Metrejä metsästämässä

Tämä postaus on kirjoitettu oikeasti perjantaina. Tunnelmointia Investituurasta on luvassa myöhemmin.

Syyskuu on rullannut eteenpäin tasaisen varmasti. Välivuoden vietto tuntuu yhä hyvältä, vaikka taloudellinen tilanne välillä ahdistaakin.

Ensimmäiset pari viikkoa meni ihmeellisessä haahuilussa. Ei oikein saanut tehdyksi mitään, kun ei ollut pakko mennä mihinkään. Silloin alkoi jo tuntua siltä, oliko tämä ihan huono idea.

Toisaalta tällä viikolla juttelin entisen luokkatoverini kanssa ja kuulin syksyn uusista hektisistä aikatauluista. Silloin tutui ihanan vapautettavalta olla irtisanoutuneena vuoden ajan kaikesta kouluun liittyvästä.

Pitäisiköhän sitä ruveta syksyn tullen hipiksi?

Kaulahuivi kasvivärjätyistä langoista odottaa syyskylmiä.

Aloitin museologian täydentävät opinnot pari viikkoa sitten. Viime päivinä on tuntunut siltä, että olisi tehnyt aikahypyn jonnekin neljän vuoden taa.

Olen taas Jusleniassa, leivon ainejärjestön myyjäisiin, istun kopilla toisinaan luentojen välillä. Ympärillä pyörivät ihmiset ovat vain vaihtuneet ja muuttuneet. Samalla olen kai muuttunut hiukan itsekin, aikuistunut, kerryttänyt vähän viisautta ailahtelevaan päähäni.

Syksyistä väriloistoa ja palmikkoneuletta.

Eilen mietin, että Juslenia on loppujen lopuksi turvallinen paikka paeta omia ongelmia. Samalla se on pelkuruutta, turva-aitojen sisälle jäämistä. Yliopistoelämä on loppujen lopuksi aika yksinkertaista: Luennoilla käymistä, tenttikirjojen lukemista.

Sen mä osaan. Ongelmat alkavat siitä, kun pitäisi astua yliopiston ovista siihen ihan oikeaan maailmaan.

On toki syyskuuhan mahtunut muutakin. Olen suunnitellut ruokia pariin keskiaikatapahtumaan, jossa olen kokkina tänä syksynä.

Toinen näistä on jo parin viikon päästä. Se on onneksi vain pieni oman pitäjän tapahtuma, joka ei vaadi niin suuria ponnistuksia kuin isommat kinkerit. Olen myös säätänyt keskiaikaharrastukseeni olennaisesti liittyvän yhdistysbyrokratian parissa.

Tässä mekossa on lantiolla leveyttä. Materiaalina vanha kiltti.

Sain myös valmiiksi uuden mekon sesongin suurimpaan hovitapahtumaan investituuraan. Leikkasin oikeasti erään muinaisen harrastajan kiltin mekoksi, kuten kesällä uhkailin. Tähän on jo tultu köyhtyneessä Gythalassa.

Kyseessä on niin kutsuttu helvetinikkuna, eli sivuista lanteille asti auki oleva päällysmekko. Koska kangasta oli runsaasti, siinä on myös pieni laahus. Reunoissa on ryhmittäin käänneltyä lautanauhaa.

Kuten ehkä joku tarkkasilmäinen on huomannut, perustin tuonne yläkulmaan oman Gythan tuhat metriä - osionsa. Gythan tuhat metriä viittaa Aarnimetsän sisäiseen haasteeseen siitä, kuka ompelee ensimmäisenä tuhat meriä saumaa käsin.

Voittaja saa palkintonsa tulevana viikonloppuna, mutta päätin jatkaa haastetta henkilökohtaisena voimainkoitoksena. Tällä hetkellä kasassa on 166 m 57 cm. Uudessa mekossa metrejä on 24m 22 cm. Yksistään helmaa on 5 m 17 cm.

Ryhmittöin käänneltyä lautanauhaa ja saumaa.

Viime viikolla puhuimme haasteestani keskiaikaseuran viikkotapaamisessa. Haaveilen joskus pääseväni ulkomaille keskiaikatapahtumaan. Kaavailenkin palkkioksi ikimuistoista reissua ulkomaille, jos joskus saan maagiset tuhat metriä täyteen.

Minulle ehdotettiin, pitäisikö haasteeseen yhdistää säästöprojekti. Jokainen ommeltu metri kartuttaisi säästökassaa hiljalleen.

Mitä pitempään olen ajatusta makustellut, sitä paremmalta se kuulostaa. Tiedän, että minun taloudellisilla taidoillani ei kustanneta tapahtumamatkaa ulkomaille yhtäkkiä. Näin summa tulisi kokoon pikkuhiljaa.

Jos kerätyt rahat saisi käyttää vasta rajan umpeuduttua, se ehkä myös motivoisi ompelemaan entistä enemmän. Tämä vaikuttaa sellaiselta säästämiseltä, johon minun kaltaiseni hupuloijakin saattaisi pystyä!

Nyt vaan keräämään pohjakassaa jo ommelluista metreistä!