Vuosi, kuukausittain

Tammikuussa 

 olin innoissani tulevasta muutosta. Olin käynyt katsomassa uutta asuntoa Kaskentiellä uudenvuoden aattona ja ihastuin puutaloidylliin heti ensi silmäyksellä. Pääsin muuttamaan kuun loppupuolella. Sain myös soiton Yleltä ja Tuhkimotarinoiden ohjaajan kanssa käytiin ensimmäiset alustavat haastattelut. 

Helmikuussa 

 sisustin uutta asuntoa ja kiinnitin ostamiani hauskoja norsukoukkuja seinään. Osallistuin Sydäntalven juhlaan uudessa italialaisessa mekossani.  Kuun toiseksi viimeisenä päivänä täytin 26 vuotta ja pidin tapauksen kunniaksi synttärituparit. Kävin Helsingissä Tuhkimotarinoiden koekuvauksissa ja pari viikkoa myöhemmin Ihoakatemiassa kartoituksessa. Nyt oli jo selvää, että minusta tulee tosi-tv-tähti. 

Maaliskuussa

  vesijuostiin. Hommasin työttömän liikuntarannekkeen ja kävin uimahallilla parisen kertaa viikossa. Tutustuin uuteen elinympäristööni lenkkeillen. Paino lähti laskuun ja panostin uudenvuoden lupaukseeni opetella syömään kasviksia. Tein paljon pinaattipastaa, purjomunakasta ja hedelmärahkoja. 

Huhtikuussa

 elämä jatkui totuttuun tapaan terveellisyyteen panostaen. Tein yhä pitempiä lenkkejä. Osallistuin keskiaikatapahtumaan, joka oli kaveriporukallemme melkoista draamaa. Mutta siitäkin onneksi selvittiin.  Pidin myös muutaman viikon Turku-aiheista valokuvausblogia Lilyssä, mutta se sitten jäi, vaikka tarkoituksena oli päivittää blogia säännöllisesti. 

Toukokuussa

 tehtiin kenkiä Elinalla. Sain elämäni ensimmäiset keskiaikakengät valmiiksi kesäkuun alussa. Koska kaavat kenkiin oli piirretty ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten, kyseessä oli iso saavutus. Maauimalan ovet avautuivat ja pääsin kesälaitumille vesijuoksemaan. 

Kesäkuussa

 törmäsin Suskiin maauimalassa aamuvarhaisella. Sain kysyttyä mieltä askarruttavia kysymyksiä Sotkasta ja pääsin ekalle purjehdukselleni. Vietin myös ikimuistettavan juhannuksen saaristossa Sotkan kyydissä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla minusta leivottiin filmitähti Tuhkimotarinoiden kuvauksissa. Alkuviikosta kuvaaminen jännitti, mutta loppuviikosta oli jo paljon itsevarmempi olo. 

Heinäkuussa 

 nautittiin kesästä. Uin miltei joka päivä sekä meressä, että maauimalassa. Pääsin osallistumaan Nuijasotaan ensimmäistä kertaa vuosiin, tosin vain muutamaksi viikoksi. Olen kiitollinen siitä, että sain yöpyä mestari Tofan teltassa sen viimeisellä matkalla ennen sen tuhoamista. Meininki oli muuttunut entisaikojen pienistä ja tunnelmallisista Nuijasodista aika paljon suuremmaksi ja komeammaksi. En ole ihan varma, onko muutos hyvä asia vai ei. 

Elokuussa 

 jatkoin Nuijasodassa saamaani laulunsanojen rustaamisinnostusta. Aloin kutsua lyyrikoitani leikkisästi rupisiksi riimeiksi. Muinaistulien yönä yövyttiin Sotkan väen kanssa asiaankuuluvasti Kuusiston piispan raunioilla. Turussa nautittiin luonnon omista muinaistulista eli kovista ukkosista useanakin yönä.

Syyskuussa

 aloitin monta uutta liikuntaharrastusta Työväenopistossa. Aloitin uudelleen itämaisen tanssin ja torstaisin tanssin kuubalaisia tansseja. Maanantaisin jatkuivat totuttuun tapaan historialliset tanssit Kuuvuoressa.  Samalla uintiharrastus jäi vähän vähemmälle ja lopetin toistaiseksi lindy hopin. 

Lokakuussa

 stressasin Kuningaskunnan yliopiston ruokasuunnitteluista. Brinkhallin keittiö oli tavallista leirikeskuskeittiötä haasteellisempi paikka pitojen kokkaamiseen. Loppukuusta selkä oli jumissa ja yöunet jäivät vähiin.  Ohjelma tuli viimein ulos televisiosta ja ei siitä onneksi mitään sen suurempaa kohua noussut. Päivitin vaatekaappiani Tuhkimotarinoiden innostamana ja tein paljon hyviä löytöjä alennusmyynneistä. 

Marraskuussa 

 tein pastaa pastakoneella ensimmäistä kertaa ikinä Kuningaskunnan  yliopistoa varten. Selvisin pitojen kokkaamisesta, vaikka ikinä ei ole mennyt aikataulujen kanssa niin tiukaksi keittiössä. Viikkoa myöhemmin nautin rentouttavasti pikkujouluviikonlopusta Härkälinnassa Sotkan väen kanssa. Oli virkistävää jakaa näkemyksiä eri seuroissa harrastavien ihmisten kesken. 

Joulukuussa 

 tuli täyteen vuosi työttömänä. Suunnittelin Unikankareen pikkujoulujen ruokia ja haaveilin hiihtämisestä.  Huomasin, miten paljon uusia taitoja olen vuoden aikana eri harrastuksissa oppinut. Esitin pikkujouluissa itsesanoittamani laulun, mikä oli minulle iso asia. Loppukuusta rentouduin vanhempien luona maalla ja kehitin itselleni koirakuumeen. 

Yhteenveto: 

 Vuosi on ollut kokonaisuutena kohtuullisen hyvä. Vaikka vaikeita hetkiäkin on ollut, olen keskimäärin hivenen tasapainoisempi ihminen kuin vuosi sitten. Olen oppinut itsestäni paljon uusia puolia. Olen yrittänyt hahmottaa uudelleen kykyjäni ja sitä, mitä minä oikein elämältäni haluan. Matka ei kai ole koskaan valmis, mutta eteenpäin kuitenkin aina mennään. 

Onnistuin myös kohtuullisesti terveellisyyspyrkimyksissäni, vaikka loppuvuodesta en panostanut asiaan niin paljoa. Opin syömään kasviksia ja jopa pitämään niistä. Ruokavalioni ei ole enää niin lihapitoinen kuin aikaisemmin. Paino ei ehkä pudonnut niin paljon kuin olin toivonut, mutta vähän kumminkin. Löysin myös uudelleen liikunnanriemun ja panostin arkiliikuntaan. Kunto kohosi pikkuhiljaa. Kannatan hitaita pieniä muutoksia suuren kertarysäyksen sijaan. 

Parannettavaakin kuitenkin on. Olisin voinut saada työllistymisrintamalla enemmänkin aikaiseksi. Toisaalta ajattelin, että tämä vuosi on ikään kuin itselleni, pitkästä aikaa. Otin sen mahdollisuutena panostaa hyvään ja terveelliseen ruokaan ja itseni kehittämiseen. Haluaisin kuitenkin päästä käyttämään energiaani johonkin hyödylliseen ensi vuonna ja saada päivärutiineista kiinni. En anna itselleni anteeksi, jos vain olen kotona työttömänä koko ensi vuoden! Haluaisin rohkaistua työn hakijana ja päästä toteuttamaan haavettani omasta kahvilasta sitten joskus. Ehkä siinä voisi olla uudenvuoden lupaus ensi vuodelle? 

Haasteellista / Challenges

Tämä syksy on ollut haasteita täynnä. Normaalin arkielämän haasteiden lisäksi olen osallistunut pariinkin kansainväliseen käsityöhaasteeseen.

Ensimmäinen haaste koitti jo syyskuun puolessa välissä. Ehkä maailman parhaimman italialaisen renessanssivaatetus sivuston Realm of Venuksen syöpäkuukauden haasteessa tehtiin pinkkejä asuja ja asusteita. Samalla nostettiin tietoisuutta rintasyöpätutkimuksesta.  

Ipatilli leikkii pinkillä hiuskoristeella syöpäkuukauden kunniaksi. / 

Ipatilli plays with my pink hairpin to honor the cancer month.

Minä tein haasteessa esiliinan, jossa on pinkkiä Assisi-kirjontaa. Minulla oli jo ennestään Aidanin värjäämää kokenillipinkkiä silkkiä, joka etsi käyttötarkoitustaan. Jos minun Roosa nauha –kamppanjani koostui kirjaimellisesti Roosan nauhan kirjomisesta. Assisi kirjonnan tekeminen oli hauskaa ja helppoa. Koska minulla jäi lankaa ja aikaa yli, ryhdyin tekemään myös kirjottua lippuviuhkaa. Se ei ole vieläkään valmis, mutta valmistunee joskus ajan kanssa. Projektini esittelysivun näet täältä.

Mahtaa olla hyvää / That must be yammy.

Sain siis esiliinani valmiiksi ajan puitteissa. Haasteessa oli niin paljon lahjakkaita osallistujia, että olin todella yllättynyt, kun sain kunniamaininnan! Haasteen sivuilta voit katsastaa myös muiden haastetyöt. 

Huolellisuutta etsimässä

Toinen haaste alkoi marraskuun lopussa. Kerttu aloitti haasteen, jossa tehdään 30 päivää jotain haasteellista taitoa ja raportoidaan edistymistä kuvien muodossa. Haaste alkoi kalligrafiahaasteena ja siihen monet keskittyvätkin. 

Lippuviuhkan kirjontaa. / Embroidery for the flag fan.

Itse kuitenkin perehdyn illuminaation maailmaan lähes nollatasolta. Illuminaatio tarkoittaa keskiaikaisten käsikirjoitusten kuvittamista, mutta keskiaikaseurassa keskitytään lähinnä aateliskirjojen kuvittamiseen. Pientä ja tarkkaa näpertelyä siis. 

Maalaaminen on ollut ainakin tähän asti hurjan kivaa. Ennen kotoa muuttoa harrastin paljonkin maalausta, mutta Turkuun muuton jälkeen tilaa oli muka aina liian vähän maalaamiseen. Nyt minulla on iso keittiöpöytä, missä maalata. Maalaaminen myös pakottaa siihen, että raivaan joka päivä keittiön pöydän likaisista astioista ja muusta sälästä työpisteekseni.

Illuminaatioräpellystä / Me trying to do illumination.

Maalaaminen  on ollut myös yllättävän terapeuttista. Illuminaatiota tehdessä täytyy keskittyä hetkeen ja juuri siihen, mitä on tekemässä. Näen myös joka päivä työni tuloksen ja kehittyväni joka päivä huolellisemmaksi ja tarkemmaksi. Ennen kaikkea illuminaatio on paineetonta, eikä siinä sorru yhtä helposti itsensä vertailuun kuin muissa käsitöissä. 

Edistys tapahtuu pikkuhiljaa.

Ihan jo oman mielenterveyteni takia en ole lähtenyt jäljentämään tietoisesti mitään tiettyä käsikirjoitusta, vaan katsonut alkuperäisiä malleja ja luonut sitten jotain samantyylistä omaa.  Ehkä joku päivä uskallan ottaa mallia jostain tietystä käsikirjoituksestakin. Illuminaatiohaasteeni kuville on oma sivunsa. 

Haasteisiin on liittynyt myös yksi uusi haaste. Kirjoittaa julkisesti englanniksi. Siksipä päätin kokeilla tämän postauksen kirjoittamista myös englanniksi.

Same in English

This autumn has been full of challenges. Besides normal daily life challenges I have participated in couple of international challenges this autumn. 

The first challenge started in the midway of September. The Realm of Venus website had a cancer month minichallenge. In the challenge we made pink clothing items in just 30 days.

Valmis esiliina / My apron is ready!

 I did an apron with pink assisi embroidery. Embroidery was fun and quite easy after my hobby of doing the German counted embroidery. 

Esiliinan laskokset / The pleats of the apron

Because I had still time and thread I also started making a flag fan with assisi embroidery. The fan is still unfinished, but I will finish it with care sometime in the future. Here you can see my project page. I would have never guessed that I get honorary mention in the challenge, because the other participantswere so talented. 

Practising illumination 

I also started a second challenge in the end of November. In the Drachenwald 30 days challenge you supposed to practice some skill for 30 days and take pictures of your work. The idea is to see the improvement. 

Otan aina kuvan myös nurjasta puolesta. / I always take picture of the other side.

The challenge started as a calligraphy challenge, but I’m practicing illumination. I had almost no experience from it when starting the challenge. 

 The painting has been of tremendous fun. I painted quite often as a child and a teen ager, but I haven’t done it in years.  I have missed it so much!  When I moved to Turku I always thought that my student flats had not enough space for painting. Now I have a big kitchen table for painting. One part of the challenge is that I have to keep the table clean to do painting every day. 

Viimeinen yritelmäni / My latest scroll.

Illumination has also been quite therapeutic. You can see the results every day. You have to concentrate in exactly what you are doing at moment. I can see the improvement and feel that I have leart to be more careful and precise recently.  

I want the challenge to be relaxed. That’s why I want to prevent myself of making comparisons to other participants. It’s also the reason I don’t want try to make copies of extant pieces. I rather watch extant manuscripts and then create something of my own inspired by them. Maybe someday I will try to make a copy of some extant picture, but not yet. 

Ensimmäiset yritykset piirsin läpi mallista. / First trials I draw trough a paper.

I have my own challenge page where I try to publish picture of my scrolls every day during the challenge. 

These challenges have also required the third  personal challenge from me: writing something in English in public. That’s why I was confident enough of publishing this post in both of the languages. I don’t know how often I will translate my posts to English, but for some SCA related posts it might happen again.

Hauhon Härkälinnassa

Viime viikonloppuna olin Viikinkiajan laiva Sotkan porukan kanssa Härkälinnassa. Se oli oikein mukava ja tunnelmallinen viikonloppu. 

Härkälinna on ensinnäkin paikkana todella upea – puinen linnavarustus, joka on rakennettu alun perin Suuri Seikkailu -sarjan kuvauspaikaksi. Samalla se on myös vuokramökki moderneine mukavuuksineen. Silti sisätilat olivat paljon hienommat, kun osasin etukäteen kuvitella.  Rupesin heti haaveilemaan minkä tyylisen sca-tapahtuman haluaisin paikassa joskus järjestää. Härkälinnassa viime vuonna kuvatun videon voi katsoa täällä. 

Yksi viikonlopun tunnelmallisuuden ratkaiseva tekijä olikin se, miten Härkalinnassa kaikki toiminnot ovat samassa tilassa. Pitkä pöytä sijaitsee keskellä aulaa, jonka sivustalla on rivi sänkylavitsoja ja ylhäällä parvella on vielä lisää nukkumatilaa. 

 Aikataulu oli rento ja noudatti omaa Härkälinnan rytmiä. En muista milloin olen viimeksi ollut tapahtumassa niin, että en ole katsonut kelloa kertaakaan viikonlopun aikana. Koska porukkamme oli pieni, ei ollut tarvetta turhalle pingotukselle tai etukäteen suunnitellulle ohjelmalle. 

Toinen tekijä oli ihmiset. Oli virkistävää olla tapahtumassa, jossa oli ihmisiä eri seuroista. Kullakin oli omat näkökulmansa keskiaikaan, mutta silti yhdessä käytiin hyviä ja rakentavia keskusteluja eri aiheista. En muista hetkeen, että tapahtumissa olisi puhuttu niin paljon historiasta itsestään. Helposti keskiaikaharrastajat käpertyvät vain omiin seuroihinsa ja alkavat kehittää kaikenlaisia ennakkoluuloja toisistaan. Oli siis hyvä huomata, että olemme loppujen lopuksi samanlaisia eri seuroista ja seurojen painotuseroista riippumatta. 

Oli myös mukavaa viettää viikonloppu seurassa, joka muuten oli kovasti taistelijavoittoista.  Sain kuunnella taistelusta kiinnostuneiden juttuja ja tajuta, että sotaintoilu ei sinänsä eroa meidän käsityöharrastajien pukuintoilusta mitenkään. 

Muut menivät lauantaina alas kentälle kokeilemaan Härkälinnan sotalaitteita, ampumaan jousella ja miekkailemaan, mutta minä jäin sisälle kerimään pellavavyyhtiäni. Se kestikin sitten koko päivän, enkä päässyt kuin puoleenväliin vyyhtiä. Vyyhti vain sotkeutui lisää koko ajan. Mutta joka tapauksessa kerin vyyhtiäni ja huolehdin tulisijasta samalla kuin pöydän toisessa päässä puhuttiin sotajuttuja. Aika konservatiiviset sukupuoliroolit siis…

 No okei kyllähän Härkälinnassa myös kokoustettiin ensi talven ja kesän toiminnasta. Sotka  on ensi kesän vielä Turussa, joten merille pääsee seuraavanakin kesänä Aurajoen laiturista. 

Mietin Härkälinnan jälkeen myös sitä, miten eri seurojen kirjoittamattomat käytännöt ovat syntyneet. SCA:n tapahtumat ovat aika kaavamaisia ja tottua kaavaa lähdetään harvoin rikkomaan. Joskus voisi olla kuitenkin mukava kokeilla jotain uutta ja erilaista. Miltä kuulostaisi tutun modernit vaatteet päälle ja äkkiä kotiin -tyylisen tapahtumasunnuntain sijaan sunnuntai Härkälinnan tapaan? Minun mielestäni tuota voisi hyvinkin kokeilla jossain pienessä tapahtumassa. 

Herään aamulla joskus 9 aikoihin. Hereillä on vain muutama henkilö, jotka ovat menossa ampumaan jousella aamutuimaan. Päätän lähteä mukaan, että en häiritsisi tuvassa nukkuvaa väkeä. Etsin leivän ja piirakanpalan jääkaapista aamiaiseksi ja suorimme ulos. Niityllä katselen ensin toisten ampumista ja sitten minullekin innostutaan opettamaan jousiammunnan alkeita. Huomaan, ettei jousiammunta olekaan niin kamalaa kuin joskus muinoin. 

Noin tunnin reippailun jälkeen palaamme sisälle, jossa muita onkin jo sopivasti heräillyt. Laitan aamupalan tarjolle ja suurin osa väestä lähtee aamupalan jälkeen vielä miekkailemaan noin tunniksi pihalle. Sauna laitetaan päälle. 

Minä siivoilen pikkuhiljaa keittiötä ja sen jälkeen lähdemme naisporukalla päiväsaunaan. Saunan jälkeen laitan tarjolle pitojen jämiä lounaaksi ja otamme valokuvia muistoksi Härkälinnan portailla koko tapahtumaseurueesta.

 Lopulta suoritamme siivouksen yhdessä koko porukalla muutamassa tunnissa. Kotiin paluu menee aika myöhäiseksi, mutta kerrankin oli rentouttava sunnuntai tapahtumassa. Kaikki myös tekevät osansa siivouksessa ja kukaan ei lähde ennen kuin paikka on siivottu lähtökuntoon.

Rupisia riimejä: Ja kun siltä tuntuu -reseptilaulu

Gythalassa luovuuden kaivo on loputon. Tänään heräsin yöllä kirjoittamaan uudeen laulun naapureiden riemuksi. Itse asiassa se on enemmänkin kuin laulu - se  on myös resepti!

Säveleksi tälle sävelmälle valikoitui tanssibiisi Gathering Peascods, joka jää soimaan ihanasti päähän. (Jostain kumman syystä sanoitettavaksi valikoituvat aina ne päässäsoivat biisit...) Laulua voi tapailla ja tanssin askelia katsastaa internetin ihmemaailmasta.

Joka tapauksessa laulu kertoo reseptin omena-rusinapiiraille ja niiden viinikastikkeelle. En ole ikinä ruokaa tällaisella ohjeella tehnyt, joten en tiedä miltä moinen runollinen piiras maistuisi. 

Ainekset on valittu lähinnä loppusointujen mukaan, mutta sen verran olen keskiaikaisia reseptejä lueskellut, että oheinen resepti voisi olla valmistustavaltaan ja makumaailmaltaaan hyvinkin mahdollinen. Pitänee leipoa joskus piirasia ja tarjoilla ne komeasti laulun kera.

Laulu on myös kunnian osoitus kokin tärkeimmälle ominaisuudelle eli näppituntumalle. Muistan miten joskus lapsena ja teininä ärsytti kokeneempien kokkien  epämääräiset ohjeet:" Laita silleen sopivasti, lisää kun siltä tuntuu, lisää sopivia aineksia." Nyt huomaan itse olevani kokkina ihan samanlainen. Mutta pitemmittä puheitta itse lauluun kun se on niin pitkä.

Ja kun siltä tuntuu -reseptilaulu

”Jos tahdot nauttia

 piiraista makeista

se alkaa taikinasta. ”

”Ja  näin aina tiedät

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Tarviit jauhoseoksen,

voin  rasvaisen

ja kun siltä tuntuu

 vesitilkkasen. ”

”Kun nyt annettu on

 ainesosalista,

niin mitä aineksista. ”

”Ja  näin aina tiedät

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Voi, jauhot nyt nypitään

vettäkin lisätään

ja kun siltä tuntuu

ohueksi se kaulitaan. ”

”Nyt piirastaikinan

tuon teon jälkeen

hommat aineet täytteen. ”

”Ja näin aina tiedät,

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Täytteeksi omenan,

mausteeksi sitruunan

ja kun siltä tuntuu

niin muutaman rusinan. ”

”Mitä sitten tehdään

näille aineksille,

jota laitat piirahille. ”

”Ja  näin aina tiedät,

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Omenat hillotaan,

sitruuna mehustetaan

ja kun siltä tuntuu

rusinoihin sekoitetaan. ”

”Täytteheksi piirahille

 näin sen laitat,

jotta oikein taidat. ”

”Ja  näin aina tiedät,

mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Taikina leikataan,

hilloa lisätään

ja kun siltä tuntuu

piirahiksi taitetaan. ”

”Muutaman vinkin

 vielä sulle annan

ennen kuin uuniin kannan”

”Ja näin aina tiedät,

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Piiraat voidellaan

sokeriin sekoitetaan

ja kun siltä tuntuu

kanelia ripotetaan. ”

”Mistä sitten tiedän

piiraat sopiviksi,

miten paistan parahiksi. ”

”Ja näin aina tiedät,

mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Ei ole ne tiiman

vaan hetken huuman

ja kun siltä tuntuu

rukouksen Maarian. ”

”Jos tahdot vielä tehdä

 piirahille soosin

voit  sen tehdä näinkin. ”

”Ja  näin aina tiedät,

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Tarvitset viinin,

inkiväärin, kanelin

ja kun siltä tuntuu

siirapin sokerin. ”

”Siitä sitten piirahille

teet juoman kuuman

sokerisen onnen huuman.”

”Ja näin aina tiedät,

 mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Viiniä keitetään,

mauste siihen heitetään

ja kun siltä tuntuu

kannuhun siirretään. ”

”Nyt alkaa sitten olla

aika atrialle

vallan makoisalle. ”

”Ja näin aina tiedät.

mitä täytyy tehdä,

kun laulua seuraat vaan”

”Ruusuvettä kaadetaan

sormet siihen kastetaan

ja kun siltä tuntuu

atriasta  nautitaan. ”