sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Blogien maailmasta

Hektinen ja stressirikas viikko on saanut päätöksensä ja itse asiassa pitäisi tälläkin hetkellä olla menossa, mutta päätin jättää ainejärjestön pokeri-illan väliin ja laskeutua seuraavaan, syyslukukauden viimeiseen viikkoon ihan vain kodin rauhassa mietiskelemällä. Viikonloppu kun on mennyt niin pikkujouluissa kuin keskiaikasaeurakaverini lapsen ensihammasjuhlissakin muiden jännittävien tapaamisten välillä viilettäen. Mutta onneksi saa ensi viikon jälkeen levätä rauhassa jonkun aikaa nauttien joulun alun herkuista ja perheen näkemisestä juhlamielellä.

Viime viikonlopun postaus ja siitä saamani niin henkilökohtainen kuin julkinen palautekin on saanut miettimään minut blogini tarkoitusta tarkemmin ja sitä, mitä haluaisin tällä räpellykselläni viestittää. Huomasin, että alkuperäinen ideani käsitöitten ja reseptien esittelystä on jäänyt syksyn postauksissa angstauksineen hiukan henkilökohtaisen elämäni pohdinnan ja kuvailun varjoon. Mutta en usko, että voisin mitään osa-aluettani elämästäni irroittaa yhteydestään ja kirjoittaa vain siihen liittyvistä asioista käsittelemättä myös muita elämääni kulloinkin liittyviä seikkoja.

Kun aloitin tämän blogin, päätin olla kuvauksissani mahdollisimman rehellinen ja avoin, mutta kuitenkin pysytellä asoita henkilökohtaisestakin näkökulmasta käsitellessäni suhteellisen yleisellä tasolla ja säästää pahimmat tilitykseni muihin henkilökohtaisempiin päiväkirjoihini. Yritän kuitenkin olla loukkaamatta kanssaihmisiä teksteilläni, vaikka näemmä en ole siinä aina onnistunutkaan. Monesti sanojen miekalla vain on se terävin sivallus niin blogien maailmassa kuin oikeissa kommunikaatiotilanteissakin. Olen myös miettinyt, että minua oikeassa elämässä tuntematon lukija saattaa saada näistä subjektiivisista raapustuksista myös turhan egosentrisen ja neuroottisen kuvan itsestäni. Tänne kun tulee usein kirjoitettua silloin, kun on surullinen tai jostain syystä kiihtynyt ja positiiviset elämän pikkuhuomiot jäävät helposti kirjaamatta ylös.

Blogini henkilökohtaista päiväkirjaa muistuttava tyyli johtuu vain siitä, että se on minulle luontevin tapa kirjoittaa ja ilmaista itseäni. On henkilökohtaisesta tilittämisestä tietysti itselleni jonkin sortin terapeuttista hyötyäkin. Esimerkiksi viime viikon postauksen jälkeen on ollut paljon parempi mieli, vaikka tiedänkin, etteivät ne minun ongelmiksi kokemani asiat miksikään luultavasti muutukaan. Ehkä se on sitten jonkunlaista tyytymistä kaiken tempoiluni jälkeen vallitsevaan tilanteeseen, vaikka toivoisinkin kokevani oloni vähemmän juurettomaksi ja ulkopuoliseksi monissa yhteisöissä.

Lupaan kuitenkin kirjoittaa ennen joulua tai viimeistään välipäivinä kuvallisen tekstin siitä, mitä käsitöitä olen saanut aikaiseksi syksyn aikana ja mitä minulla on tällä hetkellä vireillä. Kuvia hankaloittaa tosiaan kamerani käytön haasteellisuus (eli siitä on ollut kohta vuoden näyttö hajalla ja kuvia pitää ottaa "sokkona" tähdäten) . Yritän keskittyä ensi vuoden puolella enemmän niihin SCA-asioihinkin ja olen myös miettinyt erityisen pelkästään SCA-juttuihin keskittyvän luultavasti englanninkielisen blogin perustamista mahdollista kansainvälistä lukijakuntaa ajatellen. Mutta saa nähdä, tuleeko tuota kielitaitoa treenaavaa projektia ikinä vietyä eteenpäin toteuttamisen asteelle.

1 kommentti:

E kirjoitti...

Oletko varma että annat liian egosentrisen ja neuroottisen kuvan itsestäsi?