Eikä siinä vielä kaikki: Viikon päästä on Unikankareen oman viikonlopun mittaisen minitapahtuman vuoro. Talviyön pidoissa pääsen touhuilemaan puu-uunin ääressä pitokokkina samalla, kun apulaiseni hakevat hiki hatussa vettä kaivolta keittiön tarpeisiin. Jos vaikka osaisi tuikata tulet oikeaan uuninpesään tällä kertaa, niin säästyisimme turhalta savustusoperaatiolta.
Oikeasti kokkaaminen 13 hengelle on ihanan leppoisaa verrattuna 100 hengen pitoihin. Samalla tarjoutuu tilaisuus kokeilla vähän työläämpiä ja monimutkaisempia juttuja. Lounaaksi kokataan autenttisesti nuotiolla lammasta ja illalla pitojen teemana on paratiisin hedelmät. Tarjolla on muun muassa kultaisia omenoita (lihapullia keltaiseksi värjätyssä taikinakuoressa) ja juustotäytteisiä sitruunoita.
Viime viikonlopun tiede- taidekilpailussa oli teema Ei mennyt niin kuin Hededyssä. Tällä kirjonnalla olisi siihen voinut vaikka osallistua.
Mutta viimeviikonloppu oli aika ihana. Oli ihan mahtavaa olla tapahtumassa kerrankin muutenkin kuin järjestäjänä tai kokkina.
Pelkäsin etukäteen, miten saan aikani kulumaan, kun minua kiellettiin pitäjänväen toimesta tekemästä mitään hyödyllistä tapahtuman eteen, sanktioiden uhalla. Loppujen lopuksi pelkoni oli turha. Paronillisissa kruunajaisissa riitti kyllä tekemistä monine hoveineen. Samalla näki monia sellaisia tuttuja, jotka eivät paljon kyökin puolella pyöri.
Kissaeläin ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta on muuten vaan söpö. Tänään se se vyötti itsensä läppärin lämpöön aamu-unille.
Samalla olin yksinkertaisesti hämmästynyt: Ei minulla ollut aavistustakaan, miten hienoja vaatteita ja varusteita ihmisillä nykyään on. Erityisesti uusien ihmisten lähtötaso on jossain ihan eri sfääreissä kuin kymmenisen vuotta sitten. Uusia ihmisiä on myös tullut mukaan aivan hurja määrä viimevuosina. Istuimmekin muutaman vanhan harrastajan kanssa pohtimassa, pitäisikö sitä tuntea häpeää omista kuluneista vaatteista.
Sain valmistujaislahjaksi Ipatillin kuvalla varustetun mukin. Siitä kelpaa hörppiä aamuteetä.
Kuluneellakin viikolla on ollut keskiaikateemaista tekemistä: Keskiviikkona Aidan houkutteli minut paheen teille. Lintsasin saksan kurssilta ja kiertelimme sen sijaan koko iltapäivän vaihtoehtoisia kangaskauppoja Eurokankaalle Turun laitamilla.
Koska on loppukuu ja olen rahaton, Aidan osti minulle velaksi 4 metriä ohutta sipulinkeltaista villatwilliä, vain 6 euroa metri. Tämän reissun jälkeen tuntuu yhä enemmän siltä, etten astu enää ikinä Eurokankaaseen. 
Päällä saksalaista kirjontaa, josta saan viikinkiviboja. Alla uusi sipulinkeltainen ihanuus.
Sen lisäksi olen tehnyt saksalaista kirjontaa. Queniva tilasi minulta vyöpussin. Valitettavasti vaan kaikki mieleiset mallit olivat tehty erilaisella saksalaisella pistolla kuin mitä osaan tehdä. Minä teen siis sitä aitoa ja oikeaa brick stitchiä, jossa kaikki pistot ovat aina samanpituisia.
Sellaiset mallit, joissa piston pituus vaihtelee kuvioiden kulmissa (satin stich), ovat liian monimutkaisia aivoilleni. Lopulta pussin Quenivalle päätyikin tekemään Alina, joka lupasi toimittaa juuri sellaisen pussin kuin asiakas haluaa.
Kirjonta on tehty kokonaan kasvivärjätyistä langoista. Pikkukerät Wetterhofin Veeraa ovat ihmeen riittoisia.
Sen sijaan tein kokeiluntoivotusta mallista tasamittaisella brick stichillä. Kuvion siniset langat ovat Quenivalta, loput omiani. Vaikka tilaus peruuntui, en silti purkanut työtä, vaan testasin miten paljon pisto tyypin vaihdos vaikuttaa malliin.
Vaikuttihan se. Ei tätä voi samaksi malliksi tunnistaa. Toisaalta pääsin tekemään kuvioiden täyttöä improvisoiden, mikä oli kurinalaisen ikuisuustyynyn jälkeen ihan kivaa puuhaa.
Valmiista työstä pitäisi tulla neulatyyny, vaikka neulatyynyt yleistyivätkin vasta 1400-luvulla. Se on kuitenkin hyödyllinen kapine, joten annan itselleni pienen epäajanmukaisuuden anteeksi. Neulatyynyllä on muuten maailman hauskimman näköinen nimi vanhalla englannilla - pynpyllowe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti