Viikuna-sahramipiiraita ja Homobonus

Keskiviikkona luonani kokousti Turun keskiaikaseura ry:n hallitus. Tein kokoukseen tuunattua versiota yhdestä lempikeskiaikareseptistäni.

Offella-piiraitten ohje löytyy Maestro Martinon keittokirjasta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran 1465 Italiassa. Rekonstruktio on tehty ihan itse. Samoja piiraita tarjottiin myös Historiallisen tanssileirin alkupaloina viime syksynä.

Tällä kertaa testasin, miten viikuna sopisi reseptiin. Alkuperäisessä reseptissä piiraisiin ei kuitenkaan tule viikunaa. Alkuperäisissä ohjeessa piiraisiin tulee myös kahdenlaista juustoa. Samoin voitaikina ei ole käsittääkseni kovin ajanmukainen ratkaisu piirakoitten kuoreksi. Joskus pitäisi testata, millaisia piiraista tulisi esimerkiksi filotaikinakuorella.

Pienten suupalojen ohje on yksinkertainen:

Offella-piiraat
1 pkt voitaikinalevyjä (500g)
1 pkt mozzarella-juustoraastetta
3 kananmunaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 pkt sahramia
1 pkt pehmeitä viikunoita
1 kourallinen rusinoita

Sulata taikinalevyt. Leikkaa viikunat pieniksi renkaiksi. Sekoita juusto, munat ja mausteet kulhossa. Lisää joukkoon viikunat ja rusinat.

Jaa taikinalevyt kahtia ja taittele niistä juustotäytteisiä piiraita. Sulje saumat hyvin ja voitele piiraat vielä munalla. Paista piiraita 225-asteessa noin 15 minuuttia. Jaa piiraat vielä kahtia tarjoilua varten.

Piiraitten salaisuus on sahrami. Ainakin itse tykkään siitä mausteesta aivan mielettömästi. Sahramia tulee toisinaan laitettua ihan arkielämässäkin esimerkiksi pullataikinaan.

Viikunat toivat piiraiteen makuun lisää pehmeyttä. Mausteet eivät niin potkineet voimakkaasti esille. Runsas munien määrä tekee täytteestä hiukan munakasmaisen. Täyte näytti suorastaan herkullisen keväiseltä keltaisen sahramin ansiosta.


Tänään koittaa lähtö käsinompelijoitten suojeluspyhimyksen kunniaksi järjestettyihin Pyhän Homobonuksen pitoihin. Luvassa on hyvää ruokaa, käsitöitä ja hovineitoilua Hänen ylhäisyytensä Aarnimetsän paronittaren palveluksessa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta hovineitona. Saavun ensimmäistä kertaa tapahtumapaikalle vasta lauantaina, kesken tapahtuman. Ihanaa päästä Homobonukseen ensimmäistä kertaa vuosiin!


Aihetta on myös juhlaan. Eilen pääsin viimein kiikuttamaan maisterintutkintoanomukseni tiedekunnan kansliaan. Valmistumispäiväksi tulee kiirastorstai, ensimmäinen huhtikuuta. Aprillipäivän maistereita siis ollaan. Todistuksen saan kuitenkin vasta seuraavana tiistaina ja valmistujaisiani juhlin huhtikuun lopulla.

Gradun arvosanassa ei ole tosin paljon juhlimisen aihetta, mutta tärkeintä on kuitenkin prosessin päättäminen ja valmistuminen. En usko, että gradun arvosanalla on kovin suurta merkitystä tulevaisuuden työelämässä.

Old news

Turku on ollut viimeviikkoina suomalaisen uutisjournalismin keskiössä. Ensin ruotsinlaivat jäätyivät ja myöhästelivät, sitten Myllysilta aloitti hitaan vajoamisensa ja lopulta saimme oikein maailmanluokan vieraita. Mylysillan kävin katsastamassa, mutta Bechamit jäi näkemättä. Suomalaisen median villiintymisessä sairaalavisiitistä oli jotain huvittavaa. Onhan noita julkkisvieraita ennenkin Suomessa nähty. Median käyttäytymistä analysoi minua paremmin toimittajaopiskelijatoverini.

Toimittajaopinnot alkavat jo vaikuttaa vapaa-aikaankin. Mediaa, lehtikirjoituksia ja blogeja huomaa analysoivansa yhtäkkiä erilaisella otteella. Kiinnitän huomiota kirjoittajien erilaisiin kerrontaratkaisuihin erilailla kuin ennen. Mauskuttelen outoja, mutta toimivia sanavalintoja.

Lauseet napakoituvat. Turha runotyttöily karsiutuu pois. Monimutkaiset lauserakenteet vaihtuvat lyhyisiin virkkeisiin. Korkeintaan kymmenen sanaa ja sitten piste. Toisaalta joskus on ihanaa viljellä omassa muistikirjassaan toimittajan perisyntejä. Silloin saa kirjoitttaa mahdollisimman pitkiä virkkeitä, jotka rimpuivat kirjoittajansa käsittelyssä.

Seuraan paljon blogeja. Karsin julkisesta blogilastastani muut paitsi keskiaikaan liittyvät blogit pois noin vuosi sitten. Ajattelin antaa kuitenkin tunnustusta seuraamilleni keskiaikaan liittymättömille blogeille. Tässä siis muutamia suosikkejani:

- Understatement is overrated: Yliopistokollegani kirjoittaa muodista ja sisustuksesta. Ote on lyhyt ja napakka. Käsittely on usein sarkastinenkin.

- Odottaa nimeä: Päädyin blogiin alunperin hakukoneen kautta. Jäin koukkuun. Kaunokirjallinen ote lumoaa ja toisinaan blogiin päätyy myös taidetta.

- Metsuri: Blogia kirjoittaa teinivuosien hyvä kaveri. Perustemme aikoinaan yhdessä bändinkin. Emme olleet yhteyksissä vuosiin, sitten facebook yhdisti. Nyt luemme ja kommentoimme toistemme blogeja. Molemmat olemme päätyneet yliopistovuosien jälkeen alanvaihtoon, josta blogi kertoo.

- Jyväskylän salakäytävät: Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen blogi kertoo romaanin kirjoittamisprosessista. Jyväskyläläinen kirjailija opetti minulle aikoinaan lukiossa äidinkieltä ja luovaa kirjoittamista.

- Giljotiini: Vuosikurssikaverini yliopistolta kirjoittaa keväästä Roomassa, Villa Lantessa. Pääsen katsomaan kuvia haaveitteni kaupungista, lukemaan tieteellisen kurssin arjesta.

Pari viikkkoa sitten kävin kuvaamassa vajoavaa Myllysiltaa. Samalla tuli kuvattua jokirantaa muutenkin. Aurinko paistoi, kevätilma lämmitti ja jäällä riitti väkeä. Jokiranta oli yhtä kevättalven idylliä. Nyt koko silta on vanha uutinen, old news. Lumi on loskaantunut ja idylli on miltei tiessään.Sillat ja sillan aluset kuuluvat turkulaiseen kaupunkikulttuuriin olennaisesti. Tässä graffittitaidetta kotini lähellä olevalta Tuomaansillalta.


Turun tuomiokirkko loisti lumen keskeltä. Kerrankin kansallismaisemassa oli näin paljon lunta.


Remontoitu kirjastonkulma näytti repäistyn suoraan ulkomailta, jostain vanhasta eurooppalaisesta kaupungista kapeine kujineen. Vaikka kyllähän Turkukin tuon vanhan eurooppalaisen kulttuurikaupungin kriteerit täyttää. On ihanaa, että kirjaston-seudun muitakin vanhoja rakennuksia on viime aikoina kunnostettu. Maalatut talot tuovat mieleen Tukholman Gamla stanin. Kaupunki valmistautuu siis kulttuurivuoteen...


Tässä vielä lähikuvassa kaunis pääkirjastomme, joka avattiin uudelleen pari vuotta sitten. Edessä on kirjastolle varat lahjoittaneen Petreliuksen muistolähde. Sen jalustaan on sepustettu latinankielinen muistoheksametri, jonka klassista kieliasua on kiitelty.


Jäältä käsin sai uudenlaisen näkökulman kaupunkiin. Tutut kohteet näyttivät erilaisilta alhaaltakäsin. Föri odottaa kevättä asemapaikallaan.


Jokirantakin odottaa kevättä. Talven kuivakukat muistuttivat kesän kukkaloistosta.

Helpotus

Tällä viikolla se viimein tapahtui. Palautin gradun! Kannet ovat kevään uutuusmallistoa: marmoroitua turkoosia tekonahkaa. Kirjaimet ovat kullatut. Sukulaisille jaettavat kappaleet nököttävät lipaston päällä siistissä pinossa. Tuore painomuste tuoksuu ihanalta. Sivuja koko teoksessa on yhteensä 99, jos liitteet lasketaan mukaan. Kunnon kokoinen paketti siis.

Gradun palautuksen jälkeen oli vähän epätodellinen olo. Gradun painoon viemisestä ei vielä aiheutunut mitään elämää suurempaa helpotuksen tunnetta. Pikemminkin tuntui siltä, että stressi laukesi vielä pahemmalla hermoilulla.

Hermoilua ei tosin yhtään auttanut se, että samana pävänä oli ammattikorkeassa ollut luento tieteellisestä tekstistä ja tutkielman muotoseikoista. Aika aikaisin siis, kun lopputyön aika koittaa vasta neljän vuoden päästä. Mutta ei kai muotoseikoiltaan täysin virheetöntä opinnäytetyötä löydy mistään, ei edes seminaarikirjaston graduhyllystä.

Laitoksella leikattiin pullaa ja vaihdettiin kuulumisia. Sen jälkeen kävin sopimassa valmistujaisia varten vuokraamani tilan varauksesta. Vasta sen jälkeen oivallus jysähti tajuntaan: Mä ihan oikeasti palautin sen gradun! Tuota hetkeähän oli odotettu miltei kaksi vuotta.

Järjestin sitten lyhyellä varoitusajalla bileet perjantaille, jonne saapui joukko luokkatovereita ammattikorkeasta. Silti mieli ei kuitenkaan vielä tajua sitä tosiseikkaa, että yliopisto-opiskelu oli nyt sitten tässä - ainakin tällä erää. Olo on ihanan levoton; gradun palauttaneen on helpppo hymyillä.

Muutenkin on ihanan keväinen olo. Vaikka tällä hetkellä taivaalta vihmoo vitilunta, on tällä viikolla ilmassa ollut lupaus keväästä. Auringon paisteessa lasitetulla parvekkeella on ollut suorastaan lämmin.

Arki

Etätyöviikon jälkeen ollaan taas samoissa arkirutiineissa ja kouluajatuksissa. Tosin ns. hiihtoloma meni pitkälti gradukorjauksia tehdessä.

Kärsivällisyys gradun kanssa alkaa olla aikalailla loppu. En ole mikään viilaajatyyppi. En sitten yhtään. Teen yleensä hommat kerralla valmiiksi. Päätän vain, että nyt riittää saman työn vatvominen.

Gradu onkin ollut minulle suuri kärsivällisyyskoulu. On pitänyt pitää koko ajan mielessä alan tieteelliset konventiot ja kuluttaa energiaa sisällöntuottamisen sijaan välillä vähäpätöisiltä tuntuviin detaljeihin. Nyt ollaan onneksi jo voiton puolella, mutta joskus vähäisetkin korjaukset voivat tuntua suunnattoman suurilta.

Viikonloppuna täytin vuosia. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna syntymäpäiviä vietettiin rauhallisesti Keski-Suomen hankien keskellä. Lauantaina sähköt menivät yhteensä kai neljä kertaa. Onneksi ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa kerrallaan. Syntymäpäivän lähestyessä mietin, miten paljon elämäni onkaan muuttunut vuodessa.

Vuosi sitten äidin sairaus oli vielä tuore ja epävarmuudentäyteinen asia. En uskaltanut oikein toivoa, että vuoden päästä kaikki olisi ennallaan. Nyt tilanne näyttää jo paljon valoisammalta ja turvallisemmalta. Akuutin kriisin sijaan suhtautuminen äidin sairauteen on normalisoitunut. Se on vain osa lähipiirini elämää, ei sen kummempi asia.

Vuosi sitten haaveilin elämänmuutoksesta ja uskalluksesta vaihtaa alaa, saada kokea jotain uutta ja erilaista. Nyt kauan haaveiltu alan vaihto on todellisuutta. Uusi koulu tuntuu ainakin vielä motivoivalta, erilaiselta ja haastavalta. Tekee hyvää tutustua jälleen uusiin ihmisiin.

Toisaalta uudessa koulussa huomaa myös sen, miten paljon aikaa on vierähtänyt ensimmäisistä Turun opiskeluvuosista. Olin ihan unohtanut, miten uutta ja jännittävää kaikki on ensimmäisen vuoden opiskelijan näkökulmasta.

Välillä sitä tuntee itsensä vanhemmaksi kuin onkaan. Tylsäksi kotihiirulaiseksi, joka ei uskalla heittäytyä, pitää hauskaa. Välillä tekisi mieli heittää tekojärkevä ulkokuori nurkkaan ja tehdä jotain repäisevää ja spontaania.

Tänä keväänä aikaa ei ole ollut keskiaikaharrastukselle niin paljon kuin haluaisin. Gradu ja uusi opiskelupaikka ottavat veronsa. Herjolfsnäs-mekko edistyy sauma kerrallaan, vaikka ompelupuuskien välissä onkin viikkoja. Entisiä kirjontaprojektejakin pitäisi tehdä loppuun. Mikä siinä on, että uusien projektien aloittaminen on niin helppoa, mutta vanhojen loppuunsaattaminen niin vaikeaa.

Vaikka käsitöitä tulee nykyään tehtyä harvemmin kuin ennen, on silti tapahtumia tänä keväänä kiitettävästi. Maalikuun lopulla pääsen Homobonuksen pitoihin ensimmäistä kertaa vuosiin. Monelle Aarnimetsässä se on the tapahtuma, johon on päästävä. Itse olen kuitenkin ollut hompparissa vain kaksi kertaa, vaikka kiltalainen olenkin.

Huhtikuussa on puolestaan kruununturnajaiset Sauvossa, Sydäntalvenjuhlan tapahtumapaikassa. Niissä ratkeaa kuningaskuntamme tuleva hallitsijapari. Nyt jännitetään vaan sitä, saataisiinko valtaistuimelle viimein aarnimetsäläinen kuningaspari.

Toukokuussa olisi vielä tanssileiriä Jyväskylän suunnalla. Katsotaan, ehtisinkö sinnekin ja antaisivatko rahavarat myöten. Jyväskylässä on myös Yläkaupungin yö, johon meitä on kuulemma jälleen pyydetty esiintymään. Tämän vuoden teemana on Syömään! Sehän sopii hyvin seuran pitokulttuuriin. Mitäköhän sinne vielä saadaankaan aikaiseksi?