sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Agitaatio onneen


Mitä silloin voi tehdä, kun mistään ei tunnu tulevan mitään ja vain ahdistaa? No, ainakin voi ommella.

Ompeleminen on mitä parhainta itsepetosta. Ommellessa voi ajatella, käpertyä itseensä, vaipua omaan maailmaansa. Tai mikä parasta voi olla ajattelematta yhtään mitään, keskittyä vain käsiensä jälkeen ja kankaan tuntuun.

Siinä se valmistuu. Nimittäin uusi vihreä mekko.

Ompelu on ikävien asioitten välttelyä, vastaisku todellisuutta vastaan. Ainakin kaikki kouluun liittyvät ajatukset ovat silloin kiellettyjä.

Viime viikkoina ommellessa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Ompelus kourassa on istuttu niin puiston penkillä kuin kotisohvallakin. Samalla on tullut pohdittua elämää. Neula kädessä turruttaa kestämään taas todellisuutta hiukan paremmin.

Mekosta puuttuu enää hihat ja huolitteluja.

Myönnän olevani henkisesti hukassa kenties enemmän kuin koskaan ennen.

Kesän aikana pitäisi kai tehdä suuria päätöksiä, lähinnä koskien siitä, kannattaako minun enää jatkaa opiskeluja syksyllä. Kunhan vain nyt ensin selviäisi siitä kesästäkin.

Jos toimittajaopinnot tuntuvat siltä kuin puskisi vastatuuleen, pitäisikö ottaa kosmisesta vihjeestä vaari ja vain todeta, ettei ala ole minua varten? Vai pitäisikö yrittää vielä toivottavasti levollisemman kesän jälkeen uudestaan?

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, päätös olisi helppo tehdä, jos ala ei yhtään kiinnostaisi. Vaikeinta minulle on tänä keväänä ollut juttuaiheiden myyminen toimituspalavereissa ja puhelinhaastattelujen tekeminen. Kaikki nämä tilanteet vain korostuvat, kun on itse henkisesti maassa ja sekaisin.

Vaikeaa on myös pusertaa ajattelunsa yliopiston jälkeen yksinkertaiseen muottiin. Pitäisi osata pohdiskelun sijaan kärjistää ja pelkistää, nähdä lukuisien harmaiden sävyjen sijaan enemmän mustaa ja valkoista. Ennen kaikkea kaikki tämä pitäisi saada mahtumaan 2 000 merkkiin helposti pureskeltavassa muodossa.

Ystävän kanssa ostimme joskus Wäinö Aaltosen museosta julisteet, jotka muistuttavat agitaatiosta onneen.

Haluaisin voida käyttää kirjoittamisen lahjaani johonkin syvempään. Kirjoittaa uutisten sijaan tekstejä, jotka oikeasti koskettavat. En tiedä, onko minulla lainkaan hyvältä toimittajalta vaativia ominaisuuksia.

Haluaisin vaan löytää paikkani tässä maailmassa tai edes yhden pysyvän asian elämääni. Haluaisin löytää takaisin toivon ja tulevaisuudenuskon.

Tällä viikolla turvauduin viimein ammattiapuun ongelmieni kanssa. Oli vaikeaa myöntää itselleen tarvitsevansa apua. Ensimmäisten keskustelujen jälkeen olo oli kuitenkin ihmeen levollinen. Asiat eivät ole enää vain minun kädessäni, vaan vastuun niistä jakaa joku muukin.

Aivoni varmaan ylikuumenisivat huolista ilman käsitöitä. Makuuhuoneessani oleva neuvostoliittolainen taidejuliste muistuttaa agitaatiosta onneen. Julisteessa vahvan naishahmon onnenavaimena toimii uusi traktori. Minun kohdallani agitaattorina taitaa toimia neula.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Ymmärrän hyvin kriisisi opiskelujen suhteen - kulunut kevät on ollut raskas. Toivottavasti kesä antaa sulle kaipaamiasi vastauksia jatkaako opiskelua vai ei. Tsemppiä!

-Jonna kirjoitti...

Mäkin ymmärrän, että tää kevät on antanut epäilyksen aihetta mitä opintoihin tulee - yhdelle jos toiselle.

Mustakin on tosi monesti tän kevään aikana tuntunu, ettei musta tuu ikinä mitään ja että parempi olis vain heittää hanskat tiskiin. Tuntuu, ettei koulussa pääse tekemään melkein ollenkaan sitä, mitä haluaisi. Itse ainakin haluaisin mieluusti kirjoittaa pehmeämpiä, lämpimämpiä juttuja vaikkapa aikakauslehtityyliin, sen sijaan, että olisi koko ajan pakko tehdä neulanteräviä uutiskärkiä kahteentuhanteen merkkiin tai puoleentoista minuuttiin.

Itse koitan ainakin jaksaa sen ajatuksen voimalla, että kun valmistun, niin Tutka ei tule olemaan mun työpaikkani enää. Sen jälkeen mulla on vapaus ja vastuu hankkiutua työpaikkaan, jossa oikeasti viihdyn ja saan tehdä omannäköisiä juttuja.

Jos Tutka ei ole sua varten, niin ei se mun mielestä missään nimessä tarkoita, ettei koko ala olisi sua varten. Tutkassa hankit vain koulutuksen, ja koulu ihan oikeasti loppuukin joskus. Sitten olet vapaa hankkiutumaan elämäsi toimitukseen!

Tsemppiä!