Päivän päätös

Kirjoitin äsken pitkän henkilökohtaisen tekstin, jonka päätin sitten olla julkaisematta täällä. Tekstin henkilökohtaisuus sinäänsä ei ollut este, vaan sen vaikutus muihin osittain aihetta koskeviin ihmisiin lähelläni.

Viime aikoina olenkin miettinyt paljon, miten suhtautumiseni tämän blogin kirjoittamiseen onkaan muutunut siitä kun siirsin Helmen livejournalin uumenista hiljaiselostaan tänne nykyiselle palvelimelleen. Kesän alussa kirjottaessani oli läsnä olivat vain minä ja tyhjä kirjoitustila ja ajattelin tavaallaan kirjoittavani enemmän itselleni omia ajatuksiani selvittääkseni ja dokumentoidakseni. Mietin, lukeekohan näitä sepustuksiani lisäkseni joku muukin. Tuttujen ja vieraitten kommentoitua kirjoittamistani ja myös muuta palautetta saatuani se on saanut minut yhä varovaisemmaksi kirjoittamisessani ja ajattelen enemmän yleisöäni kirjoittaessani ja sitä, mitä he mahdollisesti haluaisivat lukea elämästäni, käsitöistä, resepteistä ja niihin liittyvistä kiemuroista. Tämä asia tuli mieleeni, kun päivällä Kulttuurihistorian kirjoittaminen - luennolla puhuttiin itselle ja toisille kirjoittamisesta, niiden eroista ja limittymisessä tieteellisessä tekstissä. Kulutin siis hyödyllistä opiskeluaikaa mitenkään aiheeseen liittymättömän pohdiskeluun...

Mutta joka tapauksessa olen itse huomannut avoimmuuteni blogin suhteen vähentyneen ja itsesensuurini nousseen sen suhteen, mitä materiaalia täällä julkaisen. Tietysti osittain blogin luonteen vähittäiseen muutokseen on ollut syynä elämäntilanteen muutoskin kesästä. Kesällä suurin osa elämääni oli tyhjässä kirjastossamme ahertaminen juurikaan ilman sosiaalisia kontakteja ja illat jäi hyvää aikaa pohdiskella asioita ja kirjailla ilmiöitä ja ajatuksia ylös. Lukukauden aikana taas on ollut välillä niin kovaa haipakkaa, että lähinnä kirjoittaminen on jäänyt asioiden raportoimiseen ja kiireisestä aikataulusta valittamiseen. Kesän merkintöjen rönsyilevyys ja spontaanisuus tuntuu jotenkin olevan hyvin pitkälti poissa uudemmissa hiukan harkituimmissa postauksissa.

Olen myös miettinyt paljon sitä, että loppujen lopuksi blogin tässä muodossaan kuitenkin suhteellisen henkilökohtaisena omalla mundisnimellään kirjoittaminen vaatii kuitenkin aika paljon sitä kesällä niin paljon peräänkuuluttamaani rohkeutta. Kuitenkin tiedän, että blogin muoto näin piiloutumatta nimimerkin suojiin on se tie mitä haluaisin kulkea, siitäkin huolimatta, että sepustuksiani pääsevät helposti lukemaan niin naapurit, sukulaiset kuin satunnaiset tuttavatkin. Toisaalts blogista saamani niin julkisen kuin yksityisen palautteenkin perusteella olen päässyt näkemään uusia puolia tuntemistani ihmisistä ja ehkäpä hekin minusta tämän "varaventtiilini" kautta.

Lukukauden alkua...

Sain netin toimimaan kotosallakin eilen. Uuden koneen pienuuteen ja kaikkiin uusiin teknisiin kommervenkkeihin on vielä totuttelimista, mutta sitä on ihanan kevyt kanniskella yliopistolle. Konetta on tarvittukin: Perjantaiksi kun pitäisi palauttaa kulttuurihistorian harjoitustyö, jossa pohdin Ginzburgin metodeja mikrohistoriantutkimuksessa. Muutenkin kevääni on yllättävän historiapainotteinen, mikä on hyvää vaihtelua oman laitoksen ja yli kolmen vuoden melkein pelkän kielenopiskelun täyteisiin rutiineihin. Haittapuolensakin sillä ja myös syksyn tekstikurssittomuudella on. Eilen, kun olin kevään ekalla tekstiluennolla, jossa siis vain käytiin tekstiä järjestyksessä läpi kielellisin ilmiöineen, tahdissa tuntui välillä olevan mahdoton pysyä mukana ja kirjoittaa huomautuksia tekstimonisteen pieniin marginaaleihin. Stilistiikan tehtäviäkin kääntäessä tuntui, että ihan perussanastokin latinasta on häipynyt mielestä ja aktiiisesta muistista aika tehokkaasti. Mutta toivottavasti taidot elpyvät kevään mittaan.

Tällä viikolla on ollut huomattavasti levollisempi olo, vaikka kiireistä yhä onkin. Sydäntalvenjuhlan onnistuminen oli kuin suuren taakan putoaminen sydämeltä, enää pitäisi vain kuvata Sydärin löytötavaravuori ja ruveta kyselemään tavaroitten oikeitten omistajien perään. Pidän sitä, että kerrankin on tälläkin kunnon talvi. Valon liääntyminen lumikinosten ja päivänpitenemisen myötä antaa paljon positiivista energiaa. Toisaalta viikonloppuna yliopistolle kirjoittamaan rahjustaessani talitintti lauloi kinosten keskeltä ja toi mieleen häivähdyksen keväästä.

Uuden koneen aika

Tänään minun pitäisi palauttaa lainakoneeni ja saada uusi entistä kevyempi kannettava. Korjaamosta kun soittivat, että vanhasta "pienokaisestani" (joka nyt ei enää nykykehiryksen valossa niin pieni enää ollutkaan) oli mennyt emolevy ja, että se oli täysin korjaamattomissa. Saatan siis joutua pitämään bloginkirjoittamisessa pienen tauon ennen kuin saan taas nettiyhteyasiat järjestykseen uuden koneeni kanssa. Koneista puheenollen edelllisen postauksen kirjoitin Wordin kätevää blogi-pohjaa hyväksikäyttäen, mutta taidan pitää perinteisemmastä tavasta enemmän, sillä bloggerin omalla alustalla on enemmän ja selkeämmin muotoiluvaihtoehtoja tarjottavana. Mutta nyt tiedän, että tuollainenkin vaihtoehto on...

Koneen mukana tulee myös kissa, joka on ollut liki kuukauden hoidossa vanhempien luona maalla mm. tapahtumanjärjestelykiireiden takia. Toivottavasti se sopeutuu vielä kaupunkilaiselämää. Jotenkin jokaisen maaseutureissun jälkeen on sellainen pelko sydämellä ja samalla rupeaa miettimään myös kissan kaupungissapidon eettisyyttä. Onko oikein, että ulkona villisti ja vapaasti juoksenteleva huomattavasti onnellisempi eläin lukitaan kuitenkin suhteellisen pienen asunnon sisään, jossa ulkoilmaa pääsee vaan haistelemaan lasitetulta parvekkeelta?

Eilen oli myös SCA-asioiden kannalta hedelmällinen päivä. Sain sähköpostia, jossa kyseltiin jyväskyläläisten harrastajien perään ja halukkuutta osallistua demoon Yläkaupungin yössä. Ihanaa, että sielläki päässä on joku aktivoitumassa ja viemässä asioita eteenpäin! Itse olen tulossa demoon, jos se vain on sunkaan aikataulullisesti Villa Lanten -ekskursion kanssa yhteensovitettavissa. Illalla pidettiin lisäksi Unikankareen tiede- ja taidepiirin avaus ja suunnittelua. Kevään ohjelmasta on tulossa todela mielenkiitoinen ja nimenomaan teknisiä töitä on tsrjolla paljon. Pääsenkin ehkä tekemään kevään aikana itselleni uudet kegät, patinit, tilataan vyönahkoja yhteistilauksena yms. Katselinkin eilen netistä löytyvistä kaupoista vyönkoristeita ja solkia. Minkälaisia kokemuksia ihmidillä on ulkomailta tilaamisesta? Entä voisiko tarvikkeiden hankkimista liittää jotenkin Rooman reissuun, tietääkö kukaan, olisiko siellä historian elävöittämiseen erikoistuneita kauppoja?


Laitan myös tähän nyt muutaman kuvan lainakoneen uumenista. Kuvassa on se jossain edellisessä postauksessa mainitsemani figuuripalapeli koottuna ja täydessä loistossaan keittiöni seinällä vaainimassa. Mittakaavaa saa alareunassa roikkuvasta kakkuvuoasta ja keittiöpyyhkeestä.



Tässä kuvassa taas on uusi pitempi huppuni, joka sai ensiesiintymisensä Sydärin perjantai-iltana. Huppua tosin täytynee vielä hiukan korjailla. Kaulus voisi ylttyä korkeammsllekin ja tiukemmin kaulan ympärille, tosin sitten voi jo pukeminen käydä hankalaksi. Huppu myös pussittaa ikävästi hartioitten kohdalta.

Tämä kuva on taas lähinnä siksi, että se on yksi harvoja minusta ylipäätään keskiaikavaatteissa otettuja kuvia tai ennenkasikkia yksi onnistuneimmista. Toki tuttka on tässä vähän miten sattuu, nimittäin hiuslisäkkeet ja hunnut istuttelin päähän vasta tapahtumapaikalla kun suurimmat ennakkojärjestelyt oli tehty. Muuten ei ymmärrettävistä syistä tullut paljoa kuvia napsittua...

Tapahtuman tunnelmia

Nyt on huomattavasti levollisempi ja huojentuneempi olo, kun on saatu tapahtuma järjestettyä. Uskallanpa jopa väittää, että kaikki meni yllättävän hyvin näin ensikertalaiselta: Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä, ruoka ei sittenkään uhkasta huolimatta loppunut kesken (vaikka jouduinkin vielä lauantaina tekemään pelastavan ostoskäynnin) ja loppusiivous sujui jouhevasti ja aikataulussa. Kaiken huipuksi pääsin vielä pitoihin kunniapaikalle paronilliseen pöytään, mikä oli oikein miellyttävä kokemus ja tosi moni muukin tuli kehumaan hyvin mennyttä tapahtumaa. Toki jonkun verran parannettavaakin on seuraaviin vuosiin ja pohditaan ehkä muutaman viikon päästä järjestettävässä jälkipuintikokouksessa.

Tapahtumaa järjestäessä huomasi ehkä tavallistakin paremmin sen, miten paljon oikeasti ihmiset osallistuvat automaattisesti järjestelyihin ja asiat sujuvat itse asiassa tapahtuman aikana aikalailla omalla painollaan. Tuntui hyvältä saada hiukan apua suureen urakkaan, kiitos siitä kaikille vähänkin auttavaa kättään tarjonneille. Itse tapahtumassa en valitettavasti ehtinyt kovinkaan paljon sosialiseeraamaan eri tuttavien kanssa, mutta aika hyvin sain kuitenkin järjestettyä itselleni pieniä rentoutumisen hetkiä huseerauksen lomassa. Otin myös uuden tiede- ja taidekilpailuformaatin, jossa yleisö saa äänestää voittajan ilolla vastaan. Itse kun olen aina henkilökohtaisesti jotenkin vastustanut ideaa töitten kilpailuttamisesta ja siksi töitäni ei ole kilpailuissa ollut, vaikka näyttelyissä kylläkin. Perinteisessä kilpailumallissa kun yksittäisten tuomareitten ylhäältäpäin tulevilla mielipiteillä tuntuu olevan vähän liiankin suuri rooli, vaikka ymmärrän myös sen, että silloin saa töistään ehkä asiantuntevampaa palautetta. Äänestäessä yleisö pääsee itse osallistumaan päätöksiin ja pohtimaan aktiivisemmin kunkin työn hyviä ja huonoja puolia ja ehkä osallistumisen kynnys on hiukan matalampi. Toisinaan kuitenkin ajatus siitä, että esimerkiksi musiikkiesitystä, kirjontaa ja vanhalla tekniikalla valmistettuja painokuvia voitaisiin rinnastaa toisiinsa ja vertailla keskenään samassa kilpailussa tuntuu hiukan hassulta. Ehkäpä osallistumattomuuteni tiede- taide kilpailuihin johtuu myös pitkälti omasta itsestäni. En nimittäin koe olevani kovinkaan kilpailuhenkinen muissakaan asioissa ja minulle tärkeintä on olla itse tyytyväinen työni jälkeen ja autenttisuuteen.

Kiireviikon päivityksiä

Järjestämäni keskiaikatapahtuma Sydäntalvenjuhla lähestyy hyvää ellei suorastaan uhkaavaa vauhtia. Tapahtumaa järjestäessä on tullut huomanneeksi monia sellaisia asioita ja puolia harrastuksessa, joita ei ole aikaisemmin välttämättä edes koskaan ennen ajatellut. Ja hommaa on yllättävän paljon. Eilenkin väkersimme Alinan kanssa melkein 4 tuntia tokeneita tapahtuman tarpeisiin, mutta tuli niistä ainakin hienoja ja ne tuovat mukanaan uuden systeemin, jota ei ole ainakaan tietääkseni tapahtumisssa koskaan ennen kokeiltu. Toivottavasti ihmiset vaan ottavat sen hyvin vastaan...

Kämppä on jo nyt kaaoksen tilassa tai pikemminkin näyttää, että olisin muuttamassa jonnekin. Olen pakannut suuriin muovipusseihin kellarikomerossani Unikankareen tarvikkeita tapahtumaa varten ja samalla kirjannut ylös takat luettelot, miten paljon mitäkin on, jotta olisi sitten paikan päällä helpompi sunnuntaina etsiskellä tavaroita. Päässä pyörii myös lista siitä, mitä kaikkia lomakkeita ja monisteita pitää muistaa ottaa mukaan ja siitä kai johtuu, että näin yöllä painajaistakin siitä, että olin täyttänyt jonkun paperin väärin ja jotain tärkeää unohtunut. Samanlaisia paniikkiunia siis, kun näen aina ennen tärkeitä matkoja. Tänään pitäisi vielä pakkailla omia kamoja ja ehtiä ostamaan tarvikkeita tapahtumaa varten. Tällä hetkellä tapahtuman sujuminen jännittää aikalailla, kun ensikertalaisia tapahtumanjärjestämisessä olen, mutta toivottavasti kaikki menee suhteellisen hyvin.

Tapahtumanjärjestelyn lisäksi minua on pitänyt kiireisenä myös se, että graduni tutkimussuunnitelman deadline on huomenna. Tekstiä siitä puuttuu enää noin sivu ja ajattelin saada sen hyvissä ajoin valmiiksi, jotta voin keskittyä tapahtumaan. Ei siitä nyt kaiken kiireen keskellä tullut ehkä niin huoliteltu kuin olisin halunnut, mutta toisaalta ehkä oli hyväkin tehdä sitä muun kiireen keskellä, jottei yksittäisiä detaljeja tulisi vatvotuksi liikaakin.

Vuoden alku

Vuosi vaihtui ja suunnittelemani lista vuoden aikana tehdyistä käsitöistä ja suunnitelmista ensi vuoden projekteiksi jäikin sitten toteutumatta, kun koneeni kosahti lopullisesti. Nytkin kirjoittelen lainakoneella, joka tulikin tarpeen sillä muutaman viikon sisällä pitäisi palauttaa parikin kirjallista työtä. Olen siis kaikin puolin aikataulustani jäljessä niitten suhteen ja motivaatio on tällä hetkellä lähes nollassa. Luulenkin, että tammikuun alun tenttisumasta jää ainakin yksi suorittamatta kaiken hösellyksen keskellä. Viime päivinä onkin ollut sellainen olo, että on tullut astuttua vähintäänkin kolme numeroa liian isoihin saappaisiin, joilla yritän löntystellä hitaasti eteenpäin upottavassa savivellissä.

Psykologi, jonka kanssa kävin ennen joulua juttelemassa sanoikin minun toisintavan lapsuudesta tuttua suorittamisen kaavaa ja sen tähden stressantuvan niin helposti. Tänä vuonna yritän ihan oikeasti yrittää arvostaa itseäni enemmän riippumatta ulkoisesta suorittamisesta ja sen tuomista paineista. Pyrkiä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen kaikkine epätäydellisyyksineni ja nähdä niitten häviävän pieni rooli muussa maailmassa kuin omassani. Ottaa jotenkin kevyemmin itseni ja ulkomaailman toisinaan ahdistavat piirteet ja yrittää kokea itseni jotenkin vähemmän ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi...

Vuosi vaihtui tyänä vuonna poikkeavasti Tampereella loistavassa seurassa ilotulituksia Näsijärven rantalaiturilta seuraillen. Viihdyin Tampereella useamman päivän ja siellä pystyin hetkeksi unohtamaan arjen ahdistavuuden. Tuliaisina kotiin lähti mukanani aivan ihana Hemtexin heppahuopa sohvaani pehmentämään sekä todella hieno lähes 1000-palainen lohikäärmesilhuetti palapeli kirpputorilta. Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain oikeasti hyödyllistä, olenkin ahertanut lohikäärmeen kimpussa, vaikka en vielä edes tiedä mihin saan sen mahtumaan. Väliaikainen kokeamisalustakin on liimattu yhteen 16:sta A4-arkista, joten kokoa löytyy...

Viikonloppuna ehti talvi tulla jo tänne hiukan eteläisempään Suomeenkin. Kävinkin kuvailemassa uudella kamerallani hienoja sinisen sävyjä. Aivan läheltä löytyy keskiaikainen Pyhän Katariinan kirkko, jota ikuistin kirpeän pakkapäivän jo hämärtyessä.