Hyvänolon tunne

Viime päivinä minulla on ollut ihmeen rento ja varma olo. Sellainen hyvänolon tunne, johon haluaisi käpertyä kuin pehmeään villapeittoon pakoon toisinaan ankaralta tuntuvaa ulkomaailmaa. Pelkään vain, että tämä itse luomani onnen kupla poksahtaa jossain vaiheessa entistä suuremmalla paineella. Haluaisin pistää onnea purkkiin stressaavan ahdistuksen ja kylmien ja loskaisten pimeitten syys- ja talvipäivien varalle. Minun pitäisi kai oikeasti stressata ja murehtia perjantaisen tentin takia, mutta kaiketi alkukesä on mennyt liikaakin niissä merkeissä ja enää en vain jaksa ottaa paineita. Kaikesta päätellen viime viikon leiri siis teki minulle oikein hyvää. Ainakin vatsatanssitreeni avasi kaikki selän jumitukset aivan ihmeellisellä tavalla ja luulen, että yritän taas aloittaa sitä harrastusta ensi syksynä.

Tämä kesä on mennyt hurahtaen ohi kirjastolla kykkiessä. Perjantaina koittaa jo elokuu ja tänään lehdessä oli, että osa kouluista alkaa jo ensi viikolla. Onneksi itselleni on vasta koittamassa se rennompi kesänviettoaika - ainakin hetkeksi. Lämpöaalto vain jatkaa voittokulkuaan ja kietoo kaupungin ihanan kirkkaan kultaiseen auringonvaloon. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että vielä kun huomisen jaksan ahkerasti ahertaa ja ylihuomenna käydä tentissä, voin sen jälkeen vähätvälittää velvollisuuksista ja vain nauttia elämästä. Tentin jälkeen säntään maalle katsomaan muistaako kissa enää lainkaan minua ja haluaisiko vielä tulla ahtaaseen kaupunkiasuntoon maalaisloman jälkeen.

Ehkä elämä voittaa ja henkisesti raskaan kevään jälkeen tarjolla on jotain positiivista minullekin. Joka tapauksessa tunnen kasvaneeni paljon kevään ja kesän aikana ja ehkä en ole enää niin paljon sellainen ihmislapsen raakile kuin joskus. Olen ainakin löytänyt uudestaan itsekunnioitukseni, joka on lymynnyt jossain piiloissaan liian monta vuotta.

Paluu mundaaniin

10 päivän leirillä pääsee jo aika hyvin sisälle keskiaiseen tunnelmaan ja mundaanielämään palaaminen tuntuu tällä hetkellä kovin vieraalta ja hassulta. Pitkiä helmoja ja 1300-luvun alusvaatteita rupesi pitämään jo itsestään selvyyksinä ja aamulla mundisrintsikokoita ja lyhyempää mekkoa päälle kiskoessani tuntui konkreettisesti päättyvän uudelleenelävöitetty keskiaika ja sai hetkisen aikaa totutella olemaan Gythan sijaan se tavallinen Eveliina. Täytyy kyllä myöntää, että puhtaita vaatteita ja omaa pehmeää sänkyä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla.

Kavalahti ei pettänyt tälläkään kertaa: Säät suosivat, ruoka oli maittavaa, ihmiset ihania ja tänä vuonna alueelle muodostui jo varsinainen kylä keskiaikateltoista. Negatiivistakin leiriin mahtui, sillä jouduin nimittäin käymään Tammisaaren sairaalassa kyynpureman takia. Onneksi jalka kuitenkin parani nopeasti kiitos oikeitten lääkkeitten. Tapahtuma on kehittynyt ja kasvanut ensimmäisistä vuosista hurjasti: Ekalla kerralla meitä oli viikolla tiivis n. 30 hengen porukka ja viikonloppunakin runsaasti vapaata majoitustilaa, kun taas nyt viikonloppuna määrä nousi pitkälti yli sadan ja pitosali ja majoitustilat olivat tupaten täynnä. Ekana vuonna keskiaikatelttoja oli paikalla ehkä kolme, ja nyt enemmän kuin jaksoin laskea. Myös lasten ja ulkomaalaisten määrä on noussut hurjasti, mikä on aina mukavaa. Kavalahti kuuluu kesään ja tuntuu näin monen vuoden jälkeen ikäänkuin toiselta kesämökiltä.

Ensi vuodelle täytyy kyllä tehdä parannuksia omaan leirivarustukseeni. Nyt tein sen virheen, että otin mukaan vain yhden aluspuvun, joka kerkisi viikon aikana koota mukaansa melkoisen määrän hikeä ja likaa. Villamekkoni osoittautui liian kuumaksi helteessä, joyen täytyi yrittää sinnitellä pelkästään yhdellä pellavamekolla. Seuraavaksi vuodeksi täytyisi valmistaa siis useampi uusi pellavainen alusmekko ja hellesäähän sopiva päällysmekko. Huntu- ja turbaaniviritelmiä olisi myös hyvä olla useampi kappale likaantumisen ja hikeentymisen varalta. Pesuaineen mukaanraahaminen olisi myös oikeasti ihan fiksua, kun sen sijaan vanhan villaviittani olisin voinut suosiolla jättää kotiin tilaa vievänä ja tarpeettomana.

Nyt on sitten vain edessä tavaroitten purkaminen ja sen keksiminen mitä kaikkea on tullutkaan jättäneeksi Kavalahteen. Tenttiinluvunkin viimeiset ponnistukset kolkuttavat uhkaavasti ovella.

Lähdön tunnelmaa

Nyt on osa leiritavaroista pakattu ja nyt jo rinkan taskut pullistelevat, vaikka vielä olisi paljon pakattavaa. Kannoinkin äsken rinkan eteiseen ja se otti jo aika paljon selän päälle. Onneksi uuteen edellistä isompaan koriin saa astoitten lisäksi mahtumaan yllättävän paljon myös asusteita ja ruokatavaraa sekä kaikennäköistä pikkusälää. Tein eilen oikein listan mukaanotettavasta kamasta, etten vain unohtaisi mitään ensiarvoisen tärkeää. Mutta pakkaamisen lisäksi on vielä yhtä sun toista puuhasteltavaa: aloitin eilen sittenkin sitä uutta isompaa kassia kangasjämistä ja löysin Alinan samettipuvusta leikatun liepeen siihen sopivaksi hihnaksi. Sen lisäksi rukkasin taas aamulla vähän lisää uuden puvun hihan kaavaa ja se pitäisi vähintään harsia ennen lähtöä. Mutta kassi on tärkeämpi, sitä kun kaivataan pikemmin.

Ompelutöitten lisäksi pitäisi yrittää saada kotia siihen kuntoon, että täältä voi hyvällä omatunnolla häipyä viikoksi. Siirsin jo eilen kukkia hiukan varjoisampaan paikkaan, mutta silti pelkään niitten puolesta: Parvekkeellenihan paistaa aurinko aamusta iltaan. Äiti ehdotti sanomalehden teippaamista parvekkeenlasiin liiallisen paahteen välttämiseksi. Sen lisäksi pitäisi vielä tiskata ja järjestellä, ettei sitten väsyneenä tule takaisin kauheaan sekasotkuun. Mietinkin eilen, että tuo leiri taitaa olla pisin aika, mitä olen tästä nykyisestä kämpästäni yhtäjaksoisesti poissa ollut. Hommaa on siis paljon, mutta onneksi iltajunan lähtöön on vielä aikaa...

Ihanaa päästä tänä iltana viimeinkin matkaan, sillä tykkään lähdön tunnelmasta ja matkustamisesta, siitä kun maisemat vilahtelevat ohi ja voi tarkkailla kanssamatkustajia ja ohivilahtelevia maisemia. Tänään matka-aika on vain parisen tuntia, mutta tämän aikalailla muuten ohjelmattoman kesän suurin matkailuelämys. Sitä paitsi tulen ensimmäistä kertaa Kavalahteen Turun suunnasta päin. Ihanaa päästä jättämään tämä mundiselämä hetkeksi taakseen.

Sotavalmisteluja

Perjantaina se alkaa taas, nimittäin Nuijasota. Pakkaamista ja mukaan otettavia tarvikkeita pitää miettiä ihan eri tavalla, kun vikonlopun tapahtuman sijaan kyseessä onkin 10 päivän leiri. Silti julkisia liikennevälineitä käyttäessäni tilaa tavaralle on saman verran kuin vain viikonlopuksikin lähdettäessä.

Myös kesä asettaa omat vaatimuksensa tavaroille: Paksuimmat ja painavimmat villamekot ajattelin tällä kertaa jättää kotiin, mutta pakata kuitenkin mukaan myös vähän lämpimämpää vaatetta helleasusteitten ohella. Aurinkoiseen helteeseen ajattelin varautua myös tänään apteekista ostamallani aurinkorasvalla ja viime kesän kaltaiseen hyttysenpistokatastrofiin kortisonirasva-arsenaalilla ja erityisen tehokkailla hyttysmyrkyillä. Viime kesän leirin jäljiltä kun hyttysenpistot jaloissani tulehtuivat lopulta niin pahasti, että jouduin turvautumaan lääkärin apuun. Uudet, vähemmän modernin näköiset kesäkengät ostin leiriä varten alennusmyynnistä jo viime viikolla niiden itse tehtyjen ajanmukaisten kenkien puutteessa. (Projekti edelleen vireillä ja ne kaavatkin jossain vaatehuoneen uumenissa...)

Onneksi minulla on sentään sisämajoitus, sillä se vähentää pakattavan tavaran määrää aika lailla.Törmään taas samoihin ongelmiin, mitä aina julkisilla tapahtumiin lähtiessäni. Miten jaksan raahata tavarat asemalle? Rinkka selässä, kori kädessä ja mundiskamat olkalaukussa ei aina ole niin vaivatonta helteessä raahustaa eteenpäin. Nyt tosin uusi isompi ja vankempi sankaisempi kori helpottaa kuljetusongelmia, mutta rinkasta on sitten puolestaan yksi tasku rikkoutunut.

Katsastin leirin ohjelmaa ja erityisesti tiede- ja taideluennot ja työpajat vaikuttivat tosi mielenkiintoisilta. Haluan päästä kasvivärjäämään, sillä se on pitkään ollut haaveeni ja olen joskus aikoinani jotain pienimuontoisia projekteja kotioloissa yrittänytkin. Muistaakseni silloin tein ruskeata lankaa kuusenkävyillä värjäten.

Piti vielä ehtiä tekemään leiriä varten uusi isompi kassi leikkaamani vaaleanruskean mekkokankaan jämistä, mutta se taitaa nyt jäädä. Se uuden mekon hihan seutu vaatii nimittäin vielä istuttamista. Päätin ottaa kainalokiilasta runsaasti kangasta ylhäältä pois kainolon pussituksen ja löysyyden vähentämiseksi. Ilmeisesti minulla on käsivarret aikalailla kaventuneet parin vuoden takaisesta kaavoituksesta. Ei siis muuta kuin purkamaan valmis hiha kainalon kohdalta.

Leipää vaikka koko kylälle

Leivoin Nuijsotaa varten evääksi leipää Keskiajan keittiön salaisuudet -kirjan mukaan. Vaalean sahramileivän resepti ei kaiketi perustu mihinkään alkuperäiseen reseptilähteeseen. Resepti on aika iso ja osa näistä leivistä menee kyllä pakkaseen tulevia käyttötarkoituksia varten.

Rikkaan sahraminisut
500 g vehnäjauhoja
500 g spelttijauhoja
500g voita
1 dl sokeria
suolaa
sahramia
4 tl leivinjauhetta
0.5 l vettä
makeaan versioon lisäksi
1 dl sokeria
200 g sulatettua voita

Tein tuon makeamman version ja lisäsin siihen vielä hyppysellisen saman kirjan reseptillä erästä piirakkaa varten joskus valmistamaani maustesokeria. Kuivat aineet sekoitetaan ja nypitään voi niiden sekaan ja sitten lisätään vesi. Tuolla ohjeella taikinasta tuli todella löysää ikään kuin puuroa ja jouduin lisäämään taikinaan jauhoja vielä noin 5 dl, että se oli edes jotenkin muotoiltavissa. Veden määrä vaikuttaa kyllä reseptissä aika isolta muihin aineisiin nähden. Ehkäpä sitä voisikin mahdollisella seuraavalla kerralla pienentää. Muotoilin taikinasta kämmenenkokoisia pari senttiä paksuja läpysköjä. Ohje sanoi uunin lämpötilaksi 250 - 300-astetta ja paistoajasta se ei kertonut mitään. Päädyinkin paistamaan omat läpyskäni 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Lopputuloksena oli aika perus vaalea mausteinen keskiaikapulla, sellainen leivän ja makean leivonnaisen välimuoto. Maustui ihan hyvälle marjahillokkeen kanssa, mutta mikäpä ei olisimaistunut tuommoisella voi- ja sokerimäärillä varustettuna.

Velvollisuuksien laiminlyöntiä

Tänään en saanut käännettyä yhtään riviä. Raahauduin kyllä kiltisti kirjastolle jo aamutuimaan, mutta jo ensimmäisen lauseen kanssa sanat alkoivat hyppimään silmissä, enkä saanut hommaan mitään tolkkua. Itku kurkussa päätin jättää hommaan sikseen, ainakin tältä päivältä.

Sen sijaan siivosin. Yritin kai uskotella itselleni, että osaan pitää edes jonkun elämäni osa-alueen järjestyksessä. Vaihdoin keittiönkaappeja uuteen järjestykseen ja asettelin tavaroita vasta tiskikoneelle tarkoitettuun syvennykseen hankkimaani pyörälliseen muovihyllykköön. Jynssäsin irti jokaisen näkemäni likatahran ja imuroin kaikki lattialla ajelehtivat langanpätkät ja parveketta kansoittavat kukkien kuihtuneet lehdet. Raivasin nurkista pois kaikki paperi- ja muovipussit, joita kissa vielä toissa viikolla innokkasti rapisteli ja järsi. Nyt on kuin minulla ei koskaan olisi ollutkaan kissaa. Ipis kun on vanhempien luona hoidossa kolmisen viikkoa. Pelkään, ettei se sopeudu enää kaupunkilaiselämään niin pitkän maalaisloman jälkeen.

Mietin, miksi minun täytyy olla aina niin ankara itselleni ja vaatia liian paljon liian nopeasti. Enkö ole sittenkään oppinut vielä yhtään mitään aikaisemmista kokemuksistani? Tunnun päätyvän samaan onnettomaan tilanteeseen aina uudestaan ja uudestaan. Tarvitsisin Jonkun, todellisen ihmisen, enkä mitään epärealistista teinityttömäistä ihastusta, joita olen harrastanut jo liian pitkään.

Kokkausta sunnuntain kunniaksi

Maanantaina luokseni piti tulla Euroopasta palaavia kasvissyöjäreilaajia. Heidän tulonsa valitettavasti viime hetkillä peruuntui, mutta päätin silti tehdä itselleni sunnuntain kunniaksi heille alunperin suunniteltua kasvisruokaa. Tykkään muuten tosi paljon kokata vieraille/ vieraitten kanssa, sillä yksinasuvana sinkkuna harvemmin tulee vain itselle laitettua jotain pitemmän kaavan mukaan ja vähän hienommin. Nyt kuitenkin rentouduin laittamalla itselleni herkullista kasvislasagnea. Resepti on mukailtu kirjasta Italia - Välimeren keittiö eli tein kastikkeen kirjan mukaan, mutta täytteet vaihdoin helpommin saataviin ja opiskelijabudjettiin paremmin sopiviin. Alkuperäisessä ohjeessahan täyteessä oli mm. latva-artisokkaa, jolle piti tehdä ihmeellisiä juttuja ennen käyttöä. (mm. uittaa sitruunamehussa ja valkoviinissä)

Vihertävä kasvislasagne

täytteet:

4 sipulia

2 vihreää paprikaa

1 kesäkurpitsa

1/2 rucolapuska

öljyä ja oreganoa paistamiseen

1 prk säilöttyjä viipaloituja herkkusieniä

kastike:

50g voita

5 rkl vehnäjauhoja

5 dl rasvatonta maitoa

suolaa

muskottipähkinää

valkopippuria

mustapippuria

päälle:

loput rucolasta

juistoraastetta

Pilpoin vihannekset ja kuullotin pannulla öljyssä sopivan määrän oreganoa kera. Pistin tosiaan tässä vaiheessa pannulle tirisemään vain puolet oreganosta ja loput jätin päällystä varten. Sitten olikin kastikkeen vuoro: Sulatin voin kattilassa ja sekotin siihen vehnäjauhot, ja sen jälkeen maidon ja mausteet. Kastikkeesta tuli hyvin sakeaa ja mausteet sopivat siihen hyvin. Tätä kastiketta voisi laittaa myös muihin lasagnevariaatioihin, ei ehkä jauhelihan kanssa, mutta kanan ja kalan kanssa sopisi varmaan hyvin. Sekoitin kastikkeen ja vihannekset ja lopuksi lisäsin joukkoon myös huuhdellut ja valutetut herkkusienet. Sitten kokosin lasagnen ja laitoin puoleksi tunniksi 175 -asteiseen uuniin.

Lopputuloksesta tuli maittavaa ja raikasta. Vaikka en yleensä mitenkään ihan kauheasti tykkää kasvisruuista, täma ei maistunut liikaa semmoiselta perinteiseltä kasvismössöltä. Pitänee tehdä joskus uudestaankin.

Rentouttavaa viikonloppua

Ihanaa, kun on ensimmäista kertaa varmaan kuukauteen täysin ohjelmaton kotosalla vietettävä viikonloppu, jolloin voi vaan rentoutua raskaan viikkoon päätteeksi ja tehdä mitä haluttaa fiiliksen mukaan. Tämä kesä on tuntunut niin erilaiselta kuin kesät yleensä. Ei ollenkaan ... kesältä. Kolmas yliopistolla vietetty opiskelukesä on tuntunut tavallistakin stressaavammalta. Tavallisten kesätenttien ohella olen valmistautunut ahkerasti lopputenttiin, mikä eroaa tavallisesta tenttiinlukemisesta aika tavalla. Latinan kääntäminen on sinäänsä ihan kivaa ja palkitsevaa, mutta parin viime viikon aikana Cicero ja hänen monimutkaiset retoriikan tyylikeinonsa ovat alkaneet tuntua yhä enemmän puulta. Vielä olisi kymmenisen sivua jäljellä, jotka yritän vielä kunnianhimoisesti selvittää ennen Nuijasotaan lähtöä. Parempi niin, että saa sitten rauhassa rentoutua sotaviikon.

Mietin monesti, miten saisin vähennettyä stressialttiuttani. Nykyisyyden lisäksi kun tuppaan murehtimaan niin menneisyyttäni kuin tulevaisuuttani ja haalimaan hommaa aina romahtamiskynnykselle asti. Mietin, miten tulen joskus selviämään työelämässä, kun stressi aiheuttaa minulle jo nyt josjonkunlaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita. Pitäisi kai oppia rentoutumaan ja elämään hetkessä, eikä ottaa aina kaikkia asioita niin kamalan vakavasti. Asiaa auttaisi paljon jo sekin, jos olisi kesäisin mahdollisuus olla opiskelematta, jos joskus kävisi niin hyvä tuuri, että saisin jostain jotain kesätyötä. Keväällä tuutorikoulutuksessa opintopsykologi kertoi, että juuri kunnolisen loman puute on opiskelijoiden suurimpia ongelmia ja vaikeuttaa jopa opintojen etenemiseen. Tekisi vain hyvää saada joskus aivot pois tältä kylmän akateemiselta vaihteelta ja keskittyä vallan muihin asioihin. Toisinaan sitä, vain miettii, että mitä hyötyä tästäkin opiskelurämpimisestä on.

Mutta tänä viikonloppuna pyrin rasittamaan päätäni ahdistavilla opiskeluasioilla niin vähän kuin mahdollista. Vietin aurinkoisen kesäpäivän eväsretkellä Ruissalossa, kahlasin meressä ja koin uusia luontoelämyksiä. Rantakäärme miltei hyökkäsi kimppuuni, mutta onneksi naapuriseurueen kiltti setä sai sen hätistettyä pois. Ajoin myös pyörällä miltei jonkun pikkuruisen näätäelämen päälle, mutta onneksi sain jarrutettua viime tingassa. Eläin oli hassu: se muistutti vähän minikokoista leijonaa ja toi mieleeni Titiuun. Se vilisti hurjaa vauhtia rantapusikkoon hiiri suussaan.

Nautin myös merimaisemasta: opin tykkäämään merestä kunnolla vasta viime toukokuun Jurmon-reissun aikana. Tai pikemminkin en ollut sitä ennen keskisuomalaisena juuri joutunut tekemisiin meren kanssa. Jurmossa stressaava kaupunkielämä oli ihan konkreettisestikin jossain kaukana. Tykkään merimaiseman avaruudesta ja siitä ajatuksesta, että samaa aavaa voi jatkaa miten pitkälle tahansa toisin kuin järvellä, jolta voi epätavallisen korkean veden aikaan tehdä pienen retken peräti naapurijärvelle saakka. Ajattelin aina, etten tykkäisi lainkaan merestä, mutta toiosinpa taisi käydä. Viime viikonlopuna olin jyväskyläisen kaverini kanssa Vepsän-saarella ja silloinkin säät suosivat ja pääsin näkemään Ruisrockin mereltä käsin. Tämän päiväisenkin reissun jälkeen oli ihanan rentounut astetta kesäisempi fiilis.

Löytöjä

Tänään lähdin kirjastolta tavallista aikaisemmin kääntämisen tylsyyden ja oman aikaasaamattomuuteni ahdistamana. Päädyin kaupungille shoppailemaan yhtäsuntoista tarpeellista mundiskamaa, kun kotimatkalla näin ensimmäistä kertaa liikkeen, joka osoittautui varsinaiseksi keskiaikaharrastajan taivaaksi. Olen kulkenut kyseistä reittiä satoja kertoja viikoittain, mutta silti kyseistä kangaskauppaa Yliopistonkadun ja Brahenkadun kulmassa (ei siitä Halpakangas-nimistä vaan siellä kulman takana olevaa) en ole aiemmin havainnut. Nytkin eksyin liikkeeseen lähinnä oven heinärieha- ja alennusmyyntikylttien ohjastamana.

Liikkeestä tarttuikin sitten mukaani ihanaa valka/harmaa-ruudullista villaa kudotuilla geometrisilla kuvioilla hintaan 7/m ja jo kauan etsimääni ruudullista pyyhepellavaa 5/m. Villasta suunnittelin tehdä itselleni viltin Nuijasotaan ja keties jotain pientä asustetta (esim uudet sukat tai hupun) ja pellavasta saa pyyhkeen lisäksi uuden isomman pöytäliinan. Myyjä tosin ei osaannut sanoa villan koostumuksesta mitään, mutta tekokuituitua kankaassa ei ollut mitenkään häiritsevässä määrin. Tarjolla oli myös yllättävän paljon ihania 100% villloja herkullisissa väreissä ja nyt alen aikaan kaikki liikkeeen kankaat ovat alle 10/m. Liikkeestä löytyi tämän lisäksi myös harvinaisen hyvää nappivalikoimaa: kuolasin pitkään koristekivin vartustettuja metallinappeja, jotka muistuttivat yllättävän paljon saman tyyppisiä 1300-luvun arkeologisia löydöksiä. Keskiaikapukuun ihan hyvin sopivia nauhoja löytyi yksi hyllyllinen, siis sellaisia käsin kirjotun näköisiä pellavalangalla tehtyjä juttuja. Kaiken lisäksi palvelu oli vielä tavattoman mukavaa. Pitäneepi siis tehdä uusi reissu liikkeeseen piakkoin, vaikka ehkä kukkaronnyörien kiristämisen suhteen se ei olisi hyväksi.

Nyt on heti paljon piristyneempi olo ja semmoinen, että ehkä sitä vielä jaksaa pinnistellä ne pienet Ciceron rippeet loppuun saakka ennen hyvin ansaittua kesäloman poikasta.

Ompeluasiaa

Aloitin uuden tekeillä olevan ruskean puvun varsinaisen ompeluvaiheen eilen samalla DVD:ltä Kummisetää katsoen. Vielä ei ole puvun yläosan sovitus valmis, mutta alaosan saumoja ja kiilojen toisiinsa ompelua voi tehdä jo nyt. Tarkoitus olisi kuitenkin saada sovitushommat valmiiksi ennen Nuijasotaa, jotta siellä voisin keskittyä vain ompeluhommiin aivot vapaalla turhia miettimättä. Toisaalta leirillä voisi ehkä saada sovitusapua hihojen kanssa, sillä yksin se on välillä lähes koomisen vaikeaa.

Ompelin nyt Handelsgilletin villakangasta ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa, että se on kalliin hintansa väärtiä: kauniin luonnolllisen värin ja hienon normaalia astetta monimutkaisemman rakenteen lisäksi sitä on uskomattoman helppo ommella. Kangas on hyvin ohutta ja pehmeää, mutta silti varsin jämäkkää ja pistot ikään kuin uppoavat sisälle rakenteeseen niin, että pintaan lankaa jää tavallista vähemmän näkyviin. Toisaalta myös uusi hyvin terävä neula ja hiukan paksumpi pellavalanka voivat auttaa myös ompelun vaivatonta sujumista. Huomasin myös tekeväni tavallista pienempää pistoa kuin itsestään, mutta hyvä vaan, niin tulee saumasta sitten kestävämpi. Ehkäpä kankaan rakenteella on oikeasti väliä käsinompelun sujuvuuteen nähden ja astetta autenttisempaa kangasta on myös helpompi ommella?

Tällä kertaa teen saumaa tiheillä takapistoilla ja huolittelen sitten taittamalla saumanvarat toiselle puolelle ikäänkuin pussisaumaksi, jonka sitten vedän nurjalta puolelta pienillä etupistoilla. Aikaisemmin käytin paljon sauman avaamista nurjalle puolelle, mutta nyt tarvitsee ommella vähemmän ja samalla sauman kestävyys lisääntyy. Sitä paitsi avattuja saumoja onkin taitanut löytyä lähinnä sukkien pohjista. Ekoista käsinommelluista mekoista onkin ruvennut pikkuhiljaa saumat purkaantumaan. Lanka on myös vaihtunut ohuemmasta nypläyslangasta pakusumpaan ja värillisestä valkoiseen, sillä ohuempi laatu tuppaa katkeilemaan turhaan helposti ja värillisen pellavalangan käyttäminen ompelussa on käsittääkseni hiukan kyseenalaista. Aikaisemmissa projekteissani olen käyttänyt toisinaan myös silkki- ja villalankoja, mutta olen huomannut pellavan sopivan tarpeisiini parhaiten. Silkki tuppaa yleensä harsuutumaan pitempään ommellessa samoin kuin hiukankin hölläkierteisempi villalanka, josta lähtevä nöyhtä ja villapöly tunkee helposti ikävästi sieraimiin.

Käsinompelu oli minulle ihan ensimmäisiä asioita, jonka halusin harrastusta aloittaessani oppia. Muistan osallistuneeni jo ensimmäisessä tapahtumassani käsiompeluluennolle ja -työpajaan sen ainoana osallistujana. Niinpä tein jo ensimmäiseen pukuuni näkyvät huolittelut käsin, vaikka kyseessä oli muuten aika järkyttävästä farkkutyylisestä tekokuidusta tehty ihme viritelmä. Myöhemmin siiryin ompelemaan käsin muuten koneella ommellun puvun saumojen kääntämiset siksakin sijaan. Ensimmäiset kokonaan käsinommellut tunikaviritykset nykyään lähinnä huvittavat, sillä liian pitkät pistot ja ennen kaikkea käytössä kestämätön ja väärän paksuinen lanka tekivät saumoista aika kömpelön näköisiä ja helposti purkautuvia. Mutta tekemällä ja erehtymällä oppii, mikä toimii parhaiten mikäkinlaisessa projektissa. Onneksi nykyään on niin uusille kuin vanhoillekin harrastajille tarjolla paljon enemmän helposti saatavaa tietoutta jopa suomen kielellä.

Arkielämää

Joku viimeaikoina harvinainen aamuvirkkuisuuden puuska herätti minut tänään varhain ja vielä on runsaasti aikaa ennen yliopistonkirjaston aukeamista joten päätin kirjoitella tänne jotain tajunnanvirtaa arkielämäni ihmeellisistä ja varmasti ah-niin -jännittävistä kuvioista. Kissan myötä lapsesta saakka minulle ominaislaatuinen aamuvirkkus on jotenkin kummallisesti hävinnyt. Kissa valvottaa lähes joka aamuyö ainakin parin tunnin ajan, kunnes sitten kuuden tienoilla rauhoittuu, eikä aamulla varsinkin eityisen rauhattoman yön jälkeen meinaa päästä ylös sitten millään. Jos kissa on poissa häiritsemästä, nukun mieluusti kertyneitä univelkoja pois sitten melkein puoleen päivään. Ja minä kun pidin ennen mahdottomana sitä, että nukkuisin yli kadeksaan.... Uutena erityisen ärsyttävänä temppuna kissa on oppinut soittamaan ovikelloa sitä vasten hyppimällä, jos ei saa minua muuten hereille puremalla jaloista, kiipeilemällä pitkin ovenpieliä tai tekemällä yllätyshyökkäyksiä päähän. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta toisinaan siis varsin rasittava tapaus.

Olenkin miettinyt tässä kuluneen vuoden aikana keinoja hillitä rasavillini käytöstä. Odotin, että kollin käytös leikkaamisen ja kasvun myötä olisi rauhoittunut. Toisaalta ei kisu enää niin villi olekaan kuin ihan pentuna, mutta koon myötä myös tuhovoima on kasvanut samaa tahtia. Ehkäpä yksiöni on liian pieni villikolle temmeltää? Ehkäpä tuo rauhoittuisi jos hommaisin seuraksi leikkikaverin tai ainakin kohdentaisi hillumisen lajitoveriinsa? Vanhempien luona on kaksi kissaa, joista Sulo-kollin kanssa Ipis tulee toimeen loistavasti. Tanner vain tömisee poikien painiessa. Siiriä kohtaan Ipis taas on liian aggressiivinen tai Ipistä haluttaisi kyllä kovasti leikkiä ja temmeltää, mutta neiti ei ole siihen kovinkaan suostuvainen.

Joten jos lopulta toisenkin kissan päädyn ottamaan luulen, että hiukan vanhempi kolli tulisi Ipiksen kanssa toimeen parhaiten. Kahden kissan kanssa eläminen toisi vain omat ongelmansa: Miten pärjään junassa kahden otuksen kanssa ja miten saan tarvittaessa hoitajan kahdelle,kun yhdellekin on hoitopaikan löytäminen reissujen ajaksi toisinaan hankalaa? Miten vanhempani suhtautuisivat siihen, että mukanani Koskenpäälle tulisi aina kaksi kissaa nostaen kissojen yhteismäärän neljään? Toisaalta harrastukseni ja elämäntilanteeni takia joudun usein matkustamaan eri puolille Suomea ja muutenkin olemaan paljon poissa kotoa, joten ehkä toisen kissan ottaminen ei vielä tässä vaiheessa ole kovinkaan realistinen ajatus. Ehkäpä yritän olla mahdollisimman hyvä emäntä edes tälle yhdelle kissalapsoselle.

Oman laitoksen kirjaston ollessa kiinni olen nyt siirtynyt kääntämään pääkirjaston lukusaliin heinäkuun ajaksi. Pääkirjasto on vain omaan pieneen ja tiivistunnelmaiseen kirjastoomme verrattuna kovin kolkko ja steriilli ja kaiken lisäksi lukusalissa on sen verran viileä, että keävaatteissa suorastaan paleltaa. Toisaalta steriiliys on vain hyvä, sillä hommat tulee tehtyä nopeammin, kun ei ole mitään muuta mihin huomionsa kiinnittää paitsi lasiseinistä läpinäkyvä kesäinen maisema. Tuntuu vain hassulta, kun päivästä toiseen samat ihmiset tuntuvat istuvan samoilla lukupaikoilla ihan niin kuin omassa kirjastossammekin, mutta kukaan ei vaan puhu kenellekään mitään. Monesti on tehnyt mieli ruveta kyselemään tuntemattomalta vierustoverilta kuulumisia, mutta välillä tekee ihan hyvää olla poissa Juslenian 3. kerroksen mikrokosmoksesta. Hommaa onkin vielä runsaasti: Laskin, että täytyy kääntää 2 sivua päivässä, jotta saisin homman valmiiksi suunnitelman mukaisesti ennen Nuijasotaan lähtöä. Sitten voi siellä rentoutua hyvällä omalla tunnolla ja olla hetkisen ajattelematta Ciceroa.