mutta samalla huomasin, miten käsinompelun innokas harrastaminen on lisännnyt kärsivällisyyttä myös koneompelusten parissa. Aikaisemmin suhasin koneella vähän miten sattui, nopeasti ja kauheasti ajattelematta, mutta nyt maltan ommella hiukan hitaammin ja siistimmin kuin ennen. Ehkä minusta tulee lopulta sittenkin myös koneompelun ystävä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti