Rosalan tunnelmallisessa hämärässä

Vietin viime viikonlopun ex tempore Rosalan viikinkikylässä yhdessä 60 muun elävöittäjän kanssa. 

Viikonlopun tunnelmaa voisi kuvailla sanalla mahtava. Tapahtumassa oli väkeä kahdestatoista elävöittäjäryhmästä ja silti kertaakaan tapahtumassa ei puitu ryhmien välisiä eroja, vaan nautittiin yhteisestä ajasta tunnelmallisessa ympäristössä. 

Viikonloppu viikinkien pitkätalossa sai minut miettimään, mikä minulle on tässä harrastuksessa tärkeää. 

Päädyin siihen, että tärkeimpiä ovat sellaiset hetket, jolloin ymmärtää jotain konkreettista entisajan ihmisen elämästä. Tapahtuivatpa nämä oivallukset sitten modernissa leirikeskuksessa, joita yleensä tapahtumapaikkana käytämme, tai autenttisessa viikinkikylässä. SCA:n tarjoamat elämykset ovat aivan yhtä ihania kuin astetta autenttisemman toiminnan tarjoamat, mutta erilaisia. 

Aamu

Otetaan esimerkiksi kuvaus Rosalan sunnuntaiaamusta: Herään viikinkiaikaisen Åsebergin peiton alla kuumuuteen ani varhain. Alan laskeutua pimeässä haparoiden jyrkkiä tikkaita ylätason makuulavitsalta alas  saliin. 

Huomaan kylmän väristyksen selkäpiissäni. Vaikka äsken vuoteessa oli kuuma, alhaalla salissa lämpötila on laskenut edellisen illan juhlien jälkeen radikaalisti. Alan astella pimeässä hitaasti kohti keittiötä ja toilettia. Varpaani värähtävät, kun ne osuvat keskilattian kylmään kiveen, joka kuuluu lattialla sijaitsevaan talon tulisijaan. Yritän astella mahdollisimman kevyesti kylmällä kivellä. 

Huomaan pimeässä epämääräisen hahmon lattialla. Tunnen jotain pehmeää varpaissani. Se on kiveyksellä nukkuva Idefix. Idefix havahtuu, nostaa päätään ja haukahtaa hiukan. Alkaa jo innostua väen heräämisestä tulevaan aamuun. Rauhoittelen hurttaa, ettei lavitsoillaan nukkuva väki heräisi koiran riemuun. 

Jonkin ajan kuluttua palaan tarpeiltani ja kömmin ylös yläpetin lämpöön. Paljaat varpaat ovat kylmenneet kalikaksi ja tungen ne aivan kultani viereen, joka herää kylmään kosketukseen. Nukahdamme uudestaan ja heräilemme lasten riemuisaan aamukiljuntaan ja pöytien välissä ravaamiseen useampaan otteeseen pikkuhiljaa. Lopulta jätän aamu-unisen miehen koisimaan ja lähden itse aamupalalle. 

Muinaisajan yksityisyys

Tässä vaiheessa lukija varmaan on kiinnittänyt huomiota tuohon oman kullan kainalossa nukkumiseen. Tapasin viikinkiajan laiva Sotkan piireissä aivan ihanan miehen ja olen nyt aavistuksen verran vähemmän villi ja vapaa sinkku kuin aiemmin. Hän pyysi minut viettämään viikonloppua kanssaan Rosalaan ja sain tietää päässeeni mukaan tapahtumaan vain paria päivää aikaisemmin. 

Viikonloppuna huomasin miettiväni useamman kerran sitä, miten rajoitettu yksityisyys muinaisella ihmisellä oli. Kaikki tehtiin yhdessä talon väen kanssa. Mihin muinaisuuden ihminen saattoi mennä, kun halusi olla vähän aikaa itsekseen tai vaikka viettää kahden keskistä laatuaikaa? 

Yhteisö on kokoajan läsnä muinaisessa asumuksessa. Jopa yläpetiin verhojen taakse kuuluu salin hälinä ja pauhu. Kesken herkän hetken soturijoukko pirtinpöydässä kertoo härskin vitsin ja alkaa naurun remakka. Tai bardi innostaa talon väen riehakkaaseen yhteislauluun. 

Välillä vieressä makaava mies keskittyy vain alhaalla tuvassa kerrottuihin sotajuttuihin ja hymähtelee niille itsekseen. Huomaan miettiväni sotilaiden keskinäistä lojaliteettia jälleen uudella tavalla. 

Avaamme verhot ja seuraamme tuvan hyörinää. Kurkkaan miehen selän takaa alas saliin ja rouvat pöydästänsä hymyilevät meille tietynlaista hymyä. Tällaista muinaisuuden rakastavaisten elämä kenties saattoi olla. Mikään ei pysy tuvassa salaisuutena kovin kauaa.

Kävi tämän tuoreen sutinan kanssa miten kävi, olen kiitollinen viikonlopun elämyksistä. Nyt ymmärrän muinaisuuden naisen elämää himpun verran paremmin.

Gythan Rupisia riimejä: Bacchus viinin jumala (Bacche bene venies)

Bache bene venies taisi olla aikoinaan ensimmäinen keskiaikalaulu, jonka opettelin. Silloin asuin  vielä Hirvenkylässä (Jyväskylässä) ja aloitimme tyttöjen kanssa viikoittaisen laulupiirin.

 Vaikka kymmenen vuotta on lyhyt aika oli laulunharrastaminenkin vähän erilaista kuin nykyään. Saimme käsiimme seuran oman lauluvihkosen Kaikenkansan laulukirjan, josta otimme kaikille kopiot ihan vanhanaikaisella kopiokoneella. Nykyisin tuonkin  julkaisun, kuten muutkin seuran  julkaisut eli lastut saa ladattua ilmaiseksi netistä (Seuran sivuja uudistetaan tosin  just nyt, eikä laulukirja ole tällä hetkellä saatavilla).

Oma vihkoni on pahoin kärsinyt, täynnä teetahroja ja nidonta on irronnut jo aikaa sitten. Mutta se on minun lauluvihkoni, jossa on edelleenkin Hirvenkylän leima etukannessa. Päädyin siihen, että en ehkä voi korvata tuota reliikkiä sielutttomalla uudella tulosteella, vaikka käytettävyys on vähän kärsinyt. Kursinkin vihkoa uudelleenkokoon pellavalangalla.

Laulamista matkimalla

Laulujen opettelussakin käytettiin perin vanhanaikaisia menetelmiä. Meistä kukaan ei osannut esimerkiksi muinaisranskaa, oksitaania tai keskiajan englantia, joten opettelimme lyriikoita näin niitä on perinteisesti Aarnimetsässä äännetty -metodilla. Latinan kielen ääntämystä sen sijaan osasin vahtia jonkunverran jo tuolloin ja opettelimme latinankieliset biisit klassisella antiikin ääntämyksellä.  En osaa edelleenkään ääntää esimerkiksi c-irjaimia keskiaikaisittain laulaessani. 

En osannut, enkä osaa edelleenkään nuotteja. Opettelimme biisejä nuotteja osaavan laulunopettajaamme matkimalla.  Silloin ei tullut mielenkään, että nykypäivänä minulla on käytössäni mieletön määrä nettivideoita ja spotify-soittolistoja, josta voin jatkuvasti  etsiä uusia biisejä laulettavaksi. Koko keskiaikaisen musiikin maailma  on  nykyään avoin.

Aikoinaan  keskiaikabiisejä kuuli harvoin ja melodian muistaminen oli vain oman muistin varassa. Siksi huomaan itse ja muutaman kerran minua on myös huomautettu siitä, että olen oppinut joidenkin laulujen melodiat helponnettuna tai säätänyt huomaamattani jotain omaa jonnekin väliin. Mutta se kai  sopii tällaisen pelimanni-ideologiaan uskovan nuotinlukutaidottoman lauleskeluun vallan hyvin. Samalla lailla paremman väen melodiat lienevät vähän muuttuneet kansan parissa silloin keskiajallakin.

Pääasia on, että itsellä on hyvä mieli laulaa. Suosikkilaulujeni laulaminen tuntuu jotenkin voimauttavalta,  hyvä tunne tulee jostain vatsalihaksista saakka. Laulun uudelleen aloittaminen harrastuksena on antanut mielettömästi hyvää energiaa. En laula missään ryhmässä, vaan teen itse omia lyriikoita ja kertailen vanhoja tuttuja lauluja hiljakseen. Alakerran naapuri taas varmaan kiittää, kun joutuu kestämään sulosointujani.

Tästä  sanoituksesta

Olen myös ylpeä siitä, että olen uskaltanut esittää  kaksi kertaa itse kirjoittamiani lauluja keskiaikatapahtumassa tänä vuonna. Yksin laulaminen ilman säestystä  on aina haastavaa ja omien laulujen laulaminen tekee siitä vielä henkilökohtasempaa. Ensimmäisellä kerralla jännitti paljon ja toisella kerralla esiintyminen oli jo aivan luontevaa. Tuli sellainen olo, että tällaiselle yleisölle uskaltaa esiintyä toistekin.

Sydämtalvenjuhlassa esitin Bacche bene venies -kappaleen suomenkielisen version, jonka olin saanut valmiiksi pari päivää aiemmin. Kappale alkoi vaan soida päässä ja  ekan säkeistön sanat tulivat päähän jostakin. Muiden säkeistöjen kirjoittamiseen näinkin sitten vähän enemmän vaivaa. Koska nälkä kasvaa syödessä ja mulla oli paljon asiaa viinin iloista,  säkeistöjä tulikin rustattua aika monta.

Sanoitukset myötäilevät aiheeltaan alkuperäisen laulun tematiikkaa, mutta tämä ei ole mikään käännös, eikä edes yritä olla sitä. Halusin kuvailla erilaisia tilanteita, joissa tuota elämilolientä juodaan, kun taas alkuperäinen teksti keskittyy enemmän alkoholin ja lihan ilojen yhteyteen. Tähän aspektiin viittaa sanoituksessani vain yksi säkeistö, joka vastaa alkuperäisen kappaleen erästä säkeistöä sisällöltään lähes täysin. Jos melodia ei ole tuttu, voipi aluperäistä laulua kuunnella mm. täällä.

Mutta pitemmittä puheitta esittelen teille jälleen uuden sanoituksen: 

Bachus viinin jumala

Bachus viinin jumala

 puoleesi nyt käännyn,

anna hyvä humala

tai aivan näännyn.

Tämä viini suoniini,

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Juotavaksi kelpaava

jokainen on laatu

kapakassa virtaava

Bachukselta saatu.

Tämä viini suoniini,

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Punaiselle lihalle

hyvä punaviini,

valkoiselle kalalle

paras valkoviini.

Tämä viini suoniini

 vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Juhlissa kun olo on

jo kyllin fiini,

saapi silloin huomion

kallis kuohuviini.

Tämä viini suoniini

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Pohjolassa kamaluus

tuiskun sekä viiman

silloin käypi kulaus

kuuman yrttijuoman

Tämä viini suoniini

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Turtumuksen aiheuttaa

paiste liian kuuma,

virkistyksen tarjoaa

kylmä olutjuoma.

Tämä viini suoniini 

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Bachus meille tarjoaa

viileän tuon nesteen,

sydämessä aikaan saa

Venuksenkin poltteen.

Tämä viini suoniini

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa. 

Bachus sinun lahjoistas

nauttii itse kuningas

Eikä pistä pahemmaks

paroni  tai ruhtinas.

Tämä viini suoniini

 vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Leilistänsä hörppäilee

jo tuolla kulkuri,

Linnassansa siemailee

viiniä ritari.

Tämä viini suoniini

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.

Juomista eteheni

parasta nyt tuokaa,

Bachukselle kanssani

maljat pohjaan juokaa.  

Tämä viini suoniini

vuolaasti kun virtaa,

tunteelle näin ihanalle

ei ole vertaa.