Ompeluprojekteja ja myöhästyneet turnajaiskuulumiset

Hyvin levätyn syysloman viikon jälkeen ollaan jälleen kotikoneen ja nopeamman nettiyhteyden ääressä ja on aika kirjoitella viikko sitten vietetyistä kruununturnajaisista ja julkaista muutamia kuvia syksyn aikana valmistuneista/valmistuvista ompeluksista. Oli kivaa ollla tapahtumassa pitkästä aikaa ja nähdä myös muutamia enitisiä Hirvenkylän asukkeja muutamaan vuoteen. Itse turnajaistapahtuma eli ulkosalla istuskeleminen noin pari tuntia kylmässä viimassa toi jälleen esille talvivarusteideni riittämättömyyden ja monta kertaa tuli mieleen, että oliko sittenkään hyvä idea jättää villaviittani kotiin tilanpuutteen takia ensimmäistä kertaa harrastushistoriani aikana. Mutta onneksi järjestäjien tarjoamat kuumat juomat helpottivat tilannetta. Itse turnajaisten voittajiksi selviytyivät Normarkkilaiset Marcus ja Cecilia, joten ei saatu koto - Aarnimetsästämme kuninkaallisia tälläkään kertaa, vaikka kotimaisia kilpailijoita olikin riittämiin.

Turnajaisten lisäksi ohjelmassa oli kuten tavallista pidot, tosin tavallista runsaampina ja maukkaampina. Erityisesti jälkiruokiin oli panostettu todenteolla ja mansikka- mantelisörsselin ja ruusukerman kanssa erilaiset pikkuleivät mahtuivat siihen kuuluisaan jälkiruokavatsaan vielä raskaan aterian päätteeksi. Suuri kiitos siis Evalle ja Uffelle säkä muille keittiössä touhunneille!

Illan pitohin sain laittaa päälleni vihdoin ja viimein myös uuden vaatekerran. Tosin epäonnenmekosta jäi vielä hihoista muutama nappi puuttumaan, kun unohdin ne kaikessa lähtötöhötyksessäni sohvalle, vaikka viimeiset ajatukseni ennen lähtöä koskivat sitä, onko nyt ompelemattomat napit varmasti mukana, jotta on puuhasteltavaa junassa. No hiha sitten harsittiin päälle puuttuvien nappien kohdalta illan ajaksi. Ostin sitten suosiolla metalli napit pukuuni kangasnappien tekemisen sijaan, kun aika alkoi käydä vähiin ja tekemistäni kangasnapeista tahtoo aina tulla melkoisen rumia, sienimäisiä joka suuntaan leviäviä palleroisia.

Tein hihoihin sitten tosiaan kesällä ostamani ruutukankaasta pidennykset/ ranteenlevennykset,kun hiha olisi jäänyt muuten turhan lyhyeksi. Hiha istui monivaiheisten ongelmien jälkeen loppujenlopuksi suhtkoht hyvin, vaikka mitään jumppaa siinä ei välttämättä pystyisi tekemään.

Illalla päässä oli myös mekon jämäkankaista tehty pikkuhuppu 1400-luvun ristipistokirjonnoin, josta joku joskus pyysi kuvaa tänne. Uudet letit eivät päässeet vielä kokemaan ensiesitystään, kun eivät paksuutensa tähden sopineet hupun kanssa, mutta pääsevät kyllä sitten viimeistään Sydärissä päähän hunnun kera. Pitäisi vain hommata jostain huntuneuloja niin hupun kuin hunnunkin päässä pysymistä helpottamaan. Kohta vain rupeaa olemaan vaihtoehtoisia päähineviritelmiä niin paljon, ettei oikrin aina tiedä minkä valitsisi.

Laitoin vielä tähän kuvan smokatusta esiliinastani, joka myös oli ensimmäistä kertaa tapahtumassa päällä kuluneena viikonloppuna. Kyseinen esiliina on vain niin hieno, että saa koko ajan olla varuillaan ettei pyyhkisi likaisia käsiään siihen niin kuin vanhaan helpommin pestävään versioon...

Tapahtuman kylmyyden innoittamana aloitin myös kauan suunnitelmissa olleen hiukan pitemmän hupun ompelun pinkin helvetinikkunan jämäkankaista. Tulevaan huppuun saa kädet kätevästi sisälle lämpimään ja kangasta jäi vielä yli samaa sarjaa olevia hansikkaita varten. Hupun pituus ulotuu hiukan vyötärön alapuolelle. Sormet syyhyäisivät myös tehdä huppuun kirjontoja Sahralta turnajaisista ostetuista kasvivärjätyistä langoista, mutta hoidetaan nyt ompelupuolta ensin....

Turnajaisten aaton mietteitä

Tänään se kauan odotett hetki viimein koittaa eli Drachenwaldin kruununturnajaisiin lähtö. Vielä on paljon tehtävää ennen kuin Kiljavalle asti päästään: viimehetkeen jääneestä puvun viimeistelystäni uupuvat vielä nappien kiinniompelu ja parinkymmenen napinrteiän ompelu, joka onneksi sujunee suhtkoht nopeasti. Sen lisäksi pitää vielä pakkailla ja siivoilla kämppää niin, että on sitten kivempi tullas väsyneenä reissusta kotiin. Kaiken lisäksi viimeviikkoinen graduseminaarimme siirrettiin professorin kipeyden takia tähän iltapäivään, joten istun kahdesta neljään yliopistolla. Joudunkin ehkä lähtemään Helsingin junalle suoraan yliopistolta ja kissan ainakin käyn heittämässä hoitopaikkaansa ennen kahta. Perinteisen rinkan sijaan meinasinkin saada tapahtumavarustuksen mahtumaan enemmän junaliikenneystävälliseen trolliin, jota on myös ehkä hivenen helpompi kuljettaa mukanaan ympäri kaupunkia. Tapahtumiin lähtö tuntuu käyvän käytännön järjestelyjen kannalta aina vaan hankalammaksi...

Eilen oli myös ensimmäinen gradupalaverinini professorin kanssa ja nyt on aihe hyväksytty, mutta syventävien opintojen Hopsiin palataan myöhemmin vielä uudestaan. Aiheenani on nyt Todellisuus, perinne ja ideologia Colummellan vilicus ja vilica - kuvauksissa ja keskustelimme mm. siitä minkä tyyppisen muun lähdeaineiston perusteella aihetta voisi lähteä viemään eteenpäin. Lopulta sain 34 sivua sisältävän hakutuloksen Bibliotheca Teubnerian antiikin teoksista löytyvistä maininnoista sähköpostiini ja samankaltaisen joskin lyhyemmän listan aihetta käsittelevistä piirtokirjoituksista. Tästä on sitten hyvä lähteä viemään hommaa eteenpäin, kunhan vain ensin muilta opiskelujutuilta kerkiäisi...

Keskiviikkona vietettiin tosiaan luonani Unikankareen kokkausiltaa, jonne enn ollut muilta kiireiltäni muistanut pistää pystyyn minkäänlaista ennakkoilmoittautumista. Ajattelin etukäteen, että hyvä jos 4 ihmistä tulee kokkailemaan. No, paikalle saapui lopulta 10 henkeä. Muutenkin hyvin menneen intron jälkeen on harrasteilloissamme alkanut kulkea ilahduttavan paljon uutta väkeä. Puhuin hiukan keskiajan keittiön lähteistä ja teimme piirakkaa ja friteerattuja omenoita kesällä ostamstani The Forme of Curya käsittelevästä keittökirjasta.

Tart de Brymlent

piirakan pohja ja ylimääräistä päälliseen

2 rl voita

2 viipaloitua päärynää

2 viipaloitua omenaa

( 6 cubeb-pippuria rouhittuna)

0,5 dl valkoviiniä

2 rl sitruunamehua

2 rl ruskeaa sokeria

inkivääriä

muskottipähkinää

kanelia

0,25 dl rusinoita

10 kuivattua luumua

6 taatelia

6 kuivattua viikunaa

400 g lohta

3 rl herukkahyytelöä

2 rl maitoa

Esipaista pohjaa 220 asteessa 10 min. Sulata voi kattilassa ja ruskista kevyesti omenat ja päärynät. Yhdistä viini, sokeri, mausteet ja kuivatut hedelmät ja lisää joukkoon. Kuumenna seosta sekoittaen n. 15 min. Levitä hyytelö pohjan päälle ja yhdistä kala hedelmäseokseen ja täytä piiras. Laita kansi paikoilleen ja Levitä maitoa kannen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 30 -40 min.

Valmiista piirakasta tuli aika jytäkkää, sillä korkeutta piirakalla oli riittämiin. (Irtopohjavuokani oli ihan reunojaan myöten täynnä) Kala ja kuivatut hedelmät olivat eksoottinen yhdistelmä, mutta maistuivat siltä hyvältä yhdessä. Pienenä miinuksena tosin se, ettei lohi päässyt juurikaan esille muitten vahvojen makujen takaa. Joku kommentoi, että piiras maistui ihan joululta, mutta niin kai suurin osa laittamistani keskiaikaresepteistä mausteitten takia...

Fritors of Apples

Taikina

1 dl jauhoja

0.5 tl suolaa

sahramia

1 muna

1.5 dl olutta

Friteeraus

6 isoa omenaa

6 tl öljyä

Sekoita taikinan ainekset kulhossa. Siivuta omenat ja pyöritä siivut taikinassa ja friteeraa öljyn ja mausteitten kera. Kuivaa friviteeratut omenat pyyhkeeseen.

Näistä en henkilökohtaisesti pitänyt niin paljon kuin piirakasta, mutta muut kyllä pitivät. Oma inhoni johtui varmaan vahvasta oluen mausta. Olut ja sahrami muodostivat yhdessä vahvan makuyhdistelmän ja myös seoksen haju oli aikalailla kaamea. En ollut ikinä friteerannut mitään, mutta pienten alkukankeuksien jälkeen sekin alkoi sujua. Ohjeen mukaan omenagt voisi tarjoilla mantelimaidon kera, mutta se jäi meiltä tällä kertaa väliin. Nyt odottaa vain valtava tiskivuori...

Viikon haasteet

Kuluva viikko on jälleen ohjelmassaan kiireinen kuten niin monet viikot ennen sitä. Sen siitä saa kun sotkeutuu josjonkin näköiseen organisointiin ja yhdistystoimintahärpätykseen. Onneksi loistava viime viikonloppu afrikkalaisesta ruuasta nauttien ja äskeinen jumppatunti pitkästä aikaa kompensoivat viime viikkojen stressialtista ilmapiiriä. Ihanaa on myös se, ettei tällä hetkellä tarvitse lukea minkäänlaiseen tenttiin, vaikka hommaa muuten riittäneekin. Pitäisi kuitenkin hoitaa tällä vielä viikolla sekä vuosijuhlajärjestelyjä sekä Aarniwalcean latinan kielen opiskelua käsittelevän artikkelini viilaustakin.

Ensi viikolla on minulle sca-elämän syksyn kohokohta Kruununturnajaiset, jonne pitäisi saada valmiiksi se pahanonnen mekko, jonka vaiheita olen tässä blogissani niin monasti kuvaillut. Uta sovitti hihat mekkoon erinomaisella asiantuntemuksellaan pari viikkoa sitten pidetyssä osallistujaryntäyksen kokeneessa Unikankareen käsityöviikonlopussa, joten nyt ompelu-urakasta puuttuu enää hihojen napitus. Puvun suurimmaksi ongelmaksi osoittautui lopulta se, että puvussa oli miehustan puolella liikaa ylimääräistä, joten sivusaumoista joutui ottamaan jonkun verran sisään. Tuloksena oli lopulta hyvin tyköistuva mekkomalli. Valiteettavasti olin vain saksinut miehustakangasta olkapäitten kohdalta niukaksi, joten hihoista tuli nyt harmillisen lyhyet ja suunnittelin laittavani niihin jonkinmoiset pidennykset, jos aikaa riittää. Luovuin myös puvun vuorista ja tein sen sijaan jäljellä olevasta vuorikankaasta kapeat tukikaistaleet kaula-aukkoon, helmaan ja hihan suihin villakankaan venymistä estämään. Hiukan kiire mekon kanssa siis jo on, mutta enköhän saa sen valmiiksi...

Tulevassa tapahtumassa minulla onkin pitkästä aikaa näin paljon uutta päällä: mekon lisäksi Nuijasodan jälkeen ovbat valmistuneet niin kirjottu huppu, uudet sukat, smokattu esiliina kuin huntuviritelmä ja Novitan tähän käyttötarkoitukseen mainiosta Huopanen - langasta valmistuneet tekoletitkin.

Kiirettä viikkoon tuo myös huomenna luonani järjestettävä Unikankareen lähinnä kai uusille harrastajille suunnattu kokkausilta. Kiireellisen aikataulun vuoksi olen vasta vähän alustavasti miettinyt, minkälaista sapuskaa huomenissa laitamme. Olen katsonut jo reseptit suurin piirtein valmiiksi, joten lähinnä täytyy muuttaa jenkkiläisiä mittayksiköitä meikäläisiksi ja tehdä kauppalistaa huomista varten. Laitan sitten kokkauskokeiluistamme jossain vaiheessa jotain tännekin.

Kasvukipuja

Olen viimepäivinä miettinyt paljon kasvamiseen ja aikuistumiseen liittyviä kysymyksiä ja ongelmia. Miettinyt, miten oppia asettamaan jokapäiväisiä piikuongelmia ja elämän karuja tosiasioita jotenkin aikuisempaan ja seesteisempään viitekehykseen. Aprikoinut, miten oppia sietämään yksinäisyyttä, sitä toisinaan sietämätöntä tunnetta, että pohjimmiltaan on tässä elämässä ihan yksin, eikä täältä saa lähtiessään ketään mukaansa, vaikka kuinka haluaisi, eikä kukaan voi loppujen lopuksi kokonaan ymmärtää toisen aivoituksia ja maailmankuvaa lukuisista yrityksistä huolimatta.

Olen miettinyt pitkään, miten oppia sopeutumaan yksinasujan elämään, siihen, että kotiin tullessa ei siellä odota kuin nälkäinen kissa ja läjä tiskaamattomia astioita ja siihen, ettei ehkä mitään muutosta tilanteeseen olekaan ikinä odotetettavissa. Miten saada uskoteltua itselleen, ettei mistään ilmesty lapsuuden satujen tapaan yhtäkkiä ritaria valkoisella ratsullaan elämäni kiemuroita oikaisemaan, ellen ensin lähde etsimään muutosta ja ratkaisua itsestäni? Miten oppia tyytymään vähään ja tajuamaan, ettei elämässä voi saada kaikkea sitä kivaa mitä joskus typeryydessään kuvitteli? Miten oppia ymmärtämään, että loppujen lopuksi on itse vastuussa omasta elämästään ja tulla vielä toimeen sen suuren vastuunsa kanssa?

Tämä viikko on kuitenkin ollut huomattavasti perempi kuin edellinen. Kaunis ilma on houkutellut minua kävelylle useana iltana kävelylenkille ihailemaan kaunista syksyistä Turkua keltaisine puineen ja putoavine lehtineen. Olen ravannut kokouksesta kokoukseen, osittain ehkä tietoisestikin piilotellut ahdistustani näennäisen toimeliaisuuteni alle. Aika on mennyt myös huomisen historian tenttiin lueskellessa, uuden pukuni viimeistelyn ohella. Ehkä on ihan hyvä pysähtyä välillä pohdiskelemaan, ainaisen suorittamisen sijaan. Tuntuu, että olen viimeinkin pitkästä aikaa tajunnut jotain uutta itsestäni.

Sydäntalven juhlan mainostusta

Pitkän aherruksen ja pienten teknillisten alkukankeuksien jälkeen ovat nyt järjestämäni tammikuun Sydäntalven juhlan nettisivut valmiit ja ilmoittautumisia otetaan vastaan. Tarjolla on varmasti hyvää seuraa, mielenkiintoista ohjelmaa ja maukkaat ja täyttävät pidot, joten kannattaa siis osallistua ja lähteä uutena harrastajanakin rohkeasti mukaan katsastamaan tunnelmaa. Sydäri järjestetään edellisten vuosien tapaan Sauvon Ahtelassa lyhyen ajomatkan päässä Turusta 16-18.1 2009. Tervetuloa siis sydämellisesti mukaan talven pimeyteen valoa tuovaan tapahtumaan!

Tapahtuman nettisivut

The imitation of life

Näin krapulapäivänä tulee pohdittua elämän ja erityisesti bilettämisen teennäisyyttä. Erityisesti yöelämäösä tuntuu vain kovin harvoin törmäämään kenhenkään aitoon ihmiseen, joka ei piilotteleisi huolellisesti muita varten rakennetun julkisivun takana. En usko, että perusbaarissakävijä on sen teennäisempi tai pinnallisempi kuin muutkaan ihmiset, mutta jotenkin se ympäristö vain tuntuu ruokkivan liikaa ulkokuorta sen tärkeimmän eli sisimmän kustannuksella.

Itsekin huomaan piilottelevani luomani teeskennellyn itsevarmuuden, lyhyen hameen ja korkokenkieni takana omaa herkkää ja arkaa sisintäni; en uskalla tulla esille aidosti omana itsenäni. Sen takia en kovin usein käykään baareissa, sillä en vain jotenkin tunnu kuuluvani siihen ympäristöön ja humalassa ihmisistä tulevat usein esille ne negatiivisimmat puolet. Joku suomalainen nykynaisrunoilija kirjoitti aiheesta joskus hienon runon (Nimeä en tietystikään muista, mutta muistaisiko joku?) , jossa todetaan tälläytymisestä juhliin suurinpiirtein näin: Piikkikuoreni on valmis kukaan ei lähesty minua, enkä minä ketään. Siksi pidän enemmän illanvietoista tuttujen ystävien seurasssa, jolloin kenenkään ei tarvitsisi vetää mitään rooleja.

Mietin myös rooleja ja niitten takana piilottelemista laajemminkin elämässä. Itse olen vuosikausia hiukan ehkä halveksuenkin suhtautunut muitten ihmisten egonbuustaamiseen ulkoisilla seikoilla, ja siihen, että niin harvat uskaltavat aidosti tulla esille sellaisina kuin he ovat. Olen kuitenkin tajunnut, että on sitä syntipukin vikaa minussakin ja ehkä olen näinä vuosina kadottanut ulkoisesta olemuksestani sen herkkyyden ja avoimuuden, mikä minulla joskus oli. Pyrkinyt liikaa miellyttämään muita olematta rehellinen itselleni ja niille arvoille ja ihanteille, joita haluaisin noudattaa. Pitäisi vain oppia jollain taikasanalla poistamaan se piikkikuori tai jääkerros sieluni ja sisimpäni ympäriltä, ennen kuin olen valmis todelliseen ihmissuhteeseen.

Murheille stop

Lokakuu on alkanut hyvin sateisissa ja alkakuloisissa tunnelmissa. Jotenkin tuntuu, että elän semmoista suurta kehityksen ja käännekohtien aikaa ja muutoshan ei ikinä tapahdu helposti, vaan lukisiä kertoja päätä seinään hakattuani. Olen vain tajunnut paljon itsestäni ja sen, että tärkeintä on toimia niin, että tulee itse toimeen oman itsensä ja tekojensa kanssa, että on uskollinen itselleen ja niille arvoille, joiota haluaisi elämässän noudattaa vertailematta itseään liikaa muihin ja heidän arvoihinsa. Uskon, että jokainen alakuloisuuden ja epätoivoisuuden kausi kehittää ihmistä: Olisihan luonnotonta, jos pystyisi vuosikausia vain suorittamaan pysähtymättä välillä miettimään, kuka oikeastaan on ja minnepäin haluaisi lähteä, onko menossa oikeaan suuntaan elämässään. Pitäisi vain antaa itselleen tässä vahvojen ihmisten yhteiskunnassa myös lupa olla heikko, kun siltä tuntuu.

Mutta iloisempiin asioihin... Sain Utalta keskiviikona lainaksi kopioiden ottamista varten espanjalaisten kuninkaallisten hautojen tekstiililöydöistä kertovan kirjan Vestiduras Ricas - El Monasterio de Las Huelgas y su Epoca 1170-1340, joka ainakin kuviensa puolesta on museojulkaisujen aatelia, sillä vähäisellä espanjan kielen taidollani en tekstistä kovinkaan pajlon ymmärrä. Hämmästyttävän hyvin säilyneet puvut, kirjonnat ja muut asusteet on kuvattu isoin selkein värikuvin ja miltei jokaisesta esineestä on vieressä myös detaljikuva, josta esimerkisi kirjontojen pistot pystyy helposti laskemaan. Espanjalainen muoti tuntuu olvan värikkyydessään ja maurivaikutteissaan ihan omaa luokkaansa. Haaveilen tekeväni joskus kirjan perusteella ihanan kirjoneuleella toteutetun tyynyn ja kirjassa oli myös eräs ihanan värikäs 1340-luvun ristipistomalli, joka on ällistyttävän moderni ja tuo vähän mieleen 70-luvun folklore-henkisen muodin. Harmi vain, ettei kopiokone pysty värikylläisyyttä tallentamaan. Viikonloppuna onkin sitten Unikankareen puvuntekoviikonlopun vuoro ja aika ainejärjestömme vuosittaisen syyskokouksen.