Karonkkatunnelmia

Eilen olin tarjoilukeikalla Turun linnan Herrainkellarissa 1500-luvun verotuksesta Suomessa väitelleen Suvianna Seppälän karonkassa. Tila oli ihanan intiimi ja salin korkeitten holvikaarien alle mahtui vain 30 henkeä. Linnpan keittiö oli puolestaan aivan kuin mikä tahansa modreni suurtalouskeittiö koneineen ja välillä kyökin suojissa tuntui siltä kuin ei mitään keskiaikaista linnaa olisi lähimaillakaan. Tarjoilukeikka sinäänsä oli aika rento ja puheitten jatkuessa meille tarjoilijoille jäi sopivasti aikaa ottaa keskiaikahenkisiä poseerauskuvia illan hämärissä päälinnan tunnelmallisella sisäpihalla, jonne perusturisti harvoin eksyy.

Niin ja se ruokakin oli aika hyvää. Olutmarinoitu sorsan rintafilee sai veden kielelle saaristolaispöydästä kaloineen puhumattakaan. Samoin poronlihahyytelö... Upseerikerho oli siis tehnyt upeaa työtä loihtiessaan keskiaikahenkisen menun vierasjoukolle. Tarjoilu sinänsä meni ihan hyvin muutamaa pientä kämmiä lukuunottamatta. Tarjottimien kanssa on muuten yllättävän vaikeaa taiteilla pienessä täyteenahdetussa salissa pitkien helmojen kanssa...

Varsinainen tarjoilukeikkamme päättyi jo yhdeksän aikaan, mutta veimme ylijääneet ruuat jatkoille, jonne sitten jäimme nauttimaan torvimusiikista ja auttelemaan tarjoilusta siellä päässä vastaavia poikia. Tuli siellä sitten muutama tanssiaskelkin otettua livebändin säestyksellä. Jatkoilta tarjoilijatiimimme suuntasi sitten vielä jatkojen jatkoille Sohon Torwien torvikopille muun karonkkajoukon vanavedessä.

Täytyy kyllä sanoa, että aika kuuma tuli kopilla 70-luvun kuumimpien tanssihittien tahtiin hypellessä, kun oli kaksi kerrosta villaa päällä ja vielä villaletit korvien päällä. Kotiin tallustelin vasta joskus kolmen tienoilla yltäpäältä hiessä. Ja kotimatkalla tapahtui vielä pienoinen ihme: Olin ottanut mukaani neulakintaat siltä varalta, mikäli yöllä tulisi kylmä, mutta pudottanut toisen niistä jo matkalla linnaan. Onneksi se löytyi sitten aamuyöllä melkein kotioven edestä...

Pistän vielä loppuun kuvamateriaalia korvaamattomista keskiaikaesineistäni. Kamman yläpuolella oleva ahneille ihmisille kokonsa puolesta suunniteltu lusikka on kulkenut mukanani aina ensinmäisestä keskiaikatapahtumasta lähtien. Se on kuitenkin enemmän kuin vain hyvä keskiaikalusikka.

Se löytyi sukutilaltani etsiessäni sopivia ruokailuvälineitä tätä harrastusta aloittaessani ja on todennäköisesti vanhan savupirtin aikaisia lusikoita eli voi olla hyvinkin yli satavuotta vanha. Sillä on siis syönyt monta sukupolvea Korteojia ennen minua. Joskus isotätini näytti minulle pirtin seinästä rivin syviä reikiä, johon jokainen perheenjäsen asetti hänen lapsuudessaan syömäpuukkonsa aterian jälkeen. Viime viikolla tuon lusikan varsi sitten katkesi purkaessani matkatavaroitani. Kiitos Fleinnin se sai uuden liimauksen, josta ei nyt ihan entisen veroista tullut, mutta ainakin lusikan pitkä tarina käyttökaluna jatkuu edelleen...

Joskus voi myös kadotettu tulla takaisin yllättävällä tavalla. Alla oleva kampa on siitä hyvä esimerkki. Se putosi vuosi sitten Nuijasodassa erään bileillan päätteeksi saunan terassin rakojen välitse, eikä sitä sitten ryhdytty sieltä yön pimeinä tunteina etsimään. Aamulla sitten kukaan ei muistanut sitä enää... Vuotta myöhemmin joltain tippui sitten koru samoisen terassin lattian läpi ja sitä etsiessä sitten kampakin löytyi. Täysin kunnossa maassa vietetyn talven jälkeen. Vähän hiekkaa on kertynyt koristeleikkauksiin, mutta olkoon se muistutuksena siitä, että vastedes pidän kauneudenhoitovälineestäni parempaa huolta.

Tässä vielä kuva viikko sitten saamastani aateliskirjastani. Illuminaatio ja kalligrafia ovat Alenan käsialaa, kiitos vielä kauniista scrollista! Se pääsi nyt olohuoneen seinälleni vaikka kehyksiä pitänee odotella vielä hetkinen....