sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuosi, kuukausittain


Tammikuussa 

 olin innoissani tulevasta muutosta. Olin käynyt katsomassa uutta asuntoa Kaskentiellä uudenvuoden aattona ja ihastuin puutaloidylliin heti ensi silmäyksellä. Pääsin muuttamaan kuun loppupuolella. Sain myös soiton Yleltä ja Tuhkimotarinoiden ohjaajan kanssa käytiin ensimmäiset alustavat haastattelut. 

Helmikuussa 

 sisustin uutta asuntoa ja kiinnitin ostamiani hauskoja norsukoukkuja seinään. Osallistuin Sydäntalven juhlaan uudessa italialaisessa mekossani.  Kuun toiseksi viimeisenä päivänä täytin 26 vuotta ja pidin tapauksen kunniaksi synttärituparit. Kävin Helsingissä Tuhkimotarinoiden koekuvauksissa ja pari viikkoa myöhemmin Ihoakatemiassa kartoituksessa. Nyt oli jo selvää, että minusta tulee tosi-tv-tähti. 



Maaliskuussa

  vesijuostiin. Hommasin työttömän liikuntarannekkeen ja kävin uimahallilla parisen kertaa viikossa. Tutustuin uuteen elinympäristööni lenkkeillen. Paino lähti laskuun ja panostin uudenvuoden lupaukseeni opetella syömään kasviksia. Tein paljon pinaattipastaa, purjomunakasta ja hedelmärahkoja. 

Huhtikuussa

 elämä jatkui totuttuun tapaan terveellisyyteen panostaen. Tein yhä pitempiä lenkkejä. Osallistuin keskiaikatapahtumaan, joka oli kaveriporukallemme melkoista draamaa. Mutta siitäkin onneksi selvittiin.  Pidin myös muutaman viikon Turku-aiheista valokuvausblogia Lilyssä, mutta se sitten jäi, vaikka tarkoituksena oli päivittää blogia säännöllisesti. 



Toukokuussa

 tehtiin kenkiä Elinalla. Sain elämäni ensimmäiset keskiaikakengät valmiiksi kesäkuun alussa. Koska kaavat kenkiin oli piirretty ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten, kyseessä oli iso saavutus. Maauimalan ovet avautuivat ja pääsin kesälaitumille vesijuoksemaan. 

Kesäkuussa

 törmäsin Suskiin maauimalassa aamuvarhaisella. Sain kysyttyä mieltä askarruttavia kysymyksiä Sotkasta ja pääsin ekalle purjehdukselleni. Vietin myös ikimuistettavan juhannuksen saaristossa Sotkan kyydissä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla minusta leivottiin filmitähti Tuhkimotarinoiden kuvauksissa. Alkuviikosta kuvaaminen jännitti, mutta loppuviikosta oli jo paljon itsevarmempi olo. 



Heinäkuussa 

 nautittiin kesästä. Uin miltei joka päivä sekä meressä, että maauimalassa. Pääsin osallistumaan Nuijasotaan ensimmäistä kertaa vuosiin, tosin vain muutamaksi viikoksi. Olen kiitollinen siitä, että sain yöpyä mestari Tofan teltassa sen viimeisellä matkalla ennen sen tuhoamista. Meininki oli muuttunut entisaikojen pienistä ja tunnelmallisista Nuijasodista aika paljon suuremmaksi ja komeammaksi. En ole ihan varma, onko muutos hyvä asia vai ei. 


Elokuussa 

 jatkoin Nuijasodassa saamaani laulunsanojen rustaamisinnostusta. Aloin kutsua lyyrikoitani leikkisästi rupisiksi riimeiksi. Muinaistulien yönä yövyttiin Sotkan väen kanssa asiaankuuluvasti Kuusiston piispan raunioilla. Turussa nautittiin luonnon omista muinaistulista eli kovista ukkosista useanakin yönä.


Syyskuussa

 aloitin monta uutta liikuntaharrastusta Työväenopistossa. Aloitin uudelleen itämaisen tanssin ja torstaisin tanssin kuubalaisia tansseja. Maanantaisin jatkuivat totuttuun tapaan historialliset tanssit Kuuvuoressa.  Samalla uintiharrastus jäi vähän vähemmälle ja lopetin toistaiseksi lindy hopin. 


Lokakuussa

 stressasin Kuningaskunnan yliopiston ruokasuunnitteluista. Brinkhallin keittiö oli tavallista leirikeskuskeittiötä haasteellisempi paikka pitojen kokkaamiseen. Loppukuusta selkä oli jumissa ja yöunet jäivät vähiin.  Ohjelma tuli viimein ulos televisiosta ja ei siitä onneksi mitään sen suurempaa kohua noussut. Päivitin vaatekaappiani Tuhkimotarinoiden innostamana ja tein paljon hyviä löytöjä alennusmyynneistä. 


Marraskuussa 

 tein pastaa pastakoneella ensimmäistä kertaa ikinä Kuningaskunnan  yliopistoa varten. Selvisin pitojen kokkaamisesta, vaikka ikinä ei ole mennyt aikataulujen kanssa niin tiukaksi keittiössä. Viikkoa myöhemmin nautin rentouttavasti pikkujouluviikonlopusta Härkälinnassa Sotkan väen kanssa. Oli virkistävää jakaa näkemyksiä eri seuroissa harrastavien ihmisten kesken. 


Joulukuussa 

 tuli täyteen vuosi työttömänä. Suunnittelin Unikankareen pikkujoulujen ruokia ja haaveilin hiihtämisestä.  Huomasin, miten paljon uusia taitoja olen vuoden aikana eri harrastuksissa oppinut. Esitin pikkujouluissa itsesanoittamani laulun, mikä oli minulle iso asia. Loppukuusta rentouduin vanhempien luona maalla ja kehitin itselleni koirakuumeen. 

Yhteenveto: 

 Vuosi on ollut kokonaisuutena kohtuullisen hyvä. Vaikka vaikeita hetkiäkin on ollut, olen keskimäärin hivenen tasapainoisempi ihminen kuin vuosi sitten. Olen oppinut itsestäni paljon uusia puolia. Olen yrittänyt hahmottaa uudelleen kykyjäni ja sitä, mitä minä oikein elämältäni haluan. Matka ei kai ole koskaan valmis, mutta eteenpäin kuitenkin aina mennään. 

Onnistuin myös kohtuullisesti terveellisyyspyrkimyksissäni, vaikka loppuvuodesta en panostanut asiaan niin paljoa. Opin syömään kasviksia ja jopa pitämään niistä. Ruokavalioni ei ole enää niin lihapitoinen kuin aikaisemmin. Paino ei ehkä pudonnut niin paljon kuin olin toivonut, mutta vähän kumminkin. Löysin myös uudelleen liikunnanriemun ja panostin arkiliikuntaan. Kunto kohosi pikkuhiljaa. Kannatan hitaita pieniä muutoksia suuren kertarysäyksen sijaan. 

Parannettavaakin kuitenkin on. Olisin voinut saada työllistymisrintamalla enemmänkin aikaiseksi. Toisaalta ajattelin, että tämä vuosi on ikään kuin itselleni, pitkästä aikaa. Otin sen mahdollisuutena panostaa hyvään ja terveelliseen ruokaan ja itseni kehittämiseen. Haluaisin kuitenkin päästä käyttämään energiaani johonkin hyödylliseen ensi vuonna ja saada päivärutiineista kiinni. En anna itselleni anteeksi, jos vain olen kotona työttömänä koko ensi vuoden! Haluaisin rohkaistua työn hakijana ja päästä toteuttamaan haavettani omasta kahvilasta sitten joskus. Ehkä siinä voisi olla uudenvuoden lupaus ensi vuodelle? 



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinulle, olen seurannut sinun blogia sen jälkeen kun olit TV:ssä.
Sinusta oli mukava ohjelma, oikein positiivinen.
Sinulla on ollut hyvä vuosi, vaikka olet ollutkin työttömänä.
Minäkin olen työttömänä ja masentunut, en jaksa saada mitään aikaseksi, istun vaan tietokoneella.