Unikankareen emännöimä historiallisten tanssien leiri, jossa olin pääkokkina, on nyt onnellisesti takana. Tunnelmointiani viikonlopusta sekä kiitokseni keittiön väelle löytyy Unikankareen-blogista , jonne yritän myös ehtiä lisäämään muutaman kuvasen tanssileiristä. Leirin jälkeiset päivät ovat menneet kuin sumussa, suorastaan yliväsyneen hysteerisessä tilassa, vaikka olen nukkunut useampana päivänä kellon ympäri. Alkaisikohan nyt viime viikon stressivalvomisesta olevat univelat olla kuitattu?
Leiri sai minut jälleen vuosien jälkeen innostumaan historiallisista tansseista. Luulen, että rupean käymään piyäjän tanssipiirissa säännöllisesti. Tapahtumissa tanssi-innostus tuntuu kulkevan aalloittain, sillä se on se puoli, mistä moni harrastuksensa aloittaa ja sitten myöhemmin tanssiminen jää syystä tai toisesta vähemmälle. Tanssiasissa oli myös mukavaa päästä tanssaamaan ilman, että kukaan huutelee ohjeita tai ilman jatkuvasti ohjeita halavien uusien tanssiharrastajien joukkoa.
Uudet ihmiset ovat harrastuksen elossapitäjiä, mutta välillä on ihan kiva päästä tanssimaan siten, että kaikki osaavat yleisimmät tanssit suurinpiirtein ulkoa. On myös mukava, jos yhteisen hauskanpidon ja tekniikkanillityksen suhde on suurinpiirtein oikea ja se nillityskin on pääosiltaan huumorisävytteisesti esitettyä. Tämä koskee siis kaikkia muitakin harrastamiani tanssilajeja.
Alkuviikko onkin ollut aika tanssipainotteinen. Maanantaina kävin pitkästä aikaa Unikankareen tanssipiirissä, jossa käytiin läpi mm. Kaarinan tanssileirillä konstruoimaa uunituoretta tanssia Dance Master's Doodle eli kotoisammin Tanssimestarin töherrys. Tanssin nimitys tulee koreografimme sotkuistakin sotkuisammasta suunnittelupaperista, josta selvää ei saa kuin maestro itse. Joukolla innostuimme sitten ideoimaan tuohon tanssiin erilaisia päheilyaloituksia. Toivottavasti uusi tanssi saa tulta siipiensä alle ja kehittyy vielä suosituksi tanssiksi....
Tiistaina sitten ehdin taas Lindy Hop-treeneihin yliopistolle. Treeneissä oli parhaimillaan semmoinen olo, että voi vitsit onpa oppinut vajaassa puolessa vuodessa paljon ja kehittynyt ehkäpä ihan kelvolliseksi swingaajaksi. Sellaisten havahtumishetkien takia kannattaa jo tanssia harrastaa, kaikista muista hyvistä puolista puhumattakaan! Mitetin myös sitä, miten paljon swingin harrastaminen on rentouttanut minua ja saanut minut avautumaan ihmisenä ihan erilailla myös hieman vieraammille. Tuntien letkeä fiilis tarttuu arkielämäänkin.
Entäs sitten ne valinnat, jotka mainitsen otsikossani. Ensi viikko on tärkeä viikko: Silloin nimittäin pitäisi tulla ne kauanodotetut pääsykoetulokset. Asian piti olla jo ihan selvä. Jos pääsen sisään, niin aloitan siellä vuoden alusta. Mutta elämä tarjoaa taas muunlaisiakin mahdollisuuksia. Nimittäin se Villa Lanten tieteellinen kurssi, jota ei pitänyt järjestää, järjestetään sittenkin! Hakuaika umpeutuu ensi viikon lopussa.
Se pistää osittain suunnitelmia uusiksi: Kolme kuukautta Villa Lantessa olisi sen verran hieno juttu, että sitä ei kannattaisi päästää käsistään, vaikka mieli jo osin halajaisikin toiselle alalle. Kolme kuukautta on kuitenkin sen verran pitkä aika, että siitä aiheutuu arkielämän kannalta ongelmia. Vastuullinen aikuinen ihminen ei varmaankaan lykkäisi kissaansa hoitoon kolmeksi kuukaudeksi vanhemmille, joilla on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten nyt äidin vakava sairaus. Juuri viime viikolla isäni, joka on varmaan yksi maailman kärsivällisimpiä ihmisiä eläinten suhteen, nimitti kissaani pirun riiviöksi, koska se ei tule oikein vanhempieni kissojen kanssa toimeen ja muutenkin kuluttaa hermoja kohtuuttomasti.
Toisaalta yksi vaihtoehto olisi vaan pistää paperit sisään ja katsoa sitten mitä tapahtuu, jos käy niin häviävän pieni mahdollisuus, että minut valittaisiin tieteelliselle kurssille. Voihan siihen toiseen opiskelupaikkaan hakea aina lykkäystä ja sitten ei jäisi ainakaan loppuiäkseen jossittelemaan, olisinko päässyt kurssille vai en. Miksi valintojen tekemisen pitää olla aina näin vaikeaa? Miksei vaan voi päättää jotain ja tehdä sen mukaan? Miksi järki ja sydän taistelevat jatkuvasti keskenään? Miksei asiat voi olla yksinkertaisia tai pikemminkin miksi minun tarvitsee tehdä niistä aina niin kohtuuttoman vaikeita omalla jahkailullani?
Olo on samalla lailla semmoinen ihanan vastuuttoman levoton kuin viimeksi joskus teininä. Elämänmuutos on tehnyt ainakin siltä osin siis todella hyvää.
Leiri sai minut jälleen vuosien jälkeen innostumaan historiallisista tansseista. Luulen, että rupean käymään piyäjän tanssipiirissa säännöllisesti. Tapahtumissa tanssi-innostus tuntuu kulkevan aalloittain, sillä se on se puoli, mistä moni harrastuksensa aloittaa ja sitten myöhemmin tanssiminen jää syystä tai toisesta vähemmälle. Tanssiasissa oli myös mukavaa päästä tanssaamaan ilman, että kukaan huutelee ohjeita tai ilman jatkuvasti ohjeita halavien uusien tanssiharrastajien joukkoa.
Uudet ihmiset ovat harrastuksen elossapitäjiä, mutta välillä on ihan kiva päästä tanssimaan siten, että kaikki osaavat yleisimmät tanssit suurinpiirtein ulkoa. On myös mukava, jos yhteisen hauskanpidon ja tekniikkanillityksen suhde on suurinpiirtein oikea ja se nillityskin on pääosiltaan huumorisävytteisesti esitettyä. Tämä koskee siis kaikkia muitakin harrastamiani tanssilajeja.
Alkuviikko onkin ollut aika tanssipainotteinen. Maanantaina kävin pitkästä aikaa Unikankareen tanssipiirissä, jossa käytiin läpi mm. Kaarinan tanssileirillä konstruoimaa uunituoretta tanssia Dance Master's Doodle eli kotoisammin Tanssimestarin töherrys. Tanssin nimitys tulee koreografimme sotkuistakin sotkuisammasta suunnittelupaperista, josta selvää ei saa kuin maestro itse. Joukolla innostuimme sitten ideoimaan tuohon tanssiin erilaisia päheilyaloituksia. Toivottavasti uusi tanssi saa tulta siipiensä alle ja kehittyy vielä suosituksi tanssiksi....
Tiistaina sitten ehdin taas Lindy Hop-treeneihin yliopistolle. Treeneissä oli parhaimillaan semmoinen olo, että voi vitsit onpa oppinut vajaassa puolessa vuodessa paljon ja kehittynyt ehkäpä ihan kelvolliseksi swingaajaksi. Sellaisten havahtumishetkien takia kannattaa jo tanssia harrastaa, kaikista muista hyvistä puolista puhumattakaan! Mitetin myös sitä, miten paljon swingin harrastaminen on rentouttanut minua ja saanut minut avautumaan ihmisenä ihan erilailla myös hieman vieraammille. Tuntien letkeä fiilis tarttuu arkielämäänkin.
Entäs sitten ne valinnat, jotka mainitsen otsikossani. Ensi viikko on tärkeä viikko: Silloin nimittäin pitäisi tulla ne kauanodotetut pääsykoetulokset. Asian piti olla jo ihan selvä. Jos pääsen sisään, niin aloitan siellä vuoden alusta. Mutta elämä tarjoaa taas muunlaisiakin mahdollisuuksia. Nimittäin se Villa Lanten tieteellinen kurssi, jota ei pitänyt järjestää, järjestetään sittenkin! Hakuaika umpeutuu ensi viikon lopussa.
Se pistää osittain suunnitelmia uusiksi: Kolme kuukautta Villa Lantessa olisi sen verran hieno juttu, että sitä ei kannattaisi päästää käsistään, vaikka mieli jo osin halajaisikin toiselle alalle. Kolme kuukautta on kuitenkin sen verran pitkä aika, että siitä aiheutuu arkielämän kannalta ongelmia. Vastuullinen aikuinen ihminen ei varmaankaan lykkäisi kissaansa hoitoon kolmeksi kuukaudeksi vanhemmille, joilla on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten nyt äidin vakava sairaus. Juuri viime viikolla isäni, joka on varmaan yksi maailman kärsivällisimpiä ihmisiä eläinten suhteen, nimitti kissaani pirun riiviöksi, koska se ei tule oikein vanhempieni kissojen kanssa toimeen ja muutenkin kuluttaa hermoja kohtuuttomasti.
Toisaalta yksi vaihtoehto olisi vaan pistää paperit sisään ja katsoa sitten mitä tapahtuu, jos käy niin häviävän pieni mahdollisuus, että minut valittaisiin tieteelliselle kurssille. Voihan siihen toiseen opiskelupaikkaan hakea aina lykkäystä ja sitten ei jäisi ainakaan loppuiäkseen jossittelemaan, olisinko päässyt kurssille vai en. Miksi valintojen tekemisen pitää olla aina näin vaikeaa? Miksei vaan voi päättää jotain ja tehdä sen mukaan? Miksi järki ja sydän taistelevat jatkuvasti keskenään? Miksei asiat voi olla yksinkertaisia tai pikemminkin miksi minun tarvitsee tehdä niistä aina niin kohtuuttoman vaikeita omalla jahkailullani?
Olo on samalla lailla semmoinen ihanan vastuuttoman levoton kuin viimeksi joskus teininä. Elämänmuutos on tehnyt ainakin siltä osin siis todella hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti