tiistai 14. helmikuuta 2012

Kyökin puolella

Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen vietin Sydäntalvenjuhlaa muussa roolissa kuin pääkokkina tai pääjärjestäjänä. Oli hienoa päästä viettämään Sydäri suurimmaksi osaksi salin puolella pitkästä aikaa.


Lauantaiaamupäivänä fiilikset olivat vähän erilaiset. Olimme viettäneet suurimman osan tapahtumasta siihen asti kahdestaan pääkokin kanssa keittiössä. Tapahtumaan oli yritetty saada kokoaikaista apulaista, jolle oli budjetoitu ilmainen pääsy tapahtumaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut tarjonnut apuaan huuteloista huolimatta.


Olimme huutaneet salin puolella apulaisia jo kolme kertaa sinä aamuna, lähes tuloksetta. Lopulta pidin salin puolella pienimuotoisen saarnan. Saarnan siitä, että tapahtumissa ihmiset ovat osallistujia eivätkä asiakkaita. Minulle se tarkoittaa sitä, että jokainen tekee oman pienen osansa silloin tällöin. Tällöin kenenkään työtaakka ei nouse aina kohtuuttoman suureksi.


Pitäisi myös muistaa, että tapahtumat tehdään harrastajapohjalta vapaaehtoisvoimin. Pidoista peritään vain raaka-ainekustannukset ja kukaan ei saa aherruksestaan palkkaa.


Tasokkaat pidot pilkkahintaan eivät synny yksin, kaksin tai kolmin, vaan mukaan tarvitaan suuren joukon työpanosta. Vaikka yleensä keittiössä onkin pari ilmaista keittiöapulaista, se on silti vain minimi. Silti tarvitaan aina ylimääräistä väkeä tiskaamaan, pilkkomaan vihanneksia, täyttämään piirakoita ja pyyhkimään pöytiä.


Ainakin minun keittiööni saa aina tulla tarjoamaan apuaan. Keittiöön tuleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joutuisi pakkotyöhön koko tapahtuman ajaksi, vaan parin tunnin työpanosta. Mitä enemmän saadaan apulaisia, sitä vähemmän yksittäinen ihminen joutuu tekemään.


Toisaalta saarnani jälkeen huomasin jälleen seuran hienouden. Ihmisiä alkoi virrata keittiöön. Vaikka tilanne vaikutti aamulla epätoivoiselta, pidot saatiin sitten kasaan. Minäkin pääsin salin puolelle seurustelemaan.


Saarnani kirvoitti myös keskustelua siitä, miten keittiö pitäisi tapahtumissa järjestää. Mietimme, miten ihmisiä saisi jälleen positiivisesti aktivoitua keittiöön, saarnaamatta.


Muutamat ihmiset tulivat muistelemaan sitä, miten he nuorempina pilkkoivat hyvällä mielellä lanttuja keittiössä, koska siellä oli kivaa ja seura oli mukavaa. Keittiö oli myös monelle luonteva paikka tutustua ihmisiin harrastusta aloittaessa. Miten saisimme sen rennon lanttujen pilkkomismeiningin takaisin Aarnimetsään?


On ihan ymmärrettävää, että esimerkiksi pienten lasten vanhemmat eivät aina pääse keittiöön auttamaan. On myös ymmärrettävää, että ihmisistä tulee vanhenemisen myötä myös yhä mukavuudenhaluisempia. Jos omia keskiaikakavereita näkee vain tapahtumissa, haluaa toki viettää aikaa heidän seurassaan. Monella on myös nykyään niin hienot vaatteet, ettei niitä halua liata keittiöpuuhissa.


Mutta keittiöön voi tulla aina myös kaveriporukalla. Kuulumiset ehtii vaihtaa siinä pilkkomisen lomassa. Samalla voi nauttia myös juomista, mikäli kokee sen tarpeelliseksi. Keittiössä auttamiseen ei tarvita mitään erikoistaitoja, positiivinen mieli riittää. Sekin on jo paljon, että tulee kysymään kokilta, miten tämä jaksaa ja kiittää ruuasta.


Pyrin itse ainakin siihen, että keittiössäni olisi rento meininki ja kaikilla kivaa. Sisäpiirihuumorin kukka kukkii kokatessa. Keittiöväki saa myös usein pieniä herkkuja kiitokseksi työstään. Keittiössä työskennelleet ovat myös etusijalla sunnuntaina tähteitä jaettaessa.


Keittiöön tuleminen voi myös avartaa omaa harrastuskokemusta. Tapahtuma näyttää varsin erilaiselta keittiön oven toiselta puolelta. Samalla voi tutustua paremmin myös niihin, jotka eivät juuri koskaan ehdi salin puolelle. Sitten voi nauttia pidoista paremmalla omatunnolla tietäen, että on kantanut oman kortensa kekoon.


Silti ei ole reilua, että tapahtumissa raatavat usein keittiössä aina ne samat ihmiset. Toki nämä ihmiset myös pitävät paljon keittiöhommista, mutta välillä itse kukin ansaitsee vapaahetken.


Kun aloitin tämän harrastuksen kymmenisen vuotta sitten, ihastuin yhdessä tekemiseen ja toiset huomioon ottavaan käytökseen. Nyt tuntuu, että käytännöt ja ilmapiiri ovat muuttuneet.


En tiedä, johtuuko se siitä että seura on kasvanut vai siitä että harrastajat ovat keskimäärin paremmin toimeentulevaa joukkoa kuin ennen. Monet ehkä ajattelevat ostavansa palvelua.


Totuus on kuitenkin se, että ellei pitoja saada aikaiseksi vapaaehtoisvoimin, täytyy vastaavasti tapahtumamaksujen nousta reilusti. Se taas rajaa sitä joukkoa, jotka pystyvät harrastamaan keskiaikaa talouden puolesta. Itse haluaisin pitää harrastuksen mahdollisena myös pienituloiselle.


Eikä kyseessä ole pelkästään taloudellinen kysymys: seuran luonne muuttuisi ratkaisevasti kaupallisempaan suuntaan. Ainakin minulle olennaista seurassa on yhdessä yhteisen hyvän eteen toimiminen. Mutta sekään ei toimi, jos suuri osa ajattelee voivansa olla tekemättä mitään tapahtuman eteen.

2 kommenttia:

seeds kirjoitti...

Samaa mieltä, en haluaisi myöskään nähdä tapahtumien liukuvan siihen suuntaan, että "henkilökunta" raataa, ja "maksavat asiakkaat" tulevat paikalle saamaan palvelua.

Monille tosiaan varmaan tuo hintojen nousu ei olisi ongelma, mutta monille muille olisi. Pitäisikö sitten hyvin pienituloisten, esim. työttämien ja opisekelijoiden. alkaa osallistua tapahtumiin vaan työvoimana, kun parempituloiset tulevat paikalle juhlimaan? Sellaista tuskin kukaan haluaisi.

Itseäni on alunalkaen seurassa ihastuttanut myöskin juuri vapaehtoisen ja auliin yhdessä tekemisen meininki, enkä soisi sen kokonaan katoavan. Toivottavasti tästä asiasta saataisin vähän laajempaakin keskustelua aikaiseksi...

-Eliana

Alitsa kirjoitti...

Juuri tästä Mistress Katheryn postasi hetki sitten ja sai aikaan valtaisan vastausvyöryn. Tämä valitettava "palveltavana olon" kulttuuri on levinnyt ilmeisesti koko tunnetussa maailmassa.

Itse viihdyn keittiössä ja minua harmittaa etten etukäteen osannut varautua keittiössä oloon. En siis varannut mitään keittiövaatetta mukaan ja yritykseni keittiötöissä melkein pisti minut pyörtymään.

Ehkä siis ainoa rakentava ehdotus mikä minulla olisi ehdottaa on se, että etukäteen huutelua vähän lisättäisiin. Minun silmiini osui vain yksi sähköposti ja ajattelin (myöskin vanhana talkoohenkisenä sissinä), että olette saaneet riittävästi ihmisiä.

Muutoin liityn närkästyneeseen joukkoon, jonka mielestä iloinen talkoohenki on "se juttu" tässä seurassa.