Kirjoitin äsken pitkän henkilökohtaisen tekstin, jonka päätin sitten olla julkaisematta täällä. Tekstin henkilökohtaisuus sinäänsä ei ollut este, vaan sen vaikutus muihin osittain aihetta koskeviin ihmisiin lähelläni.
Viime aikoina olenkin miettinyt paljon, miten suhtautumiseni tämän blogin kirjoittamiseen onkaan muutunut siitä kun siirsin Helmen livejournalin uumenista hiljaiselostaan tänne nykyiselle palvelimelleen. Kesän alussa kirjottaessani oli läsnä olivat vain minä ja tyhjä kirjoitustila ja ajattelin tavaallaan kirjoittavani enemmän itselleni omia ajatuksiani selvittääkseni ja dokumentoidakseni. Mietin, lukeekohan näitä sepustuksiani lisäkseni joku muukin. Tuttujen ja vieraitten kommentoitua kirjoittamistani ja myös muuta palautetta saatuani se on saanut minut yhä varovaisemmaksi kirjoittamisessani ja ajattelen enemmän yleisöäni kirjoittaessani ja sitä, mitä he mahdollisesti haluaisivat lukea elämästäni, käsitöistä, resepteistä ja niihin liittyvistä kiemuroista. Tämä asia tuli mieleeni, kun päivällä Kulttuurihistorian kirjoittaminen - luennolla puhuttiin itselle ja toisille kirjoittamisesta, niiden eroista ja limittymisessä tieteellisessä tekstissä. Kulutin siis hyödyllistä opiskeluaikaa mitenkään aiheeseen liittymättömän pohdiskeluun...
Mutta joka tapauksessa olen itse huomannut avoimmuuteni blogin suhteen vähentyneen ja itsesensuurini nousseen sen suhteen, mitä materiaalia täällä julkaisen. Tietysti osittain blogin luonteen vähittäiseen muutokseen on ollut syynä elämäntilanteen muutoskin kesästä. Kesällä suurin osa elämääni oli tyhjässä kirjastossamme ahertaminen juurikaan ilman sosiaalisia kontakteja ja illat jäi hyvää aikaa pohdiskella asioita ja kirjailla ilmiöitä ja ajatuksia ylös. Lukukauden aikana taas on ollut välillä niin kovaa haipakkaa, että lähinnä kirjoittaminen on jäänyt asioiden raportoimiseen ja kiireisestä aikataulusta valittamiseen. Kesän merkintöjen rönsyilevyys ja spontaanisuus tuntuu jotenkin olevan hyvin pitkälti poissa uudemmissa hiukan harkituimmissa postauksissa.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että loppujen lopuksi blogin tässä muodossaan kuitenkin suhteellisen henkilökohtaisena omalla mundisnimellään kirjoittaminen vaatii kuitenkin aika paljon sitä kesällä niin paljon peräänkuuluttamaani rohkeutta. Kuitenkin tiedän, että blogin muoto näin piiloutumatta nimimerkin suojiin on se tie mitä haluaisin kulkea, siitäkin huolimatta, että sepustuksiani pääsevät helposti lukemaan niin naapurit, sukulaiset kuin satunnaiset tuttavatkin. Toisaalts blogista saamani niin julkisen kuin yksityisen palautteenkin perusteella olen päässyt näkemään uusia puolia tuntemistani ihmisistä ja ehkäpä hekin minusta tämän "varaventtiilini" kautta.
Viime aikoina olenkin miettinyt paljon, miten suhtautumiseni tämän blogin kirjoittamiseen onkaan muutunut siitä kun siirsin Helmen livejournalin uumenista hiljaiselostaan tänne nykyiselle palvelimelleen. Kesän alussa kirjottaessani oli läsnä olivat vain minä ja tyhjä kirjoitustila ja ajattelin tavaallaan kirjoittavani enemmän itselleni omia ajatuksiani selvittääkseni ja dokumentoidakseni. Mietin, lukeekohan näitä sepustuksiani lisäkseni joku muukin. Tuttujen ja vieraitten kommentoitua kirjoittamistani ja myös muuta palautetta saatuani se on saanut minut yhä varovaisemmaksi kirjoittamisessani ja ajattelen enemmän yleisöäni kirjoittaessani ja sitä, mitä he mahdollisesti haluaisivat lukea elämästäni, käsitöistä, resepteistä ja niihin liittyvistä kiemuroista. Tämä asia tuli mieleeni, kun päivällä Kulttuurihistorian kirjoittaminen - luennolla puhuttiin itselle ja toisille kirjoittamisesta, niiden eroista ja limittymisessä tieteellisessä tekstissä. Kulutin siis hyödyllistä opiskeluaikaa mitenkään aiheeseen liittymättömän pohdiskeluun...
Mutta joka tapauksessa olen itse huomannut avoimmuuteni blogin suhteen vähentyneen ja itsesensuurini nousseen sen suhteen, mitä materiaalia täällä julkaisen. Tietysti osittain blogin luonteen vähittäiseen muutokseen on ollut syynä elämäntilanteen muutoskin kesästä. Kesällä suurin osa elämääni oli tyhjässä kirjastossamme ahertaminen juurikaan ilman sosiaalisia kontakteja ja illat jäi hyvää aikaa pohdiskella asioita ja kirjailla ilmiöitä ja ajatuksia ylös. Lukukauden aikana taas on ollut välillä niin kovaa haipakkaa, että lähinnä kirjoittaminen on jäänyt asioiden raportoimiseen ja kiireisestä aikataulusta valittamiseen. Kesän merkintöjen rönsyilevyys ja spontaanisuus tuntuu jotenkin olevan hyvin pitkälti poissa uudemmissa hiukan harkituimmissa postauksissa.
Olen myös miettinyt paljon sitä, että loppujen lopuksi blogin tässä muodossaan kuitenkin suhteellisen henkilökohtaisena omalla mundisnimellään kirjoittaminen vaatii kuitenkin aika paljon sitä kesällä niin paljon peräänkuuluttamaani rohkeutta. Kuitenkin tiedän, että blogin muoto näin piiloutumatta nimimerkin suojiin on se tie mitä haluaisin kulkea, siitäkin huolimatta, että sepustuksiani pääsevät helposti lukemaan niin naapurit, sukulaiset kuin satunnaiset tuttavatkin. Toisaalts blogista saamani niin julkisen kuin yksityisen palautteenkin perusteella olen päässyt näkemään uusia puolia tuntemistani ihmisistä ja ehkäpä hekin minusta tämän "varaventtiilini" kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti