sunnuntai 14. elokuuta 2011

Nyt on elokuu ja...

Elokuussa on tapahtunut paljon sellaista, josta en ole kauheasti täällä tai muilla sosiaalisen median palstoilla huudellut. Tässä tulee pieni tiivistelmä.


Elokuun ensimmäisenä teen viimein ratkaisuni, pakon edessä. Silloin on nimittäin viimeinen päivä, kun pitää ilmoittautua läsnä - / poissaolevaksi kouluun. Pitkän harkinnan jälkeen kirjaudun poissaolevaksi henkisistä syistä vuodeksi. Siitä mahdollisuudesta oli ollut keväällä puhetta tuutoropettajan ja terveydenhoitajan kanssa, jos kesän lopulla tuntuu vieläkin siltä, ettei enää jaksa.


Samana päivänä käyn Elsalla hakemassa harjattua pellavaa tyynyni täytteeksi. Lepertelen maailman ehkä positiivisimmalle vauvalle teekupposen äärellä. Tuntuu hassulta, miten pienille asioille vauvat voivatkaan nauraa ja hihkua. Haluaisin ehkä itsekin välillä saman kyvyn. Täytän tyynyn ja otan sen koekäyttöön löhöämiseen.

Elokuun toisena itken työkkärissä. Saan kuulla, että työmarkkinalain mukaan olen edelleen päätoiminen opiskelija, enkä olisi täten oikeutettu työttömyystukeen. Työttömyystukea saisin vasta, kun eroaisin koulusta lopullisesti. Päädymme kuitenkin siihen, ettei siinä olisi minun tilanteessani juurikaan järkeä, sillä opintoni ovat kuitenkin jo suhteellisen pitkällä ja uudelleen hakeminen ja kokonaan alusta aloittaminen turhan työlästä.


Käyn samana päivänä itkemässä myös sossun luukulla. Jos ei minulla ole muita tukimahdollisuuksia, olen oikeutettu sentään toimeentulotukeen. Molemmissa paikoissa kysytään tarkkaan päätökseni syitä, syyllistävästi. Heiluttelen lähetettäni psykiatrille syykuun alkupuolella. Koen voimakasta painostusta kokonaan koulusta eroamiseen, jolloin olisin pienempi taakka yhteiskunnalle.

Elokuun kolmantena täytän Kelan lomakkeita yleisen asumistuen hakemiseksi. Sitten lähden yliopistolle lukemaan museologian sivuainekokeeseen Aarnipuun mielenkiintoista Turun linna -aiheista kirjaa. Tällä kertaa haen jatko-opiskelijoiden kiintiössä, joka on kolme henkeä. Mahdollisuudet päästä sisään ovat siis varsin pienet, mutta päätän silti yrittää.

Lounastan Aidanin kanssa ja lähden hakemaan piirakkavuokaani hänen luotaan. Minä neulon teekupin äärellä, kun ”herra” asentaa lamppuja uuden kämpän kattoon. Saan lisää täytettä ja puran lituskaisen tyynyn täyttöaukon.


Elokuun neljäntenä luen museologiaa ja tapaan ystävän yliopistolounaalla. Pukeudun myös julkisesti kamalanihanaan pantterihaalariin, mikä herättää hämmennystä niin Facebookissa kuin Turun kaduillakin. Erityisesti pukeutumiseni hämmentää, koska en ole kymmeneen vuoteen käyttänyt julkisesti housuja muuta kuin välttämättömissä erikoistilanteissa.

Syömme Tuomiokirkkopuistossa jäätelöä ja minä neulon irlantilaisneuletta. Päätämme mennä katsomaan viimeistä Harry Potteria ex tempore. Leffan jälkeen on nostalginen olo. Mietin, olisinko kymmenen vuotta sitten ajatellut katsovani elokuvasarjan viimeistä osaa Suomen Turussa. Yksi aikakausi elämästäni on lopullisesti päättynyt.

Elokuun viidentenä matkustan viimeisillä rahoillani Tampereelle, pantterihaalarissa totta kai. Kotirantojen pantteri kiidätetään hetimiten kotirantojen kesärengiksi Lempäälään. Piikkikorot uppoavat mutaan, kun ongimme lahdesta juuri niitettyjä ulpukoita, kokoamme ne keoksi ja kärräämme tontin reunaan. Lehmät ammuvat kummissaan hassulle näylle, mutta pitäähän kesärengilläkin tyyliä olla.

Samalla rantasauna lämpiää. Lempeistä löylyistä hyppäämme siivottuun lahteen. Ihaninta on se, että hetkeksi tukiviidakon epävarmuus kaikkoaa mielestä. Yöllä kiidämme ystäväni kanssa takaisin Tampereelle.

Elokuun kuudentena kärttyän ja kiukkuan. Minun ja Itellalla työskenteleväni ystäväni vuorokausirytmit eivät oikein sovi yhteen. Minut roudataan autoon jo ennen aamuyhdeksää. Aamupirteä kuski esittelee Pispalaa, ja minä yritän pitää silmiäni auki. Syömme Pyynikin harjulla kuuluisia munkkeja aamun ensimmäisten asiakkaiden joukossa raikkaassa tuulessa ja keinumme Pispalan näköalapuistossa.

Iltapäivällä olen niin väsynyt, että valitsen kauan odotetun lutkamarssin sijaan luopiona päiväunet. Tukiasiat hermostuttavat, pelkään tehneeni väärän ratkaisun. Päiväunien jälkeen maalaan naismuotokuvan alkoholivoittoisessa taideterapiassa raparperiliköörin säväyttämänä. Illan pimetessä käymme vielä katsomassa Honkongin pihalla seisovaa söpöjen betoniporsaitten laumaa.

Elokuun seitsemäntenä matkaan Tampereelta Koskenpäälle. Tampereella käyn aamupäivällä vielä muun muassa Villa Macin nykytaiteen näyttelyssä. Näen kissani parin viikon eron jälkeen. Riitelen isäni kanssa muun muassa teekupeista. Ihailen uudelleenlaatoitettua saunaa.

Elokuun kahdeksantena matkaan autolla Turkuun. Riitelemme verisesti isäni kanssa matkalla. Matkalla saan Kelasta puhelun, olen oikeutettu yleiseen asumistukeen!

Minä haluaisin muuttaa johonkin ehkä hiukan pienempään asuntoon vähänkauemmaksi keskustasta. Isäni vastustaa jyrkästi. Sanon, ettei vanhemmilleni pitäisi kuulua minun asumisjärjestelyni yhtään, olenhan aikuinen ihminen.

Ehkä asiat kärjistyvät, kun tilanteeni on nyt muutenkin todella epävarma. Illalla kirjoitan Facebookissa vanhemmista ja heidän ärsyttävyydestään. Kaikesta huolimatta sain isältä käytetyn television, korjatun pyörän ja hiukan rahaa elämiseen. Tiedän myös olevani aina tervetullut kotiin, ristiriidoista huolimatta.

Elokuun yhdeksäntenä olen väsynyt viikonlopusta. Käyn kuitenkin Samppalinnassa vesijuoksemassa ja selvittämässä päätäni. Iltapäivällä menen lääkäriin. Illalla menen Vaakahuoneelle, mutta en ole tanssituulella. Tutuksi tullut baarimikko saa minut kuitenkin hymyilemään. Lähden aikaisin kotiin.

Elokuun kymmenentenä käyn kahvilla koulukaverini luona. Saan juuri leivottua porkkanakakkua ja kuntosalilahjakortin. Käyn jo samana iltana Bodybalancessa. Huomaan, että en olekaan aivan rapakunnossa. Seuraavana aamuna löydän itseltäni myös uusia lihaksia.

Lahjakortti oikeuttaa viiteen ilmaiskertaan elokuun aikana, joten syksy lähtee hyvin käyntiin. Tarkkailen työväenopiston tarjontaa ja haaveilen joogasta ja kuubalaisesta tanssista. Boogie Woogie ja tiede- ja taidepiiri mennevät jälleen kerran päällekkäin.

Elokuun yhdentenätoista olen aktiivinen syystoimija. Luen ahkerasti kokeeseen ja teen suursiivouksen. Lattiapinta-ala on raivattu papereista ja vaatteista. Järjestän hyllyni, ostan uusia kansioita ja viherkasveja kuolleiden tilalle. Näin siistiä täällä ei ole ollut vuoteen! Alkaa tuntua siltä, että elämä viimein voittaa. Saan myös valmiiksi Aidanin syysneuleen.

Käyn myös vuokranantajani luona kuulemassa, että olen paha passiiviopiskelija. Minut voitaisiin kuulemma häätää opiskelija-asunnostani vaikka välittömästi. Saan kuitenkin pitkin hampain vielä puolen vuoden jatkosopimuksen. Maanantainen riita oli siis täysin turha.

Elokuun kahdentenatoista luen kokeeseen ja siivoan vähän lisää. Saan myös viimein toimeentulotuen. Illalla vietämme opettajaystäväni kanssa lomanpäättäjäisiä. Syömme Paninissa törkeän hyvää pitsaa.

Istumme illan pimetessä elegantisti Pinellan nahkasohvilla kulttuurin ympäröimänä. Vähätorilla olevalla lavalla on katukaraoke. Porthanin puiston on vallannut alakulttuuripääkaupungin Taideslummi. Musiikillinen kakofonia täyttää elokuisen illan.

Elokuun kolmastoista on elokuun toinen lauantai. Kahvittelemme ystäväni kanssa Cafe Artissa. Puhumme hänen raskaudestaan, ensi syksyn häistä, polttareista, tyhmistä hääleikeistä. Tuntuu taas jotenkin pelottavan aikuiselta.

Illalla näen vastapainoksi vanhoja ainejärjestötovereita Juslenialla pussikaljoittelun merkeissä. Kerron elämänmuutoksestani. Korkkaamme skumpan ystäväni ostaman yrityksen, Antikvariaatti Omituisten opusten kunniaksi. Pullo kuohahtaa ja kesämekkoni saa skumppakasteen.

Elokuun neljäntenätoista kirjoitan blogia, vaikka pitäisi lukea tenttiin. Tunnin päästä kokoustamme syksyn tanssileiristä. Sen jälkeen keskitymme käsityösunnuntaihin. Elämä on oikeastaan aika hyvä.

1 kommentti:

-Jonna kirjoitti...

Oi miten puhutteleva kirjoitus. Hienosti jaksat pitää kiinni omista ajatuksistasi, vaikka yhteiskunnan "tukiverkko" painostaisi vaikka mihin.

Paljon voimia sulle, oot tosi tempikäs, vaikka välillä väsyttääkin ja sekin on ihan sallittavaa.